Yksi saabi kuski vähemmän
Re: Yksi saabi kuski vähemmän
Olihan se väistäny ja vielä onnistuneesti ettei itse kuollu.
Täytyy olla mestari jos Tuusulan väylää ajaessa vastakarvaan selviää hengissä olettaen että kaikki muut tajuavat väistää. Rekkoja meni kyseiseen aikaan noin 5kpl näköetäisyydellä kun itse saavuin kohdalle.
Täytyy olla mestari jos Tuusulan väylää ajaessa vastakarvaan selviää hengissä olettaen että kaikki muut tajuavat väistää. Rekkoja meni kyseiseen aikaan noin 5kpl näköetäisyydellä kun itse saavuin kohdalle.
Re: Yksi saabi kuski vähemmän
Millainen keli oli, oliko tie märkä ja näkyvyyttä haittasi myös rekkojen nostama sumupilvi ?
Re: Yksi saabi kuski vähemmän
Lämpotila plussan puolella, tie suolattu ja pilvisen päivän kirkkain hetki.
Ite tulin toisen rekan peräs mistä ei roiskunu kuraa mutta se meni pitkään noin 75km/h mikä otti aivoon joten lähdin ohittamaan niin näin myös hälytysvalot ja palasin oikealle kaistalle. Tarkoitan et näköesteitä riittää henkilöautoilijalle.
Saappi oli varmaankin tullut Korson liittymästä alas tai Tuusulasta asti. Kolari oli kivenheitto etelään Korson liittymästä.

-
- "Tuplakaasari"
- Viestit: 83
- Liittynyt: Ti Tammi 29, 2008 18:01
Re: Yksi saabi kuski vähemmän
Ihan vaan kommenttina tuohon massa/rakenne asiaan, liikenteessä tuskin koskaan tulee niin puhdasta nokkakolaria että molemmat autot osuisivat täsmälleen kohtisuoraan toisiinsa. Käytännössä lähes aina autot törmäyksen seurauksena joko kimpoavat sivulle tai pyörähtävät törmäyskohdan ympäri.
Oleellisinta törmäyksestä selviämisessä on auton rakenne. Nokkakolarissa 1000kg:n isku isoonkin autoon on todella kova rasitus korille, eikä siinä keulaa auta yhtään se että oman auton massa työntyy eteenpäin.
Netissä on hyvä esimerkki osoitteessa: http://www.youtube.com/watch?v=rIKu1UDoa6s
Kyseisessä pätkässä uusi Renault Espace 1800kg, törmäytetään käytettyyn Land Rover Discoveryyn 2500kg. Lantikan kuski menee siivuiksi ja Rellun kuski selviää mustelmilla

Opel Insignia Country Tourer 2,0TD 4X4, Saab 95 2.3 Aero
Re: Yksi saabi kuski vähemmän
Aika hyvä pätkä aiheeseen liittyen on myös tämä Fifth Gearissa ollut törmäys Volvo 940 ja Renault Moduksen välillä http://www.youtube.com/watch?v=qBDyeWofcLY. Ollaan Volvoista mitä mieltä hyvänsä, niin onhan noita vanhoja isoja rohjoja pidetty turvallisina. Mutta niinpä vain aika paljon pienemmässä Rellussa olisi paremmassa turvassa keskinäisessä törmäyksessä. Niin se vain kehitys kehittyy. Ei siis ole mikään ihme, jos vastapuolena olleessa uudehkossa Passatissa on selvinnyt vähällä, vaikka aikanaan 99/900 on ehdottomasti ollutkin sieltä turvallisemmasta päästä.
Jos saabismi on sairautta ja turbosaabismi mielisairautta, niin olkoot sitten.
Entiset: 9-5 2.2TiD Linear Wagon A -04, 9000 CD 2.0t -97, 9000 CD 2.0T -88, 90 -86
Nykyinen: 9-3 SC 1.8t -06
Entiset: 9-5 2.2TiD Linear Wagon A -04, 9000 CD 2.0t -97, 9000 CD 2.0T -88, 90 -86
Nykyinen: 9-3 SC 1.8t -06
Re: Yksi saabi kuski vähemmän
Ei sinänsä. Kuitenkaan en niputtaisi 99/90 ja 900 ihan samaksi autoksi silloin, jos keulakolariturvallisuudesta puhutaan.aakoo kirjoitti: Ei siis ole mikään ihme, jos vastapuolena olleessa uudehkossa Passatissa on selvinnyt vähällä, vaikka aikanaan 99/900 on ehdottomasti ollutkin sieltä turvallisemmasta päästä.
