Sen verran vielä, että jos noita kokonaishintoja miettii niin suurin osa tuosta rahasta menee verottajalle. Korkeasta työkustannuksesta on turha ensimmäiseksi työn tekijää tai yrittäjää syyttää.
Jos kotiin remonttia teettää ja pysyy rajojen alla, niin työstähän saa sitten 45 % pois kotitalousvähennyksen kautta. Kotitalousvähennyksen prosenttihan paljastaa karuudessaan suomalaisen verotuksen todellisen tason. Ei valtio turpiin tuossakaan diilissä ota, vaikka antaakin työn teettäjälle 45 %:n alennuksen
Mielestäni kaikkien tarjouksen jättäneiden firmojen tuntihinta oli aivan liian alhainen. Työn määrä taas arvioitiin aivan älyttömäksi -tai siis se laskettiin aivan hullulla tavalla. Nyt vaikutti, että laskua syntyy siitäkin, kun "katsotaan, kun maali kuivuu". Eli arvoitiin remontille jokin tietty kokonaiskesto, joka sitten siirtyi tarjoukseen täysinä työpäivinä. Olen aivan 100%:sen varma, että yksikään firma ei ole kylppärini kimpussa joka ikinen arkipäivä, 8 tuntia, neljän viikon ajan, vaikka tarjouksien perusteella näin pitäisi olla.
Olen itse työskennellyt rakennuksilla (isällä oli rakennusfirma, joten oli vähän pakkokin...) ja olen itse tehnyt asuntooni kaiken muun remontoinnin (keittiöremppa, kaikkien pintojen uusiminen ja parin väliseinän poisto). Isäni firma oli aikanaan erikoistunut mm. kylpyhuoneremppoihin, joten työvaiheet ovat tuttuja. Arvioin, että mikäli teen itse remontin, minulla menisi n.1-1,5 viikkoa aikaa työhön. Siis täysiä työpäiviä 5-8 ripoteltuna hieman tuota viikkoarviota pidemmälle aikavälille, kun odotellaan materiaalien kuivumisia tai vaikkapa sähkö- ja putkitöitä. Tuolloin hintaa remontille kertyisi tarjouksissa olleiden tuntitaksojen mukaan n. 2500 euroa. Tästä on aika pitkä matka 8000 euron hinta-arvioihin...
Olisin työkiireitteni vuoksi mielelläni teetättänyt homman, mutta minulla on muitakin kohteita, joihin mielummin tuon 8000 euroa lykkään. Ja kotitalousvähennys -tai muutkaan typerät tuet- eivät juurikaan kiinnosta, kun asiakkaan tukien kautta saama hinnan alennus välittyy kuitenkin palveluntarjoajien hintoihin, jolloin tuki jää todellista pienemmäksi.
Eikö Radio Cityn kuulijat ole urheilumiehiä? Tässä kuunnellut uusinta aamun trio:a ja vielä arvaamatta ollut ensimmäinen mieshenkilöhän on aivan selvä tapaus: Karri Kivi. Potti on toistaiseksi niin pieni, etten jaksa yrittää soitella, mutta kattellaan nyt jos vaikka 200€ menee rikki
Ex: Saab 9-3 SS Aero Stage 1 -05
Ex: Saab 9-5 2.0t A BP stage 1 -07
^ Kaveri osti Kiinassa USB muistitikun. Ihmetteli sitten kun ei tietokone sitä tunnistanut millään. Avaamisen tuloksena kotelossa oli ainoastaan USB-johdosta pätkäisty liitin, jossa oli vielä pätkä johtoakin kiinni.
#2748, Saabiton, Utan Saab, Between Saabs
Entiset: 9-5 Wagon 2.3t Vector -02 "BioPower", NG900S -94, OG900i 4d -87
Saabisti toisessa polvessa.
Nykyinen puhelinliittymätarjous loppuu toukokuun puolivälissä, ny pitäisi päättää ottaisiko samanlaisen Saunalahden liittymän vielä puoleksi vuodeksi 5 euron alennuksella vai vaihtaisiko DNA:n vastaavaan liittymään, joka on kymmenen senttiä halvempi ja tarjolla vuodeksi samaisella 5 euron edulla. Molemmilla mystisesti sama 1,9 euron paperilaskuriistohinta. Lähinnä tässä onkin kyse siitä jumittelisiko DNA vähemmän kuin Saunalahti joka on täällä ajoittain ja Järvenpäässä aivan jatkuvasti solmussa. Soneran asiakkaaksi en mene ikipäivänä ja Telefinlandillakin on naurettavat datasiirtorajat suunnilleen vuodelta 2008.
