Sori, olin viikonlopun pois, kun kävin vaihtamassa ökybemarin vähemmän vanhaan ja tekemässä töitä.
OG900 ei ollutkaan aikalaisenansa tavallinen (eikä ole nykyäänkään), vaan varsin poikkeava tuote, pääosin hyvässä mielessä. Vahvasti talveen suunniteltuna, ryhdikkäänä ja tilavana, todella omalaatuisena mutta toimivana konseptina toteutettuna sitä on vaikea hahmottaa tavisautona, vaikka olikin kansanauto - osin toki veroteknisistä syistä, kun niitä Suomessa tehtiin.
Sittemmin kuitenkin tavisautot ovat kasvaneet ja parantuneet ja väli niiden ja "premiumien" välissä on kutistunut. Samaan aikaan Saabin valikoima muuttui vähitellen tavanomaisemmaksi, kun moottori kääntyi poikittain, ovien alareunat siirtyivät helmojen yläpuolelle, myöhemmin hallintalaitteita ei enää tarvinnut voida käyttää rukkaset kädessä jne. Yleisesti hyväksytyt rakennetavat valtasivat suunnittelupöytää tuoden edullisempia ja kompaktimpia rakenteita, myös Saabille. Väli 2000-vuosimallisen 9-3:n, Vectran ja Avensiksen välillä on huomattavasti pienempi, kuin 1984-mallisen 99:n, Kadettin ja Corollan väli ja kapenee vielä seuraavissa generaatioissa - etenkin kun puhutaan perusmalleista. Minun on vaikea olla huomaamatta Saabissa aikain mittaan tietynkaltaista tavainomaistumista, mikä on ollut järkevä linja tuotantokustannusten, myyntimäärien ja hengissäpysymisen kannalta.
Samaan aikaan vastaavaa kehitystä on tapahtunut muillakin omalaatuisemmilla, erikoisemmilla ja luonteikkaammilla merkeillä, ihan samoista syistä. Monet tuotteet ovat tavanomaistuneet ja samaan aikaan kehityksen ja talouskasvun myötä tavallisuuden taso on noussut. Tavisauto tänä päivänä on ainakin minun näkymässäni jotain ihan muuta kuin 25 vuotta sitten.
Pakari kirjoitti:Yli 200 hevosvoimaista turboahdettua autoa ei kyllä 1990-luvullakaan eikä 2000-luvun alkuvuosinakaan lueta tavalliseksi autoksi. Silloin tavalliset autot olivat 1,6i 100hv katiskoja korimallista riippumatta.
Niin, tai edes lähes 200-heppaista - siksi ne CD-tonnarit ovatkin tuntuneet vähiten tavallisilta meikäläisen saabeista. Ei 80-luvun puolella lähes 200-heppainen turbosaappi kattoluukulla, ilmastoinnilla ja muutenkin hyvillä hilppeillä varustettuna ole ollut kovinkaan tavallinen. Mutta se 150-heppainen, kaikin puolin järkevä ja hyvä 9-3 vuodelta 2009 oli tehoiltaan, rakenteeltaan, hinnaltaan ja olemukseltaan melko tavanomainen auto. Ja taisi olla myös mm. viisiovinen 9000i vähän suomihenkisemmällä varustelulla, kun niitä näkyi käytettynä myynnissä paljon enempi kuin turboja.
Pakari kirjoitti:
Nykyään enää 200hv autolla ei yllätä ketään, nykyään ne ovat tavallisia autoja.
Nimenomaan. Miksi siis 116-184hv peruspenari on toimittajan mielestä jotain ihmeellistä? Tai se satakasikymppinen mersu? Toki, ne ovat kaupassa kalliita ja siksi niitä raahataankin tänne ulkomailta käytettynäkin, mutta lähemmin tarkasteltuna ne ovat edelleen aika tavallisia autoja. Niinkuin se Toyotakin, joka olisi minulle maksanut 10ke enemmän kuin mainittu 9-3.
Salaisen agentin työ on vaivalloisempaa kuin trigonometristen yhtälöiden soveltaminen käytännön höpsismiin.
-Agentti Tuplanolla