900:n keula on, paitsi selvästi pidempi, myös runsaat kymmenen vuotta uudempaa (ok, vähemmän vanhaa) suunnittelua. Ja yksi keskeisimpiä syitä 900:n suunnittelun aloittamiselle aikoinaan oli 99/90:n turvallisuus keulakolareissa.
Lisäksi turvallisuuteen vaikuttaa kyseisen autoyksilön ruostuneisuuden aste, kuten sekin, käyttääkö kuski turvavöitä.
9-5, 96, 96 Sport, 99, MB 220 D W115, Alfa Romeo 159 2,4 JTDm
Re: Yksi saabi kuski vähemmän
Onkos muuten kellään tiedossa törmäystesti- tai muita turvallisuustuloksia OG900:sta?aakoo kirjoitti:Aika hyvä pätkä aiheeseen liittyen on myös tämä Fifth Gearissa ollut törmäys Volvo 940 ja Renault Moduksen välillä http://www.youtube.com/watch?v=qBDyeWofcLY. Ollaan Volvoista mitä mieltä hyvänsä, niin onhan noita vanhoja isoja rohjoja pidetty turvallisina. Mutta niinpä vain aika paljon pienemmässä Rellussa olisi paremmassa turvassa keskinäisessä törmäyksessä. Niin se vain kehitys kehittyy. Ei siis ole mikään ihme, jos vastapuolena olleessa uudehkossa Passatissa on selvinnyt vähällä, vaikka aikanaan 99/900 on ehdottomasti ollutkin sieltä turvallisemmasta päästä.
Mielellään jotain, jota voisi verrata nykypäivän Saabeihin ja autoihin, niin saisi jotain tuntumaa, että mitä tuo "aikanaan" loppujen lopuksi tarkoittaa. EuroNCAP-testithän tuli joskus 90-luvun lopulla, joten og-satkua ei sieltä sivustolta löydy.
Mitä käytännön kolareista tiedän, niin tuntemani poliisi kertoo 70-80 -luvuilta, että lähes aina juurikin ne Saabit, Volvot ja muut isommat autot ovat turmapaikoilla suunnilleen kasassa, toisin kuin monet muut. Toisaalta suurin osa kolareista ei ole nokkakolareita suurella nopeudella. Ja silloin, kun on, niin tohjoutuminen tulee autolla kuin autolla vastaan, kun tilanne on tarpeeksi paha. Lisäksi autot ovat olleet pienempiä ennen, joten OG-satkun ajaminen 80-luvun Micran rohjoa päin on eri juttu kuin törmääminen raskaampaan ja vahvemmin rakennettuun nykyautoon. Toisaalta ja toisaalta -- kaikki on vähän suhteellista...
t:s
Re: Yksi saabi kuski vähemmän
Lantikassa ei tainnut olla airbagia ?jouniaslak kirjoitti: Netissä on hyvä esimerkki osoitteessa: http://www.youtube.com/watch?v=rIKu1UDoa6s
Kyseisessä pätkässä uusi Renault Espace 1800kg, törmäytetään käytettyyn Land Rover Discoveryyn 2500kg. Lantikan kuski menee siivuiksi ja Rellun kuski selviää mustelmilla
Re: Yksi saabi kuski vähemmän
Mitähän väliä? Tuo lantikka on niin tuhannen mutkalla että siinä ei paljon airbagit olis lohduttanu kun jalat murskaantuvat ja ne päätyvät biojätepussiin.wesku kirjoitti:Lantikassa ei tainnut olla airbagia ?jouniaslak kirjoitti: Netissä on hyvä esimerkki osoitteessa: http://www.youtube.com/watch?v=rIKu1UDoa6s
Kyseisessä pätkässä uusi Renault Espace 1800kg, törmäytetään käytettyyn Land Rover Discoveryyn 2500kg. Lantikan kuski menee siivuiksi ja Rellun kuski selviää mustelmilla
Nämä Fifth Gearin pätkäthän nimenomaan on sellaisia joissa näytetään miten sillä vanhalla, aikanaan hyvinkin turvallisella autolla käy kun vastaan tuodaan uusinta koritekniikkaa.
