NG900 Coupe, "Pahiksen" paluu

Esittele oma(t) projektisi täällä. Projektiin liittyvät kysymykset sallittuja, muut kysymykset mallikohtaisiin foorumeihin.
Avatar
Audiojack
"Viggen"
Viestit: 570
Liittynyt: Ma Joulu 07, 2015 19:45
Paikkakunta: Valkeakoski
Viesti:

NG900 Coupe, "Pahiksen" paluu

Viesti Kirjoittaja Audiojack »

Lokakuussa 2019 taloon tuli tällainen :saab: NG900 vuosimallia 1997. Olin nähnyt saman auton Nettiautossa myynnissä useita, valitettavan useita kertoja vuosien aikana. Se oli kuitenkin joka kerta myyntiin ilmestyessään kiehtonut jonkin verran, joten tarjosin silloista Honda Civiciäni vaihdossa ja kaupat syntyivätkin pian.

Autohan on jo ainakin 2000-luvun loppupuolella ollut "harrastekäytössä", varhaisimmat viittaukset autoon internetistä löysin tältä foorumilta vuodelta 2008 nimimerkillä "topo". Autosta on jo tällöin haettu yli 400 hevosvoiman tehoa. Ilmeisesti auto pyöri näihin aikoihin Jyväskylässä mm. punaisena ja mustana.

Kuva
Tässä vanhin löytämäni valokuva, vuodelta 2009. (Kuva: Jopifoto)

Sittemmin auto ilmestyi foorumille uudelleen 2011-2013 nimimerkki "LR":n omistuksessa. Tänä aikana auto maalattiin valkoiseksi mustalla katolla. Tältä ajalta löytyy myös projektitopic tältä foorumilta, sekä kattava Garaget.org-esittelysivu. https://www.garaget.org/?car=164435 Viimeistään tässä vaiheessa auto sai lempinimen "Pahis". Autosta on tällöin ilmoitettu lukemat 451hv ja 522nm @ 1.7bar.

Tämän jälkeen autolla on 13 omistajaa ja 3 väliomistajaa, ennen kuin auto päätyy minulle. Sillä on tänä aikana mm. ajettu peurakolari.

Kuva
Aiemman omistajan kuva peurakolarin seurauksista.

Auto oli kuitenkin sitten korjattu ja suurilta osin jossain vaiheessa myös riisuttu, sillä ostaessani auton suuri osa "tuningista" oli hävinnyt, mm. sisusta oli palautettu täysin vakioksi, lisämittareita ei ollut ja konehuoneesta puuttui joitain komponentteja. Jossain välissä autosta oltiin penkitetty 385hv ja 470nm @ 1.3bar.

Ostohetkellä autossa oli paha öljyvuoto tiedossa turboahtimen öljynpaluussa, mutta otin tietoisen riskin ja ajoin auton kuitenkin kotiin, vetäen samalla ruostesuojaa alustaan ja ehkä vähän uutta pintaa asfalttiinkin.

Kuva
900 tuli öljyvuodosta huolimatta ajamalla kotiin asti syysillan jo pimennyttyä.

Selvisi, että öljynpaluuputki ei ollut lohkossa oikein mitenkään kiinni, hieman siinä oli jotain silikonin kanssa turattu, mutta lohkoon kuuluva alkuperäinen putkennatsa loisti poissaolollaan. Tämä löytyi Suokon Vesalta, ja sen jatkeeksi ahtimelle askarreltiin kokonaan uusi putki. Se ei ole optimaalinen, mutta vaikuttaa ajavan asiansa.

Kuva
Öljynpaluu tehtiin juottamalla kupariputkea, koska "sitä nyt sattui olemaan."

Sen jälkeen tuli tehtyä kaikenlaista pientä fiksausta sinne sun tänne, mm. jumiin ruostunut peilien säädin puhdistui ehjäksi, sekä tilasin uuden tyyppikilven kun kolarin jälkeen keulapalkkia vaihtanut kaveri oli unohtanut jonkin toisen auton kilven siihen... MetroAutolta satasen pintaan, enkä harmillisesti saanut edes peltikilpeä vaan tarran.

Tein myös liitäntäkaapelin, jolla pääsin auton moottorinohjaukseen käsiksi. Tässä keksinnössähän on erittäin nerokkaasti alkuperäisen Trionicin tilalle vaihdettu DTA S40-moottorinohjaus, joka on toteutettu erittäin yksinkertaisesti. Lambdakorjausta ei ole, tyhjäkäyntiventtiiliä ei ole, sekventiaalista ruiskutusta ei ole ja niin edelleen. Mutta se toimii. Joitain hienosäätöjä olen tehnyt softaan tässä ajan mittaan, ja sen kanssa nyt pärjää ja päästötkin saa tästä autosta leimalle kun vähän aikaa yrittää.

