Sivu 1/2

SiniSaabi 900i 2.1 16v

Lähetetty: Pe Heinä 11, 2014 21:34
Kirjoittaja Esaju
Tervehdys kaikille foorumisteille tasapuolisesti!

Minulla on tosiaan tuollainen kohtalaisen hyvänä säästynyt Saab 900i 2.1 16valve nyt tavallaan harrastekäytössä. Arkipelit on sitten erikseen. Värinä on aina yhtä tyylikäs sininen, ilmeisesti nimeltään Nocturne Blue tms. Juuri värinsä perusteella myös tämän projektitopicin otsikko on valikoitunut.

Mutta tosiaan autohan on rekisteröity vuoden 1991 loppupuolella perhepiiriin. Samassa käytössä ja samalla omistajalla auto oli täysin arkiajossa vuoteen 2009 saakka. Tuona aikana (k)ilometrejä kertyi vaatimattomasti n. 220 000km. Ei mitenkään reilusti ainakaan minun mielestä. Matkan varrelle on kuitenkin sattunut pieniä kommelluksia, kuten muutama tiellejättö, CE-valon ajoittainen disko-ominaisuus ja varkaus kotipihasta silmien alta.

Kunniakas lähes 20 vuoden tieliikenneura perhepiirissä olisi ollut sääli keskeyttää, joten Saappi laitettiin (vuonna 2009) mökillä sijaitsevaan talliin säilöön. Tieliikenteestäpoisto suoritettiin samalla tämän vuoksi. Talvet auto vietti tallissa sisällä, ilman lämmitystä. Kesäaikaan Saab otettiin aina ulkoilemaan ja lyhyille ajeluille mökkiympäristössä. Tällöin myös perusteelliset pesut ja peräti vahaus tuli tutuksi. Syksyisin tuli taas tuomio talliin menemisestä.

Nyt tämän vuoden toukokuussa Saabin uusi nousu laitettiin kovin odotuksin ladattuna alkuun. Mikäli kaikki menisi kuten siellä kuuluisassa Strömsössä, elämä olisi sangen tylsää. Jotkut saattavat muistaa toisessa topicissa esittämäni epätoivoiset kysymykset liittyen käynnistysongelmiin ko. auton kanssa. Kertauksena silti vielä jos joku vaikka erehtyi missaamaan ongelman. Kaivoin talvisäilössä olleen akun esille ja laitoin autoon kiinni. Ei käynnistynyt, toisin kuin aiempina vuosina kesäisin. No, akku yöksi lataamaan ja uutta yritystä, tuloksena edelleenkin käynnistymättömyys. Ei skulannut edes mäkistartilla. Alkoi selvitystyö, joka tällaiselle tumpelolle meinasi välillä olla hankala. Kuitenkin pienen mutustelun jälkeen ongelmaksi osoittautui polttoainepumppu. Uutta osaa siis metsästämään.

Toinen mystinen vika on innoittanut minua avaamaan toisen topicin tänne. Eli siis lämmitys- ja puhalluslaitesäätimien takaa valuu jonkinlaista öljymäistä nestettä ulos. Sama ongelma on myös ajovalosäätimen kohdalla. Pitää tehdä selvitystyötä, mikä voi aiheuttaa moista. Itsellä ja muutamalla muulla noiden puhallussäätimien kohdalla mielessä voisi olla alipainejärjestelmän joku vika, mutta sama vika ei ole syynä valokytkimessä. Siinähän ei moista tekniikkaa ole.

Uusi bensapumppu tuli hankittua ja asennettua paikalleen. Nyt Saappi skulaa kuin se kuuluisa junan vessa. Eli varsin mallikkaasti. Ajoinpa viime viikolla myös läheiselle katsastusasemalle. Ajoltaan auto oli varsin mallikas ja jonkun verran oli tehoakin vielä tallella. Näinä kesäkuumapäivinä meinasi vaan tulla ikävä käyttisauton kunnollista kylmästöintiä, varsinkin kun kuljettajanpuoleinen puhallin ei toiminut.

