Savuttaa valkosinistä savua, palanut öljyn haju

9-5 tuli tonnarin seuraajaksi syksyllä 1997.
Vastaa Viestiin
bezzku
"Koeajolla"
Viestit: 3
Liittynyt: Ma Touko 13, 2019 01:34

Savuttaa valkosinistä savua, palanut öljyn haju

Viesti Kirjoittaja bezzku »

Nyt tarvitaan apua!

Autona 2002 9-5 2.3t lastutettu Nordic stage 3 + biopower. Kaikki alkoi kun auto päätti kiihdytyksessä tiputtaa turbosta paineet pari kuukautta sitten. Heitti vikakoodin P1110 (air bypass valve) ja auto muuttui "nykiväksi". No ajattelin siinä että uus ABV tilaukseen. Se sitten tuli ja asensin autoon. Turbosta puuttui vieläkin paineet (tai se kävi base boostilla, eli aikaisemmin punaiselle mennyt turbomittari jäi keltaisen puoliväliin). Vikakoodin nollattua se kuitenkaan ei ole tullut uudestaan monen sadan kilometrin jälkeen. Pienen netistä vian etsimisen jälkeen autoon vaihtui myös BPC ja alipaineletkut kun kerran imuvuodoksi ongelmaa luulin. Tämäkään ei vaikuttanut boostin palauttamiseen.

Myöhemmin pakoputken vuodon takia korjatessani yhden kiinnikkeistä huomasin, että putki oli löysästi kiinni turbossa ja kiristinkin tuon kunnolla. Kiristyksen jälkeen turbo tuntui menevän boostille ehkä joka toisessa kiihdytyksessä. Auto siis muuten toimi samalla tavalla kuin ennen putken kiristystä (hieman nykivä) ja jatkoin ajelua normaalisti.

Tässä välissä kokeilin "bolt modia" ja yllätys yllätys auto alkoi mennä boostille joka kiihdytyksessä! Ainoastaan pieni "nykiminen" kiihdyttäessä jäi.

Sitten tähän päivään. Vaihdoin öljyt (samaa kuin ennen 5w30 gm longlife), suodattimen (alkuperäislaatuinen mutta vähemmän reikiä filtterin päällä kuin siinä minkä otin pois muuten samanlainen jos vaikuttaa johonkin?) ja tulpat (ngk bcpr7es-11) autoon. Samana päivänä auto meni kiihdytyksessä boostille mutta nyki tällä kertaa enemmän ja sitten löi vikakoodin P0140 (kakkos lambda) ja alkoi savuttaa tuota valkosinistä savua ja haista palaneelta öljyltä.

Ensimmäinen ajatukseni oli että nyt se turbo sitten hajosi. Siitä ei kuitenkaan mitään ylimääräisiä ääniä kuulu joten voiko turbon tiivisteet olla silti syynä? Turboa ei ole tietääkseni ikinä vaihdettu ja autossa yli 300 000km mittarissa. Myös öljyntäyttökorkista tulee normaalia enemmän savua avatessani sen. Jonkin foorumikeskustelun mukaan viallinen PCV systeemi oireilee samalla tavalla ja tässä 2002 vm vielä onkin tuo vanha PCV mutta pelkään vian olevan jotain vakavampaa.

En siis loppujen lopuksi edes tiedä liittyvätkö nämä viat edes toisiinsa (turbo aluksi jumissa base boostilla ja nyt kummallinen savu ilman ylimääräisiä ääniä) mutta päätin varmuuden vuoksi selittää ongelmat alusta saakka. Öljyä ja jäähäreitä on koneessa niin kuin kuuluukin, tosin savuttamisen alkamisen jälkeen en autolla ajanut kun muutaman kilometrin joten öljynkulutuksesta nyt en ole varma. Auto seisoo nyt pihassa kun en uskalla sillä sen savuttaessa ajaa.

