Paikkansa pitävää tekstiä. Ei tuolla ole muuta keinoa mopolla hengissä selvitä, kuin ajaa sen mukaan että on näkymätön. Omia oikeuksia on turha mopolla perätä, tappiolla on kuitenkin. Tuollain kun osaa asennoitua, ei ole mitään ongelmaa autoilijoiden kanssa. Hermoheikot autoilijat jotka yrittävät alkaa kiilaan on parempi jätättää samantien, tai mennä vaikka tupakille P-paikalle. Yleensä ne on kuitenkin vaan nuoria pojankloppeja, jotka haluavat nähdä kuinka mopo lähtee, tai sitten vaarallisempia "road ragen" vallassa olevia idiootteja. Niitä on syytä varoa, eikä leikkiin kannata ryhtyä. Itse pääsääntöisesti poistun vaan leppoisasti paikalta sen kummemmin provosoitumatta, mutta ajankin noilla huligaanien vaarallisilla kyykkypyörillä, joten pakko käyttäytyä stereotypian mukaan. Pappana ajattelin ostaa kuitenkin HD:n. Sitten ilmeisesti opin miten liikenteessä käyttäydytään...Frostgrey kirjoitti:Niin kauan kun ihmiset ajavat noita 2-4 pyöräisiä niin joukkoon mahtuu jos monen näköistä hiihtäjää.
Omat silmät kyllä avautuivat aika lailla kun tuli eka kertaa viime syksynä oltua prätkällä tuolla liikenteen seassa. Nykyään tulee paljon enemmän kiinnitettyä huomiota noihin motoristeihin autolla ajaessa.
Kaikille autoilioille olisi ihan tervetta käydä moottoripyörällä ajelemaas liikenteen joukossa niin oppisi vähän käsittämään kuinka heikoilla/näkymätön tuon kanssa siellä on.
Onneksi niillä yleensä kerkiää pois jaloista.![]()
Tosin täytyy sanoa että on todella fiksujakin auto kuskeja, mitkä antavat kyllä helposti tietä ja näyttävät ohitus merkkejä, kun havaitsevat että nopeampi tulee takaa.
Autoilija - HUOM! Moottoripyöräilijät tulleet liikenteeseen
Re: Autoilija - HUOM! Moottoripyöräilijät tulleet liikenteeseen
Ex. Saab 9-5 2.3T -01
Nyk. Subaru...
Nyk. Subaru...
Re: Autoilija - HUOM! Moottoripyöräilijät tulleet liikenteeseen
Kyllä tästä kaikesta saa sen käsityksen, että syy on moottoripyörässä tai sen kuljettajassa aina ja iankaikkisestiaamen.
Mutta mitäs kun ajan moottoripyörällä n.5tkm vuodessa, pakettiautolla 40-60tkm ja saabilla 20tkm... Ja olen 10 vuoden aikana rutannut ja törttöillyt kaikkein eniten saabeilla?
Heittäkööt se ensimmäisen kiven joka avaa apukuskin oven silloin, kun tulen saapilla tai transporterilla oikealta ohi

-
- "Hölösuu"
- Viestit: 3011
- Liittynyt: Su Kesä 20, 2004 17:39
Re: Autoilija - HUOM! Moottoripyöräilijät tulleet liikenteeseen
Näin keväällä ENNEN kuin haen pyörän tallista harrastan aina sellaista mielikuvaherjoittelua eli käyn läpi mielessäni niitä asioita jotka minusta on surimmat riskit moottoripyöräilijälle liikenteessä, varsinkin keväällä kun nekin autoilijat jotka eivät vielä vihaa meitä, ovat vielä "talviterässä" eivätkä osaa varautua.
- Kuopat, meillähän on samaa tasoa maantiet kuin Bulgariassa, keväisin (eli elokuulle asti) ne ovat Albanian tasoa.
- Älä koskaan jää ajamaan autoilijan viereiselle kaistalle sen takaoven kohdalle. Se vaihtaa kohta kaistaa eikä varmasti jaksa kääntää päätänsä puhumattakaan vilkun käytöstä ja sitten kolisee!
-Älä aja liian lähellä auton perässä. (ensimmäisessä kohdassa mainitut montut ja hiekka yllättää) Toissa kesänä kuoli motoristi kun edellä ajavasta autosta tippui p-putken takapönttö eteen.
- Jokaiseen risteykseen ajettaessa katso vielä kerran 5 metriä ennen risteystä sen autoiljan naamaa että onko se VARMASTI nähnyt sinut. Se on sama tuleeko se oikealta vai vasemmalta, jos se tulee eteen niin ajokausi päättyy siihen.
-Aina ennen mutkan ajoa katso että ei ole hiekkaa kaistalla.
- Varttitunnin käsittelyharjoitus jollakin isolla parkkipaikalla, jarruttelua, mutkittelua, kiihdyttelyä. Samalla tulee tsekattua että pyörä on ajokunnossa talven jälkeen.
-Ja vaikka tuntuukin siltä että olo on kuin kevätlaitumelle päässeellä orivarsalla niin malta olla koheltamatta edes sen ensimmäisen tankillisen ajan.

