Akkukäyttöinen ruohonleikkuri

Kaikki autoiluun liittymätön, mutta muuten HYÖDYLLINEN keskustelu.
Sana on MELKEIN vapaa.
Vastaa Viestiin
-pete
"Hirsch"
Viestit: 789
Liittynyt: Pe Touko 29, 2009 10:01
Paikkakunta: Siuntio

Akkukäyttöinen ruohonleikkuri

Viesti Kirjoittaja -pete »

Vuonna 2005 ostin uuden Husqvarna-ruohonleikkurin. Sama "riksrattoni" on edelleen käytössä, mutta jostain kumman syystä pientä kulumaa alkaa olla. Nyt rupesin pohtimaan vaihtoehtoja.

Leikattavaa nurmea on aika paljon, ja se jakautuu omenapuilla, kulkuväylillä ja patiolla muutamaan erilliseen osaan. Siksi päältä ajettava leikkuri tuskin olisi meidän pihalle optimaalinen, vaikka laiskaa mieltä sellainen eniten hivelisikin. Nykyinen leikkuri on työnnettävää mallia, joten koko nurmikon leikkaus käy pienestä hikijumpasta. Ei sillä, tarpeen se toki on, mutta joskus tekisi mieli päästää itsensä helpommalla.

Bensan katku ja infernaalinen leikkureiden meteli kuuluu toki suomalaiseen omakotitaloalueen kesäiltaan kuin... no, joku johonkin. Mutta itse voisin kuvitella luopuvani sekä hajusta ja metelistä, jos järkevä vaihtoehto löytyisi.

Nykyjään näyttää olevan tarjolla myös akkukäyttöisiä ruohonleikkureita. Ja vielä sellaisia, joissa on vetävät pyörät. HIttolainen, sellainen vähän kiinnostaisi! Onko kenelläkään asiasta kokemuksia? Että jos sitä tuota hussea tönisi vielä tämän kesän ja syyskuussa menisi kyselemään kauppiaalta alennusta myymättä jääneestä yksilöstä.
9-3 SC 1.8t 2006
9-5 SC 2.3t Vector 2002 (vaimon)
aero
-
Viestit: 8651
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 06:13

Re: Akkukäyttöinen ruohonleikkuri

Viesti Kirjoittaja aero »

Ei oo vetävillä, mutta viime kesänä ostin Motonetista kahdella akulla olevan 40-senttisen Ryobin n. 450 eurolla. Vaikka nuo kaksi akkua ei ihan riitäkään puristamaan meikäläisen pihaa kerralla (niitettävää on joku reilu 1500m2), niin ei ole yhtään ikävä Briggs&Straponin kanssa taistelua eikä bensakannurumbaa enkä ole hetkeäkään harkinnut vaihtoa takaisinpäin.

Tuosta seuraava pykälä omassa mielessäni on robottileikkuri, joka ei tällä pihalla kauhean hyvin toimi. Sitten joskus, kun piha vaihtuu, työnnän todennäköisesti robottikauppaan rahaa.
Salaisen agentin työ on vaivalloisempaa kuin trigonometristen yhtälöiden soveltaminen käytännön höpsismiin.
-Agentti Tuplanolla
Lahti411
"Hölösuu"
Viestit: 1788
Liittynyt: Ma Elo 03, 2009 09:51
Paikkakunta: Lahti

Re: Akkukäyttöinen ruohonleikkuri

Viesti Kirjoittaja Lahti411 »

Itselläni ei ole kokemusta, mutta naapuri näytti akkukäyttöisen leikkurin hankkineen. Kyllä hän sillä hyvin pystyi n. 1000 neliön tontin siistimään. Oli vaan hassun näköistä katsella, kun naapuri työnteli täysin äänetöntä laitetta edessään. Ihan kuin olisi sellainen lasten leikkileikkuri ollut, kun mitään ääntä ei kuulunut :D Tavallaan oli aika hätkähdyttävä kokemus, kun on niin tottunut siihen leikkurin julmettuun meteliin. Pitääpä kysellä naapurin kokemuksia tuosta laitteesta.
Citroen CX Pallas -84, VW 411 Variant -72, Citroen D-Super -71
aero
-
Viestit: 8651
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 06:13

Re: Akkukäyttöinen ruohonleikkuri

Viesti Kirjoittaja aero »

Tuo meikäläisen Ryobi ei ole äänetön, mutta reilusti polttiksia hiljaisempi. Enää ei tosiaan tartte hiostaa korvia kuulosuojaimilla nurtsia nylkiessä, se on kanssa iso plussa.
Salaisen agentin työ on vaivalloisempaa kuin trigonometristen yhtälöiden soveltaminen käytännön höpsismiin.
-Agentti Tuplanolla
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13166
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Akkukäyttöinen ruohonleikkuri

Viesti Kirjoittaja AZP »

Meillä on naapurilla akkukäyttöinen kone ja noin 1500 neliön tontti (joka ei luonnollisesti ole kaikki nurmea). Kuulemma leikkuu pitää jakaa kahteen eri kertaan että saa ladattua akun välillä. Koneen speksejä en tiedä.

