"Loppuunajettu" 9-3 SC TiDS käyttöautona

Esittele oma(t) projektisi täällä. Projektiin liittyvät kysymykset sallittuja, muut kysymykset mallikohtaisiin foorumeihin.
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13191
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: "Loppuunajettu" 9-3 SC TiDS käyttöautona

Viesti Kirjoittaja AZP »

Olipa taas tuotteliaat joulunpyhät. Ja tulihan sitä taas vahinkoakin aikaan omalla tumpeloinnilla.

Aloin eilen joulupäivänä tehdä autoon aikataulunmukaista määräaikaishuoltoa, tällä kertaa isoa versiota, eli uusiksi moottoriöljyn ja suodattimen lisäksi ilmansuodatin, raitisilmasuodatin ja polttoainesuodatin. Ilmansuodatin oli jo valmiiksi hyllyssä, hain lisäksi Motonetistä muut suodattimet ja öljyt. Öljynvaihdon tekemistä arvoin hetken, kun ne on vaihdettu noin 5 tkm sitten kesäkuussa ahtimen vaihdon yhteydessä, mutta ajattelin että parempi että jatkossakin säilyy tasan vuoden (ja noin 10 tkm:n) huoltoväli kaikissa toimenpiteissä, joten öljytkin meni vaihtoon. Eikä siitä kai haittaa ole, että porsineen ahtimen jäljiltä vaihtaa öljyt vielä kerran 5 tkm myöhemmin ja palaa vasta sitten normaaliin 10 tkm vaihtoväliin.

Motonetin tiskillä hieman nikottelin kun myyjä paiskasi eteen ilman- ja polttoaineesuodattimen, joiden paketeissa luki Proparts Sweden. Ajattelin että menköön kuralaatu nyt näissä komponenteissä. Noissa kun ei ole liikkuvia osia, niin ei ne oikein voi mennä rikki.

Sain eilen illalla suoritettua huoltoon kuuluvat tarkastukset, voideltua saranat ym. kohteet, vaihdettua dieselsuodattimen sekä laskettua moottoriöljyt ulos. Öljynsuodatinta en enää iltamyöhään jaksanut ruveta vääntämään auki, kun se on kohtalaisen hankalassa paikassa. Se jäi siis tälle päivälle, samoin raitisilmansuodattimen vaihto. Vanha polttoainesuodatin oli melko kevyesti kiinni, se lähti aukeamaan ihan kevyellä käsin vääntämisellä. Vedin uuden suodattimen tiivisteen voitelun jälkeen sitten vähän tiukempaan käsitiukkuuteen, kiristysmomenttihan on vaatimaton 20 Nm, joten se pitäisi kyllä rannetiukkuudella saavuttaa.

Nuo tälle päivälle jääneet toimet meni sitten sen suuremmin ongelmitta, ja auto oli sitä myöten valmis. Eikun moottori tulille ja vilkaisu auton alle, että dieselsuodatin on tiiviisti paikoillaan. No eihän se ollut, suojakotelo oli kosteana. Kone seis, suojakotelo irti ja öljynsuodatinavaimella ja momenttiavaimella lisää kireyttä niin että oli todennetusti vähintään se 20 Nm. Auto taas käyntiin, ja hetken päästä oli taas kotelo märkänä :twisted:

Tässä kohtaa aloin kiroilla naiviuttani Motonetin tiskillä. Päätin ottaa suodattimen kokonaan irti ja vielä huolellisesti putsata ja voidella tiivistepinnat sekä kiertää suodattimen paikoilleen kunnon momentilla. Irrotin myös suodattiman alapäähän tulevan muovirunkoisen (ja -jenkaisen) kondenssivesisensorin, voitelin tiivisteen ja väänsin sensorin takaisin paikoilleen irtonaiseen suodattimeen ihan kevyehköllä käsivoimalla, kun kuului NAPS. Ja sensorin kiinnitys oli poikki. Tässä kohtaa pääsi ihan oikea kirosana.

Huomenna siis soitto Raision Länsiautoon ja toiveissa on että noita sensoreita olisi marmorihyllyllä valmiina odottamassa tumpeloja asentajia. Jos ei ole, niin yleensä osat on sinne seuraavaksi päiväksi onnistunut saada. Osaa hakemaan pitää vain pummata jostain kyyti, kun tuo loppuunajettu ei nyt aja minnekään ja kesäautotkin on talvilaitumilla.

