Saab 9-3 1999, Viggen/Aero look, 350hp+
Saab 9-3 1999, Viggen/Aero look, 350hp+
Tervehdys
Vielä suunnittelu vaiheessa oleva projekti, jolle sitten päätin aloittaa oman ketjunsa vinkkien ja yleisön mielipiteiden keruuta varten.
Aihiona on vuoden 1999 9-3 SE , mittarissa ostovaiheessa 302tkm joka on ollut matka-ajoa suurimmaksi osaksi, nytten on mittarissa 320tkm. Auto on koriltaan tosi hyvässä kunnossa, mitä nyt pieniä kiveniskuja konepellissä yms. Moottori kehrää todella nätisti, huoltokirjassa litania leimoja öljynvaihdoista ja muista huolloista.
Rakentaminen tapahtuisi parin vuoden aikana, armeijan käytyä 2015 keväällä olisi tarkoitus aloittaa hommaamalla vanteet+alustasarja, Viggen/Aero helmasarjan ja yliteippauttaa auto helmiäissiniseksi. Vuosien 2015/2016 vaihteessa alkaisi tekniikan rakentelu, laatikon entisöintiä, moottoriin uutta hilpettä, sekä ahtopuolen/pakosarjan/putkiston teko uudelle turbolle. Tehotavoitteena 350whp ja väännöt siellä 500nm hujakoilla.
Tähän asti tapahtunutta:
- Yllätys, yllätys, yhden laatikon olen jo saanut hajalle, 320tkm mittarissa yhdistettynä pariin tai jopa yhteen laatikonöljynvaihtoon, huoltoleimojen alla ei ole erikseen mainintaa laatikonöljyistä ja silloin kun tuohon Viggenin asetelman ja levyn+uudet öljyt laatikkoon vaihdoin niin aika huonot öljyt tuli ulos. Tässä vaiheessa huomattiin, että holkit olivat kuluneet hieman soikeiksi, päätin riskillä heittää vanhan laatikon paikoilleen silloisen rahatilanteen vuoksi. 10tkm jälkeen tasauspyörästö tuli Stage 1 E85 lastun saattelemana ulos, poskilaakerit/holkit olivat aivan kuluneet ja öljyurat osittain sulaneet vetareista umpeen. Testiajettu 220tkm laatikko tilalle ja nytten pelittää taas.
- Vakiopuslat ei mielyttänyt omassa kaahailussa, joten ostin Powerflexin uretaanipuslat. Myös vakiojarrulevyt olivat vaihtokunnossa, tilalle tuli EBC:n uritetut levyt.
- Etanolilla ajettaessa olen vaihtanut moottoriöljyt 5tkm välein ja suodattimen joka toinen kerta.
- Välillä tyhjäkäynti ailahtelee joskus 1000-1,500 rpm ja kierrokset jää jylläämään 5-6tonnin nurkille kiihdytyksissä. Olen vaihtanut alipaineletkut ja puhdistanut tyhjäkäyntimoottorin. Onkohan se laippa kulunut sieltä sisältä vai onko imusarjantiiviste rikki? Puristuspaineet on mitattu ja eroa ei juuri nimeksikään.
Ostoslistaa
Moottori:
- Wössner männät, ekaan ylikokoon
- Veivit, todennäkösesti ihan uudet, saa ehdotella merkkejä(Maptun tiedossa)
- Runko- ja kiertokankilaakerit, uudet alkuperäiset taitaa ajaa asiansa ihan hienosti(?)
- Volvon venttiilijouset
- Kuparia vakiopahvin tilalle kaiken varalta, vaikka jälkikäytänki moottoria aikalailla
- Löytyy jo Henko 275 -pumppu tankista
- 630cc/750cc/870cc onko väliä suuttimilla? yli 400hp ei mennä ja joltain innokkaalta klubilaiselta ohjelma
Jotta viesti menee perille, mitä siellä moottorissa tapahtuu:
- Garrett GT3071 0.64 pesällä, ja siihen pakosarja samaan pakettiin KKD:ltä
- Minimissään 3" downpipe V-pannalla kiinni, sen mukaan miten on tilaa
- loppuun asti 3" ilman kattia kahdella pöntöllä ja johonki kohtaa putkistoa elektroninen ulosotto raa'alle pakoäänelle (electronic exhaust cutout)
Voimansiirto:
- Quaife -lukko ja laakerointi siinä samalla. Jossain törmäsin valmiiseen laakerisarjaan, mutta hukkasin sivuston. Vai teettääkö laakerit?
- Kytkinlevy. Autohan pysyy käyttöautona, eli sen mukaan levykin, vai minkälainen on valikoima? Itse tiedän sen verran, että Viggenin levy sulaa siltä nostamalta.
- Tarvitseeko moottorin/laatikon kannattimia vaihtaa järeämpään tai tukea etupäätä alhaalta?
Alusta/ulkonäkö/sisusta:
- Dotz Tupac 18" x 8,5", 225/40R18 ajattelin renkaiksi, mahtuuko leveämpiä taakse? Eteen halvimmat mitä löytyy ja taakse laaturenkaat, sen verran tuota "bensaa suonissa", että ei kestä rahapussi ajella laaturenkailla edessä.
