kipinä hukassa ajoittain 900i

Ajaton klassikko. Tuotannossa 60-luvulta 90-luvun alkuun.
österbotten
"Kaasari"
Viestit: 21
Liittynyt: Ti Marras 21, 2017 15:15

kipinä hukassa ajoittain 900i

Viesti Kirjoittaja österbotten »

Onhan täällä jo esitelty jos jonkinlaisia käyntihäiriöitä, mutta aivan samanlaista ei ole vielä sattunut silmille, joten kokeilen nyt kysymällä.

Autoni on 1985 900i-8v nyt ajettuna vähän päälle 200 tkm josta itse olen ajanut vajaa 10tkm.
Se on muuten toiminut moitteetta, mutta muutaman kerran se ei ole suostunut lähtemään käyntiin kylmänä.
Koska tämä on tapahtunut vain harvoin ja auto on lähinnä harrastuskäytössä, olen vain antanut sen olla ja vika on mennyt itsestään ohi
seuraavaan kertaan.

Nyt tämä on pahentunut paljon viime kuukauden aikana, vain sattumalta se enää lähtee avaimesta käyntiin kylmänä.
Vetämällä se on 2 kertaa lähtenyt käyntiin, vaikka ei apukaapelit(paksut) eikä mikään muu ole auttanut.
Se on kyllä ensiksi yskinyt jonkin verran, mutta aika pian ruvennut käymään normaalisti.


Tästä johtuen voisi luulla että vika löytyy kylmäkäynnistysventtiilistä tai muualta bensapuolelta(K-jetronic),
mutta ilmeisesti se on sittenkin sytyksessä.

Ensimmäinen tarkastus näytti että kipinä ei tuu vaikka puolalle tulee normaalisti plus-jännitettä.
Vaihdoin silloin jakajan, sytytysyksikön, kaapelit ja puolan toisiin käytettyihin, ja jakajan kansi ja pyörijä uusiin, mutta se ei yhtään auttanut.

Yhtäkkiä kipinä oli taas paikalla, mutta nyt näin että se oli epävarman oloinen, jäi välillä pois.
Nyt se syttyi ja lupaili, mutta ei oikein jaksanut käynnistyä avaimella vaikka kuinka yritettiin. Tilanne oli sama sekä uusilla että vanhoilla osilla. Vetämällä se sitten lähti käyntiin, hieman yskien ensiksi.
Virtalukko on varmaan melko hiljan vaihdettu hyvin jäykkään ja tiiviin tarvike-sellaiseen eikä nyt ole syytä epäillä sitä syyksi, mutta varmuuden vuoksi vedin piuhan suoraan akusta puolaan, tuloksetta sekin.

Ilmeisesti systys toimii kuitenkin sen verran että bensapumppu jonkinlaisen paineen saa rakennettua, koska hetken yrittämisen jälkeen tulpat kastuvat. Olen myös kokeillut ruiskuttaa starttikaasua ilmanputsariin, muttei sekään ole auttanut.

Nyt on melkein kaikki asiaan liittyvät osat vaihdeltuja/kokeiltuja , paitsi johdotukset virtalukosta moottoritilan osiin.
Kuvittelen kuitenkin että jos näissä olisi katkoksia, se ilmenisi myös ajossa mutta niin ei ole koskaan tapahtunut, auto ei ole ketaakaan yskähtänyt
ajossa lämpimänä.

Onko kukaan törmännyt vastaavanlaisiin oireisiin, tai olisiko kellään ideoita?