Mikä siis voisi olla vikana? Harkitsen PCV järjestelmän päivittämistä tai turbon vaihtoa mutta voiko kyseessä olla esim. menneet männänrenkaat? Jos niin olisi niin ei huvittaisi uutta turboa ostaa vaan alkaisin samantien katsoa jostain käytettyä vaihtomoottoria. Jotain saattoi tarinani perusteella jäädä epäselväksi joten siitä vain kysymään tarkennusta kommenteissa.
Avatar
Risto
"Hölösuu"
Viestit: 5169
Liittynyt: Ti Marras 18, 2003 21:53

Re: Savuttaa valkosinistä savua, palanut öljyn haju

Viesti Kirjoittaja Risto »

Toimiiko huohotuksen takaiskuventtiili (venttiilikopan ja kaasuläppäkotelon välissä)?
Bapsu
"Hölösuu"
Viestit: 1081
Liittynyt: Su Syys 11, 2016 00:00
Paikkakunta: Hämeenlinna & Tampere

Re: Savuttaa valkosinistä savua, palanut öljyn haju

Viesti Kirjoittaja Bapsu »

Puhaltaako se kone hiukan vai paljon? Huohotusongelmainen harvemmin varsinaisesti tunkee savua pihalle täyttöreijästä, puhallus on hyvin lievää. Saattaa olla mäntäpistiäinen käynyt vierailulla jos kunnolla puuskuttaa.
1999 OG 9-5 2.3t @ RE85

Ongelmia/osatarvetta? 0409302470
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13189
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Savuttaa valkosinistä savua, palanut öljyn haju

Viesti Kirjoittaja AZP »

Turbon mahdolliset välykset on niin helppo tarkastaa, että se kannattaa ainanin tehdä ekana. DP irti ahtimesta ja sormella kokeilee mihin suuntiin se akseli heiluu.

Huohotinsysteemi kannattaa joka tapauksessa päivittää uusimpaan.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
bezzku
"Koeajolla"
Viestit: 3
Liittynyt: Ma Touko 13, 2019 01:34

Re: Savuttaa valkosinistä savua, palanut öljyn haju

Viesti Kirjoittaja bezzku »

Taitaapi tuo huohotussysteemi nyt ainakin olla viallinen. Otin takaiskuventtiilin irti ja ilma menee puhaltaessa kumpaankin suuntaan läpi (eikö silloin ole rikki?). Nyt tarkemmin tutkimisen jälkeen venakoppaan tuleva huohotusputki on kopassa löysästi kiinni koska sen päässä oleva kumikiinnike on todella heikossa hapessa. Taidan siis laittaa huohotuksen päivityssarjan tilaukseen ja toivottavasti sen asennus korjaa ongelmat, eikä tuo pitkään toimimattomana ollut huohotus ole rikkonut mitään tiivisteitä. :/
bezzku
"Koeajolla"
Viestit: 3
Liittynyt: Ma Touko 13, 2019 01:34

Re: Savuttaa valkosinistä savua, palanut öljyn haju

Viesti Kirjoittaja bezzku »

Ja siis alkuperäisestä tarinasta jäi puuttumaan, että turbon olen ottanut auki imupuolelta ja kokeillut välyksiä, ei liikkunut mihinkään suuntaan. Turbon tiivisteitä lähinnä epäilin vain siksi koska tuolla on ajettu jo se 300 tonnia ja vielä alusta asti lastutettuna.
vml
"Kaasari"
Viestit: 11
Liittynyt: Ti Touko 06, 2008 19:55

Re: Savuttaa valkosinistä savua, palanut öljyn haju

Viesti Kirjoittaja vml »

onko vika löytynyt.
eba4
"Tuplakaasari"
Viestit: 58
Liittynyt: La Helmi 18, 2012 14:22
Paikkakunta: Kokkola

Re: Savuttaa valkosinistä savua, palanut öljyn haju

Viesti Kirjoittaja eba4 »

