Läppäkotelon korjaus

9-5 tuli tonnarin seuraajaksi syksyllä 1997.
Tommile
"Ruisku"
Viestit: 103
Liittynyt: Ke Elo 30, 2006 12:33
Paikkakunta: Espoo

Re: Läppäkotelon korjaus

Viesti Kirjoittaja Tommile »

ylepola kirjoitti:Aika monessa nykyautossa taitaa tuo läppäkotelo olla vanhemmiten varsin heikko lenkki. Luettuani koti- ja ulkomaisia keskustelufoorumeita olen havainnut, että näin on selvästi myös Saabin laita. Britanniasta löytyisi ainakin yksi taho, joka korjaa näitä ihan työkseen, mutta eipä ole intoa lähetellä mitään sellaista merten taa jolle vielä itsekin pystyy tekemään jotain.

Tässäpä aluksi ne oireet, joiden perusteella allekirjoittanut ryhtyi epäilemään läppäkoteloa:
1. Satunnaisesti syttyvä ja usein kuitenkin itsekseen sammuva "check engine" -valo. Kampiakselin asentoanturi oli jo vaihdettu edellisen omistajan toimesta.
2. Moottorin kummallinen ryntäily, kuin aave olisi käynyt painamassa kaasupoljinta silloin tällöin
3. Lopulta 2 x tielle jäänti, TCS -valoineen yms. jolloin moottori suostui vain käynnistymään sekunniksi mutta sammui heti. Akun irrotus hetkeksi palautti kyvyn saada ajoneuvo ajamalla kotiin mutta vain lyhyen matkan, toisella kertaa alle kilometri ja toisella kertaa n. 4 kilometriä.

Kerrottakoon vielä, että limp home -solenoidi oli mekaanisesti hajonnut, eikä siis voinut toimia valmistajan tarkoittamalla tavalla. Mutta päättelyketjussani limp home -solenoidia tarvitaan vasta sitten kun jokin on jo mennyt pahasti pieleen, joten en uskonut että se itse olisi voinut aiheuttaa kuvailemiani ongelmia. Enemmänkin epäilin eräästä toisesta ajoneuvosta minulle ennestään tuttua läpän kulloistakin positiota ilmaisevaa paluutietoa. No koska matkahuolto toi viimeinkin eilen uuden limp home -solenoidin, päätin sen asennuksen yhteydessä laittaa läppäkotelon saman tien paloiksi ja katsoa mitä se oli syönyt. Sisällä odotti melkoinen ylläri!

Kuva1: Kannen ja kelan poiston jälkeen johtimet näyttivät tältä http://kuvaton.com/k/Y421.jpg
Kuva2: Tuon pyörivän kestomagneetin poiston jälkeen avautui lisää näkymiä http://kuvaton.com/k/Y42D.jpg eli mitäköhän tuon mustan aluslevyn alla oikein onkaan. Sitä en kuitenkaan onnistunut poistamaan, joten oli pakko tyytyä hellittämään sitä avaamalla nuo pienet T8:n torxit. Sen jälkeen johdot sai varovasti alta pois http://kuvaton.com/k/Y420.jpg
Tässä välissä olin jo ehtinyt kolvaamaan tuon liittimen irti ja seuraavaksi edessä oli johtojen korjaus ja uudelleen paketointi. Käytin noihin lyhyisiin yksinkertaisesti kutistesukkaa, pidemmät johtimet vaihdoin uusiin niin kaukaa katkaisten kuin pystyi ja loppupätkät naamioin taas samaisella kutistesukalla http://kuvaton.com/k/Y42t.jpg Sitten vain liittimen kolvaus takaisin paikalleen http://kuvaton.com/k/Y42x.jpg ja paketti kasaan http://kuvaton.com/k/Y42v.jpg muistaen kiristää tuon mustan aluslevyn torxit. Huomaa uutuuttaan kiiltävä limp home -solenoidi!

