Saab-Lancia 600 GLE kuntoon

Esittele oma(t) projektisi täällä. Projektiin liittyvät kysymykset sallittuja, muut kysymykset mallikohtaisiin foorumeihin.
G00 GLE
"Tuplakaasari"
Viestit: 92
Liittynyt: To Marras 23, 2017 10:16

Saab-Lancia 600 GLE kuntoon

Viesti Kirjoittaja G00 GLE »

Kuva

Pitkäaikainen pakkomielteeni on saamassa täyttymyksensä. Haen viikon lopulla länsinaapurista Saab-Lancia 600 GLE:n. Näkemättähän tällaiset hankinnat tehdään. Muutaman kuvan perusteella peltihommia pitäisi olla luvassa reilummin. Juuri ne eivät ole omaa vahvuusaluetta, joten pitää löytää joku hitsailemaan autoon uutta peltiä. Priiman yksilön olisin halunnut, mutta kun tarjontaa ei juuri ole niin vaikea siinä on ostajan ryhtyä valikoivaksi. Tämä on kuitenkin räpeltämätön yksilö, jolla on minua ennen ollut vain kolme omistajaa.

Tavoitteena on tehdä auto kaikin puolin ehjäksi, siistiksi ja alkuperäistä vastaavaksi. Itseni tuntien projekti tulee kestämään piiiitkääään.

Auto tulee tuoreella leimalla, joten tarkoitus on laittaa se täällä saman tien kilpiin ja sen jälkeen käydä tutustumisen myötä murehtimaan koria että sen saisi paikallisen katsastusvaatimustason mukaiseen kuntoon ennen ensimmäistä suomalaista vuosikatsastusta.

Kerhoonkin tuli juuri liityttyä kun musta nyt tulee Saabin omistaja. Ei ehkä ihan puristien (onko saabisteissa sellaisia?) hyväksymää ruotsinrautaa mutta rekisteriotteessa kuitenkin lukee että merkki on Saab (ei Saab-Lancia). Jännä sinällään, että olen aina suhtautunut hyvin myönteisesti merkkiin ja omistushalua kohdentuu moneen Saabin malliin mutta elämä on heitellyt niin että vasta tämä on ensimmäinen Saabini näin neljän kympin paremmalla puolella.

Miten muuten, onko näitä Kuussatasia Suomessa montakin? Itse tiedän yhden yksilön.
Tonnari88
"Aero"
Viestit: 499
Liittynyt: Pe Helmi 01, 2013 22:07
Paikkakunta: Pirkkala

Re: Saab-Lancia 600 GLE kuntoon

Viesti Kirjoittaja Tonnari88 »

Ihan loistojuttu. Olen itse miettinyt, että onko näitä Suomessa ylipäänsä ollenkaan. Tsemppiä projektiin. Kuvia kiitos, sitten aikanaan.
9-5 NG | 9-3 SC | 9-3 Aero | 95 V4 | Exät | 9-3 SC TiDs | 9-5 Aero | 900 Turbo T8 x 2 | 9-3 SE | 9000 CS x 4 |
"Having a fast SAAB is like coming out of the closet, you might surprise people, but you're still gay"
Cullin
"Turbo"
Viestit: 231
Liittynyt: Pe Touko 22, 2015 19:40

Re: Saab-Lancia 600 GLE kuntoon

Viesti Kirjoittaja Cullin »

V*tun nätti 80s kori.
Ex 9000 Aero '96 Stg5, Ex 90 -87, EX 900c -89
tturku
"Team Ylläpito"
"Team Ylläpito"
Viestit: 5616
Liittynyt: To Heinä 21, 2005 16:21
Paikkakunta: Espoo

Re: Saab-Lancia 600 GLE kuntoon

Viesti Kirjoittaja tturku »