Näitä muutaman kymmenen euron arvoisia tumpelointeja onkin kertynyt tähän loppuvuoteen ihan mukavasti. Pitäsikö lopettaa autojen roplaaminen ja alkaa vaikka hakata halkoja? Siinä voisin olla hyvä, kaikki hajoaa mihin menen koskemaan. :idea:

Eilen muuten kiinnitin huomiota alustaa tutkiessa oikeassa etupyörässä tähän:

Kuva

Tuostahan puuttuu pölysuojakuppi keskiömutterin päältä. Vasemmalla sellainen on. Laskin että olen renkaat vaihtanut tähän autoon neljä kertaa, ja varmaan toiset neljä kertaa on olleet etupyörät muista syistä irti (viimeksi viikko sitten jarrupaloja vaihtaessa), enkä ole koskaan kiinnittänyt tuohon huomiota. Maantiellehän tuo kupu ei ole voinut pudota ainakaan minun omistusaiakanani, koska vanteissa on pysynyt keskikupit paikoillaan. Ja autossa on minun omistusaikanani ollut pyörät irti vain ja ainoastaan omassa kotitallissani, jonka lattialta en ole tuollaista kupua bongannut. Eli ainoa selitys on se, että kupu on unohtunut edellisen omistajan aikana todennäköisesti jarrupalojen vaihdon yhteydessä asentajalta laittamatta paikoilleen.

Ihmetystä aiheuttaa lisäksi se, että EPC:stä koitin löytää moisen kuvun osanumeroa, mutta en löydä sieltä koko kupua! Keksiömutteriin asti kuvat löytyvät, mutta kupua ei näy yhdessäkään kuvassa mitä tutkin etujousituksen, voimansiirron, jarrujen jne. osista. Kuvista voisi päätellä ettei mitään kupua ole olemassakaan, mutta kyllä autossa vasemmalta puolelta sellainen löytyy.

Pitää kysyä anturia hakiessa Länkkärin osamyyjältä, mutta olen huomannut että hekin ovat käytännössä EPC:n varassa, eli jos ei osaa sieltä löydy, niin sitä ei ole :roll:
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
JP_Vette
"Hölösuu"
Viestit: 5310
Liittynyt: Ma Tammi 23, 2006 21:55

Re: "Loppuunajettu" 9-3 SC TiDS käyttöautona

Viesti Kirjoittaja JP_Vette »

Minä en ainakaan ole nähnyt ainoossakaan (nyky-)Saabissa pölysuojaa navas. Mitä sillä siinä tekeekää, mopollahan se mutteri kuitenki aukastaa ja toisaalta useimmilla on aluvanne joka sen kuitenki suojaa...

Itellä meni viimenen usko Pro Parts Swedenin laatuun kun laitoin sen puljun teettämän paisuntasäiliön joulukuusenjalan vesipöntöks. Oli koho jo valmiiks jumis, paska mikä paska :D
AZP kirjoitti:Pitäsikö lopettaa autojen roplaaminen ja alkaa vaikka hakata halkoja? Siinä voisin olla hyvä, kaikki hajoaa mihin menen koskemaan. :idea:
Jos kaikki hajoaa, niin koita sitte pitää se kirves edes ehjänä. Muuten voi tulla tuskanen savotta :mrgreen:

Ei vaiskaa. Pää pystyyn ja kohti seuraavaa huoltoa. Tekemällä oppii ja tekevälle sattuu. Ei pienestä kannata lannistua. Tietää taas miksi hymyilyttää, kun auto seuraavan kerran hörähtää käyntiin :)
Golf 2.0TDI '15
900 Cabriolet 2.0T '95

Exät: 9000 CS 2.3i '92, S40 2.0t '01, 900 i8 Special '86, 9000 CS 2.0t '96, 9-3 SS 2.2TiD '03, 9-5 Wagon 2.0tA '02, 80 1.9TDi '92, Astra 1.0T '17, 9-3 2.0t '01, 9-3 SC BioPower '08, 9-3 SC 2.0T XWD eLSD '09
Cona
"Hölösuu"
Viestit: 2844
Liittynyt: Ma Touko 23, 2011 17:37
Paikkakunta: Vantaa

Re: "Loppuunajettu" 9-3 SC TiDS käyttöautona

Viesti Kirjoittaja Cona »

Ei ole minunkaan muistikuvan mukaan Viirussa pölysuojia.

En muista varmaksi , että oliko tuon mainitun valmistajan tuote kyseessä, mutta itellä hajosi(murtui) uusi apulaitehihnan kiristin siitä kohdasta, josta sitä kammetaan löysälle. En tiedä oliko liikaa voimaa vai vaan liian pehmeää materiaalia, mutta v#tutti se silti.

