Sivu 1/2
Jussin 900S vuodelta 1990
Lähetetty: Su Kesä 29, 2014 17:28
Kirjoittaja JussiH 900
Moro! Laittelen omasta kulkineesta vähän projektikertomusta kun pientä laittoa on. Kuvia ei nyt vielä ole tarjolla kun en muistanut ottaa kameraa mukaan verstaalle.
Tänään kävin siis työpaikallani vaihtamassa öljyt kun on mukavampi rasvamontun päällä tehdä kuin ulkona sateessa maassa maaten. Tuli siinä samalla huomattua että pientä hitsuuttelua korikin vaatii, oli meinaan kokonaan poikki ruostunut hanttarinpuolelta se koripalkki joka menee auton keulaan. Taitaa vaatia pikaistakin laittoa?
Mistähän johtuu että virranjakaja hikoilee turbon päälle läikän? Ja mitä tavaraa sieltä ylipäänsä mahtaa ulos tulla?
Jarrupalat oli kans tarkotus vaihtaa sekä eteen että taakse, mutta sitten työkaveri tuli käymään niin turistessa meni aikaa sen verran että jääköön jarrupalat huomiseen.
Auto on menossa keskiviikkona kytkinremppaan kun tuntuis siltä ettei kytkin pidä kunnolla kun antaa monoa. Toisaalta välillä taas kiihtyy ihan hyvinkin ilman mitään katkoja. Eli en ole ihan varma että onko vika kytkimessä vai onko sytytyspuolella jotain häikkää. Toivottavasti korjaantuu kytkinlevyn vaihtamalla. Oireileeko kytkinlevy edes sillä tavalla että välillä tulee vetoon lyhyitä katkoja vai luistaako se koko ajan jos on loppu. Tilasin Motonetistä kytkinsarjan 84-1201 eli Saab turbo T16, eikös sen pitäisi ässäänkin sopia?
Lisäksi taitaa olla iskarit loppu kun moottoritievauhdissa täristää melko tavalla, mutta hiljaisemmassa vauhdissa meno on aika tasasta. Lisäksi kun kaasusta heivaa kovemmassa vauhdissa niin ravistaa jonkun verran, voisi siis joku moottorin tukikin olla huonona?
Koitan ottaa kuvia jatkossa vähän ahkerammin kun niitä on kuitenkin kiva katsoa.
Re: Jussin 900S vuodelta 1990
Lähetetty: Su Kesä 29, 2014 23:10
Kirjoittaja P.Y-J. Kannisto
Tätähän ketjua alankin seuraileen, kun noin "käheen" pelin oot saanut
Jakajan sisälle pääsee moottoriöljyä vuotamaan ja se taas onneksi vuotaa myös pois.
Voiskos täristys johtua renkaista? Vuosi sitten auto vielä kulki tärisemättä sen kaks markkaa, mutta vuosi on pitkä aika. Jarrukilvet muuten tuohon kans eteen vaidoin, hyviin käytettyihin tosin.
Re: Jussin 900S vuodelta 1990
Lähetetty: Ma Kesä 30, 2014 22:04
Kirjoittaja JussiH 900
Täytyy kokeilla toisia renkaita, noi alla olevat ei ole mitään priimaa. Mulla on jossain nurkissa makaamassa yhet kesärenkaat valmiiksi vanteilla, täytyy kokeilla niitä. Ei nekään enää ajamattomat ole, mutta ei kyllä täristäkkään.
Huomasin tänään etujarrupaloja vaihtaessa että oli ihan hyvännäköiset jarrukilvet
Tuli samalla otettua elintenluovuttajasaabista vilkunviiksi ja vaihdettua tähän. Pieni vika, mutta ärsyttää todella kun auto vilkuttaa joka kuopan jälkeen vasemmalle... Mutta nyt on sekin hoidossa.
To do listalla vielä siis kytkin, pikkuhitsaus ja pienellä varauksella tärinä kovassa vauhdissa jossei korjaannu eri renkailla. Sit alkais olla aika hyvässä käyttiskunnossa. Kellään ei tietty tuu yllätyksenä että kattoverhoilu roikkuu

Re: Jussin 900S vuodelta 1990
Lähetetty: Ke Heinä 02, 2014 21:00
Kirjoittaja JussiH 900
Tänään kävi auto kytkinrempassa, ja kytkin pelaakin paljon paremmin. Auto ei kyllä vieläkään vedä kunnolla, omituista pätkimistä tulee välillä ja välillä vetää niin kuin tehojen puolesta vois kuvitellakin. Tilasin nyt uudet tulpat ja tulpanjohdot, kokeillaan auttaisko se.
Eri renkaita en oo vielä ehtinyt kokeilla kun pitää vähän töitäkin tehdä välillä, yritän ehtiä sen viikonloppuna.
Re: Jussin 900S vuodelta 1990
Lähetetty: Ti Heinä 08, 2014 20:37
Kirjoittaja JussiH 900
Vaihdoin toiset renkaat tänään alle ja siihen loppui tärinä! Eli vaihteeksi jotain helppoa vikaa. Nykimisen syyksi epäilen joko bensan syöttöä tai sytytystä, vaihdan viikonloppuna tulpat, tulpanjohdot ja bensansuodattimen siinä toivossa että olis taas yksinkertainen ongelma.
Tossa -88i:ssä on kyllä bensansuodatin paljon fiksummassa paikassa. Ässän suodatin näytti siltä että tosissaan jännittää että millähän sen pois saa. Muutenkin suodatin olis paljon mukavampi vaihtaa kun se olis konehuoneessa niinkuin tossa vanhemmassa.
Re: Jussin 900S vuodelta 1990
Lähetetty: Ti Heinä 08, 2014 20:51
Kirjoittaja P.Y-J. Kannisto
Tosiaan kannattaa aloittaa noista perus huoltokohteista. Voisiko virranjakajassa olla jo sen verran sitä moottoriöljyä, et alkais kiusaamaan?
Re: Jussin 900S vuodelta 1990
Lähetetty: Ti Heinä 08, 2014 22:29
Kirjoittaja JussiH 900
Otan senkin tarkempaan syyniin samalla kun vaihdan tulpanjohdot. Itelläkin käyny sama mielessä että siinäkin vois vika olla, mutta kun tulpista ja johdoista ei mitään tietoa ole että miten vanhat niin hyvä vaihtaa nekin.
Re: Jussin 900S vuodelta 1990
Lähetetty: Ke Heinä 23, 2014 19:38
Kirjoittaja JussiH 900
Nonii nyt on muutama sata kilometriä painettu uusilla tulpilla ja johdoilla ja nätisti menee

