Lainaus, hs.fi ja tallirenki:
"Lapsi ja uni autossa
Miksi lapset nukahtavat helposti autoon?
Tallirenkikin on kuullut, että välillä isät lähtevät ajelemaan, jotta saavat lapset nukahtamaan. Mahtaako olla isien oma toive päästä ajelemaan? Usein kuulee äitien sanovan; pitää lähteä ajoissa etteivät lapset liian väsyneinä nukahda autoon. Nukahtamiselle on kyllä olemassa ihan looginen selitys.
Lapset tottuvat jo ennen syntymää äidin vatsassa keinuntaan. Keinunnan taajuus taas tulee äidin askelista. Tavallisessa kävelyssä askeleen pituus voisi olla 60 senttimetrin luokkaa ja kävelynopeus 4 km/h, raskauden aikana tuskin paljon nopeampaa. Tällöin tulisi otettua 1,85 askelta sekunnissa eli askeleista aiheutuvan keinunnan taajuus olisi 1,85Hz.
Tämä luku on taas hyvin lähellä henkilöauton jousitetun massan ominaistaajuutta eli autolle ominaista heilahtelutaajuutta. Jos auto pyritään suunnittelemaan mahdollisimman mukavaksi tavoitellaan 1 Hz ominaistaajuutta.
Usein joudutaan kuitenkin tekemään kompromisseja mukavuuden, ajettavuuden ja kuorman kantokyvyn välillä jolloin ominaistaajuus kasvaa jousten jäyketessä.
Urheiluautoissa ja tuning peleissä ominaistaajuus on kyllä paljon korkeampi, no kukas siinä metelissä nukkuisikaan. Tavallisessa autossa lapsi tuntee siis olonsa mukavaksi ja nukahtaa."
Alkuperäinen artikkeli
Mikäs mahtanee olla Saab'en ominaistaajuus? Vuosirenkaat eivät mahtane muuttaa taajuutta?
Saab'en ominaistaajuus?
Kaikki autoiluun liittymätön, mutta muuten HYÖDYLLINEN keskustelu.
Sana on MELKEIN vapaa.
Sana on MELKEIN vapaa.
Vastaa Viestiin
1 viesti
• Sivu 1/1
Hyppää
- Ylläpito tiedottaa
- ↳ FOORUMIN SÄÄNNÖT, LUE ENSIN! (Päivitetty 28.3.2020)
- ↳ Helpdesk
- Mallikohtainen foorumi
- ↳ 92, 93, 94, 95, 96, 97 (2-tahti ja V4)
- ↳ 90, 99, OG900
- ↳ 9000
- ↳ OG 9-3 & NG 900
- ↳ OG 9-5
- ↳ 9-3 SS, SC, CV ja X
- ↳ NG 9-5
- ↳ 9-2X, 9-4X ja 9-7X
- Yleistä
- ↳ Yleinen
- ↳ Apua tien päällä
- ↳ Konseptit ja tulevat mallit
- ↳ Styling & tuning
- ↳ Luvaton käyttöönotto
- ↳ Projektit
- ↳ Diesel
- ↳ BioPower
- ↳ Olitko se sinä?
- ↳ Gallup-alue
- ↳ Off topic
- ↳ Tapahtumat
- ↳ Ladies only
- ↳ Auton maahantuonti
- ↳ Saab på svenska
- ↳ Saab in English
- Vain jäsenille
- ↳ Yleinen - Saab-klubi
- ↳ Klubitapahtumat
- ↳ Suomen Saab-klubi tiedottaa
- ↳ Saabistin toimitus
- Saab-markkinat
- ↳ Myydään Saabit
- ↳ Ostetaan Saabit
- ↳ Myydään Saabin osat ja tarvikkeet
- ↳ Ostetaan Saabin osat ja tarvikkeet
- ↳ Wanhojen Saabien markkinat
- ↳ Kaupalliset tiedotteet
- Muut markkinat
- ↳ Muut osto- ja myynti-ilmoitukset