Mikael Kaustinen, Vöyri
samppa
Matalapaineturbo
Viestit: 193
Liittynyt: Ti Heinä 29, 2003 10:29
Paikkakunta: Laukasus

Re: kipinä hukassa ajoittain 900i

Viesti Kirjoittaja samppa »

Mulla oli joskus samanlaista ongelmaa, mutta jäi silloin penkomatta....
Kannattaisi ehkä tarkistaa sytytysyksikön maadoitus, koska siitä kautta menee puolan ensiövirta maihin ja, jos siinä on vastusta, kipinä jää heikoksi. Yksikön nastasta 2 menee musta johto maadoitukseen, joka on vasemmassa sisälokasuojassa, sytytysyksikön lähellä. Moottorin maadoitukset kannattaa myös tarkistaa, mutta toisaalta, jos startti pyörittää hyvin, pitää maadoituksen olla jonkinlaisessa hapessa.
Avatar
jus
"Saabisti"
Viestit: 11476
Liittynyt: Ma Elo 11, 2003 21:37
Paikkakunta: Helsinki

Re: kipinä hukassa ajoittain 900i

Viesti Kirjoittaja jus »

Jännitteen tuonti virtalukon ohi puolan liitäntään +15 hoitaa jännitteen sytytyspääteasteellekin, jos johtosarjan +15-johto on kiinni puolassa, haaroituspiste on jossain johtosarjan syövereissä piilossa.

Kaipa se itse hall-anturi virranjakajassa tai hall-anturilta pääteasteelle menevä johto pystyy olemaan viallinen.

Vianhakuohjetta http://townsendimports.com/Web/electric ... cttest.htm
Saab 99 GLi 5 Speed -82 • Saab 9000 T16A -87 • Saab 9000 CD 2,3T A -91 • Saab 9-5 2,3t A -00
anv
"Hölösuu"
Viestit: 2132
Liittynyt: Ti Huhti 04, 2006 09:45
Paikkakunta: Oulu

Re: kipinä hukassa ajoittain 900i

Viesti Kirjoittaja anv »

Itse vaihtasin ton HALL-anturin ensimmäisenä. Se osaa oikkuilla juurikin noin. Mulla on omia kokemuksia kahdesta ja kumpikin osasi sammuttaa koneen aivan satunnaisesti, mutta mitattaessa lähti kone käyntiin heti. Tee siinä sitten vianhakua.
Antti
#8459
Kia EV6 GT-LINE AWD 77kWh -22
ex-Hyundai i30 wagon -20 :(
ex-Saab 9-3 1.8t SC linear pro -07
ex-Saab 900SE -95
ex-Saab 900i -90
ex-Saab 99 turbo -81
ex-Saab 99 CC -76
ex-BMW K1200S
österbotten
"Kaasari"
Viestit: 21
Liittynyt: Ti Marras 21, 2017 15:15

Re: kipinä hukassa ajoittain 900i

Viesti Kirjoittaja österbotten »

Kiitos asiallisista vinkeistä.

Olen jo tuloksetta koittanut toisella jakajalla, jossa se Hall-anturi sisällä, mutta en tosiaan tiedä onko sekään kunnossa kun kaikki varaosa-autojani on hankittu epäkuntoisina. Koitan vielä toisellakin.

Olen miettinyt voisiko jossain olla jännitehäviöitä (esim maadoituksissa), niin että akkuvirralla ei tuu tarpeeksi vahva kipinä, mutta +14V sitten riittää kun laturi pyörii. Toisaalta ei apuvirtakaan toiselta käynnissä olevalta autolta ole auttanut silloin kun vika on kunnolla "päällä"
Tarkistan maadoitukset.

Kumma kyllä vika ei ole koskaan esiintynyt ajaessa, auto ei ole sammunut kertaakaan eikä edes yskinyt.s joka tuottaa ongelmia,
Se on vain kylmäkäynnistys joka välillä oikuttelee, puolilämpöisenä ei ole ollut ongelmia.

Jatkan tutkimukset.
skipper
"Kaasari"
Viestit: 30
Liittynyt: Pe Loka 27, 2006 17:10

Re: kipinä hukassa ajoittain 900i

Viesti Kirjoittaja skipper »

Eikös siinä ole virranjakassa indutioanturi?
Entä bensapumpun rele? Kun tuo säätelee myös kipinää.

