Hyvä fiilis topic VOL2
Re: Hyvä fiilis topic VOL2
Kyllä tuo suunniteltu vanheneminen koskee ihan kaikkea massatuotantoa nykyään. Saabissa kun tuli 10 vuotta täyteen, alkoi osien suunniteltu elinkaari avian selvästi tulla täyteen. Vuorotellen piti olla vaihtamaas letkua ja putkea jne. vähän joka paikkaan. Töihin ostettiin led-loisteputkia, kun niiden piti olla tehokkaita ja kestäviä -no, ensimmäiset putket vilkkuvat jo...
Käsittääkseni Volkkari oli yksi ensimmäisten joukossa aloittamassa tällaista suunnittelua, kun olivat tuomassa ensimmäistä Golfia markkinoille. Aikaisemminhan strategia oli ollut päivittää aivan jatkuvasti mallistoa pienillä muutoksilla, mutta pitää tuotteiden laatu korkeana. Golfin myötä alettiin tehdä "riittävän hyvää", jonka tarkotus ei ollutkaan kestää ja olla korjattavissa ikuisesti.

Citroen CX Pallas -84, VW 411 Variant -72, Citroen D-Super -71
Re: Hyvä fiilis topic VOL2
Näinhän se on. Topfieldin digiboxi jatkaa elämäänsä enää rampana (kanavat näkyy, mutta ei tallenna). Perheen molemmat flättis-TV:t vuodelta 2006 sen sijaan porskuttavat edelleen pikseleitään ihan tyydyttävällä tavalla. Kaipa nämäkin kohta joutavat kierrätykseen.Lahti411 kirjoitti:... suunniteltu vanheneminen koskee ihan kaikkea massatuotantoa nykyään....
MiTo QV -10
Ex: BMW 320i -05, Saab 9-3 SC 1.8t -08
Ex: BMW 320i -05, Saab 9-3 SC 1.8t -08
Re: Hyvä fiilis topic VOL2
Kaveri on muutaman Samsungin taulutelkkarin korjannut konkat vaihtamalla. Suunniteltu vanhentuminen on toteutettu niinkin yksinkertaisesti kuin sijoittamalla piirille yksi vastus useamman konkan keskelle. Vastuksen lämpö sitten pehmittää konkat ettei telkkari kestä liian pitkään. Eihän kukaan enää edes odota yli 5v kestoa yhtään miltään elektroniikalta...
Nothing on earth comes close
Ex: 9-5 kombi 2,3t RE85 A 2004
Nyk: Citroen C5 Aircross Hÿbrid | ex:VW Touran 1.4TSI DSG MY16
Ex: 9-5 kombi 2,3t RE85 A 2004
Nyk: Citroen C5 Aircross Hÿbrid | ex:VW Touran 1.4TSI DSG MY16
Re: Hyvä fiilis topic VOL2
Sen myös huomasi siitä, että 90-luvulla ykköskoppainen Golf alkoi olla harvinaisuus, mutta Kuplavolkkareita liikkui teillä kesät talvet vielä aika reippaasti.Lahti411 kirjoitti:Käsittääkseni Volkkari oli yksi ensimmäisten joukossa aloittamassa tällaista suunnittelua, kun olivat tuomassa ensimmäistä Golfia markkinoille.
Toisaalta kyllä nykyautot kestää pitkään verrattuna vanhaan aikaan, eli samalla kun suunniteltu vanheneminen on ehkä vienyt kehitystä yhteen suuntaan, on yleinen laatu kuitenkin pidentänyt autojen käyttöikää. Tuossa 70- ja 80-luvun alun autolehtiä lukeneena ei voi kuin ihmetellä tarinoita siitä, miten 5-10 -vuotiaat autot on olleet silloin ihan mätiä ja koneremontti oli ajankohtainen 100 tkm kohdalla. Silloin oli vielä kohtuuyleistä teettää autoon kokonainen koneremontti, mutta nykyisin koneiden käyttöikänä pidetään yleisesti vähintään 250 tkm ilman tarvetta kajota sisuskaluihin. Alle 10-vuotiaita autoja harvemmin kai joutuu hitsailemaan vielä.
Toisaalta kyse on myös kustannusten ja laadun optimoinnista. Jos tiedetään, että asiakkaat odottavat autolta 10 vuoden kestoikää, miksi tehdä 20 vuotta kestäviä autoja, jotka sitten maksaa enemmän? Asiakas ei tuosta 10 vuoden lisästä ole kuitenkaan valmis maksamaan juuri mitään. Samoin miksi tehdä yksi osa-alue kestämään sata vuotta ja miljoona kilometriä, jos auton muut osa-alueet kestää sen 10 vuotta ja 250 tkm?