Meillä möyrii pihassa robotti nyt seitsemättä kesää. Ei kyllä yhtään kaduta hankinta, kun on varsinkin keväisin kädet täynnä kaikkea muuta hommaa, ja juuri näihin aikoihin se ruoho kasvaa niin että pitäisi leikata pari kertaa viikossa. Boschin robotissa ollut kyllä liian paljon teknisiä ongelmia, tosin laitteen ostaessa se oli juuri tullut markkinoille ja oli ensimmäinen Boschin ruohorobotti, joten hieman koekaniineina tässä ollaan oltu. Pihan haastava muoto määritteli kuitenkin aikanaan sen, että halusin GPS-paikannuksella olevan laitteen, ja tuolloin Bosch taisi olla ainoa moinen tarjolla. Rinnetontille voisi seuraavaksi hankkia nelivetoisen vehkeen, kun tuntuu rinteessä kaksivetoisen kääntyminen olevan lievä haaste, varsinkin kun maasto on märkä.

Mutta antaa tuon Boschin nyt vielä kuolettaa hankintahintaansa jonkin aikaa.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
-pete
"Hirsch"
Viestit: 789
Liittynyt: Pe Touko 29, 2009 10:01
Paikkakunta: Siuntio

Re: Akkukäyttöinen ruohonleikkuri

Viesti Kirjoittaja -pete »

Robottileikkuri on käynyt itselläkin mielessä, mutta pihan muodon vuoksi nurmikkoa on näkökulmasta riippuen kahdessa tai kolmessa eri kohtaa. Robotti ei varmaankaan osaa kiivetä porrasta ylös, marssia pation poikki, ja jatkaa toiselta puolelta leikkaamista. Kyllä ne kaupassa varmaankin suostuisivat ratkaisuksi myymään mulle kaksi robottia kerralla, mutta ei tämäkään kuulosta nyt parhaalta vaihtoehdolta.

Akkuleikkureissa mietityttää juuri akun kesto, varsinkin, jos osan tehosta käyttää pyörien liikuttamiseen. Kahden akun taktiikka kuulostaa kyllä ihan järkeenkäyvältä, ja ei minulla ihan niin paljoa ole viherbetonia kuin Aerolla. Mitähän sitä olisi, ehkä 800 neliötä?
9-3 SC 1.8t 2006
9-5 SC 2.3t Vector 2002 (vaimon)
Lahti411
"Hölösuu"
Viestit: 1788
Liittynyt: Ma Elo 03, 2009 09:51
Paikkakunta: Lahti

Re: Akkukäyttöinen ruohonleikkuri

Viesti Kirjoittaja Lahti411 »

Robottileikkurissa ehkä hitusen huolestuttaa niiden aiheuttamat vahingot eläimille. Kuulemma siilejä joutunut silputuksi, kun ne eivät pakene edestä, vaan kiertyvät kerälle säikähtäessään. Tuskin tämä nyt ainakaan vielä on mikään valtavan mittakaavan ongelma, mutta jos leikkurit yleistyvät, niin vahingot varmaan kasvavat.
Itse otan ruohonleikkuun (ja kaikki muutkin pihatyöt) urheiluna, niin ei siihen kulunut aika ja vaiva tunnu mitenkään kohtuuttomalta. Meillä on reilu 1000 neliön tontti ja ei sitä nyt tarvitse koko ajan olla niittämässä kuitenkaan, joten ei mielestäni leikkuuseen niin hirveästi joudu aikaa käyttämään.
Citroen CX Pallas -84, VW 411 Variant -72, Citroen D-Super -71
aero
-
Viestit: 8651
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 06:13

Re: Akkukäyttöinen ruohonleikkuri

Viesti Kirjoittaja aero »

-pete kirjoitti:
Ti Kesä 04, 2019 11:05
Robottileikkuri on käynyt itselläkin mielessä, mutta pihan muodon vuoksi nurmikkoa on näkökulmasta riippuen kahdessa tai kolmessa eri kohtaa. Robotti ei varmaankaan osaa kiivetä porrasta ylös, marssia pation poikki, ja jatkaa toiselta puolelta leikkaamista.
Ei, mutta jos järjestät sille rampin tai käytävän, niin pitäisi osata. Ainakin osa niistä kai osaa jopa olla leikkaamatta liikkuessaan hiekka-alueen tai vastaavan yli.
-pete kirjoitti:
Ti Kesä 04, 2019 11:05
Akkuleikkureissa mietityttää juuri akun kesto, varsinkin, jos osan tehosta käyttää pyörien liikuttamiseen. Kahden akun taktiikka kuulostaa kyllä ihan järkeenkäyvältä, ja ei minulla ihan niin paljoa ole viherbetonia kuin Aerolla. Mitähän sitä olisi, ehkä 800 neliötä?
Akunvaihdon hetkellä saa väkisin pienen tauon, en ole sitäkään pitänyt pahana asiana :)

