Kävin pajalla Hondan kanssa, jesarilla on nyt peili paikoillaan, lasihan siinä säilyi ehjänä, jopa säätö toimii edelleen, kuten myös vilkku, puuttuu vaan se kuori siitä ympäriltä, niin vilkuttelee ulkoilman kanssa kosketuksissa...Voi nyt kumminkin ajella pakolliset ajot.
Tuosta saanee jotain käsitystä mistä on kysymys.
Pyysin samalla arvion tuosta edellisenä päivänä niinikään kadunvarsiparkissa päivän aikana ilmestyneeseen pyyhkäisyjälkeen. Jos sen omaan piikkiin laitattaisi kuntoon.
Halvemmaksi taitaa tulla, kun laittaa suosiolla tuohon täyskaskon. Mulla taitaa olla IFIssä niitä omavastuuta suojaavia bonuksia sen verran runsaasti, että sinne sitten. Mutta katsotaan nyt tämä homma loppuun ensin, että mihin viitsii venyä ja lähteekö vakuutusyhtiö messiin yhtään.
Volvoon laitoin ekan kerran tankin täyteen omistusaikanani. Piti oikein katsoa, että paljonko se imaisee. Tietokone näytti, että vielä 120 km pystyisi ajamaan, silti meni rapiat 56 litraa. Tuossa on tosi ennakoiva mittari, painuu sinne punaisen nurkille melkoisen ajoissa, yleensä tulee mentyä tankille ennen valon syttymistä, kun ei jaksa katsella "tyhjää" tankkia. Täytyy kai joku kerta testata, mitä se ajotietokone näyttää, kun alkaa varoittelemaan.
Jotenkin tuon Hondan takia meni toistaiseksi into kikkailla, tuli tunne, että tässä riittää säätämistä ilman ylimääräisiä projektejakin. Rahaakin palaa ihan riittävästi. Volvon kohdalla taitaa uteliaisuus voittaa siinä muodossa, että enemmän on intoa saada tuolla ainakin vuosi täyteen ja vähän vertailudataa, mitä tuollainen halpa käyttis maksaa vuoden syklillä, kuin syyttä suotta sitä pois myydä. Ainakin niin kauan kuin toimii kuten tähän saakka !
Ja McStadeylle tsemppiä Touranin kanssa. Kovin montaa tuollaista ei Superin kohdalla tarvitse tulla, kun se lähtee vaihtoon. Turhan hyvälle on opittu Aven ja Fokkerin kanssa, kun perille veivät joka kerta ilman ongelmia. Mutta kop kop, johan tässä pari päivää on menty. Sain kuvankin eilen puolison reissulta, oli tyytyväinen kun Superin kulutusnäyttö oli painunut jo 5.6 !!! Pitänee viikonloppuna tsekata öljyt, taitaa eka tonni olla kohta ajettuna

Skoda Superb Combi 1.5 TSI eTEC -25, Mazda 2 Hybrid-25, Toyota Yaris Cross 1.5 Hybrid-24, Toyota Hiace 2.5 D-4D 100 autom -05, Lincoln Town Car Ultimate 4.6 V8 -04, Ex: 10 x og Saab 900 ym. / jäsen #4634