Nuo johtimet, joilla korjauksen tein olivat hieman liian paksuja ja vain yksi väri osui kohdalleen. Mutta kun vika oli noin ilmeinen, niin korjaajakin on silloin malttamaton. Sitä käytetään mitä pakista löytyy..! Ja koeajolla olikin sitten jo juhlan tuntua ilmassa. Kaikki toimi, ei kertaakaan check engine -valoa, jonka välkyttelyyn olikin jo lähes tottunut viimeisen parinsadan kilometrin aikana. Ei moottorin kummallista vaeltelua ja itsekseen ryntäilyä. Solenoidikin on nyt kunnossa, mutta sitä ei enää tarvittu! Aiemmin tuon solenoidin sähköinen osuus päästeli vähän väliä sellaisia iloisia konepistoolisarjoja klak-klak-klak-klak-klak voimatta vialle yhtään mitään. Huomenna lähden pidemmälle lenkille ja katsotaan miltä sen jälkeen vaikuttaa.
Moro,

oma kotelo limputti eilen ja olisi tarkoitus avata tuo tekohengityksen merkeissä :D

Ilmeisesti alkuperäiset johtimet ovat PVC:tä, jolloin polttoainehöyryt syövät niistä eristeet pikkuhiljaa pois. Tarkoitus olisi laittaa silikonijohtimet tilalle.

Jotain pientä häikkää ilmeisesti jäi tuon edellisen jäljiltä, mutta vieläkö kotelo on ajossa?

Terv.
Tommi
#6175
NG 9-5 2,0 TiD Vector M6 MY2010
Joukku
Matalapaineturbo
Viestit: 151
Liittynyt: Ke Loka 24, 2012 19:32
Paikkakunta: Tervola

Re: Läppäkotelon korjaus

Viesti Kirjoittaja Joukku »

9000LPT kirjoitti:Tuo kaasuläppäkotelohan on suunniteltu alusta alkaen kuluvaksi osaksi. Yhden kotelon purin aikoinaan ja totesin asentotunnistimen liukupintojen olevan kuluva osa. Ilmeisesti jotenkin pinnoitettu liukupinta, joka kuluessaan alkaa antaa väärää tietoa.

Tämä on muutenkin tuttua auto puolelta eli osia ei edes suunnitella kestämään juurikaan 200tkm enempää.
Liukupintojen.. Ite omaa koteloa kolvaillut ja tuumaillut miten kummassa siitä saa tuon muovikuoren pois. Fiksuna tökkäsin pariin reikään siinä muovikuoressa ja hetken olin innoissani, että jotkin haitat irtosivat. Noh, irtosihan sieltä mutta ei sitä mitä toivoin. Nyt on pihalla ilmeisesti nuo liukupinnat, varmaankin asemantunnistukseen ovat tarkoitettu. Ei taida onnistua kasaus ilman totaalista räjäytystä.

Kuva



Sent from my iPhone using Tapatalk
Nxi
"Ruisku"
Viestit: 122
Liittynyt: Pe Huhti 21, 2006 15:42
Paikkakunta: kalajoki

Re: Läppäkotelon korjaus

Viesti Kirjoittaja Nxi »

Tuon purkamisesta en oo löytäny ulkomailtakaan oikein mitään. Joku oli enemmän ehkä yrittäny, mutta totesi vain että tarvii jonkun työkalun potikan nostamiseksi ja taas akseli ei ole irroitettavissa.

En ole itse joutunut vielä purkamaan joten onko se tuo messinki holkki joka sen pitää paikoillaan? Siinä on varmaan sitten liikkuvat sisuskalut kiinni vai pyöriikö tuo koko muovi hässäkkä akselin mukana?

lainaan kuvaasi:
Kuva

ja onko tosi että akselia ei saa pois? joissakin kuvissa näkyy että läppä ois ruuveilla kiinni, mutta miten se on tuolla jousi puolella sitten. Akselin mukanahan se potikka luultavasti tulisi pois.

Niin ja nuo sinun osaset näyttää tosiaan potikan kontakteilta jotka lukevat sitä vastus kehää.. tarttis tosiaan saada takaisin paikoilleen.

Tuollaiset johteet ilmeisesti sen muovin alla:
http://i32.photobucket.com/albums/d35/N ... C01891.jpg
* 9-5 Aero MY03 *
Tommile
"Ruisku"
Viestit: 103
Liittynyt: Ke Elo 30, 2006 12:33
Paikkakunta: Espoo

Re: Läppäkotelon korjaus

Viesti Kirjoittaja Tommile »

Moro,

Innostuin oman kotelon limpun takia aiheesta ja kaikenkaikkiaan 6 koteloa on käynyt pöydällä, joista 3 jatkaa elämäänsä vieläkin. 2 koteloa en olisi voinut pelastaa ja valitettavasti se yksi joka olisi ollut korjattavissa sai uhrautua tieteelle, mutta sitähän ei siinä vaiheessa vielä voinut tietää :?

