Satku käy kolmella

Ajaton klassikko. Tuotannossa 60-luvulta 90-luvun alkuun.
Avatar
900Turbo1980
"Kaasari"
Viestit: 16
Liittynyt: Pe Touko 26, 2017 12:57
Paikkakunta: Loppi

Satku käy kolmella

Viesti Kirjoittaja 900Turbo1980 »

Morjens!
Koko yhteisen puolentoista vuoden taipaleemme ajan Saab 900 Turbo vm. 1980 (eli T8 B-moottori ilman APC:tä kärjettömällä sytkällä joka sijaitsee koneen "päällä") kanssa sillä on ollut käyntiongelmia. Pahimpana ehkä se, että lämpösenä ei lähtenyt käymään. Jos alle vartin sisään sammuttamisesta käynnisti uudelleen, lähti se ihan nätisti. Samoin kylmänä. Tosin aivan milli piti kaasupoljinta painaa, varsinkin kylmänä todella tarkka siitä. Eli kylmänä usein hörähti ja sammui, useitakin kertoja välillä. Ja kävi kolmella n. 10 sekuntia, kunnes nappasi neljännen pytyn mukaan. Mutta 15-60 min oli se pahin, sai sahata vaikka kuinka ja kauan. Mäkistartillakaan ei sen ihmeemmin vaikutusta. Sitten, yleensä kolmannella sahauskerralla (niiden pituudesta riippuen) yhtäkkiä hörähtää käymään. Ajossa tasakaasulla alkoi pitää nypytystä heti kun lämpöviisari alkoi nousemaan, samoin tyhjäkäynti heijasi hassusti, niin vähän ettei kierrosmittarissa näkynyt mutta korvalla kuuli. Ja mitä kuumempi, sen pahempia nämä kaksi oiretta.
Noh, sytytyspuolelta vaihdettu _kaikki_ paitsi pyörijä (varmaan kannattaisi siitä aloittaa?), bensapuolelta pumppu, ja nyt viimeisimpänä määränsäädin. Sen vaihdettuani lähtee kuumana ja kylmänä ja siltä väliltä käymään laakista ja kaasuun koskematta, MUTTA sepä ei käykkään enää neljällä oikeastaan ollenkaan, silloin tällöin ajossa kun antaa kunnolla kaasua niin kaiken rötäämisen keskellä ehkä sekunnin kerrallaan tuntee että nyt on nelonenkin mukana. Suuttimien suihkut ainakin omaan silmään hyvät, myös nelospytyssä, jonka tänään havaitsin oikuttelevan. Siitä kun otti tulpan irti niin ei vaikuttanut (kolmella)käyntiin.
Miten lähtisitte tästä jatkamaan? Vika liittyy siis nelospyttyyn, voisiko sieltä olla esim. venttiili mennyt? Myös vanha määränsäädin on tallessa, että jos edes jommasta kummasta saisi soivan pelin, niin hyvä olisi. Tämä "uusi" vaan vaikuttaa paljon lupaavammalta tuon käynnistyvyyden suhteen, mutta mikä nyt vaivaa nelosta? Seosruuvia en edes löytänyt mistään, jospa kävisi myös hiukan rikkaalla? Mene ja tiedä.
PS. myös vanhalla määränsäätimellä nelonen ilmeisesti teki kiusaa, sillä kevään ensimmäisessä siirtoajossa irtosi siitä tietämättäni nelosen suutinletku, eikä nypyttänyt yhtään tasakaasulla. Ihmettelin vaan kun oli niin tehoton talven jäljiltä :D
Avatar
jus
"Saabisti"
Viestit: 11476
Liittynyt: Ma Elo 11, 2003 21:37
Paikkakunta: Helsinki

Re: Satku käy kolmella

Viesti Kirjoittaja jus »

Määräjakajalta suuttimille pitää mennä alkuperäiset paksuseinämäiset kovamuoviset suutinputket. Ei mitään letkuviritelmiä.
Saab 99 GLi 5 Speed -82 • Saab 9000 T16A -87 • Saab 9000 CD 2,3T A -91 • Saab 9-5 2,3t A -00
Avatar
900Turbo1980
"Kaasari"
Viestit: 16
Liittynyt: Pe Touko 26, 2017 12:57
Paikkakunta: Loppi