- Bilstein sport -iskarit, mutta millä jousilla? Meinasin Eibach -30mm, onko sopiva madallus talveakin ajatellen?
- Viggen/Aero helmasarja ja joku takaspoileri
- Yliteippaus helmiäissiniseksi, saa nähdä miltä firmalta tilaan työn, kun tässä olen kohta koko Suomen teippifirmat kilpailuttanut, ja vaan parista firmasta iskeny teipin väri silmään.
- 2-Din soitin, varmaanki Pioneerilta.
- Minkälaisia kauittimia on porukka käyttäny ympäri autoa?
- Vahvari ja 1x 15" subwoofer, saa ehdotella.
- Öljynpaine-, sekä öljynlämpömittari, ja ahtomittari. Katkasija perus- ja täyspaineen väliltä. Ehkä myös joku kipinäsysteemi putkistoon hauskuuden merkeissä.
- Saa nähdä vaihtuuko penkit mihinkään suuntaan, takana on ainaki hyvä nukkua .
Siinä listaa kerrakseen, katsellaan miten etenee...

Re: Saab 9-3 1999, Viggen/Aero look, 350hp+
Täähän on vissiin T5? Noilla tehotavoitteilla ei kyllä tarvii noin high-spec konetta, vakio alakerta ja kansipahvi, kannelle vähän hoitoa (tai lähinnä nuo venajouset) niin riittää hyvinkin.. Tietenkin sitten jos sattuu kovemminkin turbokärpänen purasemaan niin tuo alakerta on ihan jees, tosin silloin menee taas turbo ja pakosarja vaihtoon..
9-5 B235iR MY98 Biopower
9-3 Aero Cab MY02
T5/T7 ohjelmointi + yleinen vianhaku.
9-3 Aero Cab MY02
T5/T7 ohjelmointi + yleinen vianhaku.
Re: Saab 9-3 1999, Viggen/Aero look, 350hp+
Itsekin menisin noilla tehoilla vakiomoottorilla ainakin ekaan konerikkoon asti, ellei nyt sitten ole jo kone pöydällä. Venajouset tosiaan vaihtoon, jos rajoitinta haluaa nostaa.
Suuttimina varmaan kannattaa jättää nuo 630 pois laskuista, sen verran niitä on moitittu ja onpahan sitten siinäkin pelivaraa isompiin tehoihin.

#3839
9-3 Turbo X SS M6, 9000 Aero -94 st±5
Entiset:9000 2.3t aut - 97, Saab 9-3 TiDS -08, 9000 2.3T -95, 9000 2,3T -91, 9000T -86, 9000i -90, 9000T -85, Saab 900c -87
9-3 Turbo X SS M6, 9000 Aero -94 st±5
Entiset:9000 2.3t aut - 97, Saab 9-3 TiDS -08, 9000 2.3T -95, 9000 2,3T -91, 9000T -86, 9000i -90, 9000T -85, Saab 900c -87
Re: Saab 9-3 1999, Viggen/Aero look, 350hp+
Hyvin mahdollista, että turbokärpänen iskis. 870cc Dekat suuttimiksi. Kuparitiivisteen saan puoli-ilmaiseksi, joten laitan sen siinä samalla, vai paljonko toi vakiopahvi kestää ahtoja? Jos moottori rupeaa antautumaan jo ennen projektin alkua niin varmaankin kanget vaihtuu siinä samalla.
Re: Saab 9-3 1999, Viggen/Aero look, 350hp+
Vakio Elring kestää rutosti. Itsellä Ängeessä 2 bar, eikä ongelmia. Hiukan vajaa 500 kaakkia.
Autot nyt:
-Ford Mustang Mach1-69 408W 600+ HP, Peugeot 205 1.9GTI Cabrio. Peugeot 106 Rallye 1997. Audi A4 1.8t 2000.
-Ford Mustang Mach1-69 408W 600+ HP, Peugeot 205 1.9GTI Cabrio. Peugeot 106 Rallye 1997. Audi A4 1.8t 2000.
Re: Saab 9-3 1999, Viggen/Aero look, 350hp+
T5 männät ja kanget kestää ainakin 600hp, joten takomännät ja kanget on täysin turha sijoitus tässä projektissa, näillä tavoitelukemilla .
Tossa ois myyntipalstalla valmiiksi kasattu 2.3 litranen moottorikin myynnissä omakustannehintaan

Eero Tiainen #2185 O4O7481428
Autokorjaamo- ja rengasliike, Saab Service Center ET-AutoTech
1.9TiD Saabien ohjelmointi ja egr tulppaus alk. 445€.
T7 & T8 JC softat alk. 250€. SID/ACC pikselikorjaus alk. 80€. Ilmastointihuollot.
Autokorjaamo- ja rengasliike, Saab Service Center ET-AutoTech
1.9TiD Saabien ohjelmointi ja egr tulppaus alk. 445€.
T7 & T8 JC softat alk. 250€. SID/ACC pikselikorjaus alk. 80€. Ilmastointihuollot.