Akselia ja potikoita ei saa yrittää iroittaa, muuten peli on menetetty.

Poweri ja skooppi säästävät myös turhalta työltä ja ärräpäiltä.

Yv:llä voi kysellä korjauspalvelua :wink:

Terv.
Tommi
#6175
NG 9-5 2,0 TiD Vector M6 MY2010
Nxi
"Ruisku"
Viestit: 122
Liittynyt: Pe Huhti 21, 2006 15:42
Paikkakunta: kalajoki

Re: Läppäkotelon korjaus

Viesti Kirjoittaja Nxi »

Tommile kirjoitti: Akselia ja potikoita ei saa yrittää iroittaa, muuten peli on menetetty.
Tämähän ei nyt joukku:a oikein ilahduta kun potikasta on jo osia irti.. minäkin haluaisin tietää mikä sitä akselia pitää? Nämä on vissiin ammattisalaisuuksia kun mistään ei löydy.

Putsaaminen nyt onnistuu purkamattakin ja sillä pitäs tietenkin koittaa pärjätä :)

Potikan irroitus toki vaatii että sais vedettyä jostain aukosta suoraan tuota messinki holkkia kun muovit sitä varmaan kestä vaikka kuin tasaisesti vetäis. Jos se onnistuisi niin pitäisi olla tarkkaan merkitty holkin asema akseliin nähden.
Joukku
Matalapaineturbo
Viestit: 151
Liittynyt: Ke Loka 24, 2012 19:32
Paikkakunta: Tervola

Re: Läppäkotelon korjaus

Viesti Kirjoittaja Joukku »

Mistähän näitä koteloita saa edullisesti ostettua jos uhraisi tuon omanikin tieteelle ja tämän foorumin käyttöön. Toisessa päässä (missä jousi on) on hitsaussauma, sieltä ei irtoa mitään, joten jos tuota haluaa irti saada niin jotenkin se pitää täältä potikan päästä nimenomaan lähteä.

Ajoitus on varmasti tärkeä, liekö jopa liimattu kiinni. Päällimmäinen muovipotikka tosiaan pyörii mukana ja alin piirilevy on kiinteästi rungossa kiinni. Mullakin oli alemmassa piirilevy muovissa kaksi torxia, otin ne irti kun ajattelin että niiden irroituksesta olisi apua. Tuo oli hyvä kuva jossa oli nuo johteet näkyvillä!

Nuo irronneet pienet kontaktit olivat toisesta päästä kuin katuharja, liekö jo finaalissa?



Sent from my iPhone using Tapatalk
Joukku
Matalapaineturbo
Viestit: 151
Liittynyt: Ke Loka 24, 2012 19:32
Paikkakunta: Tervola

Re: Läppäkotelon korjaus

Viesti Kirjoittaja Joukku »

Olisiko kellään kuvaa tuosta potikan pohjasta että tietäisi missä asennossa noita pirulaisia pitäisi alkaa takaisin uittamaan. Ammattisalaisuuksia en urki mutta jos jollakulla olisi pikkuvinkkiä antaa..


Sent from my iPhone using Tapatalk
Tommile
"Ruisku"
Viestit: 103
Liittynyt: Ke Elo 30, 2006 12:33
Paikkakunta: Espoo

Re: Läppäkotelon korjaus

Viesti Kirjoittaja Tommile »

Nxi kirjoitti:Tuon purkamisesta en oo löytäny ulkomailtakaan oikein mitään. Joku oli enemmän ehkä yrittäny, mutta totesi vain että tarvii jonkun työkalun potikan nostamiseksi ja taas akseli ei ole irroitettavissa.

En ole itse joutunut vielä purkamaan joten onko se tuo messinki holkki joka sen pitää paikoillaan? Siinä on varmaan sitten liikkuvat sisuskalut kiinni vai pyöriikö tuo koko muovi hässäkkä akselin mukana?

lainaan kuvaasi:
Kuva

ja onko tosi että akselia ei saa pois? joissakin kuvissa näkyy että läppä ois ruuveilla kiinni, mutta miten se on tuolla jousi puolella sitten. Akselin mukanahan se potikka luultavasti tulisi pois.

