Tässä ketjussa on viime aikoina pyöritelty vaihtoehtoja Saabin korvaajalle, mutta autokuumeen sijaan nyt tarttui nostalgiakuume, kun
tetammikin listasi omia muinaisia autovalintojaan. Itsellä ollut autoja lopulta omistuksessa sen verran vähän, että laitetaas oikein lapsuudesta asti ja sisältäen kaikki pelit, jotka on olleet enemmän tai vähemmän omassa käytössä, vaikkei ihan omia olekaan ollut.
Autoharrastamisen aloitin tietenkin pikkuautoilla, mutta niistä ei ole kuvaa. Astetta vakavammalle tasolle päädyin yläkouluiässä kisaten radio-ohjattavilla, joista tässä yksi esimerkki (Corally SP10, Mersun 190 korilla):
Mopoiässä tuli aika pistää kunnolla ranttaliksi, kulkineena MY1986 (tai '85, ei voi muistaa) Solifer-Suzuki PV, jonka ostin kaverilta 3000 markalla:
PV kulki ilmanoton tutti hieman ulkona 49 km/h. Ei se kunnolla viritetty ollut, mutta myyjä sanoi että kantta oli laskettu ja kaasaria avarrettu 2 mm. Mitään en siitä ite oikein tiennyt, kunhan kulki.
Siitä vuotta myöhemmin alle tuli päheämpi peli, MY1993 Honda NSR125R. Koneessa täydet 31 hv, toisin kuin hieman nuoremmilla kavereilla, jotka joutuivat kuristettujen vehkeiden puikkoihin. Hankintaa ei mahdollistanut isän lompakko, vaan isän firma, joka tarjosi kesätöitä ja siten mahdollisuuden tienata prätkärahat 16-vuotispäivään mennessä.
Kilsoja kertyi kahdessa kesässä (kesä oli tuolloin maaliskuulta marraskuulle
) noin 16 tkm. Tällä tuli pari kertaa kaaduttuakin, eka kerta Turun ohitustiellä 120 km/h vauhdissa, kun kone leikkasi kiinni, takapyörä lukkoon ja sitä myöden pyörä nurin. Toinen kerta juuri ennen siirtymistä auton rattiin, kun huomio oli tyhmällä kiinnittynyt muualle, ja vetäsin hitaalla vauhdilla eturenkaan OG-satkun takapuskuriin. Osumasta ei niinkään vahinkoja, mutta sen verran kuski heilahti, etten saanut pidettyä pyörää pystyssä ja se kaatui käytännössä paikoiltaan kyljelleen. -> katteet uusiksi. Vakuutusyhtiö kiitti
Vuotta ennen ajokortti-ikää vanhemmat päätti erota ja faija ostaa firmalle MY1990 Chevy Vanin, jolloin edellinen firman "paku" MY1985 Oldsmobile Custom Cruiser jäi taloon. Avioerossa taas mutsin käytössä ollut, mutta faijan nimissä ollut meidän perheeseen uutena ostettu MY1984 Datsun-Nissan Sunny Coupe jäi sekin faijalle. Lopputulos oli se, että asuin faijan kanssa kahdestaan ja talossa oli kolme autoa. Ei ollut mikään kiire hankkia siis omaa, varsinkin kun olin piakkoin lähdössä vuodeksi jenkkeihin vaihtoon.
Tässäpä mainitut sankarit hankintajärjestyksessä:
Kuvassa ollaan alkuvuodesta 2003 ajeltu Rymättylän Haapalan yhteysaluslaiturilta noin 10 km jäitä pitkin Pähkinäisten tienoille saareen telttailemaan. Oli kunnon jää- ja pakkastalvi. Datsun-Nissan myytiin joskus saman vuoden aikana pienen hitsioperaation jälkeen, muistaakseni mittariin oli vajaassa 20 vuodessa kertynyt luokkaa 120-130 tkm.