Meidän firman tuotteet liittyy kaikki jollain tavalla valoon ja ledeihin. Kilpailija lupailee ledivalaisimilleen jopa 100 000 tunnin kestoikää. Tekee mieli kysyä, että mihinköhän he sen perustavat? Todennäköisesti teoreettisiin laskelmiin ja nopeisiin vanhennustesteihin, jotka ei kuitenkaan ole ihan normaalikäyttöä vastaavia. 100 000 tuntia on kuitenkin vajaa 12 vuotta yhtämittaista käyttöä, joten vaike saada kunnon vanhennustestiä tehtyä edes puolessa vuodessa. Ledin osalta tilannetta tekee monimutkaisemmaksi vielä se, että vanhentuessaan ledi ei sammu vaan himmenee hiljalleen. Eli on eri asia luvata 100 000 tuntia @ 50 % kuin 50 000 tuntia @ 80% valotehosta.
Nämä pitkät lupaukset on sinänsä hyvä asia, että markkinoilla (asiakkailla) on selvä tahto pidentää käyttöikiä, toisin kuin hehkulamppuhuijauksessa, jossa tavoite on eri suuntainen ja aloitteen tekijä ei ole asiakas. Ledivalaistusta myydään vain vähän epärealistisin energiansäästö- ja käyttötuntilupausten kanssa, ja vasta aika näyttää kuka koijasi ja ketä
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
- Rattivaihde
- "Hölösuu"
- Viestit: 6798
- Liittynyt: La Tammi 28, 2006 22:36
- Paikkakunta: Isokyrö
Re: Hyvä fiilis topic VOL2
20 vuotta ja enemmän kestävän auton arvonalennus on huomattavasti hitaampaa, ja siitä asiakas taas on valmis maksamaan. Ja olisiko esimerkiksi Mersun arvostus yhtä korkealla tasolla, jos se ei olisi tehnyt aikanaan huomattavasti muita kestävämpiä autoja, siitä huolimatta että viimeiset 20 vuotta laatu on ollut korkeintaan keskitasoa ja nykyään kestävyyttä ei arvosteta yhtä paljoa?AZP kirjoitti:Toisaalta kyse on myös kustannusten ja laadun optimoinnista. Jos tiedetään, että asiakkaat odottavat autolta 10 vuoden kestoikää, miksi tehdä 20 vuotta kestäviä autoja, jotka sitten maksaa enemmän? Asiakas ei tuosta 10 vuoden lisästä ole kuitenkaan valmis maksamaan juuri mitään.
#5168
Saab 900c Combi Coupé '89 | Saab 900i 2.1-16 valve ’92 | Saab 9000 CDE 2.3TA ’96 | Honda Accord 1.8 VTEC S ’99 | Citroën C5 HDi 136 A Exclusive '08 | Tesla Model 3 ’22
Saab 900c Combi Coupé '89 | Saab 900i 2.1-16 valve ’92 | Saab 9000 CDE 2.3TA ’96 | Honda Accord 1.8 VTEC S ’99 | Citroën C5 HDi 136 A Exclusive '08 | Tesla Model 3 ’22
Re: Hyvä fiilis topic VOL2
Kyllä, mutta Mersu onkin rakentanut sata vuotta brändiään, joka perustuu pitkäikäisyyden lisäksi tekniseen edelläkävijyyteen, turvallisuuteen ja hyvin kohdennettuun markkinointiin. Mersu on kestävän auton lisäksi mm. turvallinen auto sekä statussymboli. Ja siksi asiakkaat ovat valmiita maksamaan siitä uutena paljon ja käytettynäkin huomattavasti enemmän kuin useimmista merkeistä.
Tätä autoluokkaa ostavia on kuitenkin vain ehkä 10 % ostajista. Loppujen kanssa toimivat valmistajat joutuvat tasapainoilemaan alemmalla tasolla hinnan ja myös laadun/kestävyyden kanssa.
