Olen odotellut eu:n myötä asian tulevan vapaammaksi mutta näin ei taida käydä. Se vanha hyvä kahdennussääntö olisi saanut pysyä voimassa edelleen. Perustelen sitä sillä että silloin olisi ollut myös lähivaloilla sentään suunnatut ja valokuvioltaan huomattavasti paremmat valaisimet, eikä niinkuin nyt, mikä mihinkin suuntaan vinksottavia sumuvaloja ja niiden väärinkäyttäjiä tiet pullollaan.
Mutta asiaan...Huomioni on kiinnittynyt parittomiin kaukovaloihin, myös Suomen kilvissä olevia autoja (uusiakin) on tullut yllättävän paljon vastaan. Eli 3 kpl pitkiä keulilla. Tämä on sikäli hyvä koska valokuvion saa paremmin ja tasaisemmin osumaan tiehen ja reunamille. Mutta liekö moinen pariton asennus sallittua katsastussedän mielestä

Tätä voisi ajatella vaikka niin että referenssiluku ei ylittyisi eikä omissa umpioissa palaisi kaukovalo vaan lähivalo olisi aina päällä, myös kaukovaloilla ajettaessa. Olisikohan tuossa ratkaisu pimeneviin iltoihin, siis tässä 3 kpl. asennuksessa. AKE:n sivuilta ei asia selviä vielä, siellä puhutaan edelleen parillisista määristä, mutta eipä siellä kyllä mainita mitään kaukovalon siirtämisestä

Ammoisina aikoina kokeilin poliisisetien lakitietämystä ja valppautta.


Asentelin aiempaan kulkineeseen em. tavalla lisäpitkät omien umpioiden viereen (Hella R 1000) Koska omissa ei palanut kaukovaloa, vaan lähivalo koko ajan, asia tulkittiin niin että se on siirretty uuteen valaisimeen jotenka lisäksi sai vielä asentaa lisäpitkät (Hella R 3000) Valaisimien ref. 17,5 joten yhteenlaskettua ylitystä ei tullut. Tämä kyseinen kulkupeli oli verraton ajella pimeässä. Valo oli samanlainen 40 metristä 450 metriin. Sivuille näki myös kaarteissa eikä ollut sateellakaan tihrustamisen makua.
Koitan saada kuvan näkyville kunhan pääsen sen scannaamaan, kuva puhuu enemmän kuin tuhat Ruuneperiä vai miten se nyt olikaan...