Oldsmobilen vaneripenkeillä istuin alle 10-vuotiaasta, kunnes pääsin siirtymään etusohvalle ja lopulta kuskin paikalle. Myin auton firman nimissä syksyllä 1999. Se oli ihan siistissä kunnossa tullessaan meille joskus nelivuotiaana, mutta pääsi siinä työajossa ja muutenkin aika laulukuntoon:
Vanilla tuli ajeltua paljonkin, käytyä asuntovaunun kanssa yksi reilun viikon Suomen kierros ja kaikenlaista rahdattua. Kantavuuttahan tuossa oli naurettavat 550 kg, mutta kyllä sillä kerran kulki kaksi kuormalavallista kirjoja + viisi henkilöä kirjapainosta varastolle.
Partioleirillä otetussa kuvassa sattumalta pari saabistia, joiden naamat pistin yksityisyyden suojaamiseksi piiloon. Vani myytiin muistaakseni keväällä 2002, jonka jälkeen joku maalautti sen punaiseksi ja nelisen vuotta sitten bongasin sen surullisen näköisenä yhden teollisuushallin pihalta.
Oli pakko käydä kurkkimassa ja siinähän oli ovetkin auki. Se on jännä miten auton ominaistuoksu on jäänyt itselle mieleen ja miten tiukassa se autossa istuu, meinaan heti kun avasi oven, haisti sen saman GM-jenkin tuoksun, jota oli aikanaan haisteltu ajellessa.
Rekisteritietojen mukaan Datsuni-Nissani, Oldsi ja Vani on kaikki poistuneet autuaimmille ajoradoille tai ainakin olleet katsastamatta ja käytöstä poistettuina jo vuosia. Hauskoja pelejä olivat kaikki.
Eka omalla rahalla ostettu auto, joka ei kuitenkaan rekisteritietojen mukaan ollut omissa nimissä oli '89 Cadillac Sedan de Ville 4.5:
Paikka oli Oklahoma, USA, jossa asuin vuoden maaseudulla 5 km lähimmältä asfalttitieltä. Auto oli siis edellytys millekään elämälle, ja vaihtarijärjestön säännöt sallivat auton ajamisen, mutta eivät omistamista. Ja luonnollisesti amerikassa pitää olla veekasi, kun on kotonakin. 15 000 markalla sai tuollaisen alle 10-vuotiaan luksussedanin, joka olisi maksanut tuolloin Suomessa 100-150 tmk. Ilmastointi siinä oli rikki, mikä oli pieni haitta Oklahoman ilmastossa, mutta koska vaihtarivuosi oli elokuulta kesäkuun alkuun, niin suurin osa kaudesta oli sen verran viileää, että silläkin pärjäsi. Tämän kanssa tuli jo harjoiteltua loppunajelua, nimittäin mittarissa oli ostettaessa muistaakseni 189 tml eli pyöreät 304 tkm. Ajelin sillä muistaakseni noin 9 kk aikana sellaiset 20 tkm, eikä autosta tuona aikana hajonnut mitään. Taattua GM:n laatua siis, Saabin sukua
Käkkylä ei mennyt kaupaksi ennen kotiinlähtöä, joten se jäi isäntäperheen pihalle, ja syksyllä heille tullut saksalainen vaihto-oppilas osti sen itselleen. Kuulemma täräytti sen sitten puuhun ja taisi mennä lunnaskuntoon
Kotisuomeen palattuani ajelin sillä firman Custom Cruiserilla, kunnes totesin että lisää Oldsmobilea pitää saada, joten ostin projektiaihion, jonka tarkemmat tiedot löytyykin tän viestin alareunasta. Nyt päästään siis viimein ekaan autoon, joka on sekä omalla rahalla ostettu että omissa nimissä:
Auto oli seissyt etukulman osuttua Bemariin useamman vuoden ulkona, kerännyt sisäänsä sadevettä sekä murtovarkaita. Vanha taksi Vehmaalta, sen jälkeen ollut harrastajalla ja itse olen kolmas ja nykyisin myös pitkäaikaisin omistaja.
Oldsia tuli hierottua puolitoista vuotta ennen kuin otin sen liikenteeseen, ja senkin jälkeen kaikkea pientä on tullut tehtyä. Tuoreempi kuva kesältä 2017:
Kaksi oldsia oli perheessä vain hetken, kun myin sen farmarin pois. Mutta perheessä on ollut Oldsmobile noin 30 vuotta putkeen nyt.