Re: Satku käy kolmella

Viesti Kirjoittaja 900Turbo1980 »

jus kirjoitti:Määräjakajalta suuttimille pitää mennä alkuperäiset paksuseinämäiset kovamuoviset suutinputket. Ei mitään letkuviritelmiä.
Joo, tuli huomattua, nyt on ihan oikeasti tarkoitukseen sopivaa tavaraa siellä, eikä sitä mitä Specman liikkeessä sanottiin että kyllä tuo sopii, tyhmänä menin uskomaan.
Avatar
Juha96
"Hölösuu"
Viestit: 2892
Liittynyt: To Tammi 19, 2006 23:16
Paikkakunta: Helsinki

Re: Satku käy kolmella

Viesti Kirjoittaja Juha96 »

Puristusmittauksella saisi nopeasti ja kätevästi joko poissuljettua venttiilivaurion, tai sitten todettua, ettei sitä voi poissulkea.
9-5, 96, 96 Sport, 99, MB 220 D W115, Alfa Romeo 159 2,4 JTDm
mestari
"Hölösuu"
Viestit: 7439
Liittynyt: To Maalis 24, 2005 21:06
Paikkakunta: vuorenpeikonkolo

Re: Satku käy kolmella

Viesti Kirjoittaja mestari »

melkein pitäs nypätä kansi pöydälle ja tehdä sitten johtopäätökset kansihalkeman suhteen.
kansiahan on rajusti myynnissä jokapuolella ns hiljaisessa myynnissä jos on tarve jollakin
saab,96,99CC-75,saab 9000-95,2xrabeneic binetta de luxe, fordsonpower että major, fiat 580td4wd,fiat 9804wd,MF165,,nuffield 10/60 olympia maamosa, bernard maamosa,
anv
"Hölösuu"
Viestit: 2132
Liittynyt: Ti Huhti 04, 2006 09:45
Paikkakunta: Oulu

Re: Satku käy kolmella

Viesti Kirjoittaja anv »

Kannen (tai kansipahvin) vuoto-ongelmat on kyllä helpompi tarkistaa ihan vain kun ajaa koneen kuumaksi ja vaikka seuraavana aamuna nappaa tulpat irti. Kaveri starttaamaan ja itse seuraa pärskähtääkö vettä tulpan rei'istä BTDT. Sen näkee kyllä selvästi.
Antti
#8459
Kia EV6 GT-LINE AWD 77kWh -22
ex-Hyundai i30 wagon -20 :(
ex-Saab 9-3 1.8t SC linear pro -07
ex-Saab 900SE -95
ex-Saab 900i -90
ex-Saab 99 turbo -81
ex-Saab 99 CC -76
ex-BMW K1200S
Avatar
900Turbo1980
"Kaasari"
Viestit: 16
Liittynyt: Pe Touko 26, 2017 12:57
Paikkakunta: Loppi

Re: Satku käy kolmella

Viesti Kirjoittaja 900Turbo1980 »

Jäähdytinhuollossa käytin tarkastuksessa, missä katsoivat jollain testerillä paisuntasäiliöstä auton käydessä että muuttuuko testerin väri, pitäisi kuulemma olla todella tarkkakin. Ainakaan sen mukaan vedet ja öljyt eivät mene sekaisin.
Avatar
900Turbo1980
"Kaasari"
Viestit: 16
Liittynyt: Pe Touko 26, 2017 12:57
Paikkakunta: Loppi

Re: Satku käy kolmella

Viesti Kirjoittaja 900Turbo1980 »

Täytynee alkaa varailla siis puristusmittausta jostain
Avatar
nalleolut
"TosiSaabisti"
Viestit: 23921
Liittynyt: Ke Syys 10, 2003 19:21
Paikkakunta: Satakunnan Lappi

Re: Satku käy kolmella

Viesti Kirjoittaja nalleolut »

Halpis mittari maksaa muutaman euron
#1171 klubin jäsen
leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
045-2698659
anv
"Hölösuu"
Viestit: 2132
Liittynyt: Ti Huhti 04, 2006 09:45
Paikkakunta: Oulu

