95 aero
Lähetetty: Ke Joulu 11, 2013 10:49
Männä kesänä tuli tuollainen vuoden 2000 aero hommattua periaatteella otin kun halvalla sain. Vikaa tiesin entuudestaan olevan ja loppuajan ylläpito oli hieman kysymysmerkki mutta ajattelin, että tätä tilaisuutta en jätä käyttämättä. Ajettuna rapiat 300tkm, kytkin ja turbo joskus vaihdettu..
Ennakkoon tiesin, että vaihdeloovassa on jotain häikkää; Kakkonen ei mene silmään. Tarkempi diagnoosi osoitti, että kakkonen ei mene sisään tultaessa kolmoselta kakkoselle. Ongelmaa ei ole mentäessä ykköseltä kakkoselle.
Moottorivalo paloi ja käynti epätasainen ja nakutus todella korvaan pistävä.
Viimeisen parin vuoden perushuolloista ei ollut tarkkaa tietoa.
Ensimmäinen toimenpide oli perushuolto, jonka yhteyteen päätin tehdä öljypohjan tarkastuksen. Sihti oli suhteellisen tukossa ja öljypohjassa oli ylimääräisiä osia jotka foorumilla selvisivät olevan peräisin ketjulaahaimesta. Tähän täytyy varmaan palata myöhemmin mitä tuolla on tapahtunut..
Öljynvaihdon jälkeen käynti tasaantui ja nakutus hellitti hieman. Kierromittarin laahaaminen loppui alipaineletkujen uusinnalla. Samalla tuli tilattu turhaan huohotinpäivitys joka yllätyksekseni oli jo autossa mallia 'viimeisin'. Löytyy siis ylimääräisenä jos joku tarvii..
Vaihdelaatikon alapuslat vaihdoin uretaanisiin ja kepin turha liikehdinta lakkasi testilenkin perusteella.
Mutta mutta, edelleen tuo koneen käynti arveluttaa. Pohjalla käynti on mielestäni hakkaava josta ohessa pieni video. Kommentteja? Himpun pätkivä ääni ei kuulu lopussa.
http://jyrkit.kuvat.fi/kuvat/Koneiden+r ... auksen.mov
Vaihdepuolella tarkoitus oli pullauttaa uudet öljyt ja toivoa että kakkonen lähtisi pelittämään vaan onneksi kohtalo puuttui peliin ja vihelsi homman poikki. Öljyn täyttöproppu on väännetty pyöreäksi enkä enää jaksanut alkaa tuon kanssa värkkäämään. Vika kuitenkin on jossain muualla kuin noissa pelkissä öljyissä. Olen saanut foorumin käyttäjiltä hyviä vinkkejä mikä tuolla voisi olla vikana. Vaihteensiirtimessä on mitä ilmeisimmin jokin nailonholkki joka kuluessaan voi jarrata tiettyjen vaihteiden silmään menoa. Lisäksi epäilyt kakkosen syncroista on hiipinyt mieleen.. Procar:lla olisi vaihdeloovan huoltosarja reilun 250,- joka sisältää seuraavat osat:
http://www.genuinesaab.com/psi/files/93 ... update.htm
Siellä silmään pisti ensimmäinen osa jossa selitys blocked 2nd gear. On siis ilmeisesti ihan yleinen vika.. Samallahan sitä huoltaisi tuon loovan kokonaisuudessaan kun siihen kerran alkaisi.
Siinä tuota nyt ensialkuun. Jatketaan päivitystä kun jotain merkittävää tapahtuu ja mieleen tulee. Tyhmiä tulen 100 varmasti kyselemään koska on ensimmäinen todellinen projekti jolla tehdään muutakin kuin ajetaan ja huolletaan huoltamolla.. Tätä ei enää muualla huolleta ja hellitä kuin omassa tallissa, piste.