Ollos hyvä! Pakko itsellä ottaa järki käteen noiden kanssa. Muuten tuo iso piha notkuisi nurkkia myöten näitä ja tekisi konkurssin toisen päälle.pullasorsa kirjoitti:Kuulostaa tutulle, mutta itse en vaan ole pääsyt yhdestäkään eroon, vaan tuli taas yksi lisää, että kiitosta vaan Tosin eipä noista mistään raski kyllä toistaiseksi luopuakkaanVilho123 kirjoitti: On tämä harrastus, juuri kun yhdestä rojusta pääsee niin toinen tulee pihaan
Ei se kennon vaihto mikään tekemätön paikka ole. Aikaa voi mennä kun ekaa kertaa tekee, mutta johan sulla auto tallissa on, joten ei muuta kuin kalupakki auki ja ruuvaamaan. Pahimmat haasteet on löytää puhallinkotelon kiinnitysklipsit, muistaa lämmönsäätöläpän kiinnitys (älä riko sitä) ja löytää asento, jossa puhallinkotelo tulee pois paikoiltaan ja menee sinne takaisin.
Sitä paitsi aina kun autoprojektissa tekee pykälää hankalamman (tai vähintään sellaiseksi väitetyn) tempun kuin kertaakaan aikaisemmin, tulee siitä hyvä mieli . Eli rohkeasti kimppuun vain.
Kiitos kannustuksesta. Lueskellut noista nyt lisää niin ehkäpä se ei sitten ole niin hurja homma, suosiolla voi tosin remonttiaikataulun omalla kohdalla kertoa kahdella tai jopa neljällä. Esimerkkinä aikoinaan termostaatin kanssa tuli tapeltua aikoinaan varmaan 2 viikkoa, aina kun sai asiaa etenemään tuli jotain uusia yllätyksiä. Sitten vielä kun autotalli oli sellainen autonmentävä homeloukku ja sijaitsi naapurikaupungissa niin siellä tuli käytyä aina hetken ihmettelemässä kerrallaan. Jos koettaisi kasata Iivarin eka suurinpiirtein kasaan niin voisi siirtyä pellin alle. Tallin kaapit ja lattiat on täynnä rompetta ja rojua. Miten porukka on saanut pidettyä näitä naruja käsissään. Kaikki mutterit pultit ja mikä menee mihinkin takaisin. Oma muisti on todella haperoinen tapaus joten olen kaikki pussittanut ja kirjoittanut päälle mihin menee. Silti tuntuu ruuveja ja pultteja jäävän AINA ylitse. Yleinen järjestys olisi varmaan jo kympin arvoinen kun siirtäisi samantien kaikki verhoilut ja penkit autotallin sivuvarastoon eikä jättäisi tuohon keskelle työtilaaEka autoon tekemäni remontti oli juurikin tonnarin lämppärin kennon vaihto. Oikeastaan ainut vaikea homma on puhaltimen kotelon irrotus. Tuokin vaikeus johtuu kotelon koosta ja muodosta. Vähän aikaa kun pyörittelee, niin on suht simppeli homma kuitenkin.
Miten tuo vuotokohta tuolla maton alla? Kuivatus? Irroitin tuon muovisen läpän tuolta kuskin jalkatilasta että ilma pääsisi vähän kiertämään, itse eristematot ovat nyt nippusiteillä nostettuna rattiin kiinni. Olisin nuo eristematot repinyt kaikki ulos tuolta, iltamyöhällä ei vain jaksanut alkaa setvimään mistä kiinni kun olivat tosi tiukassa. Onko ne kuinka tuolla polkimien takana?
Matkahuolto toi uuden syylärin. Sen asennus olisi ainakin to-do listalla
Ja vararengas löytyi myös joka autosta puuttui. Nyt on mokoma laittaa kyytiin.
Ratti odottelee postissa noutoa. Kyselin tuosta öljyvuodosta 9000-puolella. Kannentiivisteestä tuli siellä sanomista, alkaa olemaan niin itsestään selvää että kansi falskaa. En epäile sitä enään yhtään kaikkien oireiden jälkeen. Se menee vaihtoon ensimmäisenä koneen puolelle. Kertokaapa mitä kaikkea siihen kannattaa samalla uusia? Tiivisteen lisäksi mikä kaikki menee uusiksi? Pultit ainakin ja ja? Mitä muuta kannattaa huomioida? Mistä osat kannattaa hankkia että saa ihan tasokasta tavaraa? Motoshittiin en sekaannu enään näissä.
Illalla voisi koettaa vaivautua tuonne talliin tekemään jotain. 10/10 työpäivää takana ja tänään yksi vapaa. Tietenkin sataa vettä...