Mitä teit tänään saabiisi topic VOL2?
Re: Mitä teit tänään saabiisi topic VOL2?
Vaihdoin tulpat ja öljyt, mittasin ketjunkiristimen ulkoneman: 20 mm. Rattaat/nokat eivät olleet ihan kirkaat mutta eivät aivan kaameassa kunnossakaan. Kaasuläppäkotelosta löytyy rikkinäinen o-rengas.
Kiristintä takaisin laittaessa se isompi osa meni nätisti, mutta 12-millinen pultti löysi matkallaan aivan ihastuttavan pikku kolon, johon pääsee putoamaan mutta sieltä ei juuri mitenkään pääse pois. Lopulta piti irroittaa moniurahihnan kiristin siihen liittyvine pikku töineen kunnes se pultti oli taas kätösessä.
Jaa, kiristin muuten vielä ne kannenpultit, yksikään ei tuntunut löysältä.
Lopulta sitten auto nippuun ja koeajolle: öljyvalo syttyi, koskaan aikaisemmin ei ole sattunut mitään vastaavaa. Nice.
Aamulla startatessa tuo 2000-vuodelta peräisin oleva kone vonkuu aika lailla mutta hetken käytyään kuulostaa siistiltä. Moniurahihnan vaihdoin viikko tai kaksi sitten eikä ääni kadonnut ja pahaa pelkään että öljysihti on tukossa.
Seuraavaksi pitäisi siis ottaa öljypohja auki jos vielä vaikka olisi toivoa ettei totaalituho iske. Onneksi on vielä mopokelit.
Pikaisesti kurkkasin autokaupat muttei ollut kattoluukullista automaattiaeroa tarjolla... jos vaikka oikein huonosti siis kävisi.

-
- "Hölösuu"
- Viestit: 2236
- Liittynyt: Ma Helmi 11, 2008 16:19
- Paikkakunta: Tre
Re: Mitä teit tänään saabiisi topic VOL2?
Vaihdoin KAIKKI renkaan tuennan helat ja puslat eteen+lallistuksenvakaajan runkokumit, samalla scannin 1cm madaltava iskari/jousi setti. Päälle totesin ajotuntuman paranneen ja kannentiivisteen palaneen, joten tänään alkaapi kansitiivisteen vaihto Ulkona sataa ja tallia ei ole, rautakauppaan pitäs päästä ja taloakin rakentaa.... taitaa olla parasta pistää takas nukkuun.
#5284# 900 GL -84, 9000 CSE 2.3TA-93, 9000 CD 2.3TA -91(projekti) + Muutama tonttu ollut. Petri Oja 0405261005
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 2236
- Liittynyt: Ma Helmi 11, 2008 16:19
- Paikkakunta: Tre
Re: Mitä teit tänään saabiisi topic VOL2?
Kansi irti, eikä selkeästi näkyviä vuotokohtia liekkirenkaissa. Kannenpultit oli ranne tuntumalla löysällä. Ensimmäinen kerta lyhyt lohkon kimpussa ja joitain mielenkiintoisia pikku eroja purkamisessa pitkikseen verrattuna on. Ajoitusasteikon uupumistakin tuli hetki ihmeteltyä. Ny vaan puunailua, tiivisteitä odotellessa. Imusarjan tiivistettä kun ei moponetin hyllyssä ollut.
#5284# 900 GL -84, 9000 CSE 2.3TA-93, 9000 CD 2.3TA -91(projekti) + Muutama tonttu ollut. Petri Oja 0405261005
Re: Mitä teit tänään saabiisi topic VOL2?