Tietysti mieluummin se vanha Saab kuin vaikkapa vanha japsi.
Re: Yksi saabi kuski vähemmän
Folksamin tilastot perustuvat tapahtuneisiin onnettomuuksiin:yason kirjoitti: Onkos muuten kellään tiedossa törmäystesti- tai muita turvallisuustuloksia OG900:sta?
http://www.folksam.se/testergodarad/bil ... en/1.25619
(muista valita 'Alla bilstorlekar', muuten Saabeja ei näy)
Tuon perusteella 99:ä tulisi välttää ja 900 on keskivertotasoa painoluokassaan.
Mainittakoon että Volvo on, 300-sarjaa ja 400-sarjaa lukuunottamatta, kaikilla malleilla keskivertoa parempi (myös 200-sarjalla). Toki Saabin 9-3 ja 9-5 ovat kaikkien Volvojen yläpuolella.
Kymmenisen vuotta sitten 96 oli keskitasoa ja 99 keskitasoa parempi. Näin kehitys on vetänyt keskiarvoa ylöspäin ja tiputtanut vanhat suosikit.
Nimenomaan näihin tilastoihin perustuen ruotsalaiset ajavat whiplash-penkkien testauksen lisäämistä EuroNCAP-testeihin sekä muistuttavat luistoneston merkityksestä.
Tilastojen mukaan ABS vähentää onnettomuuteen joutumisen riskiä noin 10% ja luistonesto 20%-50% riippuen kelistä (eli 1/1000 onkin 1/2000 tms.). Asenteesta ei sanota mitään
EDIT: Massa jyrää nykyäänkin:
http://www.youtube.com/watch?v=svMdz5Ja ... h_response
Otsikosta huolimatta testataan Golfia Volvon ja Kian katumaastureita vastaan. Jos vastapuoli otetaan maasturin suunnittelussa huomioon on lopputulos erilainen, vaikkei maasturin matkustajien turvallisuudesta tingittäisikään.
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 1723
- Liittynyt: Ma Heinä 12, 2004 18:45
- Paikkakunta: Raum
- Viesti:
Re: Yksi saabi kuski vähemmän
Tuo ng900:n tulos EuroNCAPissa on kyllä heikko.
http://www.euroncap.com/tests/saab_900_1997/2.aspx
Ei oikein istu linjaan. Puhutaan kuitenkin uudesta mallista eikä mistään jatkokehitetystä 60-70-luvun autosta.
http://www.euroncap.com/tests/saab_900_1997/2.aspx
Ei oikein istu linjaan. Puhutaan kuitenkin uudesta mallista eikä mistään jatkokehitetystä 60-70-luvun autosta.
#3058 | Auto: k u v a t | v i d e o t
Re: Yksi saabi kuski vähemmän
Uusi ja uusi, 90-luvun alkupuolen kehitystyötä, joten ei sitä minun mielestä voi enään uusin verrata. Okei, og satkuun verrattun tietysti uutta, mutta uuteen Passattiin verrattuna vanhaa...
Eihän siitä mihinkään pääse, että autot kehittyy, mutta toisaalta EuroNCAP ei kerro koko totuutta. Joku auto on jossain tilanteessa turvallisin ja joku toinen toisessa tilanteessa.
Eihän siitä mihinkään pääse, että autot kehittyy, mutta toisaalta EuroNCAP ei kerro koko totuutta. Joku auto on jossain tilanteessa turvallisin ja joku toinen toisessa tilanteessa.