Re: Satku käy kolmella

Viesti Kirjoittaja anv »

Siis minulla ei kannen halkeaminen näkynyt missään muussa kuin kylmäkäynnistyksessä lähti kolmella käyntiin. Ei mitään erityistä puristuspainemittauksessa, ei hävinnyt nestettä sellaista määrää että olisi ollut havaittavissa vaikka vuodenpäivät ajelin sillä rikkinäisenä. Eikä sotkenut öljyjäkään.
Antti
#8459
Kia EV6 GT-LINE AWD 77kWh -22
ex-Hyundai i30 wagon -20 :(
ex-Saab 9-3 1.8t SC linear pro -07
ex-Saab 900SE -95
ex-Saab 900i -90
ex-Saab 99 turbo -81
ex-Saab 99 CC -76
ex-BMW K1200S
skipper
"Kaasari"
Viestit: 30
Liittynyt: Pe Loka 27, 2006 17:10

Re: Satku käy kolmella

Viesti Kirjoittaja skipper »

Moro.
Kokemukseni mukaan tuohon on kaksi syytä.
1. Kansi halki.
2. Polttoaineen määränsäätimen teräskalvo "lommolla", mitattavissa erisuuruisina määrinä suuttimissa, jonka aiheutta esim. polttoaineen loppuminen ajossa.

M.B
anv
"Hölösuu"
Viestit: 2132
Liittynyt: Ti Huhti 04, 2006 09:45
Paikkakunta: Oulu

Re: Satku käy kolmella

Viesti Kirjoittaja anv »

900Turbo1980 kirjoitti:Täytynee alkaa varailla siis puristusmittausta jostain
Elikäs uudelleen sulle. Nappaa ne tulpat aamulla irti, kun koneella on edellisenä päivänä ajettu. kaveri starttaamaan ja katso tuleeko vettä tulpan rei'istä. Ei maksa mitään, mutta kertoo paljon.
Antti
#8459
Kia EV6 GT-LINE AWD 77kWh -22
ex-Hyundai i30 wagon -20 :(
ex-Saab 9-3 1.8t SC linear pro -07
ex-Saab 900SE -95
ex-Saab 900i -90
ex-Saab 99 turbo -81
ex-Saab 99 CC -76
ex-BMW K1200S
mestari
"Hölösuu"
Viestit: 7439
Liittynyt: To Maalis 24, 2005 21:06
Paikkakunta: vuorenpeikonkolo

Re: Satku käy kolmella

Viesti Kirjoittaja mestari »

ei tule vältämätä nesua pytystä jos se ei edes vajene vaikkon halki
saab,96,99CC-75,saab 9000-95,2xrabeneic binetta de luxe, fordsonpower että major, fiat 580td4wd,fiat 9804wd,MF165,,nuffield 10/60 olympia maamosa, bernard maamosa,
aero
-
Viestit: 8652
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 06:13

Re: Satku käy kolmella

Viesti Kirjoittaja aero »

900Turbo1980 kirjoitti:Täytynee alkaa varailla siis puristusmittausta jostain
Eikähän tuollasta varailla kannata. Tekee itte niin saa harrastaa. Jos ei omat työkalut riitä, niin tuu käymään Leppäkoskella ja katotaan ne rutut. Samalla voidaan strobolla vilkasta se nelosen sytkäpiuha, että meneekö kipinä tulpalle asti, niin oot vianselvityksessä heti 2 pykälää viisaampi.
Salaisen agentin työ on vaivalloisempaa kuin trigonometristen yhtälöiden soveltaminen käytännön höpsismiin.
-Agentti Tuplanolla
Avatar
nalleolut
"TosiSaabisti"
Viestit: 23921
Liittynyt: Ke Syys 10, 2003 19:21
Paikkakunta: Satakunnan Lappi

Re: Satku käy kolmella

Viesti Kirjoittaja nalleolut »

jos sinne vaihdettu laatu tulpanjohdot ni tuskin tarvtsee mittailla.
#1171 klubin jäsen
leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
045-2698659
Vastaa Viestiin