OG9-5 Aero ”Super”

Esittele oma(t) projektisi täällä. Projektiin liittyvät kysymykset sallittuja, muut kysymykset mallikohtaisiin foorumeihin.
lauriolio
"Aero"
Viestit: 490
Liittynyt: Ke Elo 12, 2015 21:24
Paikkakunta: Loimaa
Viesti:

Re: OG9-5 Aero ”Super” harrasteena

Viesti Kirjoittaja lauriolio »

Ja nythän ne satulakannakkeet löytyvät hyllystä, tetammi pelasti :) Asennus odottaa vielä itseään ja sopivaa aikaa..

Super tuli haettua pika-aikataululla vara-autoksi, kun Nintendo petti hetkellisesti pakkasilla. Se oli aika turha nouto, koska ajot jäivät sillä siirtoajoon ja Leaf tuli nopeasti takaisin pihaan ja on palvellut normaalisti. Noh niih. Superia tuli pidettyä hollilla ja lähtövalmiina, josko tulisi hyvä hetki siirtyä sillä. Piheyksissäni olen kuitenkin mieluummin ajanut sähköllä ja koska Superissakaan ei ole suksiluukkua, niin ei siitäkään saanut perustelua.

Tuli kuitenkin työreissu eteen ja keli näytti kuivaa pikkupakkasta, joten minäpä päätin lähteä ajoon Superilla. Koska sitä ei voi tankata kotona, niin otin sitten asiointiretken juniorin kanssa sillä kylille ja tuikkasin neljänneksessä olleen tankin täyteen, ettei tarvitse työpäivän päätteeksi mennä mittarille palelemaan. 98E 55 litraa. Luottoyhtiö ja valtion öljy-yhtiö kiittelivät panoksesta.

Paluumatkalla kotiin Superi päätti lakata lataamasta. Kotona kevyttä diagnoosia ja joo, ei latausefektiä eli ihan oikea vikavalo. Eli jumppaa on edessä, onneksi on mahdollisimman hankalaan paikkaan tuo laturi tässä mallissa laitettu. Varmaankin ensin yritetään ottaa lataussäädin hiilineen irti ja tsekkailla se tilanne. Jos näyttää siltä, ettei se auta niin pakko lienee ottaa koko laturi irti ja entistää/uusia sitten se. Tiettävästi toimivia purkuosiakin olisi hyllyssä, mutta ehkä sinne kannattaa vaihtotilanteessa se oikeasti läpikäyty hoidella paikalleen :)

Superi pääsi siis jälleen huoltolevolle ja pois liikenteestä. Eipä näillä kevään vesikeleillä olisi huvittanutkaan ryvettää..
Harrastimena Saab 900i MY88 + Jonkun verran kokemusta sähköisestä etenemisestä autolla ja polkupyörällä.
lauriolio
"Aero"
Viestit: 490
Liittynyt: Ke Elo 12, 2015 21:24
Paikkakunta: Loimaa
Viesti:

Re: OG9-5 Aero ”Super” harrasteena

Viesti Kirjoittaja lauriolio »

Superi järjestetty kuntoon ja liikenteeseen! Päätin teettää laturinvaihdon (tehdaskunnostettu/uusi vanhan tilalle) paikallisessa Bosch-leimaa kantavassa firmassa.

Samaan hengenvetoon tuli jäähdytysjärjestelmän huuhtelu pesuineen ja siinä iskettiinkin ennalta-arvaamattoman työn kultasuoneen. Paisuntasäiliö oli niin karmivassa kunnossa, etteivät halunneet sitä jättää paikalleen ja onneksi omasta hyllystä löytyi kelpo purkuosa tilalle. Samoin yksi vuotava turbon jäähyputki löytyi ja siihenkin löytyi varaosa. Järjestelmää oli huuhdeltu huolella ja riittävän monta kertaa, mutta eiköhän tuo nyt ole aika hyvä. Nestekin näytti ennemmin punaiselta kuin ruskealta :?