900 T16 -92 (KR)
900 T16 -88 (KA)
Subaru Forester -00, Range Rover 3,9 EFI -90
#1938
900 T16 -88 (KA)
Subaru Forester -00, Range Rover 3,9 EFI -90
#1938
Re: Yksi saabi kuski vähemmän
OG- ja NG-satkut oli kummatkin saaneet sen keskimääräisen turvallisuusluokituksen tuolla Ruotsin Folksamin tilastoissa, joten 90-luvun alkupuolen kehitystyö ei ole ilmeisesti saanut mitään näkyvää aikaiseksi sitten 70-80 -luvun OG-satkun. Kärjistäen kai voisi sanoa, että uudet satkut on yhtä turvallisia tai turvattomia kuin vanhatkin satkutJuHem kirjoitti:Uusi ja uusi, 90-luvun alkupuolen kehitystyötä, joten ei sitä minun mielestä voi enään uusin verrata. Okei, og satkuun verrattuna tietysti uutta, mutta uuteen Passattiin verrattuna vanhaa...
Sitten taas 9-3 ja 9-5 saivat parhaat luokitukset ja tonnari jäi hyvä-luokituksella tuohon satkujen ja uusien Saabien välille.
Noita tähtiä ja luokitustasoja pitäis kyllä olla enemmän. EuroNCAPissakin on lähes kaikki uudet autot 4-5 tähden veroisia nykyisin, vaikka niitä vois rysäytellä vielä suuremmillakin nopeuksilla mitä mielenkiintoisimpia esteitä päin ja lisätä samalla kuudensia ja seitsemänsiä tähtiä
Näinhän se on, ja viime kädessä auton kestävyyskin on vain yksi tekijä; nokkakolariin joutuminen alkaa jo kauan ennen kuin autot lopulta rysähtävät toisiaan vasten.JuHem kirjoitti:Eihän siitä mihinkään pääse, että autot kehittyy, mutta toisaalta EuroNCAP ei kerro koko totuutta. Joku auto on jossain tilanteessa turvallisin ja joku toinen toisessa tilanteessa.
Tosin se YouTube-video, jossa kaksi ysifemmaa ajettiin toisiaan päin n. 100km/h nopeudella oli aika vakuuttava. En olis halunnu olla kyydissä, mutta matkustamoille ei käynyt juuri mitään.
Re: Yksi saabi kuski vähemmän
Tarkoitat varmaan tätä: http://www.youtube.com/watch?v=2OmhxMf5oYcyason kirjoitti: Tosin se YouTube-video, jossa kaksi ysifemmaa ajettiin toisiaan päin n. 100km/h nopeudella oli aika vakuuttava. En olis halunnu olla kyydissä, mutta matkustamoille ei käynyt juuri mitään.
Siinä on siis lähestymisnopeus tuo 120km/t, t.s. autot liikkuu 60km/t:n nopeudella. Ei suinkaan 100 tai 120.
Sattui tuossa silmään tämäkin klippi jossa ilmeisesti Opel Rekord, sellainen vuosimallia about -80. Mikähän nopeus tuossakin oli..? http://www.youtube.com/watch?v=g8-CjjLU ... re=related
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 8088
- Liittynyt: Ti Heinä 15, 2003 06:09
- Paikkakunta: Ihmiskunnan kehto: Paippinen
Re: Yksi saabi kuski vähemmän
Äijät vänkää täällä taas bullshittiä höyhentyynyistä etc, vaikka joku kivikaudella suunniteltu läpimätä saapinrähjä osottautui kuolemanloukuksi nykyliikenteen seassa...Hitsi kun vastaan ois tullu -72 Morris Marina, niin saappimies ois vielä hengissä
Herätys, kannattaa sillä og-satkulla pysyä kaukana nokkakolareista nykytojotoiden kanssa, saattaa nääs käydä hengenpäälle. Jeh, ja hyvää Uutta Vuotta kaikille.
Herätys, kannattaa sillä og-satkulla pysyä kaukana nokkakolareista nykytojotoiden kanssa, saattaa nääs käydä hengenpäälle. Jeh, ja hyvää Uutta Vuotta kaikille.
-Ville
-Ford Kuga Vignale 2.5 PHEV -20
-A6 Avant 2,7T Biturbo Q -01 TipTr, status: ajokiellossa.
-Luottopeli Audin porsiessa: Pösö 307 1.6 -03 ja pihakoristeena Saab 900 T8 5D -84
-Ford Kuga Vignale 2.5 PHEV -20
-A6 Avant 2,7T Biturbo Q -01 TipTr, status: ajokiellossa.
-Luottopeli Audin porsiessa: Pösö 307 1.6 -03 ja pihakoristeena Saab 900 T8 5D -84