Katsastusmies jopa kehaisi auton kuntoa ja ihmetteli kuinka monen vuoden seisonnankin jälkeen kaikki on säilynyt niinkin hyvässä kuosissa. Ongelmaksi ja hylkäämisen aiheuttajiksi muodostui takapenkin turvavyön naaraskappaleen ympäriltä puuttuva musta muovi, ajovalojen kuviottomuus ja vetoakselin hajonnut suojakumi. Turvavyöhän kuitenkin toimii moitteetta, joten hieman ihmettelin uusimistarpeen tuomiota. Valojen kuviottomuuden osasyyksi voisin epäillä umpioiden sisällä olevaa siitepölyä. Moinen voinee aiheuttaa heijastinpinnoille hieman hallaa. Olisin ihmetellyt suuresti, jos olisi mennyt läpi ilman mitään suurempia korjaustarpeita. Nämäkin ovat onneksi suhteellisen pieniä ongelmia ja helppoja korjata.

Hieman on ollut suunnitteilla kaikenlaista pientä kunnostusta. Näitähän voisi listata vaikka, niin voisin saada jopa vertaistukea asioihin Teiltä kanssasaabisteilta.
  • perusteellinen ulkopesu ja vahaus
    ruostekohtien tsekkaaminen
    sisäpesu
    öljyjen vaihto
    kromilistojen kunnostus
    vetokoukun kunnostus
    peltivanteiden kunnostus
    pikkunippelien uudistaminen
    ikkunaveivien kunnostus
    sisäverhoilun kunnostus
    etu-umpioiden pyyhinsulkien uusiminen
Jotta ei mene aivan löpinäksi, koitan saada viikonloppuna muutaman kuvan liitettyä mukaan, jotta näkee missä mennään. No, vaikka kuitenkin kaikki tiedämme miltä viistokeula-OG 900 näyttää, niin on ne kuvat silti kivoja.

Kommentoikaa ihmeessä ja lueskelkaa millaisia ongelmia matkan edetessä tulee vastaan.

Re: SiniSaabi 900i 2.1 16v

Lähetetty: Pe Heinä 11, 2014 21:43
Kirjoittaja ristos
Oikein hyvä harrastus! Tässä saa ajan kulumaan ja kuluuhan siinä samalla varmaan muutakin? :D minullakin on aikoinaan ollut kaksi tuollaista 2,1 Saabia ja minä tykkäsin niistä. Ne aitoivat tosihyvää kyytiä ja olivat mukavia ja leppoisia tiellä.

Tsemppiä vaan harrastukseen, mutta ole varovainen tämä harrastaminen voi viedä äkisti mukanaan! Nimim. Kokemusta aiheesta on. :mrgreen:

Re: SiniSaabi 900i 2.1 16v

Lähetetty: Pe Heinä 11, 2014 21:44
Kirjoittaja P.Y-J. Kannisto
Luetaan toki, kun joku jaksaa kirjoitella :D
Missä päin muuten autoa ehostelet?

Re: SiniSaabi 900i 2.1 16v

Lähetetty: Pe Heinä 11, 2014 22:05
Kirjoittaja Esaju
ristos, hyvänä harrastuksena tätä pidänkin! Aikaa kuluu vähintään tarpeeksi ja kyllähän sitäonvarauduttava muidenkin asioiden kulumiseen. Minulle (ainakin toistaiseksi :lol: ) riittää tämä yksi projekti, jos saisi toteutettua kaikki suunnitelmat.
Tämä 2.1 on nimenomaan leppoisa ja mukava kone, kelpaa ajella, kun vaan toimii.

P.Y-J. Kannisto, auto on tallissa tuolla Järvenpään lähellä. Mukavan lyhyen välimatkan päässä täältä pääkaupungin tuntumasta ja kodista. Omalla pihalla ei ole niin hyviä mahdollisuuksia kunnostamiseen ja talli on hieman ahtaampi. Huomenna taas olisi tarkoitus lähteä katsomaan miten hommaa voisi edistää.