Nyt toimii ja on kunnollista, vaikka aika kallis keikka tuosta tuli. Siksi kai sitä töissä käydään ja harrastetaan..

Sujautin vielä täyteen tankkiin STP:n bensalinjaputsaria ja nyt kovaa ajoa! Täälläpäin Suomea ei ainakaan nyt ole lunta, mutta onpahan ainakin yksi talvirengastettu auto tontilla juuri nyt.
Harrastimena Saab 900i MY88 + Jonkun verran kokemusta sähköisestä etenemisestä autolla ja polkupyörällä.
lauriolio
"Aero"
Viestit: 490
Liittynyt: Ke Elo 12, 2015 21:24
Paikkakunta: Loimaa
Viesti:

Re: OG9-5 Aero ”Super” harrasteena

Viesti Kirjoittaja lauriolio »

Viikko kulunut edellisestä. Kesärenkaat vaihtui alle, kun ei lunta tullutkaan. Superille tuli hyötyajoa parin sadan kilometrin verran ja samalla reissulla kirkastui se, että kyllähän tämä olisi hyvä ottaa käyttöautoksi.

Toimenpiteiden myötä tästä tuli sitten virallisesti perheen toinen käyttökulkine. Tosin Ylennyksen jälkeen ei ole vielä tarvinnut edes käynnistää Superia. Täytynee laittaa euro virtuaaliseen säästöpossuun joka päivältä, jolloin auto ei liikenteessä liiku.

RVS-käsittelyaineita tuossa katselin ja olisi öljynvaihto muutaman sadan kilometrin päässä tulossa, niin mikäs jottei sellaisen tekisi. Sillä ajatuksella lähden käsittelyä tekemään, että kuluma normaalikäytössä olisi mahdollisimman vähäistä ja muutaman kympin olen valmis tuollaiseen sijoittamaan. Ohjaustehostimeenkin voisi vastaavan käsittelyaineen ostaa samalla, ehkä.

Toinen pieni hankintaprojekti, joka odottaa budjettivarojen kertymistä, on pakoputken uusinta. Puskureiden vaihtuessa 03->04/05-räyhäpuskureihin vanha ulostulo ei istu kivasti. Onneksi putki on alkuperäinen, niin ei yhtään harmita tilata Simonsin 2,5" catbackia tuohon. Kolmetuumaisiin ei jostain syystä innosta lähteä, ehkä eniten siksi, että samalla budjetti tuplaantuu downpipe-hankinnan tullessa mukaan.

Lieköhän tämä oikea: https://www.completos.fi/fi/tuote/pakop ... -06-simons (vastaava toises paikkaa: https://martelius.com/putkistot/simonsp ... koputkisto). Mitäköhän muuta kannattaisi ostoskoriin varata kuin "setti"?
Harrastimena Saab 900i MY88 + Jonkun verran kokemusta sähköisestä etenemisestä autolla ja polkupyörällä.
Cona
"Hölösuu"
Viestit: 2836
Liittynyt: Ma Touko 23, 2011 17:37
Paikkakunta: Vantaa

Re: OG9-5 Aero ”Super” harrasteena

Viesti Kirjoittaja Cona »

Mukava huomata, että sähköpihistimien maailmasta voi palata myös old skool genreen. :mrgreen:
NG 900 2.0t Cabriolet -95, exät: 9-5 Turbo pilot 2.0t -07, ja 9-5 Aero Wagon -04 sekä 9-3 Sport Business 2.0t -00
lauriolio
"Aero"
Viestit: 490
Liittynyt: Ke Elo 12, 2015 21:24
Paikkakunta: Loimaa
Viesti:

Re: OG9-5 Aero ”Super” harrasteena

Viesti Kirjoittaja lauriolio »

Cona kirjoitti:
To Touko 13, 2021 11:53
Mukava huomata, että sähköpihistimien maailmasta voi palata myös old skool genreen. :mrgreen:
No just näin!