M.B
kostape
"Hölösuu"
Viestit: 1249
Liittynyt: To Kesä 19, 2003 13:32
Paikkakunta: Nurmijärvi/Renko

Re: kipinä hukassa ajoittain 900i

Viesti Kirjoittaja kostape »

Kirjojeni mukaan induktioanturi on aikaisemmissa malleissa, siinä jakajan sisällä pyörii lovettu roottori, joka lähettelee signaaleja. HAL-tyyppisessa jakajan sisällä on kevyemmät osat joiden toimintaperiaatetta eivät kirjat selosta.
pentti.kostamo2@luukku.com
040-5950109
96 -64... ja uudempiakin
V4-purkuvaraosia maan paras (?) valikoima
Avatar
jus
"Saabisti"
Viestit: 11476
Liittynyt: Ma Elo 11, 2003 21:37
Paikkakunta: Helsinki

Re: kipinä hukassa ajoittain 900i

Viesti Kirjoittaja jus »

Skipper on kirjoitellut omiansa. Hall-anturi siellä 80-luvun auton virranjakajassa on. Bensapumpun jännitettä ohjataan sytytyspulssien tai kierroslukutiedon mukaan: jos tulee tieto moottorin pyörimisestä, annetaan bensapumpullekin virtaa. Ei päin vastoin.
Saab 99 GLi 5 Speed -82 • Saab 9000 T16A -87 • Saab 9000 CD 2,3T A -91 • Saab 9-5 2,3t A -00
kostape
"Hölösuu"
Viestit: 1249
Liittynyt: To Kesä 19, 2003 13:32
Paikkakunta: Nurmijärvi/Renko

Re: kipinä hukassa ajoittain 900i

Viesti Kirjoittaja kostape »

Mustatuntuu, että bensapumppu pyörähtää heti kun virta-avaimesta kääntää. Ja painetta näyttää olevan kun liittimiä raottaa.
pentti.kostamo2@luukku.com
040-5950109
96 -64... ja uudempiakin
V4-purkuvaraosia maan paras (?) valikoima
Avatar
jus
"Saabisti"
Viestit: 11476
Liittynyt: Ma Elo 11, 2003 21:37
Paikkakunta: Helsinki

Re: kipinä hukassa ajoittain 900i

Viesti Kirjoittaja jus »

Juu, K-jetin bensapumpun rele pyöräyttää pumppua noin sekunnin silloin, kun virrat kytketään päälle. Pumppu pysyy keskeytyksettä käynnissä vain silloin, kun sytytyspulsseja tulee pääteasteelta releelle keskeytyksettä (moottori pyörii - käynnistetään tai moottori käynnissä).

Joka tapauksessa bensapumpun rele ei säätele sytytystä.
Saab 99 GLi 5 Speed -82 • Saab 9000 T16A -87 • Saab 9000 CD 2,3T A -91 • Saab 9-5 2,3t A -00
kostape
"Hölösuu"
Viestit: 1249
Liittynyt: To Kesä 19, 2003 13:32
Paikkakunta: Nurmijärvi/Renko

Re: kipinä hukassa ajoittain 900i

Viesti Kirjoittaja kostape »

Käyntihäiriöt jatkuvat. Alunperin epäiltiin ettei bensansyöttö toimi. Nyt kun on moneen kertaan kokeiltu niin bensaa näyttää olevan hyvin tarjolla, liitintä raottamalla suihkuttaa moottorin seisoessakin. Mutta käynnistysyritysten jälkeen tulpat ovat märät. Laitoin uudet tulpat ja lupaili mutta ei nyt lähde käyntiin.
Sytytyspuolella olen kokeillut toisen auton pääteastetta ja puolaa, mutta ei niistä apua. Virranjakajan sisältä ei ole löytynyt epäilyttävää. Mutta kun tulpat ovat ulkona ja startilla pyöritän niin tulppiin tulee epätasaisesti kipinöitä. Vaikuttaa että sytyskaapeleissa ei olisi vikaa, vaan siinä HAL-anturissa tai jossain maadoituksessa. Harjoitus jatkuu niiden tarkastuksen suuntaan. Ehkä löydän purkuautosta kokonaisen virranjakajan.
Tuleeko mieleen hyviä neuvoja ja kommentteja. Auto on 900 ahtamaton, vm -87, ajettu 140 000 km, edellinen alkuperäinen omistaja ajeli vain kesämökkimatkoja, vierastaako talvisäätä?
pentti.kostamo2@luukku.com
040-5950109
96 -64... ja uudempiakin
V4-purkuvaraosia maan paras (?) valikoima
petromies
"Viggen"
Viestit: 575
Liittynyt: To Heinä 28, 2005 23:02
Paikkakunta: Oulun seutu