Niin ja nuo sinun osaset näyttää tosiaan potikan kontakteilta jotka lukevat sitä vastus kehää.. tarttis tosiaan saada takaisin paikoilleen.

Tuollaiset johteet ilmeisesti sen muovin alla:
http://i32.photobucket.com/albums/d35/N ... C01891.jpg
Moro,

Tuossa kuvassa näkyvät johtimet jotka sukeltavat kaasupoljinpotikoille pannaan poikki tuon läpänasentopotikan jälkeen niin että voidaan tehdä uusille johtimille liitos tähän kohtaan. Ennen liitoksen tekemistä ujutetaan sopivan mittaiset kutistesukkapätkät kaasupoljinpotikoille. Sukat törmäävät nätisti kaasupoljinpotikoiden juotoskontakteihin jolloin myös tältä osin johdinten pinnoitteiden rispaantuminen on estetty ( tämä selvisi sen yhden läppäkotelon räjäytyksen yhteydessä ) . Tämän jälkeen kutistetaan kaasupoljinpotikoille ujutettujen kutistesukkien päät.

Sitten juotetaan kaasupoljinpotikoille meneviin johtimiin sopivat pätkät silikonipäällysteisiä johtimia jotka riittävät liittimelle asti. Seuraavaksi pujotetaan pienet pätkät kutistesukkaa jokaisen juotetun liitoksen päälle ja kutistetaan ne jolloin juotosliitoskohdat on eristetty. Tämän jälkeen pujotetaan johtimet 2 kpl molemmin puolin akselia läpänasentopotikan alta. Jos tuli paksut johtimet valittua voi pujottaa liittimen puolelta ohuemman vetolangan ja juottaa siihen nuo 2 kpl per puoli tulevia johtimia ja vetää vetolangan avulla johtimet läpänasentopotikan alta liittimelle. Läpänasentopotikan lyhyempiin johtimiin kannattaa laittaa sopivan mittaiset kutistesukkapätkät ja kutistaa näin johtimille uudet kuoret.

Edit: myös poljinasentotunnistimen vanhat johdot kannattaa kannattaa katkaista liittimeltä sopivaan mittaan että voi kutistella uudet kuoret myös niihin. Toiset juotosliitokset täytyy tehdä näiden liittimeltä tulevien ja läppäasentotunnistimen alta pujotettujen uusien johtimien välille. Muistaakseni en saanut kontaktia helposti irroitettua liittimestä joten päädyin tekemään kahdet liitokset. Päivittelen tähän juttuun muutamat kuvat vielä myöhemmin.

Kaikissa purkamissani 3 kotelossa oli potentiometrien liukupinnat uutta vastaavia. Mielestäni potikoiden kulumisesta ei ole mitään viitteitä. Sen sijaan ongelmat aiheutuvat juuri tuosta että saksalaisinsinöörille on tullut johtimien pinnoitteiden valinnassa mokkula tai materiaalin vanhenemisesta ei ole ollut saatavissa tietoa valintaa tehdessä.

Tuon potikan mokkulan, jossa siis ovat nuo liukuharjat, jotka Joukulla olivat lähteneet irti tekevät kontaktin piirilevyllä olevaan kahteen vastusliukupintaan. yhdessä tunnistimessa on siis kaksi liukupotentiometriä. ECU syöttää molempiin potikkapareihin 5 voltin jännitteen. Sekä poljinasentotunnistimen että läpänasentotunnistimen sisältämien kahden potentiometrin jännitteiden summa on aina tuo 5 volttia. Tämän pystyy mittaamaan pöydällä 2-kanavaisen oskilloskoopin avulla. Tärkeintä on siis ettei tuo summajännite 5V heilu missään tunnistimen asennossa. Jos summajännite poikkeaa merkittävästi 5 voltista, laukaiseen ECU solenoidin joka limputtaa läppäkotelon.