Eli kyllä näitä omia ja muiden mokia saa aina aika ajoin korjata. :roll:
NG 900 2.0t Cabriolet -95, exät: 9-5 Turbo pilot 2.0t -07, ja 9-5 Aero Wagon -04 sekä 9-3 Sport Business 2.0t -00
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13191
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: "Loppuunajettu" 9-3 SC TiDS käyttöautona

Viesti Kirjoittaja AZP »

JP_Vette kirjoitti:Minä en ainakaan ole nähnyt ainoossakaan (nyky-)Saabissa pölysuojaa navas. Mitä sillä siinä tekeekää, mopollahan se mutteri kuitenki aukastaa ja toisaalta useimmilla on aluvanne joka sen kuitenki suojaa...
Pitää ottaa vasemmasta etunavasta vielä kuva tänne foorumille, niin näet ensimmäisen nykysaabin pölysuojan :mrgreen:

Itselle nämä etuvetoisten navat on vähän tuntemattomampia, en ole koskaan etuvetoisen etuakselilta irrottanut edes jarrulevyä, saatika roplannut laakereita. Takavetoisissa joita on tullut ropellettua on kyllä ollut etuakselin laakereiden rakenteen takia pölysuoja tarpeen, koska koko napa muttereineen on vaseliinissa ja pitää suojata pölyltä. Mutta mitä tuota Saabin rakennetta nyt EPC:stä katsoin, niin näyttää olevan ihan erilainen idointi kuin kuplavolkkarissa tai Oldsmobilessa, eli ehkä suojalle ei tuossa olevarsinaista tarvetta.
JP_Vette kirjoitti:Tekemällä oppii ja tekevälle sattuu.
Sitä vaan luulis jo oppineen jotain melkein parinkymmenen vuoden aikana :|
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
JP_Vette
"Hölösuu"
Viestit: 5310
Liittynyt: Ma Tammi 23, 2006 21:55

Re: "Loppuunajettu" 9-3 SC TiDS käyttöautona

Viesti Kirjoittaja JP_Vette »

Nojuu kartiolaakerit on oma lukunsa. Jarrulevyn takaahan ei mitää erikoista löydy, pelkkä laakerin kans samaa pakettia oleva napa - ainaki femmois ja tonnareis. Ja taas toi napamutteri vaa kiristää vetonivelen laakeriin.

Tosin sillä napamutterilla on kyl tärkee tehtävä. Jos se on löysällä, niin laakeris on väljää. Kaverin tonnarin etulaakeri "myyntifiksattiin" kiristämällä löysät pois. Oli varmaa asennusvirhe. Toisaalta jos napamutterin irrottaa, niin autoa ei kyl kahta metriä pidemmälle lyki ku koko napa räjähtää hallin lattialle :D

NG-satkun rakennetta en oo purkanu, mut siinä on erilainen. Kohtahan seki tutuks tulee jahka saan ne 332mm jarrut rakennettua avoon ja samalla laakeroin tolpat.

Eiks se oo hyvä, et viä parinkymmenen vuodenki kuluttua löytää haasteita harrastuksesta :mrgreen: Loputon oppimisura jne.
Golf 2.0TDI '15
900 Cabriolet 2.0T '95

Exät: 9000 CS 2.3i '92, S40 2.0t '01, 900 i8 Special '86, 9000 CS 2.0t '96, 9-3 SS 2.2TiD '03, 9-5 Wagon 2.0tA '02, 80 1.9TDi '92, Astra 1.0T '17, 9-3 2.0t '01, 9-3 SC BioPower '08, 9-3 SC 2.0T XWD eLSD '09
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13191
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: "Loppuunajettu" 9-3 SC TiDS käyttöautona

Viesti Kirjoittaja AZP »

Anturi haettu marmorin tiskiltä, 29 euroa klubialen kanssa, filtterin ja uuden anturin asennus kesti kymmenisen minuuttia, ja nyt näyttää siltä, että on tiivis ja auto skulaa.

Mutta mutta. Uuden anturin kanssa ilmestyi sitten ruutuun "Water in fuel, contact service". Ekalla käynnistyskerralla ajattelin että tämä on tietenkin nyt uuden tyhjän filtterin kanssa normaali juttu, mutta olen nyt startannut auton viitisen kertaa, seisottanut sitä tyhjäkäynnillä minuutteja sekä ajanut pienen koeajolenkin. Ja edelleenkin kun virrat laittaa päälle, niin hetken päästä PLING PLONG ja sama ilmoitus ruudussa.