On se kivaa valita kahdesta vaihtoehdosta joilla on täsmälleen sama hinnoittelu, kun se kolmas (!) on täysin älytön. Hienosti toimii markkinatalous Suomessa tässäkin asiassa.
#5168 Saab 900c Combi Coupé '89 | Saab 900i 2.1-16 valve ’92 | Saab 9000 CDE 2.3TA ’96 | Honda Accord 1.8 VTEC S ’99 | Citroën C5 HDi 136 A Exclusive '08 | Tesla Model 3 ’22
Noo, minä muistan vielä ajan, jolloin puhelinliittymävaihtoehtoja oli tasan yksi, ja kannettavaa puhelinta saattoi kantaa juuri niin pitkälle kuin johto riitti
Tosiasiassa noissa liittymähinnoissa markkinatalous on nimen omaan toiminut ja sitä voidaan kiittää nykyisestä erittäin edullisesta hinnoittelusta. N. 15 vuotta sitten kun markkinoilla ei ollut vielä halpaoperaattoreita eikä hintahäirikköjä, puhelut maksoivat minuutilta ja tekstiviestit kappaleelta halvimmillan markan eli n. 17 senttiä. Tämä siis molemmalla mahdollisella operaattorilla, Soneralla ja Radiolinjalla. Rahanarvonkertoimella kun korjaa niin tuo hinta olisi tänäpäivänä varmaan luokkaa 30 senttiä. Kiinteähintaisista paketeista ei ollut toivoakaan, vaan jos puhuit paljon niin maksoit aivan älyttömiä puhelinlaskuja.
AZP kirjoitti:Noo, minä muistan vielä ajan, jolloin puhelinliittymävaihtoehtoja oli tasan yksi, ja kannettavaa puhelinta saattoi kantaa juuri niin pitkälle kuin johto riitti
Niin muistan minäkin, hämärästi mutta kumminkin. Justihin tänään harhauduin kouluun ilman puhelinta, olihan vapautunut olo. Aikanaan omakotitaloon voisi ottaa ihan kiusallaan lankapuhelimen jos ei koko verkkoa ole siihen mennessä purettu...
15 vuotta sitten kännykänkäyttö oli puoli-ilmaista verrattuna siihen mitä se maksoi 90-luvun alussa...enolla oli jo silloin matkapuhelin ja olen kuullut kauhutarinoita sen puhelimen laskuista (laitteen hinnasta puhumattakaan ).
--
Taidan kallistua DNA:han, kun pikaisen kyselykierroksen perusteella se toimii tällä alueella mukavammin, saa multi-simin (micro + tavallinen) samaan syssyyn, ja Elisalla alkaa pikkuhiljaa olla niin iso markkinaosuus että se epäilemättä rupeaa tekemään jotakin äärettömän typerää.
#5168 Saab 900c Combi Coupé '89 | Saab 900i 2.1-16 valve ’92 | Saab 9000 CDE 2.3TA ’96 | Honda Accord 1.8 VTEC S ’99 | Citroën C5 HDi 136 A Exclusive '08 | Tesla Model 3 ’22
Suurin lasku mulla ollut -90 alussa kun gsm tuli ja nokian otin noin 980mk ja kun nettotili silloin noin siinä 3800mk oli se suht kallistakin soitella Ruotsista lomamatkalta.
Silloin piti olla mulla 2 korttiakin kun poikamiehenä kurvailin pitkin suomea ja soneral pärjäsi suht hyvin etelässä mutta oli alueita etenkin pohjoisessa ja idässä joilla toimi kunnolla vain radiolinja.
Puhelin ojossa etsittiin aina kenttää
Jäsen 2986
Saab 9-5 Aero sedan manuaali -03 biopoweroitu
Käytössä muut työvehje Suzuki SX4 1.6 4X4 Outdoor Line -08, emännällä S60 T5 -01
Ihmettelen, missä maailmassa eräät ihmiset kuvittelee elävänsä? Eräällä firmalla on lasku erääntynyt 1,5 kk sitten ja toinen on pari viikkoa ollut erääntyneenä. Näistä on lähtenyt kaksi muistutusta, joista jälkimmäisessä maininta että ellei näitä makseta 17.3. mennessä (tänään), siirty saatava perintään.