Re: kipinä hukassa ajoittain 900i

Viesti Kirjoittaja petromies »

"Epätasaisesti kipinöitä". Niinhän niiden kuuluukin tulla. Oisko ettei kipinä kuitenkaan kestä painetta...koita löytää toinen jakaja jos kerta puolakin on vaihettu.
Ajoituspalikat B207 E/L löytyy.
Ex: Saab 1,9 Tid 8v my2009
Ex: 2xSaab 99 petro + 3xSaab 99
Avatar
Mertmi
"Saabisti"
Viestit: 10272
Liittynyt: La Syys 06, 2003 15:38
Paikkakunta: Joensuu

Re: kipinä hukassa ajoittain 900i

Viesti Kirjoittaja Mertmi »

Onhan puolan ohuet johdot oikein päin nyt kun on roplattu urakalla?

Joskus oli tämmönen vika yhdessä K-jetissä, että lupaili ja lupaili, bensakin haisi ja luultiin että ei ole kipinää. Se kuitenkin oli laihalla ja piti lisätä bensaa tankkiin. Kuulostaa tosi tyhmältä jutulta, mutta laiha seoskin osaa kärytä ja ei starttaa...
# 1771 - Mikko Mertanen
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01
kostape
"Hölösuu"
Viestit: 1249
Liittynyt: To Kesä 19, 2003 13:32
Paikkakunta: Nurmijärvi/Renko

Re: kipinä hukassa ajoittain 900i

Viesti Kirjoittaja kostape »

No ei ainakaan ole puolan liitännän kytkinkappaletta ranetettu, siinähän ne johdot ovat alkuperäisessä järjestyksessä.

Uutta on se, että tänään aamulla kiersin paikalleen kuivat puhtaat tulpat ja laittelin tulppien johdot varmasti kiinni tulppiin. Eilen olin vaihtanut toisen hyvännäköisen pääteastemodulin. Ja kas kummaa lähti käyntiin hyvin ja kaasuttelin autotallissa jonkin aikaa. MUTTA kun muutaman minuutin kuluttua yritin uudestaan niin alkoi taas se ontuva nykiminen eikä ottanut kierroksia vaan sammui. Nyt syntyi epäilys että bensaa menee liikaa sylintereihin ja kipinät sammuvat. Samanlaista rykivää käyntiä on ollut ennenkin. Joko käynnistyssuutin antaaa liikaa eikä ymmärrä lopettaa tai sitten samaa vaivaa varsinaisissa suuttimissa. Onko vikaa ruiskutuksen ohjauslaitteissa vai keskustietokoneessa, jonka kai pitäisi esim. sulkea suihkutus käynnistyssuuttimen kautta vai mitä?
pentti.kostamo2@luukku.com
040-5950109
96 -64... ja uudempiakin
V4-purkuvaraosia maan paras (?) valikoima
anv
"Hölösuu"
Viestit: 2132
Liittynyt: Ti Huhti 04, 2006 09:45
Paikkakunta: Oulu

Re: kipinä hukassa ajoittain 900i

Viesti Kirjoittaja anv »

Nyppää se johto irti siitä käynnistyssuuttimesta
Antti
#8459
Kia EV6 GT-LINE AWD 77kWh -22
ex-Hyundai i30 wagon -20 :(
ex-Saab 9-3 1.8t SC linear pro -07
ex-Saab 900SE -95
ex-Saab 900i -90
ex-Saab 99 turbo -81
ex-Saab 99 CC -76
ex-BMW K1200S
Vastaa Viestiin