1.9TiD Femman P2279 tuli ja meni, pitääkö olla huolissaan?

Nokivasarasta salonkikelpoiseksi ympäristön säästäjäksi.
Vastaa Viestiin
RokRoland
Matalapaineturbo
Viestit: 200
Liittynyt: Ti Huhti 01, 2014 22:07

1.9TiD Femman P2279 tuli ja meni, pitääkö olla huolissaan?

Viesti Kirjoittaja RokRoland »

Uskaltauduin 2010 1.9TiD Viirulla käymään Oulussa. Sastamalasta matkaa tulee runsaasti, mutta saapa Saabilla ajaa. Harmillisesti kilometrin päässä kotoa kuskin lasinnostin sanoi PAM kun yritin laskea ikkunaa ja lähti vetämään ruutua vinoon. Tämä on kuitenkin toinen tarina. Sen sijaan harmillisemmin 80 kilometriä ennen perille pääsemistä ohitin nelostiellä rekan ja omalle kaistalle palatessa vikavalo tuli päälle ja cruise napsahti pois päältä. Oi voi.

Matka jatkoi nilkutellen vähän asutummille seuduille. Limp moodilla pääsi sen satasen kuitenkin juuri ja juuri, automaattia vasten taistellen. Pysähdyin, jahka löytyi taukopaikka ja silmämääräisesti katsoen ei näkynyt mitään kummempaa eikä valtavaa pihinää havaittu tyhjäkäynnillä, sihiseehän tuo aina jonkin verran. Lähtiessä auto antoi tehoja mutta pian oltiin taas vikatilassa, vaikka sukkasillaan ajoinkin.

Ajoin Motonettiin lukemaan koodit motomaatista, josta P2279 tuli. Kone ei osannut nollata koodia tai antaa mitään sen parempaa infoa mistään. Syynäsin aikani putkia ja EGR:ää. Ainoa kummallisuus oli lievä savu EGR:n alta moottorin käydessä (tulipellin puolelta), mutta EGR:n pultit sekä mutterit olivat kyllä kireällä. Vieläkään en löytänyt ahtovuotoa putkista. Yksinään ja siisteissä vaatteissa oli tylsä tutkia asiaa. Tässähän on EGR poistettu käytöstä sekä tulppauksella että softauksella.

Ajelin sitten majapaikkaani kovin sukkasillaan. Ilta meni osittain manatessa maailman harmeja, tai ainakin Saabin. Lopulta seuraava aamu ja päivä valkeni. Lähdin kotimatkalle, ja yritin ajella kovin nätisti että saisi käyttää cruisea. Päivä tuntui pitkältä mutta hetken kuluttua uskalsin ohitella jopa rekkoja näkyvyyden ollessa pitkä eikä auto laittanut hanttiin. Muutaman pysähdyksen taktiikan jälkeen, Parkanossa tapahtui kummia jahka sellainen 350-400km oli taitettu. Vikavalo sammui lähtiessäni huoltikselta, tai siis, ei syttynyt enää. Jahka pääsin melko lähelle kotia, uskaltauduin polkemaan ihan kunnolla täyskaasukiihdytyksiä. Ei enää mitään hätää. Auto kiihtyi ja laitteet lauloivat, vikavalo ei loistanut kuin poissaolollaan.

Millähän tämänkin selittäisi ja kannattaako tulevaisuuteen varautua jotenkin? MAP-anturin likaantumisella tai virheillä tuo kai selittyisi, mutta pitääkö hommata sellainen jo jemmaan? EGR on poistettu käytöstä sekä mekaanisesti että softatusti, joten ei kai senkään pitäisi päästä vaikuttamaan asiaan, niin kauan kun se ei ala falskaamaan. Ei huvittaisi ihan siitä riemusta tilata MAP-anturia kaappiin, jos se ei asiaan liitykään. Kyseessä lienee BOSCH 0 281 002 437.

Sen verran vielä, että diagnosointiin ei nyt Techiä ole, mutta OpCom on, jolle femma kyllä kovin vähän asioitaan kertoilee.

Edit: Imusarjan läpät eivät ole myöskään ongelma, ne vaivasivat 2 vuotta sitten, päätyivät autuaammille metsästysmaille. Tulppauksen teki ammattilainen mutta kai tuollainen tulppakin voi vuotaa.
RokRoland
Matalapaineturbo
Viestit: 200
Liittynyt: Ti Huhti 01, 2014 22:07

Re: 1.9TiD Femman P2279 tuli ja meni, pitääkö olla huolissaan?

Viesti Kirjoittaja RokRoland »

Noh. En ole enää huolissani. 300 km ajoa ja ei oireita.

Kiitollinen auto tämä femma kun viatkin korjaantuvat ajamalla.
tomiix
"Tuplakaasari"
Viestit: 67
Liittynyt: Ke Heinä 15, 2020 13:15
Paikkakunta: JNS

Re: 1.9TiD Femman P2279 tuli ja meni, pitääkö olla huolissaan?

Viesti Kirjoittaja tomiix »

Minulla viiru varoitteli 2279:llä ja limbillä vuotavasta ahtoletkusta. Letkun räjähdyksen jälkeen vaihtui koodi ja limbistä tuli pysyvä ja vikakin löytyi helposti :wink: .
9-5 -07 2.3T STW
9-5 -06 2.3T STW Aero
ex 9-5 -07 2.0T STW A
ex 9-5 -08 2.3T STW
ex 9-5 -09 (-10) 1.9 TiD STW A
Mikki2
"Aero"
Viestit: 332
Liittynyt: To Elo 12, 2010 21:26
Paikkakunta: Oulu

Re: 1.9TiD Femman P2279 tuli ja meni, pitääkö olla huolissaan?

Viesti Kirjoittaja Mikki2 »

Täällä aikoinaan sama ongelma. Turbolta coolerille menevä ahtoletku väsyi ja murtui hiljalleen viimeisestä taitoskohdasta ennen cooleria. Alussa varoitteli samalla tavalla ja sitten pysyvä koodi päälle.
9-5 sw 1,9 tid aut. -08 // Og900 T16 5d -92 // Tech2 // Timppa #5363#
Korjari
"Kaasari"
Viestit: 49
Liittynyt: Ma Touko 30, 2016 11:24
Paikkakunta: Kajjjaani

Re: 1.9TiD Femman P2279 tuli ja meni, pitääkö olla huolissaan?

Viesti Kirjoittaja Korjari »

Jos on DPF paikallaan niin ahtovuoto saattaa edesauttaa pöntön tukkeutumista. Yhden opelin kanssa Z19DT:llä kävi sellainen juttu.Toki EGR oli kans entinen ja saattoi olla osasyy. Se piti kans vaihtaa ennenkuin tokeni ja sai polteltua pöntön puhtaaksi.
9-3 TTiD
Vastaa Viestiin