Selviskö vika?
benicio
"Aero"
Viestit: 401
Liittynyt: To Tammi 12, 2006 18:17

Re: Savuttaa valkosinistä savua, palanut öljyn haju

Viesti Kirjoittaja benicio »

Otsikko täsmää joten lainataan ketjua:
Saab -9-5 vm99 johon viitisen vuotta sitten vaihdettu tehdasuusi B235E kone ja uusi Mitsun turbo, joilla ajettu nyt 175tkm.
Saabi syö öljyä, ja savuttaa kylmänä kaasuttaessa. Startin yhteydessä tai jälkeenkään ei savuta jos ei kaasuttele, mutta ekoilla kilsoilla kyllä, ja vähän lämmettyään täyskaasutuksella runsas valkoinen savu. Heti startin jälkeen sekunneissa tulee kabiiniin myös palaneen öljyn haju. Öljyä syö tikun asteikon verran per tankillinen.
Kun ei ole aikaa tätä itse alkaa ropaamaan, niin kysyn vähän apua diagnosointiin, eli onko syytä epäillä turboa, vai männänrenkaita vai jotain muuta? Ja voisiko tästä jotenkin varmistua? Näinkö Mitsukin noilla kilsoilla jo antautuu, ja onko syytä tutkia esim katalysaattoria tarkemmin (alkuperäinen 480tkm) onko esim tukkeutunut katti voinut turbon (tiivisteet) jopa rikkoa? Täyskaasulla pinl 1950 mair 1100.
9-5 TiD4 MY10; 9-3 SC TID MY08; 99 Cabriolet MY75
jooseppi78
"Viggen"
Viestit: 599
Liittynyt: Ma Heinä 13, 2015 20:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Savuttaa valkosinistä savua, palanut öljyn haju

Viesti Kirjoittaja jooseppi78 »

Palaneen öljyn haju kabiinissa viittaa öljyvuotoon ulospäin. Eli konehuonetta penkomaan. Mites huohotus onko kunnossa? Etanolilla pakokaasu on vahvasti vaaleaa ja sankempaa joten sekin osittain selittää pakokaasun mutta jos litra menee tankillisella niin reilustihan sitä kuluu. Turbon tutkimiseen löytyy ohjeet foorumilta. Onko öljyn kulutus kasvanut mistä lähtien?
"Hevoseton" mies on huoleton mies
Avatar
Mertmi
"Saabisti"
Viestit: 10276
Liittynyt: La Syys 06, 2003 15:38
Paikkakunta: Joensuu

Re: Savuttaa valkosinistä savua, palanut öljyn haju

Viesti Kirjoittaja Mertmi »

Jos turbo fuskaa noin paljom, niin öljyä on ahtoputkissa. Itse ottaisin irti Ic:n vasemman pään letkun. Jos lorahtaa puoli litraa öljyä, on homma aikalailla selvä.
# 1771 - Mikko Mertanen
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01
benicio
"Aero"
Viestit: 401
Liittynyt: To Tammi 12, 2006 18:17

Re: Savuttaa valkosinistä savua, palanut öljyn haju

Viesti Kirjoittaja benicio »

Otin öljynvaihdon yhteydessä cobran irti turbolta. Siellä ei öljyä ollut kuin hyvin ohuelti jos ollenkaan, eikä välystä. Mutta onko niin että valkoinen savu viittaakin enempi pakopuolen vuotoon, eli pitäisikö ottaa downpipe irti? Ei välttämättä onnistu ihan yksinkertaisella ranneliikkeellä?
Vai hoituuko diagnoosi tuolla ic:n putkella, ja siis mikä putki, mistä päin katsottuna vasen? :oops:

Eli klemmar nummer 11?
https://shop.speedparts.se/sv/prod/saab ... are-6.html
9-5 TiD4 MY10; 9-3 SC TID MY08; 99 Cabriolet MY75
Vastaa Viestiin