Pihistin alkoi saada hieman toisenlaista klangia, kun käyttötarpeet vähenivät viimeisen vuoden tapahtumien ansiosta (maailmantila + perhetapahtumat) niin pieneksi, että seisottaminen tuntui tyhmältä. Samaan aikaan Superi otti harrastebudjettinsa hieman liiankin vakavasti ja tuli painetta lisätä kilometrejä. Ja ehkä tärkeimpänä se, että Superi alkaa olla niin hyvässä kuosissa pikkuhiljaa, että itsellä on kova tahto ajaa sillä, eikä vain säilyttää tallissa.
Harrastimena Saab 900i MY88 + Jonkun verran kokemusta sähköisestä etenemisestä autolla ja polkupyörällä.
lauriolio
"Aero"
Viestit: 490
Liittynyt: Ke Elo 12, 2015 21:24
Paikkakunta: Loimaa
Viesti:

Re: OG9-5 Aero ”Super” harrasteena

Viesti Kirjoittaja lauriolio »

Arki Superin kanssa on arkea: pääosan ajasta :saab: seisoo pihassa paikallaan, jokunen sata kilometriä on sentään rullattu! Mittariinkin saatiin 250tkm täyteen ja se tuntui hyvältä hetkeltä kausihuollolle eli öljyt, suodattimia ja tulpat.

Päätin kuitenkin ostaa Motonetistä RVS-litkut ja tehdä tähän kokeen vuoksi täyden käsittelyn. Ensimmäinen kierros on tehty ja nyt normaalia ajoa muutama sata kilometriä, sitten Dexokset vaihtoon.

Pientä huolta ja ihmettelyäkin on ilmassa, nimittäin nakutusanturien kovat lukemat SID:ssä. Tämä nousi pintaan auton käytyä vesa67:n ohjelmoinnissa viime kesänä ja silloin juurisyytä ei löydetty, eikä erityisesti kaivettukaan. Etanolia meni noin tankillinen tai kaksi. Talvella kun tähän ei juuri kilometrejä tullut niin tankkailin 98e5:sta ja sitä olen nyttemminkin tankkaillut. Edelliseen tankilliseen heitin suutinpuhdistuslitkut mukaan myös. Nyt ajellaan tätä tankillista siihen asti, että öljyt menevät vaihtoon ja sitten seuraava tankillinen etanoolipitoisemmin.

Mutta niin, ne KNK-lukemat. Tämä kelaa niitä ihan huolella eli tuhansia kaikkiin pyttyihin per 100km. Vesan arvio oli, että ykköskatti on tukossa, mutta ei DP:n vaihto (purkuosaan tosin) auttanut tilanteeseen. Loppuputki on vaihtumassa lähiaikoina myös, koska puskurien vaihto tuotti ulkonäöllisenkin tarpeen :lol:

Välillä on ollut maltillisempaa KNK-keruuta, mutta nyt taas mennään. Lukemat nytkähtävät aina, kun heittää tyhjäkäynniltä pikkuisen kaasua eli normaalissa ajossa, täyskaasukiihdytyksiä en juuri harrasta. Ja auto käyttäytyy täysin normaalisti nyt 98e5:lla, ainoa havaittavissa oleva ongelma näkyy SID:n näytöllä.

Foorumia on tullut lueskeltua reippaasti. Bensansuodatin menee vaihtoon pikapuoleen ja olen suuttimien puhdistuttamistakin pohtinut. Maadoitusongelmia on myös monella ollut ja lähdin niitä tutkimaan. No tuota sitten niin. Tähän on moottori vaihdettu joskus ja kaikenlaista ranea löytyy ympäriinsä. Eipä ole termarin kopan maadoituspisteessä mitään kiinni, edes ruuvia (ja termari on juuri tarkistettu huoltotoimien yhteydessä). Missäköhän mahtaisi oikeat piuhat olla ja mitä piuhaa seuraamalla pääsisi kiinni oikeisiin maapiuhoihin? DI-kasetilta lähtee toki piuhaa ja bypassin piuhat yhdistyvät samaan kasaan, mutta onko maadoituspiuha samassa nipussa?
Harrastimena Saab 900i MY88 + Jonkun verran kokemusta sähköisestä etenemisestä autolla ja polkupyörällä.
vesa67
"Hölösuu"
Viestit: 4567
Liittynyt: To Tammi 25, 2007 17:34
Paikkakunta: Kangasala