Muistaakseni tuolla 4Ah akulle lupailtiin 500-600m2 leikkuuta kerralla omassa leikkurissani. Niille nurkille se osuu, kun nurtsi on järkevää leikattavaa kosteuden ja pituuden osalta. Puolimetristä märkää menee yllättäen "vähän" vähempi.

Tuommonen tuo mun: https://www.motonet.fi/fi/tuote/8500497 ... 240-2x40Ah - tosiaan yli vuoden vanha malli, joten uudempiakin lie julkaistu. Nyt nää kuitenkin kehittynee jatkuvasti.
Salaisen agentin työ on vaivalloisempaa kuin trigonometristen yhtälöiden soveltaminen käytännön höpsismiin.
-Agentti Tuplanolla
Avatar
Eski
"Saabisti"
Viestit: 6428
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 08:56
Paikkakunta: Keski-Suomi

Re: Akkukäyttöinen ruohonleikkuri

Viesti Kirjoittaja Eski »

Itse sain boschin sähköleikkurin kaupantekijäisinä vesi-ilmapumpun mukana. Kaupassa vehje maksoi noin 600e ja yritin myydä sitä tuliteränä, mutta 300e taisi olla paras tarjous. Siis ihan uusi kone avaamattomassa paketissa. Testasin konetta ja kyllä se nurtsia leikkasi ja 11v tyttökin jaksoi sitä työntää helposti. Aika muovinen lelu tuntui kuitenkin olevan, joten pistin vahingon kiertämään ja annoin sen äitimuorille lahjaksi :D

Eski
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13166
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Akkukäyttöinen ruohonleikkuri

Viesti Kirjoittaja AZP »

aero kirjoitti:
Ti Kesä 04, 2019 12:00
-pete kirjoitti:
Ti Kesä 04, 2019 11:05
Robottileikkuri on käynyt itselläkin mielessä, mutta pihan muodon vuoksi nurmikkoa on näkökulmasta riippuen kahdessa tai kolmessa eri kohtaa. Robotti ei varmaankaan osaa kiivetä porrasta ylös, marssia pation poikki, ja jatkaa toiselta puolelta leikkaamista.
Ei, mutta jos järjestät sille rampin tai käytävän, niin pitäisi osata. Ainakin osa niistä kai osaa jopa olla leikkaamatta liikkuessaan hiekka-alueen tai vastaavan yli.
Nämä on varmaan kehittyneet kuudessa vuodessa ja ehkäpä osaavat löytää tosiaan rampille ym. kikkailut. Meillä muokattiin pihan nurmialueita robotti mielessä seitsemän vuotta sitten siten että etu- ja takapihan nurtsit yhdistettiim kapealla (3 m) nurmikaistaleella talon toiselta sivulta, jotta robo löytää myös etupihalle. Tuohon viittasin aiemmin pihan haasteellisuudella. Mutta jos on hankalasti yhdistettäviä nurmia ja tasoeroja, niin vaikeaksi menee. Ja kaksi roboa on sitten jo melko iso investointi suhteessa yhteen lykittävään leikkuriin.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
HEV
"Hölösuu"
Viestit: 1421
Liittynyt: Ti Elo 18, 2009 10:07
Paikkakunta: Hki

Re: Akkukäyttöinen ruohonleikkuri

Viesti Kirjoittaja HEV »

Hain muutama viikko sitten Starkista sen Makitan isoimman akkuleikkurin. Leikattavaa lienee kaikkiaan jotain vain 300 neliötä + aidasta jalkakäytävään vajaa 100 m2, jonka leikkaan vainmuutaman kerran kesässä. Pirkka-leikkurin B&S kone ei enää lähtenyt käyntiin 40v ja hankisäilytyksen jälkeen. Arvelin, että parasta ostaa tuo metallirunkoinen jos kestäisi pidempään ja ennenkaikkea kiinnosti 6Ah akut ja tuplapikalaturi, jotka vein maalle sahan kaveriksi. Eilen ajoin 4Ah akuilla, joista kului puolet kapasta eli n 70-80 Wh (sähkön hinta noin 1 sentti!). Hyvä peli vaikka vähän turhan järeä meidän kaupunkinurtsille. Kuntoiluvaikutus väheni, kun ei tule enää hiki käynnistäessä :mrgreen:
--Hannu H #1020
9-3AeroA-01 BPS1, 9-5AeroWA-05 BPS1, 9-3AeroCab-02 BPS1, 9-5VectorA-11 BPH
Avatar
viggen
"Hölösuu"
Viestit: 3092
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2009 23:24
Paikkakunta: Trollhättan

