Laitetaanpas pitkästä aikaa raporttia. Autolla on nyt ajettu 53400km ja hienosti pelaa. Mitään vikoja ei ole ollut. Bensalla on ajeltu nyt viime ajat, kun Hatanpään RE85 -mittari välillä tempuili ja en ole halunnut tankata siellä ennenkuin saavat uudentyyppisen pumppunsa kunnolla toimimaan. Kulutus on vähän alle 12 litraa sadalla (varmaan 10000km:n keskiarvo). Sen verran vähän tulee maantieajoa, että alle kymppiin ei ole päästy kertaakaan yhden tankin aikana. Meno on kuitenkin niin tehokasta ja jouhevaa, että eipä tuo korkeahko kulutus haittaa.
Ajoin juuri tänään isän autolla vähän aikaa (-06 mallin 9-5, aikaisemmin siis minulla taksina ollut) niin kyllä on aika iso ero noilla kahdella. Saas nähdä koska isä haluaa ostaa tämän nykyisen taas alta pois...

Tässä uudessa mallissa on muutama hyvin tehty pikkuasia. Tuulilasia pestessä roiskeet jäävät a-pilarissa oleviin "päällyspaloihin", joten sivuikkunoihin ei tule yhtään pesuvettä.
Ulkolämpötilamittari on myös erittäin tarkka ja siihen ei vaikuta mikään sellainen, joka vanhassa mallissa aina muutti lämpötilaa. Jos esim. talvipakkasilla piti autoa käynnissä hetkenkin aikaa, alkoi lämpömittari nousta ainakin kymmenen astetta ja helteillä jos aurinko paistoi keulan puolelle, lämpötila saattoi nousta reilusti. Uudessa mallissa ei ole mitään vaikutusta kummassakaan tilanteessa.
Eipä nyt muuta tule mieleen, upea auto!
Toivottavasti tehtaalla saavat rahoitus- ja muut asiat kuntoon, että tuollaisia autoja saa vielä muutkin halukkaat.
Poikkesin MetroAutossa ja sain myös tietoa farmarista. Näillä näkymin ensiesittely siirtyy syyskuulta lokakuuhun. Hinnaston toki sain, farkku on noin 2300€ kalliimpi kuin sedan; 1.6T koneella alk. 42231€, Turbo4 Biopower 46796€, TiD (136hv) 42051€, TiD (160hv) 44192€, TTiD (190) 47223€. Nelivetona 4-5 tuhatta enemmän ja automaatti lisää 3-4 tuhatta hintaa...
t:Henri