9000CS 2,3
- sabatti 96
- "Hölösuu"
- Viestit: 1107
- Liittynyt: Ma Helmi 25, 2008 16:28
- Paikkakunta: Knummi
Re: Autoilija - HUOM! Moottoripyöräilijät tulleet liikenteeseen
SAAB 9-3 T7 -99/00 HOT SE Ei tällä vielä kuuhun mennä
SAAB 9-3 -98 2.0 cabriolet
SAAB 96 -75 Das Båten
Tunturi pappa Delivery Automatic -74
Bella 440 TL & yamaha 50+ vauhtipotkuri
Fordson super dexta
SAAB 9-3 -98 2.0 cabriolet
SAAB 96 -75 Das Båten
Tunturi pappa Delivery Automatic -74
Bella 440 TL & yamaha 50+ vauhtipotkuri
Fordson super dexta
Re: Autoilija - HUOM! Moottoripyöräilijät tulleet liikenteeseen
Kuva ei sinällään kerro kummassa vika vai oliko kummassakaan mutta pysäyttää hetkeksi miettimään. Joka kerta, kun tämän kuvan näkee.sabatti 96 kirjoitti:http://www.riemurasia.net/jylppy/media. ... &suurennos
-dimebak-
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 3011
- Liittynyt: Su Kesä 20, 2004 17:39
Re: Autoilija - HUOM! Moottoripyöräilijät tulleet liikenteeseen
No pyörähän tuossa on tullut oikealta kylkeen ilmiselvästi noudattaen riittävää varovaisuutta. Volkkarin kuski on lähtenyt sitten omasta ovestaan lipettiin ja motoristin maallinen tomumaja on kaivettu pois takaluukun kautta. 
Huono vitsi.

Huono vitsi.
9000CS 2,3
Re: Autoilija - HUOM! Moottoripyöräilijät tulleet liikenteeseen
Jos ajelen rajoitusten mukaan, niin en näytä ohitusmerkkejä kellekkään, tulisipa pärrä vaikka 300kmh takaa.Frostgrey kirjoitti:Tosin täytyy sanoa että on todella fiksujakin auto kuskeja, mitkä antavat kyllä helposti tietä ja näyttävät ohitus merkkejä, kun havaitsevat että nopeampi tulee takaa.

