Minuteman kirjoitti:Jospa näille aktivisteille ja muille nimbyilijöille perustettaisiin vaikkapa kauas länsirannikon saaristoon ihan oma Nimbyyn kylänsä jossa voisivat sitten pyöritellä peukaloitansa kylmissä ja pimeissä tuvissa, vailla saasteita ja kaikessa hiljaisuudessa.
Eikös tämä ole jo? Löytyy hakusanalla "ahvenanmaa".
Eiköhän tän projektin kanssa käy samalla tavalla kuin 80km etelämmässäkin, rata aiheutti muka melusaastetta ja nyt vieressä on lentokenttä ja moottoritie. Rata sensijaan on suljettu ikuisiksi ajoiksi.
Nämä valitukset kaikista moottoriurheiluradoista on sinänsä huonosti mietittyjä.
Että jos päättäjätkin käyttäisivät järkeään, niin missäköhän sitä sen jälkeen kisattaisiin ja kaahattaisiin... KADULLA.
Itse ainakin pystyn rehellisesti sanomaan, että en aja kilpaa ja ylinopeutta (*lue paljoa) ratapäivien ulkopuolella
Ehdot hieman tiukentuivat:
-meluaikaa lyhennettiin illasta 2 tuntia. Nyt ajot loppuu muistaakseni klo 18
Toisaalta nyt annettiin yksi täysi kisaviikonloppu myös heinäkuulle.
Ratayrittäjä ja kilpailijathan ovat aktiivisesti kehittäneet ratkaisuja tähän meluasiaan. Viime viikonlopun SM-kisoissa oli jo käytössä Legendseihin suunnitellut uudet pakoputket, jotka laskivat autojen äänitasoa huomattavasti.
Pari vuotta sitten yrittäjä haki lupaa uudelle varikkorakennukselle, mikä toimisi meluesteenä asutuksen suuntaan. Yleinen valitus katkaisi tämän, koska valittajat halusivat estää alueen kehittämisen, ettei siihen sitten voitaisi vedota kun lupaa uusitaan. Toivottavasti nyt myönnetty 10v lupa antaisi mahdollisuuden tällaiseen investointiin.
Minuteman kirjoitti:Jospa näille aktivisteille ja muille nimbyilijöille perustettaisiin vaikkapa kauas länsirannikon saaristoon ihan oma Nimbyyn kylänsä jossa voisivat sitten pyöritellä peukaloitansa kylmissä ja pimeissä tuvissa, vailla saasteita ja kaikessa hiljaisuudessa.
Ei tule onnistumaan. Tällöin nimittäin jäisi toteutumatta se kukkahattujen ja muiden vastaavien perusperiaate: mahdollisimman monen on kärsittävä mahdollisimman harvojen traumoista
hihii olette te aivan ihania. jospa se onkin niin, että tuo perusperiaate toteutuu juuri nyt (mahdollisimman moni kärsii mahdollisimman harvojen traumoista ) ja kukkahatut yrittää kääntää asiaa toisinpäin
auts, aika pahan heitin autoharrastusfoorumilla mutta valitettava tosiasia on se, että tuossa on ihan samasta asiasta kysymys kun siinä, että kun kauniina kesäaamuna klo 8.00 kun minä (ja kenties hyvin moni moni muukin) vielä pötkötän täydessä unessa parvekkeen ovi auki, niin joku maailman napa päräyttää ulkona käyntiin sen äänenvaimentimista vapaan neljälitraisen kaksipyöräisen jonka jytinät saa talojen rappaukset tippumaan seiniltä. hän tietysti kuvittelee että kaikki viisituhatta ihmistä jotka sen äänen kuulee, rakastaa sitä yhtälailla, mutta todellisuudessa siinä käy juuri noin kuten muppelo osuvasti kuvasi - yksi iloitsee ja tuhat kärsii.
siitä huolimatta en kannata ahveniston sulkemista mutta kaikille polttomoottorivekottimille kannattaisin desibelikattoa lakipykäliin
tuo Nimbyyn kyläidea oli aivan mahtava
Luca F #1724, ex-Saabisti vuosilta 2003-2013 (Saab 99 -71,75,76,77,77,78,78,79,80,84,84,84,84, Saab 900 -83,83,84,86,90,91)
lucaf kirjoitti:auts, aika pahan heitin autoharrastusfoorumilla mutta valitettava tosiasia on se, että tuossa on ihan samasta asiasta kysymys kun siinä, että kun kauniina kesäaamuna klo 8.00 kun minä (ja kenties hyvin moni moni muukin) vielä pötkötän täydessä unessa parvekkeen ovi auki, niin joku maailman napa päräyttää ulkona käyntiin sen äänenvaimentimista vapaan neljälitraisen kaksipyöräisen jonka jytinät saa talojen rappaukset tippumaan seiniltä. hän tietysti kuvittelee että kaikki viisituhatta ihmistä jotka sen äänen kuulee, rakastaa sitä yhtälailla, mutta todellisuudessa siinä käy juuri noin kuten muppelo osuvasti kuvasi - yksi iloitsee ja tuhat kärsii.
siitä huolimatta en kannata ahveniston sulkemista mutta kaikille polttomoottorivekottimille kannattaisin desibelikattoa lakipykäliin
Eipä ole kyse ihan samasta asiasta.
Jos joku tulee päristelemään ja rääkkäämään mopoaan sinne missä sinä asut, ei ole epäilystäkään kenenkä on häiriön syy.
Jos taas joku menee asumaan ja ehdointahdoin hankkiutuu paikalla jo vuosikymmeniä olleen Moottoriradan kupeeseen asumaan ja valittamaan metelistä niin kenenkäs syy silloin on?
Niitä käytönaikaisia desibelirajoja, eikä vain tyhjäkäyntidesibelejä muuten paraikaa yritetään saada sorvattua pykäliksi ja katsastuksessa sovellettaviksi.
Jokatapauksessa hienoa että Ahvenisto säilyy eivätkä viherpimperot saaneet loppumattomia vaatimuksiaan läpi.
lucaf kirjoitti: kesäaamuna klo 8.00 kun minä (ja kenties hyvin moni moni muukin) vielä pötkötän täydessä unessa parvekkeen ovi auki, niin joku maailman napa päräyttää ulkona käyntiin sen äänenvaimentimista vapaan neljälitraisen kaksipyöräisen jonka jytinät saa talojen rappaukset tippumaan seiniltä.
siitä huolimatta en kannata ahveniston sulkemista mutta kaikille polttomoottorivekottimille kannattaisin desibelikattoa lakipykäliin
Moni katulaillinen, ja kadulla käytettävä moottoripyörä jää Ahvenistolla ilman ajolupaa liian kovan äänen vuoksi!!!
Toivoisin myöskin, että lakiin tulisi joku desibelikatto.