Sivu 1/1

KURUN JÄÄRÄTAPÄIVÄ 19.2.2011

Lähetetty: To Helmi 03, 2011 21:51
Kirjoittaja VesaLindeman
Tilannetietoa Kurun jääradalta:

Olemme Hirvimiehen Jussin kanssa urheilleet mielenkiintoisissa olosuhteissa ratalenkin auki pikku-Avantilla. Olosuhteita on ollut mm. sellainen pohja, jossa oli 20 cm teräsjäätä, jonka päällä 25 cm vettä, 5 cm jäätä ja 15 cm lunta. Hiukan kyllä huojahti mahanesteet kun sinne alas ajoi koneen, joka onneksi painaa vain 800 kg. Ja ei kun auraamaan uraa auki. Ei uskoisi millaisen tsunamin saa työnnettyä edellään noinkin pienellä koneella 8O ! Nyt puolet radasta kelluu eli jäätä on ihan pintaan saakka ja sormet syyhyävät piikkirengaspinolla. Toinen puoli odottaa Sievistä ja Seppälää altaan "matalaan päähän".

Eli lyhyesti sanottuna odotamme takaisin joulukuun pakkasia, jotta voisimme varmasti sanoa kyllä ja pelkäämme suojakelejä ja runsasta lumisadetta, jolloin joudumme sanomaan, että katsotaan ensi vuonna uudestaan. Toivottavasti saamme sanoa kyllä, koska viikonloput ovat menneet auraillessa niin, että jää sulaa varmaasti ennen Näsijärvestä kuin talkoomiesten vaimojen katseesta :x

Uusia tilannetiedotuksia annetaan heti kun tiedotettavaa saadaan.

HUOM. Jos ratapäivä saadaan onnistumaan siirtämällä sitä viikolla-kahdella-kolmella eteenpäin, aiomme senkin kortin tarvittaessa käyttää.

T. Vesa vauhtijaostosta

Re: KURUN JÄÄRÄTAPÄIVÄ 19.2.2011

Lähetetty: To Helmi 03, 2011 22:09
Kirjoittaja ristos
Kyllä olette kovia poikia Vesa ja Jussi!
Kun olen tuon työmaan paikalla nähnyt niin kyllä olette kovia poikia Vesa ja Jussi!!!! :D Voimia ja pakkasia Teidän työmaalle.

Re: KURUN JÄÄRÄTAPÄIVÄ 19.2.2011

Lähetetty: To Helmi 03, 2011 23:24
Kirjoittaja jt
Kiitos jo etukäteen valtavasta työmäärästä. Aavistukseni siitä, miksi talkooapua ei ole kyselty, taisi olla oikea. Vanhat pierut kolan varressa olisivat vain tiellä ;) Tuossa hommassa tarvitaan jo sissihenkeäkin kaiken muun lisäksi.
Silti olen edelleen käytettävissä, jos sopivaa hommaa ilmaantuu :)

Pitkän aikavälin sääennusteet ovat käsittääkseni luvanneet pakkasia helmikuun lopulle, joten päivämäärän siirto voisi olla hyväkin idea. Voisi olla olosuhteet suotuisammat meille kajakittomille...

terv. jt + V4 Krazing Team

Re: KURUN JÄÄRÄTAPÄIVÄ 19.2.2011

Lähetetty: To Helmi 10, 2011 20:28
Kirjoittaja VesaLindeman
Pakkasta on nyt oikea määrä lähipäiville, joten voimme olettaa, että kaksikerrosjää muuttuu yhteen kerrokseen. Asiasta saadaan varmuus, kun käymme auraamassa huomenna/ylihuomenna alueet taas puhtaaksi.
Lisäksi pinnan epätasaisuuksia vastaan käymme kairoin ja pumpuin. En aio pahastua, vaikka lauantaina 12.2 jäällä olisi muitakin talkoilemassa. Talkoojärjestelyjä ei ole (lausutaan: ei grilliä eikä makkaraa), vain pientä puuhaa aamukymmenestä iltapäivään/-yöhön. Lisätiedot 0400-666150.

Eli kantavuuden puolesta ratapäivä on 19.2., jos emme kohtaa yllätyksiä. Ensi viikonloppuna keskitymmekin siis laatukysymyksiin eli sileää pintaa etsimässä.

t. Vauhtijaoston Vesa
(Ratamestarimme Jussi on Ruotsin rallissa vakoilemasssa talvisen vauhtitapahtuman järjestelyjä)

Re: KURUN JÄÄRÄTAPÄIVÄ 19.2.2011

Lähetetty: To Helmi 10, 2011 21:05
Kirjoittaja jt
Pirkkalasta lähtee Tampereen suunnan :saab: yhteiskuljetus la-aamuna 9:00 huituvilla kohti Kurua.

Tarvittaessa koukataan esim. itäisen Tampereen kautta. Ylöjärven kautta mennään joka tapauksessa.

3 paikkaa vielä vapaana 5d satkussa.


jari.talvela ät saab95.net
0400 457 332

Re: KURUN JÄÄRÄTAPÄIVÄ 19.2.2011

Lähetetty: Pe Helmi 11, 2011 20:47
Kirjoittaja jt
Enää 2 paikkaa vapaana :)
Messukylän suunnalla poiketaan klo 9.
Kyytitarjouksessa kyse on siis näistä jäädytystalkoista, viikkoa ennen varsinaista häpeninkiä.

Omat gummisaappaat, villasukat ja jääkaira mukaan, jos on.


terv. jt

Edit: Enemmänkin porukkaa olis Nässyn jäälle mahtunut...
https://picasaweb.google.com/v4krazingt ... ssa1922011#

Re: KURUN JÄÄRÄTAPÄIVÄ 19.2.2011

Lähetetty: La Helmi 12, 2011 20:41
Kirjoittaja VesaLindeman
Hyvältä näyttää!

