Sivu 1/4

Örkin 1970 ysiysi, kohti museota?

Lähetetty: Ti Maalis 10, 2020 16:27
Kirjoittaja Örkinrumilus
Noniin, vihdoin oli aikaa aloitella projektikertomusta, pahoittelut että kesti.

Eräänä päivänä tuttava pisti viestiä, että heille oli tarjottu erästä Saabia, jota he eivät kuitenkaan voineet ottaa. Seuraavaksi oli kysytty, tuntisivatko he jotakuta jota auto voisi kiinnostaa. Siinä kohtaa sain viestiä aiheesta.

Olen salaa itse haaveillut vanhemmasta Saabista, joka palvelisi kesäauton virkaa ja joka olisi ajossa ainoastaan kauniina kesäpäivinä ja joka omaisi vahvaa nostalgista vibaa. Jos olisi etukäteen pitänyt valita, olisi valinta kohdistunut 99-mallisarjan ensimmäisiin versioihin kromisilla puskureilla & siroilla muodoilla. Ainoa asia, joka tässä ajatuksessa on ollut jarruna, on oma osaamiseni auton koritöiden tekemisessä. Senverran on autoja tullut ropailtua että tekniikkapuolen perustyöt onnistuvat, jonka lisäksi isäni on koulutukseltaan autonasentaja. Optimitilanne olisikin, että isäni kanssa löytäisimme auton jonka voisimme yhdessä hankkia & kunnostaa jälleen loistoonsa.

Sain yhteystiedot, josta autosta voisin lisää infoa tiedustella. Puhelimeen vastasi vanhempi herrasmies, joka vastasi auton myynnistä. Hän kertoi, että kyseessä on hänen isänsä auto, joka on seissyt rivitalon katoksessa ainakin kymmenen vuotta. Auto on ollut ensimmäisellä omistajallaan uudesta aina vuoteen 2013, jolloin auton omistus on siirtynyt kuolinpesän haltuun. Auton omistaja on pitänyt autosta hyvää huolta, mutta nyt auto on saatava pois katoksesta.

Työkaveri sattui asumaan auton lähettyvillä, joten sovittiin, että hän käy ottamassa autosta parit kuvat jonka perusteella teen asiassa päätöksiä eteenpäin. Sain autosta muutaman video sekä lisäksi muutaman kuvan:

Jo kuvien perusteella oli selvää, että nyt olisi kyseessä aikalailla ylläkuvatun unelman kaltainen auto: Ensimmäisen korimallin 99, jonka kori näyttää muutamaa pintaruostetta lukuunottamatta kovalta. Autosta myös selvästi näki jo kuvista, että siitä on todella pidetty hyvää huolta:

Kuva
Kuva
Kuva

Auto tosiaan ollut ajossa viimeksi vuonna 2006, jonka jälkeen on tuohon katokseen jäänyt seisomaan. Sitä oli kertaalleen siirretty työntämällä muutama vuosi sitten katoksen maalauksen johdosta, mutta kone on viimeksi pyörinyt 13v sitten. Kun siihen lisäsi tuon kuivuneen öljylammikon, alkoi vähän jännittää että kuinkakohan jumissa kone on :s

Traileri lainaan ja autoa katsomaan. Keli oli mitä mainioin; ensin tuli lunta 5cm joka sitten suli loskaksi, menomatkalla oli 40km/h paikoitellen liikaa kun 20cm leveämmällä raidevälillä oleva traileri oli eri mieltä mutkaan taittumisesta. Motari olikin sitten jo ajettavassa kunnossa.

Perille päästyämme ensin kokeiltiin, saisimmeko auton pois katoksesta työntämällä. Ilmaa renkaisiin ja pari kertaa kun oviaukosta koitettiin nykäistä naksahtivat jarrut auki ja auto tuli työntämällä pois katoksesta. Ei muuta kun vinssillä auto trailerille:

Kuva
Kuva
Kuva

Auto talliin, jossa päästiin tyhjentämään takaluukkua ja tarkastelemaan autoa tarkemmin. Tarkkasilmäiset huomaa, että alkuperäiset kromipeilit on vaihdettu jossainkohtaa muovisiin uudemmanmallisiin. Onneksi mukana tuli laatikollinen varaosia autoon, sisältäen mm. ovien tiivisteitä, tulpanjohtoja sekä originaalit käyttämättömät sivupeilit. Näin ollen ymmärrykseni mukaan autosta ei puutu yhtäkään osaa, jota siinä ei alun perin olisi ollut, pl. tietenkin vaihdetut kuluvat osat.