Toyota on tunnettu laadusta ja kestävyydestään, ja pitää siksi paremmin hintansa kuin suurin osa muista oman luokkansa merkeistä, mutta siitä huolimatta asiakkaat ostavat verrattain samanlaisia Peugeoteja, Opeleita ja Fiateja. Tämä kertoo siitä, että kaikki eivät ole valmiita maksamaan enempää tai edes samaa hintaa kestävyydestä, jos muut asiat kiinnostavat enemmän. Alakoulunkin matematiikalla on selvää, että Meganen ostaja häviää arvonalennuksella rahaa tuplasti Corollan ostajaan verrattuna, mutta silti Megane myy. Jos Corollan hinnoittelisi vielä selvästi Meganea kalliimmaksi perustuen sen kestävyyteen, olisi Toyotan markkinointiosastolla aikamoinen työ pitää myyntiluvut ennallaan.
Jos nyt joku randomautonvalmistaja päättäisi että tästä lähtien heidän autonsa valmistetaan kestämään kymmenen vuoden sijasta 20 vuotta, ei uuden auton hintaa voisi tästä huolimatta nostaa. Kustannukset kuitenkin nousisivat, koska tekniikkaan pitäisi panostaa enemmän. Sitä saisi sitten tehdä tapiota luokkaa 50 vuotta ennen kuin kansa oikeasti olisi sisäistänyt, että nämä autot ovatkin kestävämpiä kuin verrokkinsa, ja lisähinnalle on perustelunsa. Tämä on osa sitä työtä, mitä mersu on vuosisadan verran tehnyt.
Tätä autoluokkaa ostavia on kuitenkin vain ehkä 10 % ostajista. Loppujen kanssa toimivat valmistajat joutuvat tasapainoilemaan alemmalla tasolla hinnan ja myös laadun/kestävyyden kanssa.
Toyota on tunnettu laadusta ja kestävyydestään, ja pitää siksi paremmin hintansa kuin suurin osa muista oman luokkansa merkeistä, mutta siitä huolimatta asiakkaat ostavat verrattain samanlaisia Peugeoteja, Opeleita ja Fiateja. Tämä kertoo siitä, että kaikki eivät ole valmiita maksamaan enempää tai edes samaa hintaa kestävyydestä, jos muut asiat kiinnostavat enemmän. Alakoulunkin matematiikalla on selvää, että Meganen ostaja häviää arvonalennuksella rahaa tuplasti Corollan ostajaan verrattuna, mutta silti Megane myy. Jos Corollan hinnoittelisi vielä selvästi Meganea kalliimmaksi perustuen sen kestävyyteen, olisi Toyotan markkinointiosastolla aikamoinen työ pitää myyntiluvut ennallaan.
Jos nyt joku randomautonvalmistaja päättäisi että tästä lähtien heidän autonsa valmistetaan kestämään kymmenen vuoden sijasta 20 vuotta, ei uuden auton hintaa voisi tästä huolimatta nostaa. Kustannukset kuitenkin nousisivat, koska tekniikkaan pitäisi panostaa enemmän. Sitä saisi sitten tehdä tapiota luokkaa 50 vuotta ennen kuin kansa oikeasti olisi sisäistänyt, että nämä autot ovatkin kestävämpiä kuin verrokkinsa, ja lisähinnalle on perustelunsa. Tämä on osa sitä työtä, mitä mersu on vuosisadan verran tehnyt.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Re: Hyvä fiilis topic VOL2
Eikös oo sellainen sanonta et Mersu on ruosteen kemiallinen merkki.
Saab OG9-5 AERO -00 harraste auto
Volvo V90 -17 käyttis
Volvo V90 -17 käyttis
- 9000CD23T
- "Team Ylläpito"
- Viestit: 7641
- Liittynyt: Pe Heinä 02, 2004 12:45
- Paikkakunta: ex Jyväskylän MLK
- Viesti:
Re: Hyvä fiilis topic VOL2
Ei ole tainnut onnistua kovin hyvin tuolla raskaalla puolella.?Kyllä, mutta Mersu onkin rakentanut sata vuotta brändiään
No kiri on tainnut alkaa..Mercedes-Benzin kuorma-autot ovat tehneet kauppansa alkuvuodesta niin hyvin, että välimatka rankingkakkoseen Volvoon on kutistunut selvästi. Ykkösenä jatkaa Scania.
900i-5D Combi Coupe-84*/900i-4D Sedan-86*/900i-4D Sedan-88*/9000CD 2.3T-91*/OG9³SE-01 RE85STG1
(*=ex) #2060#
(*=ex) #2060#
Re: Hyvä fiilis topic VOL2
vfr kirjoitti:....ruosteen kemiallinen merkki.