Re: OG9-5 Aero ”Super” harrasteena

Viesti Kirjoittaja vesa67 »

Se di-kasetin maadoitus onkin aika tärkeä. 2.5neliömillin musta piuha pitäisi haaraantua siitä nostokorvkakeen nurkasta ulos kaapelinipusta ja sukeltaa alas termarikotelon maapisteeseen. Niitä hullunhauskoja virityksiä on tullut vastaan ja ilmiöitäkin että lenkki on kiilattu vaan sinne kaapelikourun taakse ottamaan kontaktia kannen aluminista.
2 muuta ohuempaa maadoitushaaraa kuuluu imusarjan neloskanavan kylkeen. Siinä ne.
9000 CS 2.3tA -97 T5 RE85, 9-5 Aero -04 BP, 9-3 SC Vector Tids -07, Opel Ampera -12, Hyundai Kona 64 kWh MY20.5 Style

E85 ja Biopower ohjelmoinnit T5/T7/T8 koneille, TECH2 operoinnit
Pakari
"Saabisti"
Viestit: 5642
Liittynyt: La Syys 25, 2010 20:23
Paikkakunta: Nokia

Re: OG9-5 Aero ”Super” harrasteena

Viesti Kirjoittaja Pakari »

Mulla edellisessä kokoonpanossa jatkuvaa nakutunnistusta aiheutti vuotava kannentiiviste, kun jäähdytysnestettä pääsi sylintereihin. Missään muualla ei näkynyt myöskään oireita, kuin ainostaan sidissä nakulaskureissa.
#4752
Alfa Romeo 159 2,4JTDm & Opel Insignia 2,0CDTi
9-5 Aero -04 19T#7
ex:
9-5 2,0t -00
9-3 2,2TiD -01 & 9-3SS 1.8t Vector -03 & 9-3 SC Vector 2,0t -06
NG900s 2,3i -95 & NG900 2,0T -96
9000 CSE 2,0T Jubileum -97
900c -89
lauriolio
"Aero"
Viestit: 490
Liittynyt: Ke Elo 12, 2015 21:24
Paikkakunta: Loimaa
Viesti:

Re: OG9-5 Aero ”Super” harrasteena

Viesti Kirjoittaja lauriolio »

^ Täytyypä seurailla tilannetta ja toivoa, ettei kansihommiin pääse.

Kiitos Vesalle jälleen neuvoista! Niiden perusteella metsästin kaapelia ja ehkä jopa löysin sen.

Tässähän sen pitäisi olla:
Kuva

Ja löytynyt maadoitusjohto-oletettu on mainittuun nostokorvakkeeseen liitetty:
Kuva

Täytyy vielä yleismittarin kanssa todeta, että tuosta pisteestä voi ottaa aidon maan ettei ole kelluva maa. Näyttäisi kyllä olevan ihan validi piste eli galvaaninen yhteys siihen oikeaan paikkaan. Ensihätään laitoin hieman cleaneria liitokseen, vaatii vähän enemmän aikaa ja työkaluja että pääsee kunnolla putsaamaan liitosta.

EDIT: Alustavasti näyttää siltä, että pelkkä CRC:n kliineri auttoi tähän ja nakuja ei tulisi. Eli ongelma olisi ollut DI-kasetin maadoitushäiriö. Saas nähä! Pidän peukaloa kädessä edelleen tämänkin puolesta.
Harrastimena Saab 900i MY88 + Jonkun verran kokemusta sähköisestä etenemisestä autolla ja polkupyörällä.
lauriolio
"Aero"
Viestit: 490
Liittynyt: Ke Elo 12, 2015 21:24
Paikkakunta: Loimaa
Viesti:

Re: OG9-5 Aero ”Super” harrasteena

Viesti Kirjoittaja lauriolio »