Läppämoottori, joka on siis se iso pyöreä kestomagneetti kelan sisällä toimii 12 voltin PWM:llä.
Tätä voi haluttaessa simuloida labrapowerilla jossa on säädettävä virranrajoitus. Tämä ei ole kuitenkaan tarpeellista jos on esim. valokuva siitä missä asennossa kestomagneetti oli ennen purkua. Jos magneetin laittaa väärinpäin ottaa moottori käynnistäessä epämiellyttävän paljon kierroksia ja säätyy luonnolisesti vain pahempaan suuntan mikäli moottoria ei heti sammuteta :oops:

Piirilevy jossa on siis noiden kahden potikan vastusliukupinnat on hyvin kovaa materiaalia ilmeisesti lämmönkeston takia. Siksi en suosittele akselin poistoa enkä liukuharjojen irroittamista ettei tuo piirilevy murru tätä yrittäessä. Yksi näistä kolmesta hylkyyn menneestä läppäkotelosta sisälsi murtuneen levyn jolloin vastusliukupinnat olivat täysin poikki hiusmurtuman kohdalta. Levyn on voinut jäädä valmistusprosessissa jännite joka on rikkonut levyn kun metrit aikanaan tulivat täyteen tahi levyä oli yritetty irroittaa voimalla. Lisäksi harjojen paine liukupintoja vastaan pitäisi saada täsmälleen oikeaksi. Suosittelen ainoastaan paineilman käyttöä liukupintojen puhdistukseen, koska mitään mömmöjä ei noissa ole tehtankaan jäljiltä.

Omassa autossa on nyt näin korjattu kotelo 3 tkm takana ilman ongelmia. Toinen on jossain autossa, jonka asiakas ei tiettävästi ole valittanut :) ja kolmas jolla myös on testiajoa n 1tkm odottaa vielä ottajaansa :wink:

Tässä oli suurinpiirtein kaikki mitä minulla on aiheelle antaa, toivottavasti tästä on jollekulle apua.

Joukun kannalta ollaan auttamattomasti myöhässä, mutta toivottavasti Nxi ehtii lukea tämän ennen kuin lyö akselin pois.

Terv.
Viimeksi muokannut Tommile, Ti Huhti 22, 2014 21:16. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Tommi
#6175
NG 9-5 2,0 TiD Vector M6 MY2010
Nxi
"Ruisku"
Viestit: 122
Liittynyt: Pe Huhti 21, 2006 15:42
Paikkakunta: kalajoki

Re: Läppäkotelon korjaus

Viesti Kirjoittaja Nxi »

Kiitos näistä. Minä ajelen vielä hymyissä suin 8)

Koittanut vain joukkua auttaa ja etsiä tietoa samalla myös itselle tulevaisuutta ajatellen. Näitä kun on monella mennyt niin se voi olla itelläkin joskus edessä ja kaikki pitäs jostain syystä aina saada itse tehtyä/korjattua :)
Joukku
Matalapaineturbo
Viestit: 151
Liittynyt: Ke Loka 24, 2012 19:32
Paikkakunta: Tervola

Re: Läppäkotelon korjaus

Viesti Kirjoittaja Joukku »

Tommille iso peukku!!

Tuo johtojen korjaus oli jo lähestulkoon valmiina itsellä. Eli lyhyet johdot oli jo pinnoitettu, piirilevyn torxit auki ja pitkät johdot valmiiva katkaisuun mutta ajattelin tosiaan, että tuo musta muovipotikka irtoaa. Vaan kuten tässä on nyt todettu, se ei irtoa -ainakaan ilman väkivaltaa..

TIEDOKSI SIIS KAIKILLE TEE SE ITSE MIEHILLE: ÄLKÄÄ TÖKÄTKÖ MILLÄÄN POTIKASSA OLEVIIN KAHTEEN PIENIMPÄÄN REIKÄÄN. Reijät ovat aikaisemmin lähettämässä kuvassa kello kahden ja seitsemän kohdalla. Sieltä hyppäävät kuin itsestään nuo pienen pienet kontaktit joita ei siis saa enää takaisin. Tai voi saada mutta ruumiinavauksesta selviytymisen todennäköisyys romahtaa todella rajusti.