Ohitusmerkin näyttely on nykyään erittäin riskialtista, varsinkin kanssa-autoilijoille. Jäävät epäröimään taakse ja sitten kun tilaisuus on menetetty, niin lähdetään polkemaan hupsuna. Eikä se prätkäkään välttämättä uskalla ohi lähteä, jos ei näe mitä vastassa on. Ajakoon ohi sitten kun on selvä paikka.
-Sami
Sami Räihä #1910
Saksanpatonki alla
Ex: 9³ SC Vector 2.0T A6 XWD eLSD MY09, 9³ SC Vector 2.0t BioPower MY07, 9⁵ Aero Wagon MY02, 9000 CSE 2.3T MY96, 900i8A MY85, 99 MY83
Saksanpatonki alla
Ex: 9³ SC Vector 2.0T A6 XWD eLSD MY09, 9³ SC Vector 2.0t BioPower MY07, 9⁵ Aero Wagon MY02, 9000 CSE 2.3T MY96, 900i8A MY85, 99 MY83
Re: Autoilija - HUOM! Moottoripyöräilijät tulleet liikenteeseen
En kyllä ymmärrä miksi pitää antaa tietä selkeää ylinopeutta ajavalle moottoripyörälle... tai autolle sen paremmin. Toki jokaisen pitää valita kaistansa oikein ja järkevästi ja kenenkään eteen ei saa kiilata niin että aiheutuu vaaraa mutta kenelläkään ei ole mitään velvollisuutta valvoa taustapeileistä takaa ylinopeudella päälle tulevaa liikennettä.Frostgrey kirjoitti:Tosin täytyy sanoa että on todella fiksujakin auto kuskeja, mitkä antavat kyllä helposti tietä ja näyttävät ohitus merkkejä, kun havaitsevat että nopeampi tulee takaa.
Pärinäpojilla tuntuu olevan varsin usein sellainen kanta että moottoripyörällä oletusarvoisesti ajetaan ylinopeutta ja autoilijoiden pitäisi huomioida se. Asia kuitenkin on niin että mikäli mopoilija päättää ajaa ylinopeutta hänen pitää itse ymmärtää riskit ja huomioida ne jotka ajavat rajoitusten mukaan... turha rutista sitä jos joku ei huomaa liikenteessä muutenkin heikosti näkyvän laitteen vielä ajavan reilua ylinopeutta... sama pätee tietysti myös autoilijoihin, jotka ajavat kuin moottoripyöräilijät.
-Jussi-
Audi Q3 Sportback, Saab 9-5 2.0T, Saab 9-5 2.3T
Ex Saab 900, 9000, 9-5
Audi Q3 Sportback, Saab 9-5 2.0T, Saab 9-5 2.3T
Ex Saab 900, 9000, 9-5
Re: Autoilija - HUOM! Moottoripyöräilijät tulleet liikenteeseen
Näinhän se toisaalta on. Ja sellainen käsitys minulla on, että ainoat tilanteet tien päällä jolloin peiliin pitää katsoa on; kun vaihtaa kaistaa, kun lähtee ohittamaan ja tietenkin, kun peruuttaa. Jos jotain jäi uupumaan niin saa lisätä.
Se, että pitää näyttää ohitusmerkkiä niin epäilen, että ei kannata, kun kuitenkin se joka tulee ylinopeutta tai muuten vain saavuttaa edellä ajavan välineestä riippumatta on velvollinen pitämään turvavälin edellä ajavaan ja totta kai, tieliikennelakia noudattaen tekemään ohituksen.
Se, että pitää näyttää ohitusmerkkiä niin epäilen, että ei kannata, kun kuitenkin se joka tulee ylinopeutta tai muuten vain saavuttaa edellä ajavan välineestä riippumatta on velvollinen pitämään turvavälin edellä ajavaan ja totta kai, tieliikennelakia noudattaen tekemään ohituksen.
-dimebak-
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 3011
- Liittynyt: Su Kesä 20, 2004 17:39
Re: Autoilija - HUOM! Moottoripyöräilijät tulleet liikenteeseen
Enpä ole vielä tähän mennessä tarvinnut autoilijoilta apua ohituksessa. On se sen verran helppoa prätkällä. Ehkä jos HD:n ostaa joskus niin tuokin voi olla ongelma
Kunhan antaisivat muuten olla rauhassa eivätkä ajaisi päälle tai vaihtaisi kaistaa kylkeen.

Kunhan antaisivat muuten olla rauhassa eivätkä ajaisi päälle tai vaihtaisi kaistaa kylkeen.
9000CS 2,3
Re: Autoilija - HUOM! Moottoripyöräilijät tulleet liikenteeseen
Totta joka sana. Näin kun meneteltäisiin, ei kenelläkään olisi hätäpäivää, ajoi mopolla tai autolla.dimebak kirjoitti:Näinhän se toisaalta on. Ja sellainen käsitys minulla on, että ainoat tilanteet tien päällä jolloin peiliin pitää katsoa on; kun vaihtaa kaistaa, kun lähtee ohittamaan ja tietenkin, kun peruuttaa. Jos jotain jäi uupumaan niin saa lisätä.
Se, että pitää näyttää ohitusmerkkiä niin epäilen, että ei kannata, kun kuitenkin se joka tulee ylinopeutta tai muuten vain saavuttaa edellä ajavan välineestä riippumatta on velvollinen pitämään turvavälin edellä ajavaan ja totta kai, tieliikennelakia noudattaen tekemään ohituksen.
Edit. Kävin tänään mopolla ajamassa nelostiellä pääsiäisruuhkan keskellä ja voin kyllä taata, että jos siellä yrittäisi mennä ns. normaalisti mopolla, olisin jo kuollut. Pyörällä on ihan turha mitään oikeuksia tuolla liikenteessä perätä. Ajelen ihan hyvillä mielin tuolla näkymättömänä. Voihan se olla ettei se tyyli hirveästi miellyttä "vasemmankaistanjarruja", mutta ei mene yöunet niiden takia.
Ex. Saab 9-5 2.3T -01
Nyk. Subaru...
Nyk. Subaru...
Re: Autoilija - HUOM! Moottoripyöräilijät tulleet liikenteeseen
Eikai se nyt ihan niin kumminkaan mene? Harvemmin ainakaan peräänajoja moottoritiellä tapahtuu ylinopeuksien vuoksi? Onhan sielä tilaa vaikka ajaa viisi henkilöautoa rinnakkain jos tilanne sitä vaatiiJussi kirjoitti:...mutta kenelläkään ei ole mitään velvollisuutta valvoa taustapeileistä takaa ylinopeudella päälle tulevaa liikennettä.
Pärinäpojilla tuntuu olevan varsin usein sellainen kanta että moottoripyörällä oletusarvoisesti ajetaan ylinopeutta ja autoilijoiden pitäisi huomioida se.