Ääh, kyllä se vieläkin KNK-lukemaa tiputtelee. Jotenkin olen nyt vain elänyt sen kanssa, vaikka ei se normaalia ole. Nesteitä ei huku ja mitään muuta oiretta kuin SID-lukema ei edelleenkään ole. Nyt kun tankinsisällön etanolipitoisuutta olen pikkuhiljaa nostanut, niin MisX -arvoja on myös tippunut. Tämä on uusi juttu. Autossa on tuoreet tulpat, sytkäkasetinkin tuossa vaihdoin vähän tuoreempaan, mutta käytettyyn.

Oleellisin asia, mitä viime aikoina on tapahtunut on öljyjen vaihto (GM Dexos2) ja samalla RVS-käsittelyn toinen kierros. Niin ja uusi catback. Kyllä nyt kelpaa kattella ja kuunnella, ajoja on edelleen todella vähän, vaikka nyt kesän aikana onkin suunnilleen tuhannen kilometriä tullut kerättyä erinäistä sekalaista ajoa.

Simonsin 2,5" catback tuntuu ainakin nyt ihan hyvältä ostokselta. Istuu ja toimii. Vanha (alkuperäinen?) olikin niin rapea, että olisi varmaan pian tipahtanut itsellään. Jumppa jatkuu taas (viimeistään) 27.8. kun takapuskuri saa takuutyönä uutta maalipintaa ja samalla ainakin bensasuodattimen vaihto.

Kuva
Harrastimena Saab 900i MY88 + Jonkun verran kokemusta sähköisestä etenemisestä autolla ja polkupyörällä.
lauriolio
"Aero"
Viestit: 490
Liittynyt: Ke Elo 12, 2015 21:24
Paikkakunta: Loimaa
Viesti:

Re: OG9-5 Aero ”Super” harrasteena

Viesti Kirjoittaja lauriolio »

Superi vie paikasta toiseen ja takaisin kotiin, ajoa on suunnilleen sen verran, että tankillisella per kuukausi pärjää.

Kovin uutinen on vuoden lisäys ajoaikaan, ilman huomautuksia tottakai. Vähän öljytippaa oli nähtävillä suoraan propulta ylöspäin, mutta aika vähäiseltä vaikuttaa.
Harrastimena Saab 900i MY88 + Jonkun verran kokemusta sähköisestä etenemisestä autolla ja polkupyörällä.
lauriolio
"Aero"
Viestit: 490
Liittynyt: Ke Elo 12, 2015 21:24
Paikkakunta: Loimaa
Viesti:

Re: OG9-5 Aero ”Super” harrasteena

Viesti Kirjoittaja lauriolio »

Ylläpitopäiväkirjan aarteisiin kirjattakoon polttoainesuodattimen vaihto.

Noin muuten oli kyl taas ilo ajella isoa, oikealla tavalla hiljaista (ja oikealla tavalla äänekästä) ja sopivan tehokasta autoa. Harmi, kun talousmatematiikkaa on vaikea saada puoltamaan isoja kilsoja tällä autolla tuohon Konaan verrattuna, mutta toimii hyvin mausteena omiinkin siirtymiin.
Harrastimena Saab 900i MY88 + Jonkun verran kokemusta sähköisestä etenemisestä autolla ja polkupyörällä.
lauriolio
"Aero"
Viestit: 490
Liittynyt: Ke Elo 12, 2015 21:24
Paikkakunta: Loimaa
Viesti:

Re: OG9-5 Aero ”Super” harrastekäyttiksenä

Viesti Kirjoittaja lauriolio »

Kuva

Nyt ois Superi syyskunnossa. Vielä talvirenkaat alle ja tuoreet sulat pyyhkimään niin eiköhän talvi saa tulla. Viimeisin toimenpide oli sunnuntain pesupäivän jälkeen viedä auto halliin kuivumaan hyvin ja hieroin kolmen päivän aikana markettivahan (perus Turtle Waxia) pintaan talven rasitteilta suojaamaan.