Re: SiniSaabi 900i 2.1 16v

Lähetetty: La Heinä 12, 2014 16:43
Kirjoittaja Esaju
Selvisinpä tänään tämän projektin luokse. Aloitin tutkailemalla sitä, kuinka umpioiden lasit saa irti. Vaikuttavat olevan haastavahkosti kiinnitetty, vaatii siis jonkin verran muiden osien irroittelua. Siirryin siis hetkeksi kuvitelllusti helpomman homman pariin. Eli turvavyön uusimiseen.

Kaivoin jo varaston perältä esille 99:stä nappaamani turvavyön lukot ja kuvittelin laittavani moisen kiinni, kunnes saisin hankittua 900:n oman, alkuperäisen lukon. Tuo 99:n vastaavahan on erilaista designia kuin 900:ssa, joten yhdenmukaisuus olisi hieman kärsinyt. Kuitenkin takapenkin istuinosan irroitettuani ja alueen imuroituani löysin kadonneet alkuperäiset muovikuoret tuolta kunnon jemmasta. Aloin siis sovittelemaan niitä takaisin paikoilleen. Ongelmaksi muodostui se, että en saanut niitä sopimaan enää takaisin. Tai no, sain sopimaan, mutta vyö ei enää lukittunut pesään sisään. Sen sijaan laitettuani kuoret n. sentin verran alemmas, alkoivyö taas lukittumaan. Päätin siis jättää kuoret siihen asentoon, vaikka se hieman törröttääkin ylempänä kuin toisen puolen vastaava. Kai se kuitenkin katsastuksessa kelpaa.

Vetoakselin suojakumia myös aloin metsästämään. Onko tuo helposti itse vaihdettavissa? Korjausoppaassa ei ainakaan ole hommasta mainintoja…

Re: SiniSaabi 900i 2.1 16v

Lähetetty: La Heinä 19, 2014 20:43
Kirjoittaja Esaju
Tänään puuhastelut jatkuivat taas, tällä kertaa täysin ajovalojen parissa. Hommaa hieman tutkiskeltuani lähti työskentely helposti liikkeelle. Eihän ne umpiot mitenkään pahasti olleet kiinni. Eli siis ensi vaan vilkut irti ja sen jälkeen umpiot, jos joku ei vielä tiennyt :)

Umpioiden lasit olivat helposti klipseillä kiinni, talttapääruuvimeisselillä lähti todella helposti pois. Aloin pyyhkimään heijastinpinnalta niitä siitepölyjä pois. Eipä se onnistunutkaan, sillä samalla pyyhkäisyllä pyyhkiytyi pois hopeaa heijastinpintaa. Alta paljastui vain valkoista muovia. Toisen umpion jätin kokonaan pyyhkimättä ja pölyt niille sijoilleen. No, pitää siis hankkia uudet umpiot kummallekin puolelle. Vielä pitäisi onnistua metsästämään sellaiset, jotka antaa ehkän kuvion. Jos jollakin on nurkissa pyörimässä moiset, niin ilmoittaudu pikapuoliin! :P

Re: SiniSaabi 900i 2.1 16v

Lähetetty: Su Heinä 20, 2014 00:35
Kirjoittaja KN/Lieto
Mites tuo kohta "ruostekohtien tsekkaaminen"? Mikä on korin ja taka-akseliston kunto. Itellä on samantapainen ysisatanen, mutta alkaa vaan vähitellen 23 vuoden käyttö näkymään... Vähäsen tekis mieli hankkia joku hyvin säilynyt yksilö, mutta ei oikein aika / tilat riitä.

