Joskus, kymmenisen vuotta sitten, pudotti ensi- ja pysyvän lumen lokakuun toisena viikonloppuna. Sellaiset kolmisenkymmentä senttiä.
Piti käydä heittämässä kaveri himaan joskus pikkutunneilla ja kuinka ollakaan, kaveri asui sellaiset vähän toistakymmentä metriä alempana (ja monta kilometriä sivusuuntaan). Menomatka meni kyllä hyvin, vaikka silloisen käyttö Opelin pakoputki ja vetopyörästö piirsivät raitaa pyöräurien väliin.
Paluumatkalla olikin sitten vaikeampaa, kun alla oli, tottakai, vanhat kesärenkaat ja kaikilla vaihtoehtoisilla reiteillä jonkinmoinen ylämäki. Sitä reittiä, missä mäki oli loivin (ja siis pisin) lähdin sitten yrittäämään (kun ensin olin käynyt muutaman kerran yrittämässä niitä muita reitteijäkin, oltiin siis kaupunkialueella, sunnuntain aamuyöllä). Kovalla vauhdilla ja sutimista välttäen jokainen yritys vei reilun autonmitan ylemmäs (siis n. 30. yritys olisi vienyt ylös saakka). Jossain kymmenennen yrityksen paikkeilla taakse ilmaantui sitten Saab 99, niinikään kesärenkailla, eikä päässyt kuin puoleen siitä, mitä itse olin takavetOpeillani päässyt. Jäi vielä niin jumiin, ettei päässyt edes peruuttamaan alta pois, että olisin saanut otettua vauhtia uuteen yritykseen.
Kun letkaan tuli vielä kolmaskin auto, aloitettiin talkoot ja työnnettiin porukalla auto kerrallaan mäenpäälle.
Mahtoi siinä talvirenkailla ohi suhaavilla taksareilla olla hauskaa, kun porukka äheltää umpihangessa autojaan liki huomaamattoman nyppylän päälle.
Ajotaidosta.
Yleinen autoiluun ja liikenteeseen liittyvä keskustelu.
Hyppää
- Ylläpito tiedottaa
- ↳ FOORUMIN SÄÄNNÖT, LUE ENSIN! (Päivitetty 28.3.2020)
- ↳ Helpdesk
- Mallikohtainen foorumi
- ↳ 92, 93, 94, 95, 96, 97 (2-tahti ja V4)
- ↳ 90, 99, OG900
- ↳ 9000
- ↳ OG 9-3 & NG 900
- ↳ OG 9-5
- ↳ 9-3 SS, SC, CV ja X
- ↳ NG 9-5
- ↳ 9-2X, 9-4X ja 9-7X
- Yleistä
- ↳ Yleinen
- ↳ Apua tien päällä
- ↳ Konseptit ja tulevat mallit
- ↳ Styling & tuning
- ↳ Luvaton käyttöönotto
- ↳ Projektit
- ↳ Diesel
- ↳ BioPower
- ↳ Olitko se sinä?
- ↳ Gallup-alue
- ↳ Off topic
- ↳ Tapahtumat
- ↳ Ladies only
- ↳ Auton maahantuonti
- ↳ Saab på svenska
- ↳ Saab in English
- Vain jäsenille
- ↳ Yleinen - Saab-klubi
- ↳ Klubitapahtumat
- ↳ Suomen Saab-klubi tiedottaa
- ↳ Saabistin toimitus
- Saab-markkinat
- ↳ Myydään Saabit
- ↳ Ostetaan Saabit
- ↳ Myydään Saabin osat ja tarvikkeet
- ↳ Ostetaan Saabin osat ja tarvikkeet
- ↳ Wanhojen Saabien markkinat
- ↳ Kaupalliset tiedotteet
- Muut markkinat
- ↳ Muut osto- ja myynti-ilmoitukset