Uusi läppäkotelo PCS:llä karvan alta 500,- klubialennuksin, joten olen erittäin kiinnostunut nyt käytetyistä.
Avatar
vahajub
"Viggen"
Viestit: 558
Liittynyt: Su Huhti 26, 2009 13:25
Paikkakunta: KUOPIO

Re: Läppäkotelon korjaus

Viesti Kirjoittaja vahajub »

Moi :wink:

Mitenkä voimalla lähtee irti tuo kestomagneetti kun mutterin on poistanut, tuntuu olevan aika tiukassa?!
Jäsen 4448
Saab 9-5 2.0A sedan-99
Saab 900 2.1i 3D -92
Tommile
"Ruisku"
Viestit: 103
Liittynyt: Ke Elo 30, 2006 12:33
Paikkakunta: Espoo

Re: Läppäkotelon korjaus

Viesti Kirjoittaja Tommile »

vahajub kirjoitti:Moi :wink:

Mitenkä voimalla lähtee irti tuo kestomagneetti kun mutterin on poistanut, tuntuu olevan aika tiukassa?!
Moro,

itse ostin Biltemasta sen 4€ akkukengän ulosvetäjän ja viilasin jalkoja sen verran että magneetti mahtuu jalkojen väliin. Saatat joutua myös laittamaan akselin päälle hiukan koroketta jos on oikein jumissa. Ota kuva magneetin asennosta ennen kuin irroitat sen, siinä on sellainen pyöreä kolo indikoimassa asentoa.

http://www.biltema.fi/fi/Autoilu---MP/S ... din-80510/

Terv.
Tommi
#6175
NG 9-5 2,0 TiD Vector M6 MY2010
Joukku
Matalapaineturbo
Viestit: 151
Liittynyt: Ke Loka 24, 2012 19:32
Paikkakunta: Tervola

Läppäkotelon korjaus

Viesti Kirjoittaja Joukku »

Mulla lähti käsin vetämällä. Siinä on suht luja pitovoima alussa mutta antautuu kyllä. Helpoimmalla pääsee kun hommaa Tommin mainitseman ulosvetäjän.


Sent from my iPhone using Tapatalk
Rahikainen
"Tuplakaasari"
Viestit: 58
Liittynyt: To Maalis 14, 2013 19:33
Paikkakunta: Vantaa

Re: Läppäkotelon korjaus

Viesti Kirjoittaja Rahikainen »

Joukku kirjoitti:Tommille iso peukku!!

Tuo johtojen korjaus oli jo lähestulkoon valmiina itsellä. Eli lyhyet johdot oli jo pinnoitettu, piirilevyn torxit auki ja pitkät johdot valmiiva katkaisuun mutta ajattelin tosiaan, että tuo musta muovipotikka irtoaa. Vaan kuten tässä on nyt todettu, se ei irtoa -ainakaan ilman väkivaltaa..

TIEDOKSI SIIS KAIKILLE TEE SE ITSE MIEHILLE: ÄLKÄÄ TÖKÄTKÖ MILLÄÄN POTIKASSA OLEVIIN KAHTEEN PIENIMPÄÄN REIKÄÄN. Reijät ovat aikaisemmin lähettämässä kuvassa kello kahden ja seitsemän kohdalla. Sieltä hyppäävät kuin itsestään nuo pienen pienet kontaktit joita ei siis saa enää takaisin. Tai voi saada mutta ruumiinavauksesta selviytymisen todennäköisyys romahtaa todella rajusti.

Uusi läppäkotelo PCS:llä karvan alta 500,- klubialennuksin, joten olen erittäin kiinnostunut nyt käytetyistä.

Itse ostin neobrossilta uuden uudemmmanmallisen boxin isolla huohotinröörillä hintaan noin 230€.
jouscar
Matalapaineturbo
Viestit: 170
Liittynyt: La Elo 09, 2008 08:39
Paikkakunta: jns

Re: Läppäkotelon korjaus

Viesti Kirjoittaja jouscar »

ylepola kirjoitti:Aika monessa nykyautossa taitaa tuo läppäkotelo olla vanhemmiten varsin heikko lenkki. Luettuani koti- ja ulkomaisia keskustelufoorumeita olen havainnut, että näin on selvästi myös Saabin laita. Britanniasta löytyisi ainakin yksi taho, joka korjaa näitä ihan työkseen, mutta eipä ole intoa lähetellä mitään sellaista merten taa jolle vielä itsekin pystyy tekemään jotain.