Sitten tuli aika käydä katsastuskonttorilla, ja tällöin jarrudynossa takajarruputket pettivät, ja ne menivät letkuineen uusiksi. Lisäksi löytyi pehmeä takajousen yläpää ja väljä alapallonivel.

Kuva
Jousen päälle tuli tuoretta paksua peltiä, kuvassa näkyy myös uusittua jarruputkea.

Sen jälkeen oli jonkin verran ajoa, paljon katoksessa seisomista ja jonkin verran paranteluja. Vaihdoin uuden Exiden akun, asensin ahtomittarin, GFB G-Force III ahtopaineensäätimen sekä AEM laajakaistalambdamittarin. Turboahdin kävi huollossa Turbotohtorilla ja HKS-kopiomalliseen hukkaporttiin tuli Speedingiltä uusia jousivaihtoehtoja testailuun.

Eräänä kauniina kesäpäivänä lyhyen ajon jälkeen seokset menivät todella laihalle ja auto sammui sitten. Tankista lähtevä polttoaineletku oli ratkennut, ja laski polttoaineen nyt tankkia pitkin maahan. No, tähän tankkilaitteeseen tuli Gatesin etanolinkestävät letkut tilalle, samalla korjasin nolliin putoilevan polttoainemittarin puhdistamalla anturin liu'un. Totesin, että tankissa on Bosch 040-polttoainepumppu.

Kilometrejä tuli kesän aikana vähän, mutta laitoin kuitenkin autoon uudet BCPR7ES-tulpat ja Red Linen 10W40-moottoriöljyt sekä orkkis-öljynsuodattimen. Syksy tuli ja hankin uudet vanteet ja renkaat, Satkun aiempien mentyä käyttiksen alle. Vanteet ovat Keskin KT1 ja rengaskokoina miehekkäästi edessä 225/40/18 ja takana 255/35/18.

Kuva
Lokakuinen kesärenkaiden vaihto-operaatio päätti samalla ajokauden 2020.

Talvella 2020 ei tapahtunut juurikaan mitään, mutta keväällä 2021 aktivoiduin, vaikka Saab kävikin jo välissä Nettiautossa odottamassa motivaatiota. Asensin autoon uuden Alpine UTE-92BT soittimen, huomaamattoman tuulilasiantennin sekä piuhat konttiin subwooferia varten. Subbarikin on vahvistimineen olemassa, mutta sitä ei nyt ole oikein kaivannut kauheasti toistaiseksi, joten eivät ole kiinni.

Jossain vaiheessa porasin konepeltiin pikalukot, koska alkuperäinen lukkosalpa on ilmeisesti peuran jäljiltä hieman epäluotettavan oloinen, ja tuohan se autoon sopivaa race-tunnelmaa. Lisäksi tein "pikakiinnitykset" etupuskurillekin, koska se oli myös aiemmin erittäin kyseenalaisesti kiinni ja heilui vähän miten sattuu.

Olin tässä vaiheessa melko varma auton tukkoisuutta ihmetellessäni, että katalysaattori on tukossa, ehkä sulanut. Ostin uuden Flowmaster-katalysaattorin ja kävin hitsauttamassa siihen Special Tuning Harisella sopivat muhvit, jotta asennus ja irroitus on helppoa.

Vanha katalysaattori sen sijaan oli täysin tyhjä, sen kenno oli ryöminyt puoli metriä putkessa ja jäänyt sitten jumiin joustoon. Vaati kovaa hakkaamista, että sen sai ulos, pakopaine on ollut jossain vaiheessa melkoinen, vaikka itse pidinkin ahtoja maltillisessa 0,8 barissa tässä vaiheessa!

Kuva
Tukkeen poistuttua auton luonne sekä ääni muuttuivat myös kokonaan.

Sitten tuli leimareissu 2021 ja se meni täysin ongelmitta. Sen jälkeen korjasin vielä yhden pahan ahtovuodon ja laite potkiikin nyt jo vanhaan malliin.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Tekemistä on tiedossa vielä PALJON, yritän muistaa ottaa kuvia ja päivitellä tännekin, jos jotain tapahtuu.

