Koska mikään ei saa maksaa mitää, niin alotin homman tietysti rakentamalla puukärryn itse romuraudasta. Navat ja vetopään ostin, muu on romukasasta. Renkaat vanteineen on äidin vanhasta vanhan jaon og-satkusta, joka on ollut viimeksi ajossa ehkä vuonna 2002 tai 2003. Kärry oli siis tarkotus tehdä kevyeksi ja perustoimivaksi. Keveys siksi, että kuormissa ei lähtisi homma lapasesta ja samalla säälisi sitä mönkijää veturina... Eli perustoimiva tarkottaa oikeaoppista teliä (keinu napojen alapuolella) ja kohtalaista maavaraa. Ja sellainen siitä tuli, plussaa vielä se, että noin rumaa ei kukaan varasta metsästä.
Tässä koekuorman veto ennen kärryn viemistä sinne etämetsään. Alotin homman ostamalla loppuun tuupatun kiinapaskan ja maksamalla oppirahat siitä, että otin hommaan erilaisen lähestymiskulman.
Mikään ei saa maksaa mitään kopioitui siinä mielessä eteenpäin, että vaikka tuo vetokone nyt vaihtuikin mitään maksavaksi, niin sahatelinekin tuli pykättyä ihan pulttaamalla kahden levyn väliin soirot. Miksi ostaa Ironbalticilta isolla rahalla vastaavaa muovista, kun Bauhausin Outlet-laatikosta sai hintaan 2,42 e (alv 0 %) toimivan aihion
Tässä kuvassa on varmaan ensimmäinen kuorma, mitä tuolla kärryllä ajoin. Ja siinä sekä realisoitui että näkyy tuon kärryn isoimmat ongelmat: telit. Ne on kyllä kestävät, mutta ne on liian alhaalla (ottaa kantoihin) ja koska ne on tehty vähän mallilla mitä nyt sattui käteen osumaan, niin käytännön maavaran kannalta niin massiiviset, että niiden väli on liian kapea tuodakseen järkevää maavaraa. Muuten kyllä kärry pelas hienosti enkä sen kestävyyttä saanut ulosmitattua.
Lopetin keväällä hommat siihen, että alkoi tulla kuivaa (palovaara) ja toisaalta hyttyset ilmaantuivat (tämän piti olla hauskaa, ei työleiri). Ihan ok kasa tuossa nyt on tämmöselle läskille toimistorotalle, mutta isompi oppi oli se, että nyt tiedän, millaisen kärryn haluan. Ja käytännössä sen pitää olla vetävä. Kaksi kertaa jäin kiinni noissa helpoissa paikoissa, joista ensimmäisellä kerralla teli jäi kannon päälle lepäämään ja toisella kerralla tein kuorman peruuttamalla kärryn ojaan ja siitä sitte lähdin puolikasta kuormaa kiskomaan vinssillä ylös
Tervettähän se on väkisin kiskoa tommosella lelulla. Toisaalta Outlander G2L on siitä armollinen tähän hommaan, että vetokoukun runko on jotain lapsellisen ja naurettavan välimaastosta, niin se toimineen sulakkeena ennenkö mitään kallista hajoaa, runko menee banaanille tai jopa murtuu.
Yllättävin ulostulo on ollut minkkitrukin etukuormaajaprojekti, joka ehkä hiukan avarsi ajatuksiani myös tähän kärryyn. Pohdein montaa vaihtoehtoa ihan alkaen siitä, että pyörittäisin starttimoottorilla perämurikkaa, jolla saisin varmaan käytännössä riittävän liikkellelähtöavustimen eikä painoakaan tulisi liikoja.
)