Kansi on irti täälläkin, mutta samaa ei voi muuten sanoa. Kakkospytyn mäntä oli selkeesti puhtaampi kuin muut ja liekkirengas oli syöpynyt melkein poikki. Vesikanavien ympäriltä pahvi oli niinikään aika haperoa tavaraa. Ja kansipultit - ne oli ainakin tiukassa. Jatkovarrella oli mittaa parimetriä! (No, olis vähempikin riittäny mutta ei ollu lyhempää putkea joka olis sopinu räikkäkahvaan. Pitää varmaan kiristysvaiheeseen hommata vähän jämerämpi momenttiavain...)ped187 kirjoitti:Kansi irti, eikä selkeästi näkyviä vuotokohtia liekkirenkaissa. Kannenpultit oli ranne tuntumalla löysällä.
Ihanko rätillä ja harjalla olette muuten putsailleet tuota lohkoa? Sais vähän noita öljyroiskeita ja pinttymiä ottaa vähemmäksi, niin olis siistimmän näköistä pellin alla.
#5609 -*- Elämä on epävarmaa - syö jälkiruoka ensin -*-
Saab 900 2,1i-16 1992 - OE
Ford Focus 1.8 Wagon 2000 - tällä kuljetaan kun Saabit ei toimi...
Ja vielä M-B E320 cdi T A 2000 ... maantielaiva.
Saab 900 2,1i-16 1992 - OE
Ford Focus 1.8 Wagon 2000 - tällä kuljetaan kun Saabit ei toimi...
Ja vielä M-B E320 cdi T A 2000 ... maantielaiva.
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 2236
- Liittynyt: Ma Helmi 11, 2008 16:19
- Paikkakunta: Tre
Re: Mitä teit tänään saabiisi topic VOL2?
Rättiä menee pirusti, harjana nailon ja teräs riippuen paikasta. Paineilmaa pyssystä ja joitain liuottimia (BIO), suojata saa muuteski, koska pihalla teen, eikä haluais maastoon menevän glykolia+öljyä. Puhtaus on puoli remonttia
#5284# 900 GL -84, 9000 CSE 2.3TA-93, 9000 CD 2.3TA -91(projekti) + Muutama tonttu ollut. Petri Oja 0405261005
Re: Mitä teit tänään saabiisi topic VOL2?
Vaihdoin mankkuvenan ja tein tuon saabtunerssin by-passin ohjausmodauksen. Vanhalla mankkuvenalla nous paineet 1,1 ja tippu heti 0.8-0.9 välille junnaamaan. Uudella nousee kans tuonne 1,1 ja jää tuohon 1-1,1 väliin Tuon bypassmodin jälkeen reagoi ehkä pikkusen paremmin kaasuun kuin ennen.
Saab 9-5 2.3tA 2006
EX: Saab 9-3 SE TurboJubilee MY02 BioPower
EX: Saab 9-3 SE TurboJubilee MY02 BioPower
Re: Mitä teit tänään saabiisi topic VOL2?
Poistin toisenkin sumarin femman keulalta.. oikeelta puole vei rusakko niin pitihä se vasempiki ottaa pois. Oikeelta puole ei menny ku sumarista kiinnikkeet, eli puskurissa vielä ehjiltä näyttivät ja halkeama tietenkin puskurissa, mutta ei sentää läpi asti, jotta korjattavissa vielä enneku kokonaa ratkeaa.
Pittää jokupäivä metättee josttai purkuautosta ehjä.
Sitte otin takimmaisen anturin irti downpipesta, suojasin sen ja laitoin lohkoa vasten parkkiin ja tilalle ruuvasin toisen anturin, josta johot ei mene minnekkään. Sitte poistin vikakoodin palamasta ja nyt katellaa pysyykö iliman vikakoodia jatkossa. Kun en tullut laittaneeksi kisakattia väliin kun tein dp:n niin siksi tämmöne toimenpide.
Öljypohjjoo en vielä oo laiskuuttani avvaillut, mutta kyllä sen koitan tälläviikolla hoitaa.
ps. ei muute auttanu mittää se anturihomma, sama vikakoodi tietysti taas.. noh pitää jokupäivä laitella kissa välliin, jos se lopettas.

