
Muutama ajatus talvisesta autoilusta Lexalla, nyt kun kuvan mukaisesti sellaiset kelit viimein koittivat. Testasin vaihteiston snow-asentoa ja totesin, että normaaliin liikennöintiin siitä ei ole, tappaa auton helpon ja kaasuun herkästi vastaavan luonteen aivan totaalisesti. Liikkeelle lähdetään ilmeisesti kakkosella ja muutenkin kaasuvaste on aivan olematon, enempi siis ärsyttävän puolelle menee. Käyttökelpoinen ehkä kaupungissa kun risteykset ovat liukkaita ja muutenkin paikoissa, joissa millimetrintarkka lähtö on tarpeen. Vauhtiin päästyä napsautan vaihteiston moodin kyllä normaalille talvikelilläkin.
Ajo-avustimet ovat erittäin hanakat ja puuttuvat toimintaan välittömästi, jos alkaa lipsumaan. Vetoluistonesto raksuttelee menoa nykiväksi jos vähänkin yrittää antaa hanaa ja luistonesto piippaa ja oikoo perää heti kun pöpperökurvissa vähän yrittää sitä heitättää. Pappa-asetukset, sanoisin. Saahan nuo avustimet napista pois, mutta niin paljoa ei sentään lapseta. Kunhan vähän haistelin rajoja tänään. Kotiin tullessa viimeinen 8.5 kilometriä oli jo ihan tiukaksi pakkautunutta lumipolanteen tapaista eikä siinä saanut oikein mitään jännittävää aikaiseksi, mutkasta kun lähti ulos ja painoi rivakammin kaasua niin tuohan vaan keräsi lisää vauhtia. Vähän oletin, että liki 10v ikäiset kitkat olisivat olleet todella liukkaat, vaan eivätpä olleet.
Itse asiassa, ei päässyt edes kunnolla testaamaan, kun kaupunkiin tullessa edessä jännitti Kia Ceedillä ja Vw Pololla ajanut parivaljakko, joiden perässä piti enempi sadatella mateluvauhtia ja painella jarrua, ettei rullaa tyhjäkäynnillä rinnalle ja kotiin palatessa jaloissa pyöri uudenkarhea Skoda Superb, sain kuitenkin hillittyä itseni ja ajelin nätisti perässä. Onhan se hyvä, että ihmiset ajelevat varovaisesti, jos ovat epävarmoja etenkin näin talven ensimmäisillä oikeilla talvikeleillä.
Mutta joo, jääpinnalla saa tuon kanssa olla varovainen, parin tonnin paino ja vanhat kitkat ovat liukas ja puskeva yhdistelmä, lumi ja pöperöpinnalla tuolla laskettelee siinä missä millä tahansa muullakin. Ilma-alustan rauhoittava vaikutus on läsnä näilläkin keleillä, harvinaisen vähän äänimaailmaan ja ajotuntumaan tulee tutinoita, tärinöitä tms., kontrasti Hiacen tuottamiin ylimääräisiin talviääniin ja paukkeisiin on kyllä jotain sellaista, jota ei voi sivullisille kuvailla. Silti, Hiacella suurin osa näistä keleistä kuitenkin taitetaan, onneksi on äänentoistossa jerkkua...