Eikä nuo "kolmion takaa eteen" onnettomuudet johdu yleensäkään siitä että jompi kumpi osapuoli ajaisi niin huomattavaa ylinopeutta että sillä olisi lopputuloksen kannalta mitään merkitystä, kyse on vaan yksinkertaisesti havainnointivirheestä. Eniten näitä läheltä piti tilanteita on sattunut omalle kohdalle juuri näissä taajamavauhdeissa silloin kun sitä vähiten on odottanut, eli kolmion taakse odottamaan jäänyt auto yhtäkkiä päättäkin tuupata eteen.

Kyllä parikin vuotta ajanut motoristi tietää jo sen, ettei risteyksen läpi voi ajaa ilman että pitäisi sormea jarrulla.
Eriasia sitten tapaukset joissa ajetaan takapyörällä 250km/h risteyksien läpi ja ihmetellään kun joku ei huomannut taivasta kohti osoittavaa etuvaloa.

Re: Autoilija - HUOM! Moottoripyöräilijät tulleet liikenteeseen
Pitäisi noihin pärriin laittaa nopeudenrajoitin, kuten raskaassa kalustossa on, myös teho(painosuhteen voisi laittaa samalle tasolle.
Silloin paljastuisi motoristit turhanpäiväisten häiriköiden joukosta
Silloin paljastuisi motoristit turhanpäiväisten häiriköiden joukosta

9-5 Aero - 00
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 3011
- Liittynyt: Su Kesä 20, 2004 17:39
Re: Autoilija - HUOM! Moottoripyöräilijät tulleet liikenteeseen
Kun kolmion takaa ajetaan päätietä ajavan pyörän eteen niin yleisin syy on varmasti se että lähestyvän nopeutta ja etäisyyttä on vaikea arvioida. Keltaiset liivit ja värikäs pyörä/kypärä auttaisivat myös paljon. Hämmästyttävän moni ajelee vieläkin täysin mustissa, pyörä puku ja potta on kaikki mustia. Varmaan kutenkin kymmenissä prosenteissa on kyseessä kuitenkin se että prätkä tulee risteykseen ylinopeutta. Joo keskisormi etujarrulla on muodostunut itsellekin tavaksi jo kauan sitten. Siitähän se nousee sitten helposti pystyynkin tarvittaessa 

9000CS 2,3
Re: Autoilija - HUOM! Moottoripyöräilijät tulleet liikenteeseen
Hyvä idea! Oikeastaan voitaisiin samalla laittaa kaikkiin kulkupeleihin (siis autot, pyörät, mönkijät, rekat, veneet, kelkat) 120 kattonopeus ja tehot rajata 80hp. Kyllä tuolla hevosvoimamäärällä jo 120 pitää päästä. Eikä suomessa saa tuon kovempaa kuitenkaan ajaa..Julle kirjoitti:Pitäisi noihin pärriin laittaa nopeudenrajoitin, kuten raskaassa kalustossa on, myös teho(painosuhteen voisi laittaa samalle tasolle.
Silloin paljastuisi motoristit turhanpäiväisten häiriköiden joukosta
Meitä kotilokuskeja tietysti vielä jää harmittamaan, että pyörät kiihtyy tuollakin teholla yhä 3s 0-100km/h.. No kaikkea ei void saada!