Pakollinen lista:
- Ilmeisesti vakio B204L lohko liikkuvineen
- Kantta ilmeisesti avarrettu
- Jotkin nokka-akselit ilmeisesti vaihdettu (B202?)
- Holset HY35 turboahdin
- HKS-tyylinen ulkoinen hukkaportti (Biltema?)
- Keulan kokoinen intercooler (Biltema?)
- Jonkinlainen dumppiventtiili
- Kotitekoinen pakosarja
- 3" putkisto turbolta taakse
- K&N ilmansuodatin etupuskurissa
- Bosch 040 polttoainepumppu
- Siemens Deka 630cc suuttimet
- 3bar MAP-anturi
- DTA S40 Pro moottorinohjaus
- AEM Uego X-Series laajakaistalambda
- GFB G-Force III ahtopaineensäädin
- Viggen kytkinasetelma, Sachs Race sintterilevy
- Lisätty Saab 9000:n momenttituki moottorin taakse
- Bilstein iskunvaimentimet
- H&R jouset
- Uretaanipuslat
- Steering clamp
- Keskin KT1 vanteet 18x8.5 ET30 ja 18x10 ET18
- Nankang NS-2 Ultra Sport-renkaat 225/40/18 & 255/35/18
- 308mm etujarrut (Saab 9-5)
- Zimmermann jarrulevyt

Kaikenlaista varmaan unohtuikin, lisäillään jos tulee mieleen :lol:
Cona
"Hölösuu"
Viestit: 2836
Liittynyt: Ma Touko 23, 2011 17:37
Paikkakunta: Vantaa

Re: NG900 Coupe, "Pahiksen" paluu

Viesti Kirjoittaja Cona »

Pahis on kyllä sekoitus mun mieleen. Ng900 takavalopaneeli ja Aeron puskin on nätti yhdistelmä ja noi vanteet kruunaa kokonaisuuden. 8)
NG 900 2.0t Cabriolet -95, exät: 9-5 Turbo pilot 2.0t -07, ja 9-5 Aero Wagon -04 sekä 9-3 Sport Business 2.0t -00
Avatar
Audiojack
"Viggen"
Viestit: 570
Liittynyt: Ma Joulu 07, 2015 19:45
Paikkakunta: Valkeakoski
Viesti:

Re: NG900 Coupe, "Pahiksen" paluu

Viesti Kirjoittaja Audiojack »

Mitään kummempaa projektia ei ole nyt tehty, kun tämä on nyt ainoa ajokelpoinen auto :D Sen takia tankkasinkin eilen aivan täyteen, mikä oli selvä virhe.
Kuva

Bensat tulee tankkilaitteen väärälle puolelle, niin haisee bensa kabiinissa aika ärsyttävästi. Letkut ja putket ovat kyllä kuivat koko ajan, että kai se tulee tuon kannen ohi? Pitäisi laittaa kamera kuvaamaan tai pyytää joku kyytiin katsomaan. :roll:

(Ja joo, hienon polttoainelinjaston joku alkujaan tehnyt, nuo letkut jo vaihdoinkin viime kesänä.)
Cona
"Hölösuu"
Viestit: 2836
Liittynyt: Ma Touko 23, 2011 17:37
Paikkakunta: Vantaa

Re: NG900 Coupe, "Pahiksen" paluu

Viesti Kirjoittaja Cona »

Vois olla, että kuvassa näkyvän pumpun kiristysrenkaan kumitiiviste vuotaa. Uusia tiivisteitä ja renkaita saa useammassakin paikasta. Itse vaihdoin myös sen kiristysrenkaan, mutta tarvikemalli ei meinannut millään ottaa kierteelle.
NG 900 2.0t Cabriolet -95, exät: 9-5 Turbo pilot 2.0t -07, ja 9-5 Aero Wagon -04 sekä 9-3 Sport Business 2.0t -00
Uteip
Matalapaineturbo
Viestit: 199
Liittynyt: Ke Syys 19, 2018 20:53
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: NG900 Coupe, "Pahiksen" paluu

Viesti Kirjoittaja Uteip »

Mikäs tuo ruuvi keskellä kantta on? Jos on joku jälkikäteinen ranetus niin voisi olla yksi mahdollisuus.
Ex:Saab 90i -86, (Micra -99, Punto -02)
Avatar
Audiojack
"Viggen"
Viestit: 570
Liittynyt: Ma Joulu 07, 2015 19:45
Paikkakunta: Valkeakoski
Viesti:

Re: NG900 Coupe, "Pahiksen" paluu

Viesti Kirjoittaja Audiojack »

Uteip kirjoitti:
Ma Elo 02, 2021 21:50
Mikäs tuo ruuvi keskellä kantta on? Jos on joku jälkikäteinen ranetus niin voisi olla yksi mahdollisuus.
Ei se alkuperäinen ole, mutta tankkilaite on sillä kiinni tuossa kannessa. Mietin kyllä sitäkin toki, mut en usko että siitä ainakaan noin paljon tulee läpi. Luultavammin se on tuo o-rengas, koko kiristysrenkaankin saisi vaihtaa kyllä kuntonsa puolesta.
Vastaa Viestiin