Tuskin sinne uuteen suodattimeen yhtäkkiä ilmestyi yli puoli desiä vettä. Sainkohan kaupasta viallisen anturin, vai voiko tuo Propartsin suodatin olla NIIN paska, että aiheuttaa tuon vikailmoituksen?
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
99 GL
"Hölösuu"
Viestit: 2953
Liittynyt: La Touko 22, 2004 13:41
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: "Loppuunajettu" 9-3 SC TiDS käyttöautona

Viesti Kirjoittaja 99 GL »

Oisko vasen pyöränlaakeri vaihdettu, laakerisarjassa tulee yleensä mukana tuo pölykuppi vaikka alunperin sellaista ei näissä käsittääkseni ole ollenkaan
Saab 9-3 Cabriolet 2.0t Vector A MY07
Saab NG9-5 2.0T Aero A Biopower MY11
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13191
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: "Loppuunajettu" 9-3 SC TiDS käyttöautona

Viesti Kirjoittaja AZP »

^Hyvin mahdollista. Edellinen omistaja sanoi autoa kaupatessa, että alustassa ja muutenkin kaikki on alkuperäistä, vain laturi on vaihdettu. Huoltokirjassa ei ole mitään merkintöjä laakereiden tai alustan osien vaihdoista. Mutta kerrankos sitä ei muista mitä kaikkea pientä on 300 tkm aikana mennyt autosta uusiksi.

Tutkin hieman lisää tuota vanhaa polttoainesuodatinta, ja totesin että syy SIDin valitukselle vedestä polttoaineessa voi hyvinkin mennä Propartsin piikkiin. Jos oikein ymmärsin tuon vesianturin toimintaperiaatteen, niin suodattimen alapäässä on jonkinlainen koho, joka ilmeisesti kelluu vedessä mutta uppoaa dieselissä. Koho on nimen omaan suodattimen komponentti, suodattimen kiinnittyy sitten tuo anturi, joka haistelee kohon asentoa. Näin ollen jos koho on jumiutunut yläasentoon paskassa suodattimessa, niin anturi antaa virhesignaalin.

Täytyy vielä tutkia tuo toiminta ja mahdollinen kohon jumittaminen. Lisäksi huomasin että vaikka suodattimen kiinnitys autoon on nyt tiivis, niin ihan hieman tihkuu tuolta anturin välistä. Kiristin sitä jo hieman lisää, mutta enempää en uskalla, ettei käy niin kuin eilen. Ja edelleen hieman kastuu suodattimen suojakotelo, kun auto seisoo pidempään. Paska mikä paska, taidan hakea marmorilta tuplahintaisen :saab: -suodattimen ja viedä tuon Propartsin takaisin Mätänettiin terveisten kera.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
jmaatta
"Hölösuu"
Viestit: 1741
Liittynyt: Ma Tammi 04, 2010 15:33
Paikkakunta: Oulu

Re: "Loppuunajettu" 9-3 SC TiDS käyttöautona

Viesti Kirjoittaja jmaatta »

Suodattimen jalan saa myös helposti rikki, omaankin on kertaalleen vaihdettu. Sen "onneksi" hajotti huoltoliike polttoainesuodatinta vaihtaessa joten meni huoltotakuuseen. Samalla päätin ettei sitä suodatinta juuri tuon takia kannata itse vaihtaa... :roll:
#4652
Volvo V60 D6 AWD Plug-In Hybrid '13
BMW i3 BEV '17
GSX1400R '0x
ex: 9-3 SC 1.9 TiDS Vector M6 '07, 9-3 2.0T Aero 5D M5 '00
aero
-
Viestit: 8670
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 06:13

Re: "Loppuunajettu" 9-3 SC TiDS käyttöautona

Viesti Kirjoittaja aero »

AZP kirjoitti:^Hyvin mahdollista. Edellinen omistaja sanoi autoa kaupatessa, että alustassa ja muutenkin kaikki on alkuperäistä, vain laturi on vaihdettu. Huoltokirjassa ei ole mitään merkintöjä laakereiden tai alustan osien vaihdoista.
Olen tainnut ennenkin mainita, mutta huoltokirjaan ei muuten yleensä merkitä lähtökohtaisesti mitään ylimääräistä. Sinne leimataan suoritetut määräaikaishuollot ja sillä hyvä, ellei asiakas hoksaa muuta vaatia tai paja ole joku pienempi Pärnäsen Korjaamo joka on jostain syystä keksinyt kirjoittaa sinne kaikkea ylimääräistä.