Re: Saab 9-3 1999, Viggen/Aero look, 350hp+
Jankutusta, mutta kannattaa jättää sisuskalut vakioiks ja sijoittaa vaikka kytkimeen ja ahdin/pakosarja puoleen.
Muistaakseni 723hv/799nm on vakio männillä ja kangilla otettu b234 koneesta jo täällä keski-suomessa. Eli saat tuplata tuon tavoitteen ja silti vakiot kestää varmaan enemmän
Tietty perus remontti ei tee ikinä pahaa, jos kone käytetään kuitenkin auki
Aihiohan on hyvä kun kolkkikin kerran kyseessä.

Og 9-3 2.0T -99 (Masterpower)
900 T16 2d -89 Trionic 5.5 E85
900 T16 2d -89 Trionic 5.5 E85
Re: Saab 9-3 1999, Viggen/Aero look, 350hp+
NGpower kirjoitti:Jankutusta, mutta kannattaa jättää sisuskalut vakioiks ja sijoittaa vaikka kytkimeen ja ahdin/pakosarja puoleen.
Muistaakseni 723hv/799nm on vakio männillä ja kangilla otettu b234 koneesta jo täällä keski-suomessa. Eli saat tuplata tuon tavoitteen ja silti vakiot kestää varmaan enemmän
Tietty perus remontti ei tee ikinä pahaa, jos kone käytetään kuitenkin auki
Aihiohan on hyvä kun kolkkikin kerran kyseessä.
No sitten
Re: Saab 9-3 1999, Viggen/Aero look, 350hp+
Minkälaisella kokoonpanolla lähteny vajaa 500? Tehotavoitteen nosto toki kiinnostaa kerta vehkeet kestää. Paljon on kulutus noilla tehoilla?LR kirjoitti:Vakio Elring kestää rutosti. Itsellä Ängeessä 2 bar, eikä ongelmia. Hiukan vajaa 500 kaakkia.
Re: Saab 9-3 1999, Viggen/Aero look, 350hp+
Yksi vajaa 500hp setuppi. Vakio T5 kone. Muutokset lukee lapussa + Volvon venajouset.Jigiii kirjoitti:Minkälaisella kokoonpanolla lähteny vajaa 500?
jeeeeeee!
Re: Saab 9-3 1999, Viggen/Aero look, 350hp+
Eikös se kulutus oo ihan sama mitä vie jos kerran aikoo alkaa virittämään??
Saab 9000 2.0t -97 Jubileum Stage X
Bmw E53 X5 2002
Saab 9000 2.0i -96
Saab 9000 2.0tA sport -98
Bmw E53 X5 2002
Saab 9000 2.0i -96
Saab 9000 2.0tA sport -98
Re: Saab 9-3 1999, Viggen/Aero look, 350hp+
Ei kai se kulutus hirveästi nouse jos vaan seokset pysyy järjissään. Tietty jos koko ajan jalka lattiassa ajaa niin sitten varmaan tuplantuu, mutta ns. normiajossa nousee aika vähän. Eikös tuo sama paino kuitenkin kulkeakseen eteenpäin tarvitse saman energiamäärän, oli autossa sitten 10 tai 1000 hv. Viisaammat korjatkoot jos ajatukseni ihan pielessä.
#3839
9-3 Turbo X SS M6, 9000 Aero -94 st±5
Entiset:9000 2.3t aut - 97, Saab 9-3 TiDS -08, 9000 2.3T -95, 9000 2,3T -91, 9000T -86, 9000i -90, 9000T -85, Saab 900c -87
9-3 Turbo X SS M6, 9000 Aero -94 st±5
Entiset:9000 2.3t aut - 97, Saab 9-3 TiDS -08, 9000 2.3T -95, 9000 2,3T -91, 9000T -86, 9000i -90, 9000T -85, Saab 900c -87
-
- Matalapaineturbo
- Viestit: 186
- Liittynyt: Ke Marras 21, 2012 20:23
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Saab 9-3 1999, Viggen/Aero look, 350hp+
edit: ajatuskatkos
Viimeksi muokannut pullakuski, Su Elo 18, 2013 17:00. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
9-3 ss Aero FF -03
#5802
#5802
-
- Matalapaineturbo
- Viestit: 186
- Liittynyt: Ke Marras 21, 2012 20:23
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Saab 9-3 1999, Viggen/Aero look, 350hp+
Ehkä `normi`ajossa jopa tippuu, kun ei tarvii polkee niin paljon haluttuun (lain sallimaan) nopeuteen pääsee
jotta tolla 10 hv:llä pääsee eteenpäin jotuu jo polkemaan sen verran että siinä kulutus nousee.Ekitheman kirjoitti:oli autossa sitten 10 tai 1000 hv.
9-3 ss Aero FF -03
#5802
#5802
Re: Saab 9-3 1999, Viggen/Aero look, 350hp+
Ihan samahan se on, mut mielenkiinnosta kysyin...saba90 kirjoitti:Eikös se kulutus oo ihan sama mitä vie jos kerran aikoo alkaa virittämään??