Re: Sveitsistä tuotu auto Virossa
Lähetetty: Ma Loka 26, 2009 21:03
No voisi tässä jo vähän kokemuksia kirjoitella kun ollaan paluumatkalla Tallinkilla odottamassa lähtöä. Auto mukana joten ei se ihan pieleen mennyt. Vuokra-auto mielestäni kannatti, tuli melko halvaksi kun ajattelee paljonko olisi maksanut ylimääräinen auto molempiin suuntiin laivalla yli jo pelkästään.
Hommahan eteni niin että edellisenä iltana varasin Budgetin webbisivuilta halvimman mahdollisen auton päiväksi (n. 47e) ja ostin netistä 2 menolippua aamun Eckerö linelle (2x 15e).
Tulostelin myös karttoja tuonne Uno autoon ja toiseen liikkeeseen (4 Ratasd) josta löytyi toinen Aero.
Tänä aamuna sitten lähtö ja terminaalissa tietenkin tajusin että unohtui kaikki ne hienot tulostetut laput pöydälle kiireessä. No, sain kuitenkin nimellä sekä matkaliput että auton lentokentän vuokraamosta joten ei ongelmaa. Otin vielä optiona vuokraamosta gepsin mukaan kun maksoi vain vajaan kympin ja kyllä kannatti. Autoksi olisi pitänyt tulla listahinnan mukaan 1.1 Renault Clio mutta ilmeisesti olivat kaikki suuren suosion vuoksi varattuina tms. joten alle päätyi 1.4 Toyota Auris samaan hintaan. Tojotasta ei sen enempää kuin että kyllä tuntui Aero hyvältä ajaa ja tehokkaalta sen jälkeen. Ei edes mennyt mielestäni mitenkään ihmeellisen pienellä, n. 6l sataselle maantieajossa 90km/h.
Tarttoon oli erittäin helppo löytää, navigaattori ei meinannut ensimmäistä liikettä löytää kun oli nimettömien teiden takana vähän epämäärisellä teollisuusalueella. Paikkakin oli todellinen häkkikauppiaiden mekka, pikkutönöjä ja valtava meri autoja ympärillä. Oma rengasliikekin oli ulkopuolella jossa harmi kyllä ei kerennyt poikkeamaan aikataulun kireyden vuoksi vaikka uudet talvirenkaat olisi olleet paikallaan. Toisia renkaita ei auton mukana tullut ja alla olevat on sakoilla kuten näkyi monessa muussakin olevan. Vieressä oli rivissä muuten varsin siistin oloinen 3.0 Tid wagoni joka olisi saattanut kiinnostaa jos olisi ollut "suurempitavaratilainen"..
No, itse autohan oli kutakunkuin niinkuin kuvissa jotka tosin olivat peittäneet pienet epätäydellisyydet joita tosin saattoi 9v vanhaan autoon jo odottaakkin. Kiveniskemiä keulassa jonkin verran kylläkin meikattuina, pientä pintaruosteen alkua toisen takakaaren etupuolella ja parkkipaikkalommo toisessa takakulmassa. Etuspoileri oli myös kummallisesti haalistunut. Ei mikään todellinen helmi ensi näkemältä mutta ihan OK eikä mitään isoa vikaa joten kokeilemaan.
Auto oli vielä ruotsin kilvissä (tuotu ruotsista viroon ja nyt taas suomeen ), huoltokirja ja kuitit oli kunnossa ja vastasivat mittarin 216tkm lukemaa uskottavasti kuten myös Vägverketin webbipalvelu. Pientä lenkkiä pääsi kokeilemaan vaan mutta tuntui tehot olevan tallella, savutellut ei kylmäkäynnistyksessä ja kuulosti muutenkin ehjältä. Jopa huohotinpäivitys oli tehty ja kuiteista selviää että 2 vuotta sitten 160tkm kohdalla.
Toista autoa oli tarkoitus käydä tuolta Unoautosta katsomassa joka ei sekään kovin kummoisempi parakki ollut, pihalla useita Saabeja mutta ei sitä jota olin auto24:stä katsellut. Kävi ilmi että vaikka ilmoituksessa luki että sen olisi pitänyt saapua Sveitsistä 21.10. niin se olisi vasta seuraavalla viikolla ehkä Virossa. Joten se jäi sitten katsomatta kokonaan, automaattia ja farmaria olisi pihasta löytynyt ja muutakin, mielenkiintoisimpana siistikuntoinen mk3 3.0 turbo supra.