Huoltokirja kuitenkin on se The Dokumentti, joka autokaupan yhteydessä kertoo kaiken auton kunnosta, joten muut kuitit ja kirjanpidot usein hukkuvat aikain saatossa. Ja kun ei siellä lue kuin ne määräaikaishuollot ja jotain pientä satunnaisten huoltojen yhteydessä, niin tässä maassa on aika paljon hyvin pidettyjä ja laadukkaita autoja, joihin 10+v ja 200+tkm lukemilla menee vaihtoon alkuperäinen akku (jännä että tehtaalla ovat laittaneet ZAP:n tai AD-akun), 7 vuotta ja 100+tkm kestäneet Bilteman pyyhkijänsulat (joku jaksoi merkata ne 60tkm huollossa vaihdetuiksi), ensimmäiset jarruosat ikinä (etenkään ESP-autot ei näitä koskaan kuluta), lähivalopolttimot (joista toinen oli alkuperäinen, kun merkkiliike ei sitä merkannut vaihtaessaan, toinen kestänyt samat 7 vuotta kuin lasinpyyhkimet) ja esim. NG9-3:ssa tyyppiviaksi luettavat McPhersonin yläpään laakerit (monellako NG9-3 -kuskilla lukee näistä jotain huoltokirjassa...?).

Edit: en siis tarkoita, etteikö olisi periaatteessa mahdollista, että juuri tässä autossa on kovasti alkuperäistä palikkaa. En vain pidä huoltokirjaan merkkaamattomuutta kovinkaan varmana merkkinä siitä, että yhtään bumerangia, puslaa, jousta, kääntölaakeria tai pyöränlaakeria (oikeastaan napaa) ei ole vaihdettu.
Salaisen agentin työ on vaivalloisempaa kuin trigonometristen yhtälöiden soveltaminen käytännön höpsismiin.
-Agentti Tuplanolla
KN/Lieto
"Hölösuu"
Viestit: 1228
Liittynyt: To Tammi 11, 2007 12:38

Re: "Loppuunajettu" 9-3 SC TiDS käyttöautona

Viesti Kirjoittaja KN/Lieto »

Harmittaa kyllä laiska tapa, että huoltokirjaan saadaan hädin tuskin huollot merkatuksi. Omasta puuttuu jopa merkintä merkkiliikkeen suorittamasta 90 tkm huollosta (ed.omistajan aikana). Kertoisi aika paljon, kun vaivauduttaisi kirjoittamaan myös ylimääräiset työt. Oikeastaan aika käsittämätöntä. Itsellä on ehkä sitten toinen ääripää, kirjoitan kaikki korjaukset ja pidän kirjaa tankkauksista.
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13191
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: "Loppuunajettu" 9-3 SC TiDS käyttöautona

Viesti Kirjoittaja AZP »

jmaatta kirjoitti:Suodattimen jalan saa myös helposti rikki, omaankin on kertaalleen vaihdettu. Sen "onneksi" hajotti huoltoliike polttoainesuodatinta vaihtaessa joten meni huoltotakuuseen. Samalla päätin ettei sitä suodatinta juuri tuon takia kannata itse vaihtaa... :roll:
Tästä olin pelonsekaisesti lukenut muutamia kommentteja foorumilta, mutta nyt suodattimen pariin kertaan irrottaneena ja asentaneena en oikein ymmärrä mistä tuo hössötys johtuu. Toki se jalka heiluu siellä melko kumimaisesti, eli ronskilla käsin väännöllä sieltä varmaan jotain irtoaa helposti. Nyt kun itse suodattimen liitos jalkaan on tiivis, pitää onneksi rukkailla vain tuota alapäässä olevaa anturin liitosta kun tutkii anturin toimintaa tai toimimattomuutta. Paitsi tietenkin jos totean että tuo kiinakurasuodatin palautuu Motonetiin ja se pitää irrottaa kokonaan. Onneksi anturin toiminnan saa uskoakseni testattua vanhalla suodattimella ilman että uutta suodatinta tarvitsee autosta irrottaa.
aero kirjoitti:Olen tainnut ennenkin mainita, mutta huoltokirjaan ei muuten yleensä merkitä lähtökohtaisesti mitään ylimääräistä. Sinne leimataan suoritetut määräaikaishuollot ja sillä hyvä, ellei asiakas hoksaa muuta vaatia tai paja ole joku pienempi Pärnäsen Korjaamo joka on jostain syystä keksinyt kirjoittaa sinne kaikkea ylimääräistä.

