Ajoneuvo on pysäköity siten, että se haittaa...

Yleinen autoiluun ja liikenteeseen liittyvä keskustelu.
wesku
"Hölösuu"
Viestit: 3599
Liittynyt: Pe Touko 09, 2003 11:38

Ajoneuvo on pysäköity siten, että se haittaa...

Viesti Kirjoittaja wesku »

"Ajoneuvo on pysäköity siten, että se haittaa muuta liikennettä" - Tuollaisella perusteella sain pvm:n Helsingin kaupungin pysäköinninvalvonnalta. Kyseessä paikka jossa ei erillistä kieltomerkkiä, 30 rajoitus ja kadun leveys varmaan runsaat kuusi metriä. Etäisyys edessä olevaan risteykseen 10-20 metriä ja paikasta olisi päässyt autoni estämättä vaikka täysperävaunullisella tai ylileveälläkin yhdistelmällä. Yksisuuntainen katu joten ohittaminen ei aiheuta tarvetta mennä vastaantulevan kaistalle. Mielenkiintoinen paikka myös sikäli että kaksi mahdollista reittiä jotka tuonne johtaa on jo selvästi kapeampia ennen tuota "kavennusta" jonka minä sain aikaan. Aion toki tehdä oikaisuvaatimuksen ja tarvittaessa jatkan vaikka hallinto-oikeuteen mutta ajattelin nyt kuitenkin ensin kysellä täälläkin onko tuolla perusteella laputtaminen Helsingissä kovinkin yleistä, olisiko esimerkkejä vastaavista ym. ?

Laitoin myös tuonne, toisinaanhan sieltäkin voi tulla jotain järjellistä kommenttia
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12309540
Avatar
Mawerick
"Hölösuu"
Viestit: 4221
Liittynyt: Pe Loka 31, 2003 13:30
Paikkakunta: Yläne

Re: Ajoneuvo on pysäköity siten, että se haittaa...

Viesti Kirjoittaja Mawerick »

Et kuvaa paikasta ottanut?
9000CDE 2.3tA 1995(Stage diskopottu), exät 9000TA 1989, 9000TA 1987, 900iA 1987. Käyttiksenä Nissan Maxima 3.0 V6 A.
Saab-juttuja 70-luvulta
#2366
wesku
"Hölösuu"
Viestit: 3599
Liittynyt: Pe Touko 09, 2003 11:38

Re: Ajoneuvo on pysäköity siten, että se haittaa...

Viesti Kirjoittaja wesku »

Mawerick kirjoitti:Et kuvaa paikasta ottanut?
Otin kyllä montakin, tässä yksi josta näkee hyvin miten paljon tilaa jää ohittavalle autolle.

http://wesku.kuvat.fi/kuvat/public/omega_pvm.jpg
Henkka #2283
"Hölösuu"
Viestit: 2870
Liittynyt: Ke Helmi 16, 2005 12:13
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ajoneuvo on pysäköity siten, että se haittaa...

Viesti Kirjoittaja Henkka #2283 »

Ilmeisesti tuo merkki on poistettu:

http://i28.photobucket.com/albums/c218/ ... sranta.jpg

Sullahan taisi olla parkissa tuossa parkkiruutujen jälkeen ennen risteystä.

Pitää tehdä iltakävely tuota kautta ja katsoa.
SS-K Jäsen #2283
Nyt: M-B EQE 300 -23, M-B S 55 AMG L -04
Menneet: Ford Mondeo 1.8 stw -03, S 500 L 4matic -12, S 350 Bluetec -11, S 500 L -99, 9000 Aero -96, 9000 turbo -89, 900i -87
Avatar
Risto
"Hölösuu"
Viestit: 5180
Liittynyt: Ti Marras 18, 2003 21:53

Re: Ajoneuvo on pysäköity siten, että se haittaa...

Viesti Kirjoittaja Risto »

W***un kuvassa näkyy Opel hajonneen liian lähelle takana olevia pysäköintipaikkoja, jolloin viimeisestä ruudusta ei pääse lähtemään normaalisti, vaan joutuu vekslaamaan, joten Opel haittaa muuta liikennettä. Ansaittu pysäköintivirhemaksu.
wesku
"Hölösuu"
Viestit: 3599
Liittynyt: Pe Touko 09, 2003 11:38

Re: Ajoneuvo on pysäköity siten, että se haittaa...

Viesti Kirjoittaja wesku »

Henkka #2283 kirjoitti:Ilmeisesti tuo merkki on poistettu:

http://i28.photobucket.com/albums/c218/ ... sranta.jpg

Sullahan taisi olla parkissa tuossa parkkiruutujen jälkeen ennen risteystä.

Pitää tehdä iltakävely tuota kautta ja katsoa.

Oli se merkki edelleen tuossa oikealla puolella katua mutta ei se yksisuuntaisella vasenta puolta koske.
Henkka #2283
"Hölösuu"
Viestit: 2870
Liittynyt: Ke Helmi 16, 2005 12:13
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ajoneuvo on pysäköity siten, että se haittaa...

Viesti Kirjoittaja Henkka #2283 »

Tämä oli uutta.

Kaksi hallipaikkaa keskustassa ovat aiheuttaneet laiskuutta pysäköintisääntöjen opettelussa.
SS-K Jäsen #2283
Nyt: M-B EQE 300 -23, M-B S 55 AMG L -04
Menneet: Ford Mondeo 1.8 stw -03, S 500 L 4matic -12, S 350 Bluetec -11, S 500 L -99, 9000 Aero -96, 9000 turbo -89, 900i -87
wesku
"Hölösuu"
Viestit: 3599
Liittynyt: Pe Touko 09, 2003 11:38

Re: Ajoneuvo on pysäköity siten, että se haittaa...

