Kyseessä on siis 1987 ensirekisteröity pystykeulainen neliovinen sedan-mallinen satku. Auto lienee kuitenkin 1988-mallia, koska käsijarru tarraa jo takarenkaisiin eli pulttijakokin on 108x4.
Kilometrejä on tätä kirjoittaessa kasassa piirun verran yli 250tkm - huoltokirjan puute vaikeuttaa tarkistamista, mutta täytyy edes omistajahistoria tilata AKElta kun vaan muistaa. Vaihteita löytyy viisi eteen ja yksi taakse, varustelistan kärjestä löytyy muun muassa lohkolämmitin ja keskikonsoli... ja konehan on siis 8V-kaksilitrainen Pierburgin kaasuttimella. Ostohetkellä auto oli ihan kohtalaisessa kunnossa ja katsastukseen aikaa useampi kuukausi. Uutta osaa oli etuiskareiden ja tuulilasin verran.
Tämä elämäni ensimmäinen Saab(kakarana meillä oli kyllä yksi 96, mutta ei sitä lasketa) saapui pihaan hätävaraksi kun edessä oli reissu Provinssirockiin ja ihanan kamala silloinen Subaru Legacyni kökötti korjaamolla ihmeteltävänä saatuaan jonkun hämärän kohtauksen paluumatkalla keikalta. Tämä kyseinen punainen satku osoittautui Nettiauton tarjoamista alle 400 euron autoista kiinnostavimmaksi ja hoitikin päätehtävänsä hienosti: Provinssiin ja takaisin selvittiin täydellä lastilla ongelmitta - leirialueen nuorisokin säästi kiesin pahemmilta metkuilta, ehkä sen kunnioitusta herättävän sympaattisuuden vuoksi.
Jossain vaiheessa tätä reissua(?) auto sai arvonimen "Manaatti", ja sillä sitä on sittemmin myös kutsuttu.
Tämän myötä auton piti mennä äidilleni kesäkiesiksi, mutta ehti lojua pihassa jopa yhden kokonaisen yön ennen kuin se varastettiin... Itseänsähän siinä vaan sopi syyttää kun oli liian luottavainen ja jätti rattilukon hankkimatta. Onneksi pieni oma-aloitteisuus oli hyväksi: auto löytyi sadan metrin päästä rikospaikalta! Kyllä on paikallisilla koltiaisilla huvit. Ilmeisesti tuhoamisinto tökkäsi kun eivät olleet saaneet konepeltiä kokonaan auki: ohjekirja oli takapenkillä pellin avausohjeen kohdalta auki ja pelti vain sen verran auki mitä sitä nyt sisältäpäin auki saa. Korrekin vahapullo oli pöllitty - mitä ikinä sillä mahtoivat tehdä, se jääköön arvoitukseksi. Autoon ei kuitenkin sen enempiä oltu koskettu, mutta tarkastettavaksi se silti meni. Varkauden aiheuttamaa korjattavaa ei löytynyt, mutta uutta kytkinpakettia auto kaipasi. Hetken aikaa mietittiin pitäisikö Manaatti ennemmin myydä jollekin harrastajalle eteenpäin, mutta päätettiin se korjata kuitenkin. Samalla meni etujarrupalat vaihtoon, olivat täysin loppu. Siitä huvista pulitettiin pitkä penni, mutta tulipahan korjautettua.
Murheet eivät tietenkään loppuneet siihen. Auton lämmöt tuppasivat nousemaan ajossa kuin ajossa ja jäähdytintä tutkittaessa ilmeni, että sitä olikin jo tinattu aikalailla tasan niin paljon kuin tinata vain voi. No, uusi jäähdytin hakuun ja klubin kautta löytyikin ihan ok-kuntoiselta vaikuttava Blackstone. Uusia nesteitä jäähdyttimen kaadettaessa se tietenkin vuoti kuin seula, mutta minkäs sille voi. Onneksi myyjä oli reilu ja raha ja jäähdytin vaihtoivat omistajaa uudelleen. Auto meni sitten korjaamolle ja sai uuden jäähdyttimen - en muista enää mitä tekoa se oli, mutta ei onneksi Motonetin... Ajoin sillä pari päivää, lämmöt nousi hälyttävän korkealle edelleen. Vaihdettiin lämpötila-anturi. Lämmöt nousi hälyttävän korkealle edelleen. Vaihdettiin vesipumppu ja termostaatti. Lämmöt pysyi kurissa. Siinä sivussa tuli tehtyä pikkuremppojakin, kuten tulpat ja pakoputkiston välipöntön vaihto - vanha tietenkin katkesi melkein samantien kun lämmöt saatiin kuriin...
Äidin kesäautoilut jäi toisin sanoen aika vähiin eikä syksykään kommelluksitta sujunut kun laturi sanoi sopimuksen irti, mutta sehän korjaantui äheltämällä uusi remmeineen kaikkineen kiinni. Kohtasipa Manaatti syksyn aikana vielä citymaasturin peränkin äitini toimesta ja etupuskuri oottaa vieläkin vaihtoa. Puheet Saabin turvallisuudesta eivät siis ole tuulesta temmattuja, vahingot jäivät varsin vähäisiksi. Mitä nyt nenäkäs citymaasturikuski oli hetken hengenvaarassa kettuiltuaan äidilleni hänen ajotaidoistaan...
Hetken aikaa olin jo harmitellut kun auto kävi aika laihalla ja jälkikäyntikin vaivasi, joten leimaakin ajatellen hain ikiluotettavasta Hatanpään Pakokaasuanalyysistä päästölapun hyvillä arvoilla. Lokakuun puolivälissä sitten käytin auton pelosta täristen leimallakin ja kas, ajokieltoahan sieltä tuli. Takajarruputkissa runsaasti vuotoa. Onneksi auton sai sentään ajaa korjaamolle, missä olisi putkien lisäksi edessä runkopalkin hitsaus. Vajaan tunnin katsastussyynäyksen jälkeen tämä remppa oli kuitenkin ihan kohtuuden rajoissa. Parin päivän päästä uusi yritys ja leima tuli, ihme kyllä!