...

Edit: en siis tarkoita, etteikö olisi periaatteessa mahdollista, että juuri tässä autossa on kovasti alkuperäistä palikkaa. En vain pidä huoltokirjaan merkkaamattomuutta kovinkaan varmana merkkinä siitä, että yhtään bumerangia, puslaa, jousta, kääntölaakeria tai pyöränlaakeria (oikeastaan napaa) ei ole vaihdettu.
Tätä yksilöä on huollettu jonnekin 150 tkm asti merkkpajalla, ja huoltovihon sivuille on asianmukaisesti ruksittu vaihdetut jarrupalat jne. Kun noissa huoltoruuduissa ei oiken ole sellaista tilaa johon kirjata ylimääräiset pikkukorjaukset, niin on voineet jäädä merkkaamatta, jos niitä on tehty.l

Merkkihuoltoajan jälkeen pajana on käytetty edellisen omistajan kodin lähellä ollutta privaattikorjaamoa, joka ei ole kehdannut vetää merkintöjä ja leimoja huoltoruutuihin, vaan täyttänyt tiedot huoltovihon lopussa oleville viivoitetuille sivuille. Sinne on melko tunnollisesti merkitty mm. vaihdetut jarrulevyt, ja -palat, mitä suodattimia ja nesteitä on vaihdettu sekä tietenkin jakohihnat ja muut kohtalaisen normaalit kuluvat ja huolto-ohjelmaan kuuluvat osat. Kun näin on tehty, olettaisin että jos samojen huoltojen yhteydessä olisi vaihdettu alustaa niveliä, jousia, kääntölaakereita jne, niin ne olisi kirjaan merkitty. Sen sijaan jos auto on käynyt määräaikaishuoltojen välillä pelkässä bumeranginvaihdossa, on merkintä jäänyt helpommin tekemättä. Tämä auto on kuitenkin kerännyt kilsoja sitä tahtia ja saanut huoltoa sen verran tiuhaan, että luulisi noiden alustan vehkeiden vaihdon tulleen suoritetuksi normaalien huoltojen yhteydessä. Mutta ikinä ei voi tietää.

Ja voihan olla että huoltokirja onkin saksalainen, eikä autoa ole huollettu laisinkaan 8O

Ja edellinen omistaja tosiaan sanoi että alustassa on kaikki alkuperäistä. Saattoi olla myyntipuhettakin, mutta mielestän "kaikki on alkuperäistä" on hieman huono myyntipuhe 300 tkm ajetulle autolle. No, logiikka ei ole kaikkien vahvin laji :mrgreen:

Enkä ole näköjään itse yhtään parempi huoltokirjan täyttäjä. Syksyllä 2015 vaihdetut taka-auraustangot ja takakallistuksenvakaajan puslat on huoltokirjan mukaan ilmeisesti alkuperäiset :mrgreen:

Kuten tätä letkua seuranneet varmaankin ovat oikein päätelleet, pidän toki huoltokirjaa tarkempaa kirjanpitoa erikseen tietokoneella. Siihen exceliin tulee tiedot tankkauksista ja lisätietona aina maininta jos autoon on tehty mitään pissapojan täyttöä suurempaa. Eli polttimot, sulat jne. ja sieltä löytyy kyllä maininnat auraustangoistakin.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
aero
-
Viestit: 8670
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 06:13

Re: "Loppuunajettu" 9-3 SC TiDS käyttöautona

Viesti Kirjoittaja aero »