Koska Oldsi oli menevä purkuun ja kokoamiseen, Custom Cruiser myyty ja sisko ajeli Datsun-Nissanilla, piti hankkia halpa käyttöauto. Turkulaiselta ketjupolttajatalonmieheltä löytyi elämäni ensimmäinen vaggine, MY1983 VW Polo 1.1, johon ei tullut filmiä tuhlattua kovin paljon:
Kuvassa menossa takajarruremontti, molempien puolien takasylinterit pettivät viikon välein toisistaan. Olis pitänyt kuunnella faijaa, joka sanoi ensimmäisen petettyä, että "kyllä se toinenkin puoli sitten pian menee". Pakoputki tuosta petti myös noin vuoden omistusaikana, mutta sen sain jotenkin karsittua kokoon ilman varaosaa. Rumahan tuo oli kuin mikä, mutta erittäin käytännöllinen ja talvella lämmin auto ja lopulta melko luotettava 3900 markan ruoskaksi. Kauhea meteli maantienopeuksissa, ei sillä voinut ajaa kuin kaupungissa. Bensaa meni helposti 10 litraa sadalla.
Polottimen kanssa talven ajettua alkoi taas tehdä mieli kaksipyöräistä, joten Salosta hakemaan MY1982 Honda CB750K, pyörä jonkalaista olin kuolannut jostain 14-vuotiaasta alkaen, kun muut ihastelivat täyskatettuja GSXR:iä:
Mittarissa oli 44 tkm ja kunto kohtalainen. Tähän on tullut tehtyä koneremontti kerrostalon olohuoneen lattialla jossain 60 tkm kohdalla. Löytyy edelleen tallista, mutta ajot jäi viime kesänä välistä kun selkäleikkauksen jäljiltä en vielä uskaltanut kauheasti kaksipyöräisellä ajella, ja koneeseen pitäisi vaihtaa venavarren kumit. Kilsoja nyt mittarissa joku 75 tkm.
Polo vaihtui kaverin kanssa 10 vuotta vanhempaan vaggineeseen, joka löytyy edelleen tallista, MY1973 VW1303S:
Isolohko 1,6 kone, kaareva tuulilasi ja McPherson -etupää. Tämän modernimmaksi ei Kupla tule. Kaveri otti Kuplasta vaihdossa Polon ja muistaakseni luokkaa 5000 mk rahaa. Kuplalla ajoin käyttöajot 2000 syksystä alkuvuoteen 2005, jolloin autosta löytyi katsastuksen estävä ruostevaurio, kytkin petti ja valotkin alkoi elää omaa elämäänsä. 4,5 vuoden aikana kilsoja kertyi varmaan 50 tkm, kun tällä tuli paljon suhattua opiskeluaikana Espoon ja Turun väliä. Laittoa oli jonkunkin verran, kun kuitenkin 30-vuotias auto ympärivuotisessa käytössä. Asensin siihen Eberinkin mainittuna hyvänä jää- ja pakkastalvena 2002-2003.
Silloin alkuvuonna 2005 oli sopiva aika museoida Kupla maalle talliin odottelemaan kunnostusta, kun muutin puoleksi vuodeksi Ruotsiin opiskelemaan. Sitä kunnostusta auto odottaa edelleenkin. Olen todennut projektin aikataulutavoitteen olevan että kupla valmistuu ennen mun kuolemaa. Ja jos ei valmistu, niin sehän ei ole enää mun ongelmani
Siinä välillä tuli ostettua keväällä 2003 toinen Kupla puhtaasti harrasteautoksi, eli MY1965 VW 1200:
Tätä myöten harrastekokoelma muodostui nykytilaansa, eli Honda, kaksi kuplaa ja Oldsi. Vanhalla lukiokaverilla oli tuo Kupla suulissa, oli melkein uutena tullut heillä sukuun rouvalle, joka ajeli vain kesäisin poutapäivinä, eikä autossa saanut pitää kenkiä jalassa. Kuulostaa hyvältä myyntipuheelta, mutta autoon tutustuessa totesin että jos vaikka tarina ei pitäisikään paikkaansa, niin auton kunto vastaa tarinaa, eikä autoa ole koskaan entisöity. Seisonnan ansiosta jarrut oli kuitenkin jumissa, jarruletkut tukossa ja pakoputkessakin oli reikä. Siinä meni muutama vuosi että löysin riittävästi aikaa laittaa nämä kuntoon, ja Kupla pääsi ajoon vasta kesällä 2009, siihen asti pidettiin vain säilössä kuivassa paikassa.