Keväällä tai kesällä ohjelmassa myllytys, jos kantti kestää ja ehtii tuolla satkulla opettelemaan :lol:

Lokakuussa kokeilen työmatkailua Superilla. Haluan vähän paremmin tietää sen kustannuksista maantieajossa, tulossa lienee noin 1500km mittariin.
Harrastimena Saab 900i MY88 + Jonkun verran kokemusta sähköisestä etenemisestä autolla ja polkupyörällä.
lauriolio
"Aero"
Viestit: 490
Liittynyt: Ke Elo 12, 2015 21:24
Paikkakunta: Loimaa
Viesti:

Re: OG9-5 Aero ”Super” harrastekäyttiksenä

Viesti Kirjoittaja lauriolio »

lauriolio kirjoitti:
La Loka 02, 2021 13:42
Lokakuussa kokeilen työmatkailua Superilla. Haluan vähän paremmin tietää sen kustannuksista maantieajossa, tulossa lienee noin 1500km mittariin.
Kaksi (vasta kaksi) Loimaa-Turku-Loimaa -etappia takana ja nyt alkaa pääsemään pikkuhiljaa yli siitä, että työmatkailu tuntuu melko isona kustannuksena lompakossa. Tässä toki se, että jos tuo varsinainen työmatkakulkine seisoisi muuten päivän pihalla, niin on tullut valittua ennemmin se.

Tankki reilusti puolillaan vielä ja keskikulutus noin 84,2% etanolilla tällä hetkellä 10-11 välillä SID:n mukaan, kilometrejä taisi olla noin 400. Otetaan sitten tilannepäivitys, kun tulee tankkaushetki. Seuraavaksi tankkaan vielä etanolia, mutta sitten alkanee kylmän kauden 95e10-tankkailu, vaikka kyllä tuo litrahinta oikeasti hirvittää. Toki "nurkka-ajossa" eli tankillinen kuukaudessa hinta jäänee siedettävälle tasolle, kun varsinaista pääomakulua ei ole.

Auto toimii kyllä mukavasti (pientä poikkeusta lukuunottamatta), lämpenee pian ja on tukeva ajella. Menee suoraan noillakin teillä, joilla Kona etsiytyy uriin. Sen verran olen havainnut, että mieluummin käännän vaihteiston manuaalimoodiin, kun varsinkin motarilla nopeat kiihdytykset vaikuttavat tekevän ihmeellistä arpomista vaihteissa. Manuaalimoodissa voi käyttää vääntöä hyväksi tai tipauttaa neloselle ja lisätä maltillisesti kaasua - ja alkaa tapahtua niinkuin pitäisikin tapahtua.

Tuo pieni poikkeus liittyy vikavalon sammutteluun. Tuli ihmeellinen rötäyshetki yhdessä kiihdytyksessä ja hetken päästä syttyi vikavalo. Bypassia näytti koodi. Pienen etsimisen jälkeen (eli letku irti bypassilta ja pitkä puhallus ja suhinan seuraaminen) löytyi se sama vanha letku rintapellin mageneettiventtiililtä(?) kaasuläppäkotelon viereen, joka oli tipahtanut paikaltaan. Se muuten häviää hienosti myös näkyvistä silloin.. Letku oli sen verran huonossa kunnossa että vaihtelin sen samalla tuorempaan ja vika ei ole uusinut.
Harrastimena Saab 900i MY88 + Jonkun verran kokemusta sähköisestä etenemisestä autolla ja polkupyörällä.
Avatar
Mertmi
"Saabisti"
Viestit: 10272
Liittynyt: La Syys 06, 2003 15:38
Paikkakunta: Joensuu

Re: OG9-5 Aero ”Super” harrastekäyttiksenä

Viesti Kirjoittaja Mertmi »

Omassa 9-3:ssa meni automaattilaatikko ihan sekaisin, kun oli ilmamassamittari rikki. Arpoi vaihteita ihan hullusti motarille kiihdyttäessä.
# 1771 - Mikko Mertanen
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01
Vastaa Viestiin