MiTo QV -10
Ex: BMW 320i -05, Saab 9-3 SC 1.8t -08
Ex: BMW 320i -05, Saab 9-3 SC 1.8t -08
-
- "Ruisku"
- Viestit: 126
- Liittynyt: Ke Loka 08, 2014 11:45
- Paikkakunta: Pieksämäki
Re: Hyvä fiilis topic VOL2
Tämän allekirjoitan täysin, merkki joka saa muovinkin ruostumaan
Kaikki paitsi Saab autoilu on turhaa!
Re: Hyvä fiilis topic VOL2
Hyvä fiilis syntyy, kun saa Saabin rattiin hypätä melko pitkän Vauxhall Astralla ajetun rupeaman jälkeen.
Kyllä taas maistuu kilometrit vaikka kyseessä onkin vain vanha OG-9-3 turbotomaatti.
Sent from my A0001 using Tapatalk
Kyllä taas maistuu kilometrit vaikka kyseessä onkin vain vanha OG-9-3 turbotomaatti.
Sent from my A0001 using Tapatalk
Re: Hyvä fiilis topic VOL2
Kyllä se myös onnistuu saapilta,pari olen nähnytRumpsis 99/90 kirjoitti:Tämän allekirjoitan täysin, merkki joka saa muovinkin ruostumaan
Saab 9000 2.0t -97 Jubileum Stage X
Bmw E53 X5 2002
Saab 9000 2.0i -96
Saab 9000 2.0tA sport -98
Bmw E53 X5 2002
Saab 9000 2.0i -96
Saab 9000 2.0tA sport -98
Re: Hyvä fiilis topic VOL2
Yleensä oon pitäny parkkipirkkoja turhantärkeinä p*skiaisina, mutta tänään mielikuva vaihtui. Kiekon aika meni 11min yliaikaa ja näin kun Turun kaupungin parkkipirkkosetä katto kiekkoa ja siirtyi seuraavan auton eteen kirjottamaan sakkoa. Kysyin "eikö tullukkaa sakkoa?" ja hän nauro takasi, että "en mä noin pienestä ylityksestä välitä"
Yleensä Tampere morkkaa Turkua, mut sitä en koskaan unohda, että elämäni ensimmäinen parkkisakko tuli Tampereella Hifihuoneen lähellä, kun rengas oli 2mm viivan yli reunimmaises ruudus.
Yleensä Tampere morkkaa Turkua, mut sitä en koskaan unohda, että elämäni ensimmäinen parkkisakko tuli Tampereella Hifihuoneen lähellä, kun rengas oli 2mm viivan yli reunimmaises ruudus.
900 Cabriolet 2.0T '95
Exät: 9000 CS 2.3i '92, 900 i8 Special '86, 9000 CS 2.0t '96, 9-3 SS 2.2TiD '03, 9-5 Wagon 2.0tA '02, 9-3 2.0t '01, 9-3 SC BioPower '08, 9-3 SC 2.0T XWD eLSD '09
Exät: 9000 CS 2.3i '92, 900 i8 Special '86, 9000 CS 2.0t '96, 9-3 SS 2.2TiD '03, 9-5 Wagon 2.0tA '02, 9-3 2.0t '01, 9-3 SC BioPower '08, 9-3 SC 2.0T XWD eLSD '09
Re: Hyvä fiilis topic VOL2
Huhhuh, taas on rahaa tuhlattu. MY06-10 MIU tilattu femmaan, Speedpartsilla tuntuu olevan hyviä tarjouksia tällä hetkellä..
Sitten täytyykin alkaa rakentamaan johto-adapteria, niin saa sen tuohon omaan femmaan joskus kiinni
Sitten täytyykin alkaa rakentamaan johto-adapteria, niin saa sen tuohon omaan femmaan joskus kiinni
9-5 B235iR MY98 Biopower
9-3 Aero Cab MY02
T5/T7 ohjelmointi + yleinen vianhaku.
9-3 Aero Cab MY02
T5/T7 ohjelmointi + yleinen vianhaku.
Re: Hyvä fiilis topic VOL2
Aattelin laittaa rahaa savuna ilmaan kesän aikana. Toki maistuvassa muodossa.
9000CDE 2.3tA 1995(Stage diskopottu), exät 9000TA 1989, 9000TA 1987, 900iA 1987. Käyttiksenä Nissan Maxima 3.0 V6 A.
Saab-juttuja 70-luvulta
#2366
Saab-juttuja 70-luvulta
#2366