Muutama räpsy autosta tämänhetkisessä majapaikassaan. Kuvat erittäin huonoja & kiireessä otettu, koitan ehtiä lähipäivinä kuvaamaan vähän paremmin kun olisi valoisampi keli.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Nyt on ehditty tekemään seuraavaa: jokaiseen pyttyyn ruiskutettiin lamppuöljyä jonka annettiin vaikuttaa parin päivän ajan. Tämä varotoimenpiteenä pitkän seisonta-ajan, öljyn vähyyden sekä moottorille ominaisen seisonnassa jumiutumisen takia.

Viime sunnuntaina lyötiin autoon akku kiinni, polttoaineletku irti linjasta ja pulloon jossa bensaa ja pyörittämään konetta. Kone pyöri kuin ei olisi jumissa ollutkaan, sekä jokainen tulppa kastui kyllä mutta kipinää ei saatu aikaiseksi. Tämän jälkeen virranjakajan kansi pois, jolloin tuli vastaan näkymä josta en ymmärtänyt mitään :D
Kuva

No ok, tuosta on jo otettu pyörijä(?) pois päältä. Tuolta alapuolelta rapsuteltiin pyörijän kärjet puhtaiksi, olivat hapettuneet. Tai siis faija rapsutteli, itse olin mukana oppipoikana. Tämän jälkeen uudet sytytystulpat paikalleen ja uutta yritystä käymään:

Kuva
Kuva
Kuva

Its alive!! Kone käy oikein siististi kun vaihdettiin vielä yks pari ristiinmenneitä tulpanjohtoja takaisin oikein ;D sisälle puhaltaa jopa lämmintä, vaikka lämpöputket kabiiniin ovat täynnä reikiä hapertumisen johdosta. Kytkin toimii oikein hyvin, samoin laatikko tuntui tuossa autonmittaa edestakaisin mentäessä vaihtavan ilman mitään ylimääräistä. Jarrut eivät vähemmän yllättäen palaudu kunnolla ja ne menevätkin seuraavaksi työn alle.

Askelmerkit auton suhteen ovat seuraavat: Jarrujen kunnostus, jonka jälkeen siirto montulle jossa bensatankin tyhjennys, koska bensatankki lienee järkevää tyhjentää pohjapropun kautta jotta 13v seisomisen aikana kertynyt moska saadaan pois tankista. Sitten voikin varovasti lähteä koittamaan autoa leimalle, jonka jälkeen alkaa pintojen ehostaminen. Museorekisteröinti on se lopullinen tavoite tämän auton kanssa, mutta huomioiden auton historia en millään haluaisi esim. ylimaalata autoa kokonaan muesorekisteröinnin kustannuksella. Ennemmin pidän auton sitten normaalissa rekisterissä sen historian esillä pitäen. Se on kuitenkin varmaa, että niin kauan kun itse voin asiaan vaikuttaa, ei tämä auto näe enää kuin aurinkoisia kesäpäiviä 😉

Sellaista tähän asti. Koitan muistaa ottaa kuvia aiheesta & päivitellä tänne auton kuulumisia. Monta asiaa tässä on vielä tehtävänä, ennen kuin ollaan ensin leimalla ja sitten museotarkastuksessa.

Re: Örkin 1970 ysiysi, kohti museota?

Lähetetty: Ti Maalis 10, 2020 17:12
Kirjoittaja nuorempinykänen
Onpa nätti. Tuli tuossa mieleen viimekeväinen tapahtuma. löysin tori.fi:stä lähiseudulla myynnissä olevan, vihreän leimatun 99:sin jolla oli hintaa huimat 300€. Se oli laitettu myyntiin pari tuntia ennen kun ilmotuksen huomasin. Yllättäen ilmoituksessa ei mitään yhteystietoja eikä torin kautta laitettua viestiä ei koskaan käyty lukemassa.

Ainut vaihtoehto oli lähtä käymään kyseistä kaupunginosaa tie kerrallaan läpi. Auto löytyi loppujen lopuksi ihan samannäkösestä autokatoksesta kun tuo sun. Rustasin lapun jossa oli puhelinnumeroni ja kiinnitin sen autoon. Ei kuulunut mitään. Rekisterinumerolla sain omistajan puhelinnumeron, mutta ei vastannu puheluun eikä viestiin.

Muutaman päivän päästä samalla viikolla ilmotus oli poistunut torista ja auto myyty jollekkin toiselle.