Re: SiniSaabi 900i 2.1 16v

Lähetetty: Ma Heinä 21, 2014 16:28
Kirjoittaja Esaju
KN/Lieto kirjoitti:Mites tuo kohta "ruostekohtien tsekkaaminen"? Mikä on korin ja taka-akseliston kunto. Itellä on samantapainen ysisatanen, mutta alkaa vaan vähitellen 23 vuoden käyttö näkymään... Vähäsen tekis mieli hankkia joku hyvin säilynyt yksilö, mutta ei oikein aika / tilat riitä.
Jep, samaa tosiaan tässäkin autossa. Hyvin on säilynyt, mutta muutamissa paikoissa lievää ruostekukintaa on. Mutta tarkemmin kun katselee, niin ainakin huomaa ensimmäiseksi ovien alareunoissa oireilua, sekä oven että korin puolella (helmassa) samalla kohtaa. Akselisto, vetokoukku, pyöränkaaret ja muutamat pistekohdat on oikeastaan kriittisimmät. Takapenkin istuinosan irroitettuani huomasin myös, että pyöränholvien sisäpuolella selkänojan alla oli jonkinlaista ruosteongelmaa kummallakin puolella. Tuota tarkastellessa pitänee irroittaa myös selkänoja, jotta näkee kokonaan holvin sisäpuolen ja ruosteongelman laajuuden.
Toivottavasti edelle kirjoittamastani sai jotain selvää :lol:

Alusta on tässä autossa joskus ruostesuojattu, se on auttanut pitämään alustan kunnossa.

Hauska ja hyvä harrastusmuotohan tämä on, rahaa vaan palaa mukavasti ohessa.

Re: SiniSaabi 900i 2.1 16v

Lähetetty: Ma Heinä 21, 2014 16:47
Kirjoittaja jus
Selkänojan takaa kun vähän tökkii, löytyy huonolla tuurilla tällaista:
Kuva

Re: SiniSaabi 900i 2.1 16v

Lähetetty: Pe Heinä 25, 2014 20:07
Kirjoittaja Esaju
jus, kiitos varsin rohkaisevasta kuvasta :lol:

Auton kunnostus on edennyt hieman. Eilen kävin hakemassa uudet etu-umpiot ja asensin ne paikoilleen. Istuvuus ei ollut aivan yhtä hyvä kuin vanhoissa, mutta hyvä silti. Samalla sain hankittua uuden ajovalokytkimen, eli eipä sekään enää repsota rumasti kojelaudassa.

Vetoakselin suojakumi pitäisi vielä lähiaikoina vaihtaa/vaihdattaa.

Re: SiniSaabi 900i 2.1 16v

Lähetetty: Ma Elo 11, 2014 15:02
Kirjoittaja Esaju
Homma eteni lomailuni aikana niin, että paikalleen on saatu uusi suojakumi. Ennen katsastusta pitää vielä hankkia jostain uusi turvavyön lukko. Sitä metsästellessä...

Re: SiniSaabi 900i 2.1 16v

Lähetetty: Ma Elo 11, 2014 15:09
Kirjoittaja nalleolut
oliko uudet tarvikeumpiot?

Re: SiniSaabi 900i 2.1 16v

Lähetetty: Ma Elo 11, 2014 15:55
Kirjoittaja Esaju
nalleolut kirjoitti:oliko uudet tarvikeumpiot?
Ei ollut, en jaksanut maksaa niin paljoa tarvikkeista kuin pyynnit oli. Käytetyt hommasin pari vuotta vanhemmasta purkuautosta, kun sopivalla hinnalla sopivan välimatkan päästä löytyi.

Re: SiniSaabi 900i 2.1 16v

Lähetetty: Ma Elo 11, 2014 15:57
Kirjoittaja nalleolut
istuvuus pitäisi olla 100% plug&play sitä mie vaan ihmettelin.

Re: SiniSaabi 900i 2.1 16v

Lähetetty: Ma Elo 11, 2014 16:18
Kirjoittaja Esaju
Juu, se olikin erikoista, kun umpio vaikuttaa paikalla ollessaan olevan jonkin verran syvemmällä paikassaan kuin auton alkuperäiset. Tämän huomaa kun vertaa maskin ja vilkkujen paikkaa valoumpioihin nähden. Nuo ostamani umpiot on myös alkuperäistä tuotantoa, että ei ole kiinni siitäkään. 8O