Viesti Kirjoittaja wesku »

Risto kirjoitti:W***un kuvassa näkyy Opel hajonneen liian lähelle takana olevia pysäköintipaikkoja, jolloin viimeisestä ruudusta ei pääse lähtemään normaalisti, vaan joutuu vekslaamaan, joten Opel haittaa muuta liikennettä. Ansaittu pysäköintivirhemaksu.
Ei ollut niin lähellä että haittaisi edes viimeiseen ruutuun ajamista tai siitä lähtemistä.
wesku
"Hölösuu"
Viestit: 3599
Liittynyt: Pe Touko 09, 2003 11:38

Re: Ajoneuvo on pysäköity siten, että se haittaa...

Viesti Kirjoittaja wesku »

Henkka #2283 kirjoitti:Tämä oli uutta.

Kaksi hallipaikkaa keskustassa ovat aiheuttaneet laiskuutta pysäköintisääntöjen opettelussa.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820182

"Merkki 372

Merkillä kielletään ajoneuvon pysäköinti tien sillä puolella, jolle merkki on asetettu. ....."
Henkka #2283
"Hölösuu"
Viestit: 2870
Liittynyt: Ke Helmi 16, 2005 12:13
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ajoneuvo on pysäköity siten, että se haittaa...

Viesti Kirjoittaja Henkka #2283 »

Uskoin jo äsken :D
SS-K Jäsen #2283
Nyt: M-B EQE 300 -23, M-B S 55 AMG L -04
Menneet: Ford Mondeo 1.8 stw -03, S 500 L 4matic -12, S 350 Bluetec -11, S 500 L -99, 9000 Aero -96, 9000 turbo -89, 900i -87
wesku
"Hölösuu"
Viestit: 3599
Liittynyt: Pe Touko 09, 2003 11:38

Re: Ajoneuvo on pysäköity siten, että se haittaa...

Viesti Kirjoittaja wesku »

Kuvatessa muuten huomasin aika monta oikaisua tuolla kadulle jalkakäytävän yli heti sillan jälkeen, erityisesti takseille näytti olevan yleistä. Niistä pari jarrutteli ja jäikin ihmettelemään kuvaamistani. Jalkakäytävän yli ajaminen kai ei taida olla mitenkään suoraan kiellettyä mutta eiköhän poliisit tarvittaessa siihenkin jonkun perusteen sakottamiseksi keksisi.
Henkka #2283
"Hölösuu"
Viestit: 2870
Liittynyt: Ke Helmi 16, 2005 12:13
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ajoneuvo on pysäköity siten, että se haittaa...

Viesti Kirjoittaja Henkka #2283 »

Osaavammilla on pokkaa. Lähes viikottain näkee taksin kurvaavan Ilmarisen pihalta Länsiväylän ramppiin:

http://i28.photobucket.com/albums/c218/ ... katu-1.jpg
SS-K Jäsen #2283
Nyt: M-B EQE 300 -23, M-B S 55 AMG L -04
Menneet: Ford Mondeo 1.8 stw -03, S 500 L 4matic -12, S 350 Bluetec -11, S 500 L -99, 9000 Aero -96, 9000 turbo -89, 900i -87
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13239
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Ajoneuvo on pysäköity siten, että se haittaa...

Viesti Kirjoittaja AZP »

Tuolla perusteella voisi omalla kotikadullani laputtaa kymmeniä autoja joka päivä. Kaksikaistaisella tiellä sallitaan mutkapaikassa pysäköinti molemmin puolin katua. Seurauksena tien kapeneminen niin paljon että juuri ja juuri henkilöautot mahtuu kohtaamaan. Haittaa kyllä liikennettä paljon enemmän kuin tuo Omega kuvan paikassa.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Avatar
9000CD23T
"Team Ylläpito"
"Team Ylläpito"
Viestit: 7571
Liittynyt: Pe Heinä 02, 2004 12:45
Paikkakunta: ex Jyväskylän MLK
Viesti:

Re: Ajoneuvo on pysäköity siten, että se haittaa...

Viesti Kirjoittaja 9000CD23T »

Jos ne ovat tulkinneet tätä pykälää..?
28 §

Erityiset pysäköintikiellot

Pysäköinti on kielletty:
6) merkityn pysäköintipaikan vieressä tahi merkityllä pysäköintipaikalla siten, että ajoneuvo osittainkin jää kullekin ajoneuvolle merkityn paikan ulkopuolelle.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267
900i-5D Combi Coupe-84*/900i-4D Sedan-86*/900i-4D Sedan-88*/9000CD 2.3T-91*/OG9³SE-01 RE85STG1
(*=ex) #2060#
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13239
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Ajoneuvo on pysäköity siten, että se haittaa...

Viesti Kirjoittaja AZP »

Vuosi(kymmeni)en takaa autokoulusta muistelinkin jotain tuollaista sääntöä kuvan nähtyäni, etttä heti P-alueen viereen olisi pysäköinti kielletty. Melko epäselvä sääntö tosin enkä muista koskaan kuulleeni tuota sovelletun.

Weskun tilanteessa virhemaksu tosi ei vetoa tuohon pykälään, vaan vielä epämääräisempään säädökseen, jonka perusteella voisi sakottaa joka toista kadunvarsipysäköijää. Jotenkin tuntuu siltä että koska auto oli tuossa kohtaa ainoa pysäköity auto, on lappuliisa todennut, että eihän noin poikkeava pysäköinti voi olla ok. Jos tie olisi koko matkalta ollut täynnä parkkeerattuja eutoja, olisikohan pokka riittänyt laputtamaan ne kaikki?
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Vastaa Viestiin