Onneksi onnistuit ostamaan tuon :D

Re: Örkin 1970 ysiysi, kohti museota?

Lähetetty: Ti Maalis 10, 2020 17:14
Kirjoittaja ValPe
On komea tuplis, tämä menee seurantaan! :D

Re: Örkin 1970 ysiysi, kohti museota?

Lähetetty: Ti Maalis 10, 2020 17:22
Kirjoittaja tsaarela
Kyllä on hienossa kunnossa oleva 99! Kotona oli aikoinaan samanvuotinen mutta veronanvihreä.

Re: Örkin 1970 ysiysi, kohti museota?

Lähetetty: Ti Maalis 10, 2020 17:41
Kirjoittaja Cona
Aivan täydellinen peli ja hienossa kunnossa. 8)

Ei kait se museorekisteriin saaminen ylimaalausta vaadi. Itse en ainakaan alkaisi tuota pilaamaan maalaamalla muiden kuin ruostepaikkojen osalta ja taitava maalari osaa kyllä häivyttää tuollaisen perusvärin ja sitten kiillotus perään.

Re: Örkin 1970 ysiysi, kohti museota?

Lähetetty: Ti Maalis 10, 2020 18:22
Kirjoittaja tetammi
Hieno peli ja suunnitelma kuulostaa hyvältä.

Re: Örkin 1970 ysiysi, kohti museota?

Lähetetty: Ke Maalis 11, 2020 00:24
Kirjoittaja IC1970
Mahtava peli ! Seurataan mielenkiinnolla, vuosimallikin on paras mahdollinen, koska täyttää 50 vuotta ??? Rekkari sulla jäi yhdessä kuvassa mustaamatta, joten kiinnostuneet voi tarkistaa itsekin :wink:

Re: Örkin 1970 ysiysi, kohti museota?

Lähetetty: Ke Maalis 11, 2020 01:45
Kirjoittaja Örkinrumilus
kappas, muokkasinkin linkkiin väärän kuvan :D nooh menköön, oli tarkoitus pitää rekkari piilossa ennenkun auto on valmis mutta eipä tuolla kai väliä ole :roll:

Re: Örkin 1970 ysiysi, kohti museota?

Lähetetty: Ke Maalis 11, 2020 07:53
Kirjoittaja Lerssinen
No nyt on tyylikäs :saab: 8)

Re: Örkin 1970 ysiysi, kohti museota?

Lähetetty: Ke Maalis 11, 2020 09:44
Kirjoittaja Henri S
Ae että on hieno :D

Re: Örkin 1970 ysiysi, kohti museota?

Lähetetty: Ke Maalis 11, 2020 20:59
Kirjoittaja pjv
Tämähän olisi loistava yksilö tuonne:
viewtopic.php?f=2&t=192773

Re: Örkin 1970 ysiysi, kohti museota?

Lähetetty: La Maalis 14, 2020 18:30
Kirjoittaja Örkinrumilus
Nonni, taas on vähän ehitty puuhaamaan. Aivan aluksi parit kuvat päivänvalossa, sekä myös vähän lähikuvia maalipinnan kunnosta nyt kun sen itsekin näin ekaa kertaa paremmassa valossa läheltä. Katsotaan millainen siitä tulee kiillotuksen yms. jälkeen, mutta todennäköisesti ainakin ovet & katto menee uudelleenmaalaukseen.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Kuskin ovi & kuskinpuolen takakaari ehkä hurjimmassa kunnossa, mutta ehdottomasti tehtävissä.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Takaluukun kulma on myös jonninverta syöpynyt, mutta ainakin äkkiseltään ruuvarilla koitettuna on pelti vielä kovaa. Harmillisesti noissa peileissä ei ole ollut sama jako kuin vanhoissa, jonka seurauksena on peltiin painettu yksi reikä lisää per puoli ja sitten kitattu vanhojen peilien reiät umpeen ja maalattu sinnepäin. Lopputulos on sitten tuossa.


Sisustasta myös vähän parempia kuvia:

Kuva

Tosiaan tuhkakupin vierestä on kojelauta halki sekä irvistää kuskinpuolen kulmasta, oletan että on mennyt varashälyttimen laiton yhteydessä.

Kuva
Kuva

Penkeissä siis penkinsuojat päällä, niiden alla koskematon sininen sisusta. All shall be revealed mutta laitetaan ensin leimaan ja sitten käydään sisustan kimppuun.

