Combisatkun porsivat rekisterikilven valot
Lähetetty: Ma Maalis 05, 2007 19:16
Sain sitten tarpeeksi koko ajan temppuilevista rekkarin valoista ja otin takaluukun kahvasta selätysvoiton. Eli siis, moni combi-saabastelija varmaan on huomannut samaa, että takaluukun kahvassa olevat rekkarin valot toimii milloin mitenkin.
Koska itselläni ei ole juuri aikaa "kypsytellä" noita osien irrotuksia niin päädyin poraamaan kaksi pulttia viidestä. Syy tähän poraamisen on se, että mutterit takaluukun sisällä ovat auttamatta ruostuneet kiinni. Toinen keino irrotukseen voisi olla Rost off-spray tai vastaavat joilla voi liottaa ruostuneita muttereita.
Jos nuo mutterit saa aukaistua ihan helposti, oli ne sitten hyväkuntoiset tai saa ne jotenkin mystisesti tai spraylla liotettua, niin mainittakoon vielä, että pultit on lukkoprikoilla kiinni kahvan runko-osassa. Itselläni noista lukkoprikoista oli vain kolme enää käyttökelpoisia mutta kolmella pultilla rungon sai takaluukkuun kiinni vallan mainiosti, kun jätti niiden mutterit hieman löysälle jotta kaksi viimeistä sai laitettua.
Purin siis koko takaluukun kahvan ja kaikki siihen liittyvät lukon mekanismit. Sähkölukon moottori ja lukon salpa että käyttötanko jäivät paikoilleen. Kannoin osat sisään ja pesin ne Fairy-vedellä hammasharjaa apuna käyttäen (hammasharja on ensisijaisesta käytöstä jo poistettu).
Osien kuivattua laitoin valojen osiin alumiiniteippiä parantamaan heijastusta. Syy tähän on se, että laitoin rekisterikilven lampuiksi modifioidut W5W-hehkut sokeripaloilla kiinni (vinkin sain vaimon veljeltä). Joku voisi luulla tätä melkoiseksi ranetukseksi mutta tapa on varsin halpa ja toimiva. Väliin pari kuvaa...

Seuraava vaihe oli "puolivalmiste" jossa lampun laseihin asennetut johdot viedään kahvan rungon läpi, poralla sai kätevästi lisää reikää rungossa jo olleeseen latan läpivientiin. Itse jätin toisen alkuperäisen reiän koskemattomaksi ja toista hieman avarsin.

Huomaa, että pöydän päässä olevat Black&Decker ja Legot eivät kuulu asennukseen

Tässä vaiheessa kamat kannettiin takaisin autolle ja suoritettiin onnistunut muistinvarassa toteutettu hardware-asennus.

Jahka koko sekamelska oli asennettu, säädetty, testattu ja toimivaksi todettu alkoi se varsinainen säätäminen. Eli johdotusten saattaminen siedettävään järjestykseen. Vaikkakin koko hoito jää verhoilun taakse piiloon oli se pakko tehdä, oman mielenrauhan vuoksi.
Jollekin pienemmän nakit omaavalle tuo on helppo "keissi" mutta omilla nakkisormilla oli välissä tekeminen, että saa mutterit paikoilleen. Kaikista pahin muttereista on lukkopesän oikeanpuoleinen mutteri (jos katsoo luukun suuntaan) joka jää käyttötangon taakse.
Oma vaiheensa oli pahasti hapettuneiden johtojen lyhentäminen ja kuoriminen jotta virtaa saadaan valoille asti. Kummastelin lyhyitä johtoja ja pieni pelko persauksissa mietin, että yltävätkö lyhentämisen jälkeen. helpotus kuitenkin tuli, kun suojasukan sisään oli pukattu reilusti ylimääräistä ja johdot ylsivät omille paikoilleen.
Yhdessä kuvassa näkyy harmaata joka on sinkkisprayta. Ruoste oli päässyt hieman tekemään tehtäväänsä ja sitä hillittiin hieman putsauksella ja maalilla.
Kolvi, tina ja kutisukka olisi ollut parempi vaihtoehto mutta noiden puuttuessa käytin peruskamaa, jatkoliittimiä. Alkuperäisenä virtajohtojen liittimissä oli suojat päällä jotka jätin talteen. Tiedä vaikka joku päivä pitää laittaa alkuperäistä tilalle.

Loppuasennus menikin kuin tanssi kauniissa kevät auringonpaisteessa ja nyt...

Ja hieman tarvike/työkalufaktaa:
- 4 kpl jatkoliittimiä
- kaksi pientä sokeripalaa
- 2 kpl modattua W5W-polttimoita (langat oikaistu
)
- 1.0 tai 1.5 neliön kaapelia, reilu puoli metriä
- alumiiniteippiä, ei kuitenkaan tarpeellinen
- 5 kpl keltapassivoitua M5x20 pulttia
- 5 kpl muttereita
- 3 kpl korialuslevyjä
- 2 kpl aluslevyjä (lukkosylinterille)
- 2kpl pirun pientä ruuvia, sokeripaloille, katkaise sopivaan mittaan
- nippusiteitä x määrä
- akkuporakone sekä 3,2mm terä (reiät linsseihin ja runkoon)
- pihdit (itse käytin Leathermania)
- sivarit
- liitinpihdit
- PZ1 meisseli
- TX10 meisseli
- 1/4" räikkä, lyhyt varsi ja 8mm hylsy
- 8mm kiintoavain
- ne pihdit siinä hattuhyllyllä, liukupihdit?
- vanha hammasharja
- vahausrätti, on muuten hyvää osien puhdistukseen ja säilyy paskaisena autotallissa (opposition vastuualuetta jonne hallitus ei nokkaansa laita
= kestää jättää kaikkea likaista lojumaan sekaisin)
- ja kärsivällisyyttä jos vierellä pyörii 3.5 vuotias pojan kossi
EDIT: Kursittu samaan postiin. EDIT2: Kuvat vaihdettu.