Hienoa, enpä ole vielä nähnyt ikinä livenä tuollaista 600 saabasta, Paitsi omasta kirjahyllystä Editionsatlaksen pienoismallina :D
Pistähän raporttia projektista ja tuo klubin tapahtumiin näytille!
Tommi Turku #2632 o4oo-323138 Espoo
9-3 TTiD Aero Cab MY08, MG5 LR Luxury MY23, Enyaq Sportsline MY22
Ex:NG9-3 1.9Tid Cab MY06, NG9-5 2.0Tid MY10, NG900 2.0T Cab MY96, OG9-3 2.2Tid MY00, OG9-3 2.0T Aero MY02, OG9-5 3.0Tid MY04, parit OG900 ja 96
Saab.96
"Hölösuu"
Viestit: 4070
Liittynyt: Pe Touko 23, 2003 10:48
Paikkakunta: Sipoo, Nikkilä
Viesti:

Re: Saab-Lancia 600 GLE kuntoon

Viesti Kirjoittaja Saab.96 »

No nyt on mopo päässy karkuun!

Mahtavaa!
Jäsen #1682
Saab 96 V4 Turbo 1976 / Saab 900 2.1 3D 1992 / Saab 9-3 Cabrio 2009
http://www.tonikoskinen.com
SAIRASTAN.VARMASTI.SAABISMIA.
kaseva
"Viggen"
Viestit: 615
Liittynyt: Ti Huhti 29, 2008 20:21

Re: Saab-Lancia 600 GLE kuntoon

Viesti Kirjoittaja kaseva »

Nyt on kovaa settiä. Tuolla voi sitten surauttaa ängeeysifemmojen viereen kesätapahtumassa niin loppuu leukojen louskutus "harvinaisesta" mallista. :D :D :D
96 V4 1980 || G31 520d xDrive -18 || Polestar 2 -23 || Goldwing Interstate 1986 || K 1300 GT -10
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13166
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Saab-Lancia 600 GLE kuntoon

Viesti Kirjoittaja AZP »

Toteutat mun salaisen päiväunen :mrgreen:

Koskaan en ole livenä moista nähnyt, eikä noita Suomessa tosiaan taidettu montaa aikanaan myydä. Scan-Auto taisi hiljaisuudessa lopettaa koko mallin maahantuonnin, kun kauppa ei käynyt. Ja miksi olisikaan käynyt, kun hinta taisi olla korkeampi kuin 99n joka kuitenkin miellettiin ostajskunnassa isommaksi autoksi ja oikeammaksi Saabiksi. Jonkun koeajoraportin luin Saab-Lanciasta muistaakseni joitain vuosia sitten vanhasta TM:stä.

Loistava juttu saada tällainen Suomeen ja päästä vielä seuraamaan projektia!
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
mestari
"Hölösuu"
Viestit: 7439
Liittynyt: To Maalis 24, 2005 21:06
Paikkakunta: vuorenpeikonkolo

Re: Saab-Lancia 600 GLE kuntoon

Viesti Kirjoittaja mestari »

tuollaisen lukkosarjan näin kerran eräässä purkaamossa hyllyssä, jätin tosin ostamati kun etsin toiseen malliin kahvaa
paina kuvaa ns makeista paikoista, meinaan ruostekohdista :mrgreen:
saab,96,99CC-75,saab 9000-95,2xrabeneic binetta de luxe, fordsonpower että major, fiat 580td4wd,fiat 9804wd,MF165,,nuffield 10/60 olympia maamosa, bernard maamosa,
G00 GLE
"Tuplakaasari"
Viestit: 92
Liittynyt: To Marras 23, 2017 10:16

Re: Saab-Lancia 600 GLE kuntoon

Viesti Kirjoittaja G00 GLE »

Kiitos kaikille kommentoijille lämpimästä vastaanotosta! Ängeeysifemma kelpaisi hyvin mullekin - nelivetoisena, ja mielellään sillä harvinaisemmaksi jääneellä korimallilla eli farmarina (miksi ikinä sitä korimallia kuuluukaan Saab-maailmassa nimittää). Tuli taannoin perehdyttyä sellaisen farmarikorisen kilvitysmahdollisuuksiin Suomessa. Yleensä harvinaiseksi jääneillä kansanmalleilla on jokin painava syy miksi kauppa ei ole käynyt, niin myös 600:lla. Mutta ängeeysifemma jäi harvinaiseksi ilman omia ansioita. Harmi.