Tehtävälistalla äkkiseltään katsottuna oli jarrujen herkistely, töötin sekä pissapojan korjaaminen. Eilen vähän ehdittiin näihin perehtyä. Valitettavasti kuvia unohtui ottaa, mutta lyhykäisyydessään takajarrut menivät herkistelyllä, myöskään pääsylinterin toiminnassa en havainnut poikkeavaa. Etujarrujen osalta oli yllätys, kun sieltä paljastui tällainen satula:

Kuva
Kuva

Ohessa myös kuvaa ruostesuojauksen tasosta. Aivan kaikki alustassa täynnä tahmeaa mönjää, esim. vetaritunneleista en löytänyt mitään ruosteeseen viittaavaakaan :D

Kuitenkin, oletin että etujarrutkin menisi yhtä helposti kuin takajarrut, kun olivatkin samanlaiset eivätkä sillä erikoisella mallilla niinkuin uudemmat. Noh, lopputulema oli se, että lämmittämällä ja kahden metrin jatkovarrella ei saatu mäntiä satuloissa liikahtamaankaan :s uudet tiivisteet & männät pistin tilaukseen. Yhtään en tiedä millanen työmaa noiden kunnostamisessa on, mutta oletan että olisi järkevämpää laittaa kokonaan uudet satulat, jos sellaset jostain löytys.

Käsijarru sensijaan oli priimaa molemmilla puolilla, faijakin autonasentajana ihmetteli että miten voi olla kun ne on joka autosta aina hajalla. Huomautin että nyt onkin :saab: työstössä 8)

Siinä jarrupoljinta painellessa purin rattia senverran että pääsin töötin mekanismiin käsiksi. Ei kovin monimutkaista teknologiaa :roll:

Kuva

ilmeisesti tuota tööttiä on joskus paineltu vähän isommalla auktoriteetillä, koska mekanismi on murtunut ja ilmeisesti irronnut ratin keskiöstä kun samanlainen halkeama molemmissa:
Kuva
Kuva

Töötti oli kuitenkin hiljaa vaikka tuolla kynällä kehään tökittiin. Lähdin sitten ihmettelemään puskurin alle torvien tilannetta, joka oli tämä:

Kuva
Kuva

Eli kuskenpuolin töötissä, josta lähtee piuhat myös apukuskin puolelle, oli vähemmän liittimiä enää kiinni. Taidan ratkaista tämän niin, että lyön noiden piuhojen perään suoraan uuden töötin ja jos sillä lähtee toimimaan niin hyvä. Näin hienostuneella laitteella ei tööttäillä kun katsastuksessa 8)

Tuulilasia päästiin taas pesemään kun vähän toinen naputteli avaimella pesurin pumppua kun toinen veteli viiksestä. Suihku oli aluksi kuin pahemmankin eturauhasen liikakasvun kanssa, mutta suuttimen rei'istä jarrukliineriä läpi riittävästi niin hyvin toimii.


Nyt siis etujarruihin osat tulossa, samalla kun käyn seuraavan kerran kaupungissa niin haen motonetistä jonkun töötin millä kokeilla toimivuutta. Sitten pääsiskin miettimään leimahommia ja sen jälkeen päästään ns. Asiaan eli näyttämään 50v vanhalle suorakiiltomaalille vähän laikkaa ja rakkautta 8)

Mielelläni otan vinkkejä vastaan, ekaa kertaa näin vanhan auton kanssa kun tusaa niin kaikki on uutta ja ihmeellistä :D

Re: Örkin 1970 ysiysi, kohti museota?

Lähetetty: La Maalis 14, 2020 18:33
Kirjoittaja nalleolut
Uusia satuloita löytyy ihan suomesta toki jos haluaa harrastaa ja juu käsijarrukengät on levyn sisäpuolella

Re: Örkin 1970 ysiysi, kohti museota?

Lähetetty: La Maalis 14, 2020 19:24
Kirjoittaja Örkinrumilus
Ite kolusin netin läpi eikä satuloita tullu vastaan :/ helpointahan se olis tietty kokonaan uudet laittaa. Näin me kateltiin että käsijarru on vissiin samanlainen kuin noissa og-vehkeissäkin mutta etupyörillä 👍

Re: Örkin 1970 ysiysi, kohti museota?

Lähetetty: La Maalis 14, 2020 19:27
Kirjoittaja nalleolut
Ehkä helpoin ku ottaa yhteyden eikä googlaa heh.

Mut eiköhän nuokin satulat tule kuntoon korjausarjalla.

Jos ei tule.ni voin ostaa satulat jemmaan