Tonnarin öljynputsarin jalan vaihto ja evoluutio
Lähetetty: Ke Huhti 11, 2012 21:55
Jeps, piti sitten tehdä vaikeemman kautta. Mutta ei auttanu nyt oikoa tässä hommassa.
Lähtötilanne oli siis seuraava:

Alkuperäiset öljyjäähyn putket ovat tiellä, jos haaveilee yhtään isommasta DP:stä.
No, kokeiltiin sitten tehdä seuraavanlainen ratkaisu:

Parempi jo, mutta kun rakentelemani DP oli mallattu paikoilleen, niin eihän se mahtunutkaan tulemaan pois. Pienen mietiskelyn jälkeen piti lähteä toteuttamaan jo mielessä kytenyttä ajatusta. Hommasin ng-satkun öljynputsarin jalan, mutta eihän se sellaisenaan käynytkään. Nuo kierteen muunnospalat ja letkuholkit eivät olisi mahtuneet sivusta paikoilleen, joten joku ratkaisu piti löytää.
Tehtiin seuraavaa:

Konepaja Ågren Kokkolassa teki siihen sisäholkit M14x1,5 kierteellä.
Tavalliset banjoliittimet eivät kuitenkaan käyneet aivan suoraan, toinen toki, mutta moottorin kannake on sen verran tiellä, että toinen banjo piti muotoilla uusiksi. Ja koska valmista osaa ei löytynyt, niin taas sovellettiin:

Kahdesta huonosta saadaan yksi hyvä:

Ja lopputulos on tämän kaltainen:

Sama lopputulos kuvattuna autossa paikoillaan:

Tuo teippiliitos ei jää pysyväksi, se korvataan sähköisellä liimalla. Vielä pitäisi jostain kuvista tarkistaa kumpi noista lähdöistä tulee öljyjäähyn yläliittimeen ja kumpi alas. Koitin tarkistella kuvista ja varmistin asian vanhoista letkuista, että termostaatilta lähtee jäähyn alaosaan ja paluu on yläosasta putsarille. Oli muuten varsin korkeat arvot tonnarin öljytermarissa, 120/107 celsiusta. Ng:n öljytermarista en lukemia löytänyt, täytynee laittaa molemmat kiehuvaan veteen ja tutkailla.
Näin tällä erää.
Matti