Tässäpä aluksi ne oireet, joiden perusteella allekirjoittanut ryhtyi epäilemään läppäkoteloa:
1. Satunnaisesti syttyvä ja usein kuitenkin itsekseen sammuva "check engine" -valo. Kampiakselin asentoanturi oli jo vaihdettu edellisen omistajan toimesta.
2. Moottorin kummallinen ryntäily, kuin aave olisi käynyt painamassa kaasupoljinta silloin tällöin
3. Lopulta 2 x tielle jäänti, TCS -valoineen yms. jolloin moottori suostui vain käynnistymään sekunniksi mutta sammui heti. Akun irrotus hetkeksi palautti kyvyn saada ajoneuvo ajamalla kotiin mutta vain lyhyen matkan, toisella kertaa alle kilometri ja toisella kertaa n. 4 kilometriä.

Kerrottakoon vielä, että limp home -solenoidi oli mekaanisesti hajonnut, eikä siis voinut toimia valmistajan tarkoittamalla tavalla. Mutta päättelyketjussani limp home -solenoidia tarvitaan vasta sitten kun jokin on jo mennyt pahasti pieleen, joten en uskonut että se itse olisi voinut aiheuttaa kuvailemiani ongelmia. Enemmänkin epäilin eräästä toisesta ajoneuvosta minulle ennestään tuttua läpän kulloistakin positiota ilmaisevaa paluutietoa. No koska matkahuolto toi viimeinkin eilen uuden limp home -solenoidin, päätin sen asennuksen yhteydessä laittaa läppäkotelon saman tien paloiksi ja katsoa mitä se oli syönyt. Sisällä odotti melkoinen ylläri!

Kuva1: Kannen ja kelan poiston jälkeen johtimet näyttivät tältä http://kuvaton.com/k/Y421.jpg
Kuva2: Tuon pyörivän kestomagneetin poiston jälkeen avautui lisää näkymiä http://kuvaton.com/k/Y42D.jpg eli mitäköhän tuon mustan aluslevyn alla oikein onkaan. Sitä en kuitenkaan onnistunut poistamaan, joten oli pakko tyytyä hellittämään sitä avaamalla nuo pienet T8:n torxit. Sen jälkeen johdot sai varovasti alta pois http://kuvaton.com/k/Y420.jpg
Tässä välissä olin jo ehtinyt kolvaamaan tuon liittimen irti ja seuraavaksi edessä oli johtojen korjaus ja uudelleen paketointi. Käytin noihin lyhyisiin yksinkertaisesti kutistesukkaa, pidemmät johtimet vaihdoin uusiin niin kaukaa katkaisten kuin pystyi ja loppupätkät naamioin taas samaisella kutistesukalla http://kuvaton.com/k/Y42t.jpg Sitten vain liittimen kolvaus takaisin paikalleen http://kuvaton.com/k/Y42x.jpg ja paketti kasaan http://kuvaton.com/k/Y42v.jpg muistaen kiristää tuon mustan aluslevyn torxit. Huomaa uutuuttaan kiiltävä limp home -solenoidi!

Nuo johtimet, joilla korjauksen tein olivat hieman liian paksuja ja vain yksi väri osui kohdalleen. Mutta kun vika oli noin ilmeinen, niin korjaajakin on silloin malttamaton. Sitä käytetään mitä pakista löytyy..! Ja koeajolla olikin sitten jo juhlan tuntua ilmassa. Kaikki toimi, ei kertaakaan check engine -valoa, jonka välkyttelyyn olikin jo lähes tottunut viimeisen parinsadan kilometrin aikana. Ei moottorin kummallista vaeltelua ja itsekseen ryntäilyä. Solenoidikin on nyt kunnossa, mutta sitä ei enää tarvittu! Aiemmin tuon solenoidin sähköinen osuus päästeli vähän väliä sellaisia iloisia konepistoolisarjoja klak-klak-klak-klak-klak voimatta vialle yhtään mitään. Huomenna lähden pidemmälle lenkille ja katsotaan miltä sen jälkeen vaikuttaa.
Minulle ei kuvalinkit auenneet, ilmeisesti vaihtaneet kuvapilvi palvelimelle.
**********9-5 Wagon Bio**********
***900 -85 omatekoinen Cabriolet***
*******************************
Vastaa Viestiin