AZP kirjoitti:Sen sijaan jos auto on käynyt määräaikaishuoltojen välillä pelkässä bumeranginvaihdossa, on merkintä jäänyt helpommin tekemättä. Tämä auto on kuitenkin kerännyt kilsoja sitä tahtia ja saanut huoltoa sen verran tiuhaan, että luulisi noiden alustan vehkeiden vaihdon tulleen suoritetuksi normaalien huoltojen yhteydessä. Mutta ikinä ei voi tietää.
Toisaalta, jos esim. väljä löytyy leimalla eikä huolto ole kohdalla, on pelkkä väljänpoisto eli alustapalikanvaihto hyvinkin helppoa. Voi myös olla, että huollossa huomataan vika ja kun auto osien saavuttua palaa korjattavaksi yhden asian tiimoilta parin viikon päästä, jää se merkkaamatta. Skenaarioitahan on erilaisia, mutta jonninverran foorumia lukeneena ja yhden 9-3:n (johon kääntölaakerit vaihdettiin 88tkm kohdalla - ilman merkintää huoltokirjassa) omistaneena kuulostaa aika hurjalta, jos yhtään bumerangia, kääntölaakeria tai pyörännapaa ei ole 300tkm matkalla vaihdettu.
AZP kirjoitti:Ja edellinen omistaja tosiaan sanoi että alustassa on kaikki alkuperäistä. Saattoi olla myyntipuhettakin, mutta mielestän "kaikki on alkuperäistä" on hieman huono myyntipuhe 300 tkm ajetulle autolle. No, logiikka ei ole kaikkien vahvin laji :mrgreen:
Toisaalta, ihan vain noilla sanoilla voisi joku myös ilmaista sen, että alustaan on ruuvattu vain orggisosia ja jätetty Pro Parts Sweden -paketit Motonetin hyllylle. Todennäköisesti kuitenkin olet lausunnon tarkoituksesta paremmin perillä kuin minä, kun lausujan kanssa olet kuitenkin puhunut.
AZP kirjoitti: Enkä ole näköjään itse yhtään parempi huoltokirjan täyttäjä. Syksyllä 2015 vaihdetut taka-auraustangot ja takakallistuksenvakaajan puslat on huoltokirjan mukaan ilmeisesti alkuperäiset :mrgreen:
:lol:
AZP kirjoitti: Kuten tätä letkua seuranneet varmaankin ovat oikein päätelleet, pidän toki huoltokirjaa tarkempaa kirjanpitoa erikseen tietokoneella. Siihen exceliin tulee tiedot tankkauksista ja lisätietona aina maininta jos autoon on tehty mitään pissapojan täyttöä suurempaa. Eli polttimot, sulat jne. ja sieltä löytyy kyllä maininnat auraustangoistakin.
...ja jopa julkisena päiväkirjana täällä foorumilla, mitä ainakin itse arvostan. Paljon mieluummin sitä ostaa auton, josta on parin tai useamman vuoden päiväkirja luettavissa julkisesti kuin sellaisen, jonka The Huoltokirjan(tm) leimat näyttävät silmään heti epäilyttäviltä ja kerralla lätkityiltä.

Mutta aina itsekseni ruudun takana hihittelen, kun joltain autofoorumilta (joo, luen paria muutakin kuin tätä) luen toteamuksen "Tämä osa oli alkuperäinen, kun vaihtoa ei huoltokirjassa mainita" :)
Salaisen agentin työ on vaivalloisempaa kuin trigonometristen yhtälöiden soveltaminen käytännön höpsismiin.
-Agentti Tuplanolla
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13191
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: "Loppuunajettu" 9-3 SC TiDS käyttöautona

Viesti Kirjoittaja AZP »

AZP kirjoitti:Tutkin hieman lisää tuota vanhaa polttoainesuodatinta, ja totesin että syy SIDin valitukselle vedestä polttoaineessa voi hyvinkin mennä Propartsin piikkiin. Jos oikein ymmärsin tuon vesianturin toimintaperiaatteen, niin suodattimen alapäässä on jonkinlainen koho, joka ilmeisesti kelluu vedessä mutta uppoaa dieselissä. Koho on nimen omaan suodattimen komponentti, suodattimen kiinnittyy sitten tuo anturi, joka haistelee kohon asentoa. Näin ollen jos koho on jumiutunut yläasentoon paskassa suodattimessa, niin anturi antaa virhesignaalin.
Ja tämä pähkäily meni lähestulkoon oikein. Kyllä tämän taistelun saa taas pistää Professional Parts Swedenin piikkiin, ettäs kehtasinkin epäillä että yhdistelmässä orggisosa+ProPartsin osa voisi uusi orggisosa olla se, joka aiheuttaa ongelman :roll:

Elikkäs avataan tätä hieman niille jotka eivät ole päässeet TiD-kolkin polttoainesuodatinta koskaan ihmettelemään. Suodatinhan on tämän näköinen kikkula:

KuvaKuva

Tuo oikeassa/alemmassa kuvassa näkyvä pääty on yläpää ja rakenteeltaan samanlainen kuin omakoppaisissa öljynsuodattimissa, eli kierretään paikoilleen ja sillä selvä. Öljynsuodattimista poiketen alapäässä on tuo vasemmassa/ylemmässä kuvassa näkyvä reikä, jossa on jenka, ja johon tungetaan ja paikoilleen kierretään tämä suodattimessa olevan veden tasoa seuraava anturi:

Kuva

Anturi on kauttaaltaan pinnaltaan muovia eikä siinä ole liikkuvia osia, eli mitän suoranaista sähkö- tai mekaanista kontaktia ei anturiin suodattimesta ole. Anturin muovitiitin sisällä on jonkinlainen sähkötekninen taikakalu, joka ilmeisesti hyppysähkön (jota myös uskovaisten parissa induktioksi, magneettivuoksi tai pyhäksi hengeksi kutsutaan) avulla haistelee, onko koho alhaalla vai ylhäällä (eli onko suodattimessa vettä vaiko eikö). Koho on pyöreä donitsin muotoinen kappale tuon suodattimen sisällä, se kietoutuu hienosti tuon anturin muovitiitin ympärille, kun tiitti työnnetään reikään ja anturi kierretään paikoilleen.

Nyt se magneetti tai muu taikavehje, joka antaa hyppysähkösignaalin tuolle anturille, on kohossa ilmeisesti alareunassa. Jos tuon kohon kääntää suodattimen sisällä toisinpäin, se onkin yläreunassa, jolloin anturi luulee luonnollisesti kohon olevan korkeammalla kuin se onkaan. Ja kohon asento on se, joka paljastaa onko suodattimessa vettä ja kuinka paljon. WISin mukaan vikailmoitus tulee SIDiin, kun suodattimessa on 60 ml tai enemmän vettä.

Ja kappas vain, ProPartsin suodattimessa tuo koho pääsee pyörimään itsestään mihin asentoon haluaa! En viitsinyt vihdoin tiiviisti suodatinjalkaan saamaani suodatinta lähteä irrottelemaan, mutta hetki auton alla anturi irrotettuna ruuvarin kanssa reijästä sohiessa auttoi, ja sain tuon suodattimen ainoan liikkuvan osan kieräytettyä ympäri suodattimen sisällä. Tämän jälkeen anturi paikoilleen, varovainen mutta tiukka kiristys, ja autoon virrat päälle. Ei virheilmoitusta. Pari käynnistystä, useamman kerran virrat päälle, eikä edelleenkään. Tämä tuli siis kuntoon, kun vain tiesi miten päin sen saa&%¤an donitsin kuuluu olla siellä peltikuorisen suodattimen sisällä.

1,5 tuntia asennuksen ja testausten jälkeen kävin tarkistamassa, ja suodattimen suojakotelo oli pohjaltaan edelleen kuiva. Eli ilmeisesti sain anturin viimein kiinni tiiviisti, ja toivottavasti voin palata tähän aiheeseen seuraavan kerran 2 vuoden (tai 60 tkm, kumpi saavutetaankaan ensin) päästä.

Tarinan opetus oli jälleen, että älä osta mitään Professional Parts Swedenin osia autoosi, vaikka niissä ei olisi yhtään liikkuvaa osaa, ne eivät olisi tiellejättäviä hajotessaan tai vaikka muuten ajattelisit että menköön nyt kun halvalla saan. Autoon jäi nyt tuon suodattimen lisäksi raitisilmasuodatin ProPartsin laatikosta otettuna, luultavasti minut löydetään kuolleena autostani joku päivä ja syynä on se, että auton sisäilma oli niin saastunutta, että nirri lähti :mrgreen:

Noista alustan osien alkuperäisyydestä vielä muuten. Kömpiessäni huoltoa tekemässä auton alla raaputtelin etutolpista tarrojen tekstit mielenkiinnosta esiin. Siellä oli tällaiset:

KuvaKuva

On ainakin marmorilta ostettu tolpat, jos ne on joskus vaihdettu. Tuossa kun on nuo 12-alkuiset numerosarjat, niin nehän haisevat ihan Saabin osanumeroilta. Mutta EPC ei tunne moisia numeroita laisinkaan, ei siis millekään osalle. Onko joku muu törmännyt autossaan tällaisiin osiin? Käyttävätkö kenties tehtaalla osia numeroilla, joita ei tarjota varaosiksi ollenkaan, eli varaosana saa aina jollain muulla numerolla olevan osan kuin mitä tehtaalla on laitettu?
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
nacno
"Kaasari"
Viestit: 8
Liittynyt: Ti Touko 10, 2016 11:16

Re: "Loppuunajettu" 9-3 SC TiDS käyttöautona

Viesti Kirjoittaja nacno »

Mulla on ihan tismalleen samat tolpat ja ei ole kertaakaan vaihdettu vielä
Vastaa Viestiin