Re: Akkukäyttöinen ruohonleikkuri

Viesti Kirjoittaja viggen »

Robotti leikkuri menee aika pahoista paikoista, lähistöllä rakennettu ramppi jossa yli metrin nousu ylätasolle. Samoin naapureilla kulkee laatoitetun pihan yli toiselle nurmi alueelle. Ohjauskaapelia vain mäkeen, niin kyllä robotti hoitaa loput. Itsellä Huskyn 430 ja paras ostos mitä olen tehnyt. :D
Veljellä pienempi tontti, niin käyttää Ryobin leikkuria kahdella akulla, kun on muita saman merkin koneita, niin akut käy myös leikkuriin.
NG 9³ 2,0t Cab -05 M5 Silver met. Aero-Griffin Look. Nevs 9³ Aero -14 (-15) A6 Jet Black met.
Saabisti vuodesta -75. #6700. MB E- All-Terrain 4-Matic -19 Cavansite Blue met.
tturku
"Team Ylläpito"
"Team Ylläpito"
Viestit: 5616
Liittynyt: To Heinä 21, 2005 16:21
Paikkakunta: Espoo

Re: Akkukäyttöinen ruohonleikkuri

Viesti Kirjoittaja tturku »

Täällä vaihtui perus Stigan ecoleikkuri (bensa) viimevuonna Ryobin One + settiin:
https://www.motonet.fi/fi/tuote/8500753 ... setti-4-Ah
Meillä on nurtsit 3 tasossa ja paljon rinnettä ja omenapuita ja pensaita, Oli tosi raskas ja kankea työntää tuota Stigaa. Ryobi on muovinen, kevyt ja pieni jolla on kätevä leikkailla nurtsit. Leikkuuleveys on sen verran pieni (taitaa olla 36cm) että ei sovellu varmaan kovin hyvin isompaan pihaan. 4Ah akulla ei leikannut yhdellä latauksella koko pihaa joten panostin ja ostin 2x 5Ah akut lisäksi. Samalla on kertynyt noita One+ kampeita lisää kotiin, mutteri mopo, rikkaimuri ja viimeisin heräteostos eiliseltä hyttysen karkoitin :lol:
Ei se mikään ihan äänetön toi leikkuri ole, semmoinen hurina siitä kuuluu mutta paljon hiljaisempi se on kuin bensaleikkuri ja erittäin soveltuva omaan käyttöön. Meillä on niin jyrkät penkereet ja porrastukset että tuskin onnistuisi robootti leikkurilla leikkuu useasta tasosta. Hikeä tuolla sähköleikkurillakin leikatessa pukkaa joten menee hyötyliikunnasta.
Tommi Turku #2632 o4oo-323138 Espoo
9-3 TTiD Aero Cab MY08, MG5 LR Luxury MY23, Enyaq Sportsline MY22
Ex:NG9-3 1.9Tid Cab MY06, NG9-5 2.0Tid MY10, NG900 2.0T Cab MY96, OG9-3 2.2Tid MY00, OG9-3 2.0T Aero MY02, OG9-5 3.0Tid MY04, parit OG900 ja 96
SuoTimo
"Viggen"
Viestit: 546
Liittynyt: Ke Elo 31, 2005 19:00
Paikkakunta: Kangasala

Re: Akkukäyttöinen ruohonleikkuri

Viesti Kirjoittaja SuoTimo »

Ihan vaan hämmentääkseni soppaa - vähän off-topic...

Kannattaa kiertää nykyään kaukaa noi B&S (Bul*&Shi*) koneet - ne oli ehkä joskus hyviä ja varmoja pelejä, mutta ei näemmä enää - parempiakin bensakoneita on tarjolla - esim Honda... kyä toimii! Tämä siis jos ei välttämättä halua siirtyä sähköleikkuriin vaan etsii sille B&S:lle vaihtoehtoja. Valitettavasti noita Hondan leikkureita tai muita työkoneita ei löydä ihan joka rautamarketista - vaan pitää etsiä jälleenmyyjä. Lisäksi maahantuoja pitää hinnat "kurissa" hyvin...

Ei, en ole edustaja tms. vaan sekä leikkurin että lumilingon tyytyväinen omistaja :)
9-5 2.3t WVA vm.-08 ex. 9k 2.0-16 CDTA vm.-89 - Saabisti since -86
Vastaa Viestiin