Mitä tuohon "varsinaisten jalkaväkimiinojen" kehittämiseen jenkkilässä tulee, niin aiemmassa viestissä tuota amerikkalaisten terminologiakikkailua sivusinkin. Lisäksi, Yhdysvaltain nykyhallinnossa on ollut taipumuksia kannustaa ko. asejärjestelmien kehittämiseen nk. terrorismin vastaisen sodan myötä. Tätä suuntausta ei edes Yhdysvalloissa kaikki (useimmiten "liberaalit" tai "intellektuellit") katso myönteisesti..
On totta, että esimerkiksi Myanmarin peppua ei paljon kutittele, jos siellä kuulevat Suomen luopuneen jalkaväkimiinoista. Mutta jostainhan muutoksen ainakin periaatteessa on alettava. Realismi sen kylmän sodan aikaisessa, post toinen maailman sota merkityksessä on melko pitkälti rinnaisteinen kyynisyydelle. "Ei luvuta miinoista, ei se mitään muuta" -tyyppiset lausahdukset ovat erittäin "realistisia" (ei välttämättä tosin kansainvälisten suhteiden teorioiden mukaista realismia) ja kyynisiä.
Ja tottakai muutokset tapahtuu pienin askelin, jalat maassa. Ei "idealistinen" ajatus tarkoita, että maailma silti muutetaan nappia painamalla yhdessä yössä, vaan nimen omaan pienin askelin ja jalat maassa. Näin esimerkiksi Ottawan sopimus on nähty "pieneksi askeleeksi" kohti parempaa maailmaa. Ottakaa huomioon, että Ottawan sopimus ei ole lähtenyt liikkeelle valtiojärjestelmästä, vaan on lähtöisin nimen omaan kansalaisjärjestöistä! Siitä huolimatta erittäin suuri osa eri valtioista on jo sitoutunut sopimuksen piiriin! Melkoinen saavutus "idealisteilta, puunhalaajilta, kettutytöiltä ja viherpiipertäjiltä", eikö?
Tosiaan, vaikka päämäärä olisikin jokseenkin idealistinen, voidaan tavoite saavuttaa puolestaan jokseenkin realistisin tai realiteetit hyväksyvin menetelmin. Itse asiassa, tämä lienee ainoa mahdollinen tapa saavuttaa "muutoksia parempaan".
edit. Lähinnä minun pointtina on vain osoittaa, ettei esimerkiksi jalkaväkimiinojen kaltainen kysymys ole mustavalkoinen. Toisekseen huomatkaa, kuinka ihmisten ajattelu edelleen on varsin kansallisvaltiokeskeistä. Tämä seikka puolestaan on varsin monien kansainvälisten ongelmien keskiössä, ja mielestäni eräänä esteenä (kantilaiselle) ikuiselle rauhalle. Miksi siis ajattelemme aina kansallisvaltiolähtöisesti? Koska meidät on opetettu ja kasvatettu kulttuurissamme tekemään niin. Mind you, että Suomea ei ollut olemassa ennen 1800-lukua, vaan Suomi luotiin kansallisromantiikan aikakaudella varsin pitkälti. Ja toisekseen, kansallisvaltioihin perustuva kansainvälinen järjestelmä on vähitellen kehittynyt vasta Westfalenin rauhan 1648 jälkeen! Ts., ei valtio nimeltä Suomi ole "ikuinen" tai "aina ollut olemassa", vaan erilaisten prosessien tuotosta. Nämä prosessit ovat yhä käynnissä, ja mistäpä sitä tietää, vaikka 200 vuoden kuluttua ihmiset sosialisoituvat yhteisöön nimeltä "Eurooppa".
Mielenkiintoista sinänsä, että Machiavelli kirjoitti 'Prinssin' 1500-luvun alkupuolella, siis paljon ennen kansallisvaltioihin perustuvan kansainvälisen järjestelmän syntyä. Taitaa Niccolo puhella jotenkin seuraavasti "olen siis sitä meiltä, ettei mikään ruhtinaskunnan asema ole ilman omaa armeijaa turvattu". Eli hän puhuu ruhtinaskunnista, ei toki valtioista. Eikä näitä kahta voi suoraan rinnastaa toisiinsa.
.
.