Nykyisin tämä kupla vuorottelee Oldsin kanssa vuorokesin kesäautoina. Kupla meni talvisäilöön lokakuussa 2018 ja totesin että ennen seuraavaa ajokautta täytyy kytkin remontoida, se kun alkoi luistaa. Koneessa kaksi pyttyä puristuspainemittarin mukaan aivan väljiä tai venttiilit vuotaa, mutta auto kulkee silti 110 km/h. Ihme kone, mutta pitää sekin avata, kun kytkinremontti edellyttää koneen pudottamista.
Ruotsista palatessa olin ilman käyttöautoa, koska '73 Kuplasta ei siihen enää ollut. Tuli ajeltua jonkin verran taas faijan autolla, joka oli päivittynyt Chevy Vanista firman myynnin myötä vähän pienempään:
MY1998 VW Polo 1.4 60 hv Eibachin alustasarjalla. Hauskimpia nykyautoja mitä olen ajanut, vaikka tehoa todella vähän. Alavääntöinen kone, pienet ulkomitat ja jämy alusta teki Polosta todella hauskan kaupunkiauton. Maantielläkin viihtyi, mutta ei ohitustilanteissa.
Syksyllä 2006 alkoi olla todellinen tarve käyttöautolle ja toisaalta tiesin lähteväni taas keväällä 2007 ulkomaille puoleksi vuodeksi, joten väliin piti laittaa jotain sopivaa. Syyskuussa 2006 tein pienen roadtripin Etelä-Saksaan ja Itävaltaan tapaamaan kavereita, ja mikäs sen paremmin sopii suunnitelmaan kuin uittaa matkalta mukaan joku loppuunajettu ja mittariruuvattu lavetti. Joten ostoslistalle yksi MY1998 MB C180 Classic:
Lisävarustelistalta oli kai ruksittu metalliväri, manuaali-ilmastointi ja kaatuvat takapenkit, ei muuta. Kilsoja mittarissa 72 tkm, jonka todellisuudesta ei tietenkään voi olla varmaa tietoa. Huoltokirja löytyi, takapaksissa taisi olla alkuperäinen akku ja auto oli sisältä lähes käyttämättömän oloinen, joten saattoipa tuo ollakin oikea lukema. Hintaa oli 5900 oiroa, veroja ja kuluja päälle noin 4000 oiroa, josta myöhemmin tuli alvit takaisin noin 800 oiroa. Sellainen reilun 9000 €:n auto, jolla ajelin talven 2006-2007 aikana luokkaa 15 tkm ja myin 13800 €:lla espoolaiselle iäkkäämmälle herrasmiehelle. Tämä hankinta perustui puhtaasti myyntivoiton maksimoinnille, eli valitsin auton sen mukaan mistä saa saksan hinnan ja verotuksen jälkeen parhaan hinnan Suomessa. Ainoa fiksi mitä auto vaati oli ennen myyntiä suoritetussa kuntotarkastuksessa havaittu kardaanin stefan vuotaminen. Rekisteritietojen mukaan ainakin viime kesänä vielä autossa oli voimassa vakuutus, joka oli otettu sinä päivänä kun auton myin, joten oletan, että herra ajelee Mersulla vielä tänäkin päivänä.
Keväällä 2007 sitten taas menolipulla Saksaan, tällä kertaa vähän pidemmäksi aikaa. Kesälukukausi menee Saksassa huhtikuusta elokuulle, joten noheva opiskelija käyttää näin fiksusti pitkän kesälomansa opintopisteiden haalimiseen. No ei sieltä paljon opintopisteitä plakkariin tarttunut, mutta pari autoa tuli tuotua lisää rikastamaan Suomen kekkoslovakialaista autokantaa.
