Elokuun 11. klo 15.00 vuonna 2007

Kaikki autoiluun liittymätön, mutta muuten HYÖDYLLINEN keskustelu.
Sana on MELKEIN vapaa.
G-mies
"Ukkomies"
Viestit: 4471
Liittynyt: Pe Maalis 05, 2004 17:11
Paikkakunta: Ruotsalo

Elokuun 11. klo 15.00 vuonna 2007

Viesti Kirjoittaja G-mies »

Nyt on sitten tämäkin mies onnellisesti avioitunut. Häät olivat elokuun 11. Ullavassa, josta vaimoni on kotoisin. Oheisessa videossa kuvattuna lähtö kirkolta kohti juhlapaikkaa ja kulkupelikin on juuri sopiva saabistille. Vaikka pieniä vaikeuksia oli tyhjenevän akun kanssa, velipojan -71 99 palveli tehtävässään varsin kunniakkaasti.

Pienempi(2megaa) ja suurempi (20megaa) video.

Itse hääjuhlassa saabismihuumori kukoisti varsin ansiokkaasti, eikä oikea autovalinnasta aiheuttanut epäselvyyksiä :D.

Kiitoksia kaimalle kuvauksesta ja velipojalle autosta ynnä muusta toiminnasta(mm bestmanin osuus :D). Tästä on hyvä jatkaa taivalta ukkomiehenä. Niin ja tärkein asia tietysti, eli vaimon nimi on Maria ja samaa sukunimeä kannamme nykyään, eli Vanhamäki on myös rouvan sukunimi.

Matti

p.s. on se vaan niin, että kun tuon tupliksen oven lyö kiinni, niin se kuullostaa lähestulkoon kassakaapin ovelta :lol:.
Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri
# 1988 = Matti Vanhamäki
Avatar
Juha96
"Hölösuu"
Viestit: 2923
Liittynyt: To Tammi 19, 2006 23:16
Paikkakunta: Kustavi

Viesti Kirjoittaja Juha96 »

Onneksi olkoon!

Kiinnitinkin jo aikaisemmin huomiota tuohon avatarin yhteydessä olevaan 'Ukkomies'-titteliin, nyt se sai selityksensä.

Ja video todisti 99:n tyylikkyyden edustustehtävissä sekä ovien jämäkän, helinättömän sulkeutumisäänen - hienoa! :D
9-3, 9-5, 9-5, 96 V4, 96 Sport, 99, MB 220 D W115, Alfa Romeo 159 2,4 JTDm
Jope
-
Viestit: 4173
Liittynyt: Su Elo 31, 2003 13:54
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jope »

Onneksi olkoon!
Ville Jouppi #1780
9000 CCE 2.3T '92/'96 (PR) | 9000 Aero 2.3TA '96 (PR) | 9000 CSE 2.0tA '97 (VA)
Coltti
"Hölösuu"
Viestit: 2834
Liittynyt: To Huhti 22, 2004 09:34
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Coltti »

Onneksi olkoon!
Eero Tiainen
T7 & T8 JC performance.
Kysy!
V-M
"Hölösuu"
Viestit: 3132
Liittynyt: Ma Marras 03, 2003 09:01
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja V-M »

Hieno Homma! eli Projektin Phase 1 on saatu päätökseen. Ja phase 2 alkaa 8) Onnittelut molemmille... tapaamisiin.

V-M
Peug 505 -85 Turbo Inj.+ Opel Manta A -70 + Saab 9000 CSE 2.3TA -94 + 9-5 AERO 2.3TSA -00
+ Maserati 3200 GTA -01 + Opel Insignia 2L turbo 4x4 -10 #2135
Tri-Lo
"Hölösuu"
Viestit: 5117
Liittynyt: Pe Maalis 12, 2004 19:25
Paikkakunta: Mustasaari
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Tri-Lo »

Hienoa, ja onnittelut täältäkin! :)
pade
"Hölösuu"
Viestit: 5150
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 23:04
Paikkakunta: hki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja pade »

Onnittelut vaan :)
J.V.A
"Hirsch"
Viestit: 981
Liittynyt: Ma Loka 23, 2006 23:18
Paikkakunta: Naantali

Viesti Kirjoittaja J.V.A »

Onnittelut! Tästähän sen nuorenmiehen työ vasta kunnolla alkaa :lol:.
46 vuotta ajoa vain Saabilla. Saab 9-5 Aero sedan- 00, Vector 2.3t wagon A5 -08 # 150.
Turbo Sensonic
"Hölösuu"
Viestit: 7321
Liittynyt: To Maalis 13, 2003 18:37
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Turbo Sensonic »

Onneksi olkoon! :D

Meikäläisellä saman toimituksen päivämäärä oli 16.6.2007.

P.S. Joko ostit sieltä Trollhättanista sen mustan keinuauton? Meillä odotellaan jo, että neiti (=tytär) oppisi istumaan ja nauttimaan ensimmäisen oman Saabinsa kyydistä :wink: Voi mennä vähän aikaa, kun ikää on vasta kolme viikkoa :roll:
#1438
NG9-5 2.0TTiD 3/2011
NG9-3CV 1.9TiD 7/2007
hedge
"Kaasari"
Viestit: 23
Liittynyt: Ti Elo 01, 2006 13:50
Paikkakunta: Taipalsaari

Viesti Kirjoittaja hedge »

Onnea! :D

Itse tuli solmittua solmu 30.6.2007. Autona oma NG900. Muut merkit eivät ois kelvanneet :)
NG900 2.0 1998
NG9-3 SC 2.0t BioPower 2009
G-mies
"Ukkomies"
Viestit: 4471
Liittynyt: Pe Maalis 05, 2004 17:11
Paikkakunta: Ruotsalo

Viesti Kirjoittaja G-mies »

Kiitoksia kaikille onnitteluista! Saab-keinu tuli mukaan Trollhättanista(odottaa laatikossaan kasausta), joten ainakin se puoli on hoidettu. Katsotaan nyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan tuon phase 2 kanssa :lol:. Tällä hetkellä tuntuu todella hyvälle :D.

Niin ja onnittelut myös muille tänä kesänä avioituneille saabisteille!

Matti
Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri
# 1988 = Matti Vanhamäki
Firges9000
"Saabisti"
Viestit: 5804
Liittynyt: To Syys 18, 2003 18:50
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Firges9000 »

Onnea yhteiselle elämällenne.

Jaska & Jaape
Jäsen 1124
Saab 9000 tbo/86, FIRGES-Tuning
Saab 9000 2,3 Fpt/94, steg3
Avatar
dimebak
"Hölösuu"
Viestit: 8261
Liittynyt: To Heinä 03, 2003 21:03

Viesti Kirjoittaja dimebak »

Onnittelut Matille ja Marialle!
-dimebak-
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001
Tuha
"Hölösuu"
Viestit: 4992
Liittynyt: La Elo 02, 2003 10:09
Paikkakunta: 02

Viesti Kirjoittaja Tuha »

Onnittelut myös täältä...
Saabit: 9000 CS 2.3t -97, 9000 CSE 2.3T -98, 9-5 2.3t Sedan -02, 9-5 2.0T Biopower Wagon -07, 9-5 1.9TiD Wagon Vector Griffin -09, 9-3 1.9TiD Sedan, Saab Sonett II vm. -68

Paljon Saab 9000 osaa myynnissä! Kyselyt yv:nä.
Vastaa Viestiin