Olen sitten sen verran ystävällinen että soitin vielä tänään perään jos vaikka on sattunut jokin kommunikaatiovirhe. Vastaukseksi sain sitten sadattelua ja mouhotusta epämoraalisesta toiminnasta kun tällaisesta olen karhuja lähetellyt ja uhkaan vielä perinnällä. Perintä ei kuulemma heille ole mikään ongelma, koska "rahaa kyllä riittää maksaa perintäkuluja". Jostain syystä sitä ei vain ole riittänyt maksaa näitä normaaleja laskuja ajoissa.
Mainitsi että kaikki on maksettu tänään. Saas nähdä miltä tilisaldo huomenna näyttää.
En ehkä pääse taivaaseen, mutta jatkossakin maksamattomista laskuista lähtee muistutukset. En kuitenkaan enää soita.
Toivottavasti tuo laskujen maksamatta jättäminen ei yleisty.
Joillain esim. alihankintafirmoilla voi olla ilkeä tilanne maksaa 2 viikon erääntymisajalla laskujaan kun itse saavat isolta puljulta 1-2kk kuluttua vasta rahansa.
Tosin järkevämpää aina vaikka ottaa yhteyttä ja yrittää sopia maksuajasta tai saada vaikka kahteen erään jos jotain voi lyhentää kuin mennä perintään.
Itse vanhan liiton miehiä niin jos jotain tavaraa tai palvelua ostanut niin velvollisuus maksaa myös ajallaan pois. Jos ei rahaa niin jää ostamatta.
AZP:llä on sydän kohdallaan kun tuon soiton teit, sääli että ei vastapuoli ymmärtänyt miten harvinaista tuollainen empatia että ottaa yhteyttä oikeasti on.
Jäsen 2986
Saab 9-5 Aero sedan manuaali -03 biopoweroitu
Käytössä muut työvehje Suzuki SX4 1.6 4X4 Outdoor Line -08, emännällä S60 T5 -01
Olen tätä saatavien perintää tehnyt ties minkälaisten tyyppien kanssa. On ollut vanhaa linnakundia, virolaista takavalotakuurakennusyrittäjää, venäläistä kauppiasta ja entistä kansanedustajaa. Selitykset on aina mitä moninaisemmat ja asennoituminen vähän erilaista, mutta tämä tämänpäiväinen kokemus oli jotain aivan uniikkia. Kas kun ei soittanut ihan oma-aloitteisesti mulle haukkuakseen tällaista ihme touhua kuin myyntireskontran hoitamista.
Niin ja tämänpäiväinen puhelu meni noista yllämainituista tahoista muuten tuon listauksen viimeiselle taholle
Poliitikot on irtautuneet todellisesta elämästä. MOT.
Kaverista on olemassa Wikipedia-artikkelikin. Vois sitä tietty ensin vihjata Seiskaan, jonka jälkeen asia on lehdessä, jonka jälkeen siitä voi kirjoittaa kaverin Wikipedia-artikkeliin, ja koska tieto perustuu kirjalliseen lähteeseen, niin tietoahan ei Wikipediasta poisteta
Rahat on tänään tulleet tilille. Mitään korkoja ja maksumuistutusmaksuja ei tietenkään ole maksettu. Enpä taida jaksaa niitä yksin perintään laittaa, lisätään seuraavaan karhuun tai laskutetaan vuodenvaihteessa koko vuoden kertyneet korot ja lisämaksut.
Samaa ihmetellyt itsekin. Oma firma kun myy asiantuntijapalveluita, niin on se kumma, että pienillekin, muutaman tonnin projekteille halutaan 60 pv:n maksuaikaa. Pitkiä maksuaikoja vaativat yleensä kaikkein suurimmat yritykset ja heillähän nuo maksuajat ilmeisesti perustutvat varaston kiertoon alkujaan. Aika jännä vaan, että samat maksuajat koskevat sitten kaikkia ostoja, mitä kyseiset yritykset tekevät. Ei hirveästi houkuta tehdä jotain pikkuprojektia, jos laskun saa lähettää kuukausi sen jälkeen, kun koko projekti on tehty...
Ainakin toistaiseksi olemme saaneet sovittua maksuajat meille järkevimmiksi ihan vaan sanomalla, että pieni firma ei voi odottaa kahta kuukautta maksua -toiminta kun perustuu useisiin pienehköihin keikkoihin, joista pitää saada aikaiseksi jatkuvaa kassavirtaa.
Samoin on kyllä jännä, että näissä isoissa yrityksissä laskut usein "unohtuvat pöydälle" tai "ovat hävinneet postissa", vaikka heillä on erilliset osastot ja sähköiset järjestelmät näiden asioiden käsittelemiseen... Vielä ei ole kukaan kehdannut sanoa, että koira söi laskun