Mutsi tilasi pojaltaan Mersun, taas C180, mutta tällä kertaa lisämerkinnöillä T ja KOMPRESSOR, eli farkku ja mekaaninen ahdin:
MY2004, eli kolmevuotias peli tuodessa. Kilsoja jotain 80 tkm ja hintaa saksassa muistaakseni 18 900 ihan aidosta Mersukaupasta. Ostin tällä kertaa mutsin rahoilla, mutta luonnollisesti omiin nimiini. Ajelin kuukauden verran Saksassa ja lopulta Puolan ja Baltian läpi juhannukseksi kotikonnuille. Kotiin saapuessa omistajanvaihdos, ja mutsille kilahti kymppitonnin veropäätös. Tästä sai myöhemmin noin kahden tonnin alvit takaisin. Suomessa vastaavien hinnat oli tuollion 33-35 t€, joten muutaman tonnin tuossakin säästi. Auto edelleen äidillä käytössä, nyt mittarissa jotain 250 tkm.
Jussiloman jälkeen takaisin ahkeroimaan saksan pulpettiin, ja katselemaan seuraavaa ostosta. Tällä kertaa itselle ja jotain hauskaa, mutta taloudellisesti järkevää: MY1999 Mazda MX-5 1.8:
Ei varmaan tarvitse kertoa, että tuo oli 1100 kg painollaan ja 140 hevosellaan hauska ajettava. Mittarissa oli joku noin 100 tkm. Ostovaiheessa jo hoksasin, että etukulma oli joskus johonkin osunut, korjausmaalaus ei ollut ihan priimaa, mutta hinta oli kohdallaan eikä tarkemmassa tutkimisessa näkynyt merkkejä isommasta tällistä, joten kaupoille. Auto maksoin oin 7 t€, veropäätös oli ensin luokkaa 3800 €, mutta ennen kuin ehdin veroja maksaa, uutisoitiin 1.1.2008 tapahtuvasta autoveromuutoksesta, jonka jälkeen autoverot meneekin päästöjen mukaan, tai vanhemmissa autoissa massan mukaan. Laskin nopeasti 1+1=3 ja totesin että käynnissä oleva verotus keskeytetään, auto pysyy tallissa vuodenvaihteen yli ja se verotetaan uuden menetelmän mukaan. Odotus kannatti, veroja meni lopulta 1700 euroa, ja tästäkin taisi vielä saada alvit takaisin myöhemmin.
Suomeen saapuessa piti vaihdattaa jakohihna, kun siitä ei ollut merkintää huoltokirjassa. Rekisteröintikatsastuksessa päästöt pompautti ja kävi ilmi, että katalysaattori oli muruina. Joko turkkilainen jobbari kusetti meikäläistä tai sitten olin itse kotimatkalla polkenut katin paskaksi. Korjauksesta tuli muutaman satasen lisälasku.
Muuten mentiin rutiinihuolloilla. ja Mazda toimi noiden alkujuttujen jälkeen 100 % luotettavana ja viattomana ympärivuotisena käyttöautona vajaa kaksi vuotta. Keväällä 2009 ajattelin ottaa siitä rahat pois ja harkita isompaa autoa, koska meille tuli silloin koira, joten myin Mazdan 9500 oirolla. Lopputulema oli rahallisesti sellainen, että sain autosta melko tarkkaan sen mitä siitä olin veroineen, katalysaattoreineen ja hihnavaihtoineen maksanutkin.