600 on siis 96:n seuraaja Saabin mallistossa ja ihan rehdisti 9:llä alkavien aikalaistensa alapuolella hierarkiassa. Suomessa 600:aa ei koskaan myyty vaikka suunnitelmia oli aika pitkälle. Ei TM sitä pelkästä akateemisesta mielenkiinnosta koeajanut. Saab itse asiassa koetti myötävaikuttaa, korrektia ilmaisua käyttääkseni, Uuttakaupunkia aloittamaan 600:n valmistuksen. Juhani Linnoinen vain ei oikein uskonut italialaiseen tuotteeseen ja niinpä Uusikaupunki alkoikin valmistaa Talbot Horizonia 96:n seuraajana meikäläisille markkinoille. Saataisiin varmaan hyvä saunailta kun pohdittaisiin oliko Horizon parempi vaihtoehto kuin 600 mutta ainakin loppupeleissä Horizonin kauppa kävi paljon paremmin kuin 600:n myynti muissa pohjoismaissa.
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13166
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Saab-Lancia 600 GLE kuntoon

Viesti Kirjoittaja AZP »

Horizonilla ja Saab-Lancia 600:lla on muuten aika paljhon yhteistä perusmuodon lisäksi: molemmathan ovat vuoden autoja! Horizon vuodelta 1979 ja Saab-Lancia 600 seuraavana vuonna.

Kävikö tosiaan niin, että maahantuontia ei koskaan sitten edes aloiteltu? Piti nostalgiapäissään kaivaa nuo Saab-Lancia -juttuja sisältävät TM:t arkistosta ja lehtihän oli oikeassa Saab-Lancia kiimassa talvella 1979-1980. Aukeaman juttuja löytyi numeroista 16/1979, 17/1979, 1/1980 ja kuuden sivun täysi koeajo numerosta 5/1980. Luulisi että tällä markkinoinnilla olisi asiakkaitakin alkanut löytyä, tai ainakin uskallusta aloittaa maahantuonti. Ikävää, että mallin rallimenestys tuli niin monta vuotta myöhemmin, sillä olisi varmasti ollut suomalaisille paljon merkitystä.

Vaikka tottahan on todettava, että koko malli oli jotain aivan muuta kuin mihin saabistit olivat tottuneet.

Tässä muuten nuo TM:n jutut. Pahoittelen kuvanlaatua, skanneria ei tähän hätään ollut tarjolla, joten piti hoitaa otokset ruokasalin pöydällä pokkarilla. Toivottavasti eivät TM:ssä revi pelihousujaan tekijänoikeusrikkomuksen vuoksi :mrgreen:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Avatar
viggen
"Hölösuu"
Viestit: 3092
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2009 23:24
Paikkakunta: Trollhättan

Re: Saab-Lancia 600 GLE kuntoon

Viesti Kirjoittaja viggen »

On kokemusta, tuli taisteltua noiden kanssa Analla ollessa. Lancia ei ymmärrä Ruotsia, mutta ehkä hitsiä. Lycka till!
Voin kertoa, että oven saranoiden alla ei ole edes pohjamaalia.
NG 9³ 2,0t Cab -05 M5 Silver met. Aero-Griffin Look. Nevs 9³ Aero -14 (-15) A6 Jet Black met.
Saabisti vuodesta -75. #6700. MB E- All-Terrain 4-Matic -19 Cavansite Blue met.
Avatar
pjv
"Hölösuu"
Viestit: 2066
Liittynyt: To Helmi 12, 2004 11:57
Paikkakunta: Paimio