Päädyin sitten ensimmäiseen vaihtoehtoon ja hintakin asettui pienen tinkaamisen jälkeen varsin kohtuulliseen 3600 euroon.
Kaupat ja kauppakirjat tehtiin mutta ongelmaksi osoittautukin että JUURI tänään Tarton ARK toimipiste olikin suljettu. Lopulta sitten päädyin siihen että ajetaan riskillä 40km päähän Jogevaan josta sitten maastavientikilvet ja vakuutukset. Vauhdilla sinne ja juuri 25min ennen sulkemisaikaa paikalle. Tietenkään ei Visa eikä käteinen Euro paikalla käynyt eikä ollut 1800kr hintaa maksaa kruunuinakaan. Virkailijatkaan eivät suomea tietenkään osanneet kuten ei juuri muuallakaan, englannilla meni koko matka ihan sujuvasti vaikka monet ensin ujostelivatkin etteivät osaa kuin aivan vähän. Loppujen lopuksi englanti sujui melken kaikkien kanssa hienosti kuten täälläkin ja neuvottiin tie lähimpään pankkiin jossa onneksi virkailija puhui täydellistä suomea ja hoiti homman näppärästi ja nopeasti niin että sain tilisiirtona maksettua nuo siirtokilvet.
Ruotsin kilvet repäisin pois kun olivat onneksi muovitelineissä ja lähti voimalla nykäisemällä ilman että autoon tuli jälkiä. Siirtokilvet paikoilleen ja ajeltiin sitten pimeydessä ja sateessa Tallinnaan suorinta tietä, navigaattorin kanssa meinasi usko loppua kun opasti melkoisia kärrypolkuja pitkin.. Ei kyllä kovin suurellista muutenkaan ollut tiestö ja varsin vaihtelevassa kunnossa. Perille kuitenkin päästiin ja opastekyltit ihan hyvät.
Niin itse auto.. siitä myöhemmin jossain muualla mutta hintaansa nähden ihan kelpo peli nykytuntumalla. Kaikenlaista pientä löytyy mutta varsin siisti, edes pikseleitä ei näytöistä puutu joskin ACC pukkaa jotain vikakoodia eikä toimi järkevästi. Trioniccikin päätti jossain vaiheessa matkaa sytyttää CE-valon, onneksi mukana olevalla OBD-lukijalla tarkistin sen nopeasti ja kun oli vain itkemistä katin heikosta toiminnasta niin jatkettiin huoletta matkaa ja kyllähän tuolla laivaan asti ainakin pääsi. Ihan moitteettomasti ajoltaan toimi, moottorin tukikumit kylläkin finaalissa kuten tyypillistä on.
Kaikenkaikkiaan tällä hetkellä tuntuu onnistuneelta reissulta mutta liian kiireiseksi mielestäni meni ja liikaa aiheutui stressiä sen takia. Lähtö oli siis aamulla klo 8 laivalla, klo 11 tallinnassa. Taksilla lentokentälle josta vuokra-autolla Tarttoa kohti klo 11.30. Tartossa joskus vähän ennen 14, autokaupat tehtynä siinä 16, Jogevassa siirtokilvet haettuna klo 17, Tallinnassa vuokra-auton palautus joskus klo 19.30. Viimein Tallinkin check-in jonossa hieman klo 20 jälkeen. Laivakin lähti ihmeellisesti ainakin 10min etuajassa aikataulun 21:een nähden joten ei olisi paljoa kärsinyt jäädä nähtävyyksiä katsomaan tai ostoksia autoa lukuunottamatta tekemään.. Syömisenkin kanssa oli vähän niin ja näin.
Kilometrejä tuli Tojotan mittariin jotain liki 500 päivän aikana ja soppaa meni 30l. Onneksi bensa on täällä selvästi halvempaa, n. 1e/litra joten otin Aeronkin kuivan tankin mieluusti täyteen 98:ia.