Nelihenkinen iskuryhmä jäällä eilen ja tänään töissä ja hyvältä näyttää pääosin. Rata on kunnossa ja 90 % ratakierroksesta koeajettu XWD:llä... Peränurkan epätasaisuuksia jäädytettiin tänään, joten kierrosennätys on toistaiseksi tehty moottorikelkalla neitselliseen pintaan ajetun ratamestarin merkkauskierroksen tuloksena.

Rata on saatu leveäksi ja sen on osin melko nopea, joten "teräbetoniset" märän lumen aurauksesta ja nyttemmin pakkasesta aiheutuvat aurausvallit saattavat purra tehtaan muotoiluosaston tuotoksiin uusia hahmotelmia. Ainakin koeajossa betonivallit pysyivät muistissa ja nopeusrajoitusta (120 ) noudatettiin. Ja mukavalta tuntui päästä radalle hieman autollakin 12 pohjatyöpäivän jälkeen. Tästä iso kiitos talkoomiehille, joiden joukko alkoi kasvaa mukavasti ratkaisuhetkiä kohti.

Toistaiseksi ratkaisematta on vielä suurten joukkojen pysäköintiasiat, koska jäällä pysäköintipaikaksi tarkoitetulle alueelle on saatu aurattua auki paikat ehkä 30 autolle, mutta alueen laajentamista estelee kaksikerrosjää, joka ei kestä Avantia (800 kg). Voileipä on koskemattomilla alueilla nyt mallia 20 cm jäätä, 15 cm vettä, 5-10 cm jäätä ja 35 cm lunta. Ylempi jääkerros on liian paksua rikottavaksi ja liian ohutta aurattavaksi, Avant mulahtelee koko ajan. No, 30 autoa parkissa ja 20 radalla ajamassa on nyt siis maksimi. Katsomme vielä peltoparkkia yms. uudelleen.
Mielenkiinnolla seuraamme alkavan viikon hyvien pakkaskelien voimaa, joko sittenkin parkkeja lisää jäälle...

ELI TERVETULOA JÄÄLLE 19.2.2011 klo 10-17!

t. Vauhtijaoston punaposkiset

Re: KURUN JÄÄRÄTAPÄIVÄ 19.2.2011

Lähetetty: Ke Helmi 16, 2011 21:06
Kirjoittaja VesaLindeman
Apua jääradan etsijöille ja huoltotiedote 1/2011:

Ajo-ohje etelästä tullessa:
- Tampereelta länteen Ylöjärvelle kolmostietä reilu kymmenen kilometriä,
- Ylöjärven keskustan länsipuolelta lähdetään tietä 65 pohjoiseen (Kuru, Virrat),
ajetaan 65 -tietä Ylöjärveltä n. 28 km,
- käännytään oikealle Piuharintielle, tie 3313, tätä 6,5 km,
- käännytään oikealle Länsi-Teiskontielle, tie 3312, tätä n. 800 m,
- käännytään vasemmalle Niementielle, n. kilometrin ajon jälkeen on viimeistään opastavia merkkejä havaittavissa.

Ajo-ohje pohjoisesta tullessa:
- Virtain suunnasta lähdetään tietä 65 etelään (Kuru, Ylöjärvi, Tampere),
jatketaan 65 -tietä Kurun keskustasta 12 km etelään,
- käännytään vasemmalle Piuharintielle, tie 3313, tätä 6,5 km,
- käännytään loivasti oikealle Länsi-Teiskontielle, tie 3312, tätä n. 800 m,
- käännytään vasemmalle Niementielle. Perillä ollaan n. 1.6 km Niementien alusta, 1,3 km kohdalla on jyrkkä vasen hevostallin jälkeen ja trailerimiehille mutkan jälkeen kehoitteeksi kaasua, seuraavan vasemman takana on kunnon ylämäki.

Navigaattoriin Niementie, Ylöjärvi tai vanhalla ohjelmalla Niementie, Kuru.

Sääennuste lupailee lauantaille "kuivaa" keliä auringonpaisteen kera. Lämpötila-asia ratkaistaan kerrospukeutumisella. Ja klubin teltassa on grillin ansioista ollut perinteisesti 30 astetta ulkoilmaa lämpimämpää ja tyyntä...

Grillimakkaraa on varattu ainakin 15 kiloo, juomia on tarjolla kylmänä ja iltapäivällä ehkä jo kiinteänäkin vaihtoehtona.

Radalle laskeudutaan melko jyrkkää mäkeä, josta selviävät ylös autot ja monet auto+traileriyhdistelmät ilman kuormaa. Trailerien lastauksen suosittelemme tekemään mäen päällä. Trailereita ja huoltotarvetta kohdanneita kilpureita avustetaan ylös myös nelivetotekniikalla.

Eli: Kaikki joukolla jäätä kiertämään, jäätä kiertämään, jäätä kiertämään...

t. Vauhtiosasto
ps. päivystävä puhelin lauantaina 0400-666150

Re: KURUN JÄÄRÄTAPÄIVÄ 19.2.2011

Lähetetty: Su Helmi 20, 2011 21:18
Kirjoittaja jt
Muutama kuva, osa rajattu kaukaa otetuista.
https://picasaweb.google.com/v4krazingt ... ssa1922011#

Linkki videoklippikokoelmaan:
http://saab95net.kuvat.fi/kuvat/Events% ... e%20track/

Suuret kiitokset järjestäjille!


terv. jt & V4KrazingTeam (eli tällä kertaa dolly + 2 tummaa satkua varikolla + punainen 99 radalla)