Saabin koolla ei ole mitään tekemistä ruotsin hallituksen näkymässä jos puhutaan saabin kaatumisesta, vai mitä olet mieltä elinkeinoministerin Maud Olofssonin lauseista aiemmalta ajalta koskien saabia: jos ei kerran autoja pystytä myymään niin aloitetaan tekemään tuulimyllyjä virtaa tuottamaan jonnekkin metsikköön pohjoisessa.karitammi kirjoitti: Veikkaisin, että Saab on liian iso työllistäjä päästettäväksi nurin. Suomesta katsoen Ruotsin valtio on ollut passiivinen. Täällähän tungetaan kaikki pystyssäpysymistuet, kun paperitehdas tai vastaava lopettaa. Ainakin näin etelän miehen näkökulmasta.
Suomessa on myös jonkinlainen palkkavakuutus, joka turvaa kai noin 3 viikon palkat. Eli tuon verran valtio (ilmeisesti valtio) korvaa palkkoja, jos firma kaatuu alta. Alihankkijat ovat sitten eri asia, niiden ei ole pakko olla solidaarisia. En tiedä onko tämä puskuri jo käytössä Saabilla?
Siinä yksi tämän ammattiministerin lausunnoista TV:ssä parhaaseen uutisaikaan 19:30 ilta uutisissa.
Jankutti samaa muutamana päivänä ennenkuin joku toinen älykääpiö kuiskasi et lopeta jo nolaamasta itteäs kansanedessä.
Palkoista sen verran, että nää valtion takuupalkat, niissä on monta pykälää jotka on kaikki täytettävä, ja yksi mihin takuut voivat kaatua on se, että saab on maksanut palkat koko seisauksen ajalta. En ala toistamaan kaikkia pykäliä, mutta 3kuukauden palkaton raja ennen konkurssia on yksi näistä.
P.s. Alihankkijat luultavasti jäävät nuolemaan näppejään jos konkka tulee ku pankit vie omansa ekaks.
Edit:Saabilla taitaa nyt olla juuri puolet siitä työvoimasta kun Cockums'in telakalla oli kun se kaadettiin oliko se nyt 1987-88.