Re: Saab-Lancia 600 GLE kuntoon

Viesti Kirjoittaja pjv »

Onnea projektiin! Pari esitettä löytyy mapista, mutta muistaakseni en ole kyseistä mallia luonnossa koskaan nähnyt.
Petteri #507 | Klubin puhis 2018 - 2022 | IT- ja tiedotusvastaava 2016 - 2022
Enää yksi Saabi: 99 EMS '73
Avatar
tsaarela
"Hölösuu"
Viestit: 3346
Liittynyt: Ti Touko 06, 2003 08:20
Paikkakunta: Oulu

Re: Saab-Lancia 600 GLE kuntoon

Viesti Kirjoittaja tsaarela »

Onnea projektille myös täältä!

Saabin olisi pitänyt mielestäni selkeämmin brändätä tuo Kuussatanen Saabiksi maskilla, istuimilla, ratilla ja ohjaamoergonomialla. Nyt on badge engineering jätetty vähän puolitiehen. Uki onnistui selkeästi paremmin Talbotin lokalisoinnissa.
9-3 Cabriolet SE -00
Hyundai Ioniq 5 73kW RWD Premium -22
#621
Avatar
nalleolut
"TosiSaabisti"
Viestit: 23921
Liittynyt: Ke Syys 10, 2003 19:21
Paikkakunta: Satakunnan Lappi

Re: Saab-Lancia 600 GLE kuntoon

Viesti Kirjoittaja nalleolut »

T16 pellin alle ja tonttiin :mrgreen:
#1171 klubin jäsen
leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
045-2698659
Avatar
Juha96
"Hölösuu"
Viestit: 2892
Liittynyt: To Tammi 19, 2006 23:16
Paikkakunta: Helsinki

Re: Saab-Lancia 600 GLE kuntoon

Viesti Kirjoittaja Juha96 »

Mielenkiintoinen projekti, pitääpä seurata. Ja oli kiva lukea myös noi skannatut lehtijutut.

Melkoisen kuhinan on tuo 96:n tuotannon lähestyvä loppuminen aikanaan aiheuttanut. Juhani Linnoisen Katto Pois-kirjassa kerrotaan millaisia neuvotteluja on käyty Italian, Ranskan ja Ruotsin suuntiin. Uudenkaupungin Talboteja myytiin Suomeen yli 30 000 kun taas Saab-Lancian myynti kaikissa pohjoismaissa jäi ilmeisesti 6000 kieppeille? Että siinäkin mielessä Talbot-projekti taisi olla onnistuneempi.

Scan-Auton suhde Saab-Valmetiin on ollut sen verran läheinen, että tietenkään eivät halunneet tehdä Talbotin myynnille haittaa myymällä Saab-Lanciaa Suomessa. Mutta ehkä Ruotsin Saab-Scanian suuntaan piti vähän esittää olla yrittävinään myydä sitäkin, ainakin alkuvaiheessa? Tilanne oli ilmeisesti aika herkkä eivätkä ruotsalaiset tainneet hirveästi tykätä uusikaupunkilaisten sooloilusta.

Sopimus Talbot-tuotannosta oli Linnoisen kirjan mukaan tehty jo kesällä 1978, joten siinä mielessä Saab-Lancian kohtalo Suomen markkinoilla on ollut aika lailla sinetöity jo kauan ennen noita 1979-1980 kirjoitettuja lehtijuttuja.

Molemmat merkit (sekä Saab-Lancia että myöskin Uudenkaupungin Talbotit) ovat mielestäni osa Saab-historiaa ja siksi ehdottomasti säilyttämisen ja vaalimisen arvoisia harvinaisuuksia! Iso kannustus täältä!
Viimeksi muokannut Juha96, Pe Marras 24, 2017 12:07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
9-5, 96, 96 Sport, 99, MB 220 D W115, Alfa Romeo 159 2,4 JTDm
Vastaa Viestiin