lähtökohtana on vuoden 89 T16 tonnari. autossa on DI sytkä jo. varusteina miltei kaikki paitsi nahkat.
autossa oli ostohetkellä kansipahvi aivan loppu. vuoto 4 sylinteriin oli valtava. tuli pytystä putken täydeltä kun starttia käänsi. no pahvi vaihdettiin, ja auto alkoi pelata jotenkin, mutta ei hyvin.
seuraavaksi korjailin alipainevuodot, ja laittelin kaikki letkut kiinni.
meno parantui, mutta ahtomittari ei mennyt alipaineelle, joten eikun bypass syyniin, ja siinä ei tuntunutkaan minkäänlaista vastusta kun siitä imi. joten sekin vaihtoon.
tämän jälkeen auton kulku parani huomattavasti, ja alkoi ahtamaan ihan punarajalle asti, käynti parani myös paljon.
seuraavaksi oli vielä ongelmana että kone aiheutti valtavaa resonointia koriin. syyksi paljastui että laatikon alakiinnikkeestä oli mutteri karannut, ja pultti päässyt tulemaan pois, ja täten laatikon kulma oli apurungon päällä

nyt tämä ko tonnari tuntuu jo tonnarilta

kun saan tuon vanhemman airflow tonnarin maalattua, lähtee tämä maalaukseen, ja korisarjan asennukseen.Ovet vaihdan ruosteettomiin tosin ennen maalausta, ja samalla pohjaan joudun eteen tunkin korvakkeiden alle tekemään pienet paikat.
sen verran autoa öljynvaihdossa tuli tutkailtua, että alusta itsessään muuten on oikein hyvässä kunnossa, ei ole onneksi peltitöitä tuon pahemmin näkyvissä:)
alatukivarsiin pitää alumiinihelat vaihtaa, kaikki on syöpynyt pois. mutta hiljaa hyvä tulee:)
sisälle tulee tumman harmaat nahat, ja alle madallus sarja
