Eilen sain cabben taas ajoon nyt kun katon kylläste oli kuivunut yön yli.. Seuraavaksi ajelen muutaman päivän ja seurailen jäähdyinnesteen määrää kun järjestelmä ilmaantuu ajan kanssa. En uskalla käyttää moottorinlämmitintä ennen kuin olen varma että kaikki ilma on poistunut järjestelmästä. Ulkona sain otettua ulkoa ja sisältä parempia kuvia ja edelleen kallistun siiihen suuntaan että kojelauda hopeat osat maalataan korin väriin (Jet Black 298).
Tänään sain sähköpostiin ilmoituksen että auto on saanut rekisteröintiluvan, nyt vaan varaamaan aikaa konttorilta.
Jäsen #1682
Saab 96 V4 Turbo 1976 / Saab 900 2.1 3D 1992 / Saab 9-3 Cabrio 2009 http://www.tonikoskinen.com
SAIRASTAN.VARMASTI.SAABISMIA.
Kaivoin tallista esiin Aeron ratin jonka olin ostanut jo edelliseen Saabiin mutta en koskaan tullut asentaneksi sitä silloin. Ratissa oli jokun verran kulumaa hopeisissa inserteissä ja kaipasi jokatapauksessa pientä ehostusta. Hioin hopeiset osat huolellisest p1200 vesihionnalla jotta uusi maali tarttuu kunnolla. Samalla tulin ajatelleeksi että myös ratin nahat kaipaisivat pientä ehostusta. Kaivelin muistista kuinka edellisen Saabin nahkapenkkejä siistittiin ja muistin että ne ihan hiottiin ja puhdistettiin ennen uuden nahkamaalin levitystä. Tosin sanoen hioin myös nahat varovasti p1200 vesihionnalla. Lopuksi puhdistin sekä nahat etttä muoviosat isopropyylialkoholilla. Nyt ratti olisi esivalmisteltu maaleja varten.
Jäsen #1682
Saab 96 V4 Turbo 1976 / Saab 900 2.1 3D 1992 / Saab 9-3 Cabrio 2009 http://www.tonikoskinen.com
SAIRASTAN.VARMASTI.SAABISMIA.
Olis toi kojelauta kyl hieno mutta on se suolasen hinta en....
Joku klubilainen oli ilmeisesti tiilannut tuollaisen.
Tuo tekijä on muistaakseni ukrainalainen/baltialainen kaveri, joka on tehnyt noita aikanaan Hirschille.
Ne mustat nahkaiset ovenkahvat kiinnostaisivat myös

Tunstyleltä löytyy melkoinen määrä kolkkiin käypäsiä ehotus osia, löytyy myös tuo kojetaulu.
Takadiffuurosi, SC takaspoileri ja ovenkahvat tilanneenna tyytyväinen ollut tuotteisiin
Tänään kävin GT-katsastuksessa näyttämässä autoa ja samalla kun auton rekisteröitiin suoritettiin myös vuosikatsastus. Nyt on prosessi valmis! Auto on rekisterissä ja katsastettu vuodeksi eteenpäin. Koko auto näyttää jotenkin paremmalta nyt kun on kunnon kilvet kiinni.
Jäsen #1682
Saab 96 V4 Turbo 1976 / Saab 900 2.1 3D 1992 / Saab 9-3 Cabrio 2009 http://www.tonikoskinen.com
SAIRASTAN.VARMASTI.SAABISMIA.
Puhdistin ratin pinnat kunnolla rasvanpoistoaineella ja sitten suojasin ratin nahat ja keskiön teippaamalla. Maalaan ratin hopeiset insertit auton korin värillä Jet Black (298). Ruiskutin ensin kaksi kerrosta mustaa värimassaa jonka jälkeen ruiskutin yhden peittävän kerroksen lakkaa päälle. Annoin maalien kuivua hetken ja sitten poistin suojateipit etteivät ne tarttuisi nahkaan liikaa. Kun olin saanut suokjateipit poistettua olin todella tyytyväinen lopputulokseen, ratti näyttää todella hyvältä mustilla inserteillä.
Jäsen #1682
Saab 96 V4 Turbo 1976 / Saab 900 2.1 3D 1992 / Saab 9-3 Cabrio 2009 http://www.tonikoskinen.com
SAIRASTAN.VARMASTI.SAABISMIA.
Nyt on cabben kanssa jo 2 000 km yhteistä taivalta takana eilen käytin moottorinlämmitintä ja sisälämpppäriä ekan kerran (nyt olin varma että järjestelmä oli ilmaantunut) ja olihan se luksusta ku on lämmin auto heti liikkeelle lähtiessä
Tästä on hyvä jatkaa auton viimeistelyä oman mielen mukaiseksi.
Jäsen #1682
Saab 96 V4 Turbo 1976 / Saab 900 2.1 3D 1992 / Saab 9-3 Cabrio 2009 http://www.tonikoskinen.com
SAIRASTAN.VARMASTI.SAABISMIA.