11 saabia löytyy, 8kpl og900:sia ja 2kpl og9-5:sia (-01 9-5 2,3t se) ja -02 9-5 2.3t wagon vector, 1kpl. 99GL -82 ja Suzuki Grand Vitara 2.0 -07
Re: Mitä teit tänään saabiisi topic VOL2?
Käytin konttorilla:
Vasen alapallonivel väljä (no ei kestänytkään kuin rapiat 320 000km, vaihtaiskohan samalla oikeallekkin puolelle )
Ylemmän pitkittäistuen ulompi pusla vaihtokunnossa (siis yksi puoli)
+ parkkivalo edestä
Pari katsastusta on kyllä menny "pelottavan" vähillä korjauskehotuksilla.
Ja etanolia oli tankissa, päästöt "mainiot"

saabit: 900-86 (1990-1998) 900i-92 (1998-2004 )
9-5 wagon -02 (2004-2013 ) 9-3 SC -09 (2013-----)
Jäsen no: 1839
9-5 wagon -02 (2004-2013 ) 9-3 SC -09 (2013-----)
Jäsen no: 1839
Re: Mitä teit tänään saabiisi topic VOL2?
Vaihdoin Aeroon öljyt. Lisäksi kuulostelin, että vuotaako pakoputki oikeasti ja loppu päätelmä oli, että kyllä! Taaempi "haitari" vuotaa. Onko ideoita?
OPEL
SAAB 9-5 Aero A5 vm. 2004
Ex Saab 9³ SC 1.9TiDS Vector A6 vm. 2007[/url]
Ex Saab 9³ TiD 2.2 SE vm.2001 & Saab OG900i vm. 1991
#2570
SAAB 9-5 Aero A5 vm. 2004
Ex Saab 9³ SC 1.9TiDS Vector A6 vm. 2007[/url]
Ex Saab 9³ TiD 2.2 SE vm.2001 & Saab OG900i vm. 1991
#2570
Re: Mitä teit tänään saabiisi topic VOL2?
On yks aika hyvä: Vaiha sinne tilalle 3" peilikiiltävää rosteria ahtimelta perään asti.
#3418
Re: Mitä teit tänään saabiisi topic VOL2?
Avo myytiin. Enää 1 auto taloudessa, toinen hakusessa, mutta vaikeaa löytää sopivan, en edes blocketista löytänyt "juuri sopiva" saabi. Ehkä on liian kovat vaatimukset
#2652 Jeep Grand Cherokee Limited -04
Re: Mitä teit tänään saabiisi topic VOL2?
Femmaan kohtuullisen suuren audiopäivityksen. Vielä paskamaisimmat edessä.
Sierra Alfa Alfa Bravo. "The Swedish Car With Aircraft Quality"
Saab 9-5 2.3t Wagon ARC
#2203
Saab 9-5 2.3t Wagon ARC
#2203
Re: Mitä teit tänään saabiisi topic VOL2?
vaihdoin talivirenkaat pois auton alta
ja laitoin kesärenkaat tilalle
nyt kelpaa taas ajella
parempi myöhään kuin ei ollenkaan
ei vaan huomasin että katsastus lähestyy joten pakko ottaa auto takaisin ajoon
että saa leimattua

# 4490
tech 2 ohjelmoinnit ja vikakoodien luvut kaikkiin automerkkeihin p.044-2100131
tech 2 ohjelmoinnit ja vikakoodien luvut kaikkiin automerkkeihin p.044-2100131
Re: Mitä teit tänään saabiisi topic VOL2?
Tuli kiillotettua ajovalot.
Ennen:
Ja jälkeen:
Kiitokset koneen lainaajalle.
Ennen:
Ja jälkeen:
Kiitokset koneen lainaajalle.
Re: Mitä teit tänään saabiisi topic VOL2?
En viitsinyt tehdä mitään kun vaimo sosialisoi sen omaan käyttöön kuulemma kahdeksi viikoksi
Klubilainen 3656.