Eli ei enää ihme nykimistä. Virranjakajan kannessa oli muutama tippa öljyä sisällä jotka tietty samalla kuivattelin pois, en sitten osaa sanoa kummassa oli vika siinä vai tulpissa/johdoissa..? Toisaalta samapa tuo, pääasia että kulkee nätisti.
Re: Jussin 900S vuodelta 1990
Lähetetty: Ti Syys 09, 2014 21:57
Kirjoittaja JussiH 900
Pakoputki otti ja katkesi katalysaattorin laipan juuresta, katin jälkeen siis. Aika karsee meteli tuli, oli kiva kotimatka

Ei taida ihan heti löytyä valmista 60mm putkenpätkää Saabin kattiin sopivalla laipalla, joten fuskasin sen verran että irroitin katin ja laitoin suoraa putkea tilalle. Leimalle saakka toiminnee hyvin näinkin. Pohjan ruostevaurioiden korjaus myös aloiteltu, valmista ei kuitenkaan ihan äkkiä tule.
Re: Jussin 900S vuodelta 1990
Lähetetty: Su Marras 30, 2014 20:10
Kirjoittaja JussiH 900
Eipä ole viime aikoina juuri muuta tehty kuin ajettu. Pakko kuitenkin tähän postata että tänään tuli 400000 mittariin joten sisäänajo voitaneen katsoa suoritetuksi.
Re: Jussin 900S vuodelta 1990
Lähetetty: Su Marras 30, 2014 20:28
Kirjoittaja vmt
^ Tuohan se oli meikällä tämän kanssa haaveena mutta hyvä että sen nyt sitten kuitenkin joku teki. Onnea ja pitkää ikää, ihan hyvin on vissiin kuitenkin pärjännyt.
Re: Jussin 900S vuodelta 1990
Lähetetty: Ma Joulu 01, 2014 07:37
Kirjoittaja JussiH 900
On hyvin pelannut auto. Pohjaa täytyy hiukan hitsuutella ennen seuraavaa katsastusta, mutta ei siellä pahalta näytä. Kaksi kämmenen kokoista paikkalappua riittää. Pintaruostetta on toki enemmän, mutta en itse päässy ruuvarilla läpi kuin noista kahdesta edellämainitusta kohdasta.
Re: Jussin 900S vuodelta 1990
Lähetetty: Ti Joulu 09, 2014 09:11
Kirjoittaja JussiH 900
Huhhuh eilen yöllä tuli vielä töiden jälkeen alettua stereoiden asennuspuuhaan. Ostin motonetistä edullisen stereon ja Ground Zeron koaksiaalit eteen. Muuten meni hyvin mutta siellä oli joku aika eksoottinen johtohelvetti jostain aiemmasta soitinasennuksesta. Sain karsittua turhat pois ja laitoin stereot kiinni eikä mitään. No mittailin aikani ja kävin maadoituksia läpi mutta turhaan, stereot pysyy mykkänä. No sitten tulin hädissäni foorumia selaamaan ja täältähän selvisi että sulake 28, missä lukee joku interior light, liittyy myös stereoihin. No sehän olikin palanut ja sen vaihtamalla lähti rokkaa! Klo 02.00 oli sitte sekin valmis kun töissä venähti 13 tuntiin niin ei päässy ajoissa aloittamaan. Taakse pitää vielä jossain vaiheessa hommata vähän isommat ämyrit niin alkaa olla hyvä. Vaikka ihan hyvin noi pienet nelituumaisetkin soi ja meni ihan suoraan paikalleen.
Re: Jussin 900S vuodelta 1990
Lähetetty: La Joulu 13, 2014 20:20
Kirjoittaja JussiH 900
Nälkä kasvoikin syödessä samantien ja tänään autoon löysi paikkansa SPL Dynamicsin vahvistin ja Ground Zeron 6x9:sit. Meteliä siis riittää. Täytyy vielä hieman säätöihin panostaa, koska vain 6x9:sit menee vahvistimen kautta ja koetaulun nelituumaiset suoraan soittimesta. Tasapaino ei siis ole häävi parhaillaan.
Re: Jussin 900S vuodelta 1990
Lähetetty: Ti Joulu 23, 2014 04:02
Kirjoittaja JussiH 900
Mitä kautta olette vetäneet johtoja ohjaamosta kojetaulun taakse? Vahvistin on takakontissa ja signaalijohdot tarvitsisi saada jotenkin siististi soittimen taakse. Parhaillaan vähän karu toteutus kun vedin ne tuhkakupin yläpuolella olevasta tyhjästä katkaisijan paikasta.