Kesä 2009 mentiin harrasteautoilla, kunnes syksyn lähestyessä piti hankkia jotain. Mielellään ei sedani, että koira saa tottua matkustamaan takaluukussa. Ja silloisen avo-, nykyisen aviovaimon toiveissa oli automaattivaihteet. Autolle oli tuossa elämäntilanteessa (keskusta-asunto ja kävelymatka töihin) erittäin vähän käyttöä, joten pidin budjetin matalana. kuuden tonnin luokassa oli tarjolla MY2002 viistoperäastra tai MY2002 Saab 9-3 2.0t. Molempia ajoin, hetken mietin, totesin että mitä helvettiä tässä oikein pohditaan ja hain Tuusulasta automyynti Ässäparilta Saabin:
Siitähän se sitten alkoi. Saabismi. Ja loppui autojen uittelu Saksasta ja muuten vain autojen vaihtelu. Tämähän oli tähän mennessä ostamistani autoista ehdottomasti uusin, vain seitsemänvuotias. Kilsoja 200200 mittarissa kun ajoin Ässäparin portista ulos. Pakoputken oli jobbari tai joku paikannut haitariosasta pellinpalasella ja plastic paddingilla, keskiputki oli siis kotipihaan ajaessa pahki (Motonetistä joku 55 oiroa, en jaksanut reklamoida Ässäparille). Auto oli yhdeltä käyttäjältä (aluksi työsuhdekäytössä, sitten omissa nimissä) ja selvästi ajeltu ilman lapsia takapenkillä ja maantiellä. T7-kone ilman huohotinpäivitystä ihan kunnossa, alkuperäinen Garretti tallella jne. Kulmissa vähän nirhaumaa, huonot talvirenkaat, sekalaiset kesärenkaat, konepelti kiveniskemissä, SIDissä pikselit vajaina, mutta muuten priimakunnossa. Hintaa 5600 oiroa, joka oli jo tuohon aikaan täysin naurettava hinta 7-vuotiaasta autosta, varsinkin automaatilla ja turbokoneella.
Tätä autoa pidein 5 vuotta ja 3 kuukautta. Sinä aikana maalattiin ne nirhaumat, konepelti ja etulokarit, takapuskuri maalattiin vielä uudemman kerran kun kävi peräkärryn kanssa pieni vahinko ja se perinteinen takalokarin ruostuva sauma laitettiin molemmilta puolilta kertaalleen kuntoon. Asensin huohotinpäivityksen, softautin stage1 & etanolille, päivitin SIDin kakkosversioon, hankin kuvassa näkyvät kesävanteet, hiekkapuhallutin ja maalasin talvipellit, Simon laittoi SID:n ja ACC:n pikselit kuntoon, otin Garretista savut, asensin Mitsun, vaihdoin KAAA:n, vaihdoin varuiksi bensapumpun ProPartsin pumppuun, ProPartsin pumppu porsi 5 kk asennuksen jälkeen matkalla lentokentälle, kinasin Motonetin kanssa bensapumpun takuuvastuista (voitin 600 euron kinan), vaihdoin takajarrupalat, uusin lohkolämmittimen vuotavan tiivisteen ja hitsautin takaiskarien kiinnityskohdan toisesta lokasuojasta. Tuossa nyt ei ehkä tullut ihan kaikki, mutta melkein kuitenkin. Tietenkin päälle normit huollot itse väännettynä. T7/GM-Saabiksi ihan perusluotettava peli siis
Se iskarikiinnikkeen hitsaus oli kuitenkin mulle merkki, että on aika vaihtaa autoa. Siinä kohtaa olin jo niin pahasti viruksen kourissa, että vaihtoehtoja merkin suhteen ei ollut. Raisiosta ilmestyi sitten kaupan
eräs loppuunajettu diesel-Saab, josta hieroin kauppaa pitkään ja hartaasti. Lopulta myyjän toive oli että tulisin hakemaan auton eräänä joulukuisena lauantaina vuonna 2014, ja tehtiin kaupat. OG-kolkki oli ollut siinä kohtaa myynnissä 2900 oiron hintapyynnillä jo joku 1,5 kuukautta, ja sattumoisin pari tuntia sen jälkeen kun hain NG-kolkin kotiin, saapui tontille ensimmäinen OG-kolkin katselija. Se oli lyhyt rupattelu, auton kiertely, renkaiden tsekkaus, koeajo ja muistaakseni 150 euron tinkauksella kaupat.
Ja sillä tiellä ollaan, projekti jatkuu.