Vitsin tynkää
Mies riiteli ankarasti vaimonsa kanssa. Vaimo väitti, ettei mies ole ollenkaan empaattine:"Mitä sinäkään minun murheista tiedät. Sinä et edes tiedä,
millaisia voivat olla synnytystuskat!" vuodatti vaimo.
Debatti loppui sillä erää siihen, mutta mies otti itseensä ja lähti lääkärin pakeille kyselemään,millä voisi synnytyskipuja simuloida. Lääkäri totesi sen olevan helppoa, pitäisi vain nauttia puoli litraa risiiniöljyä ja tukkia peräaukko tulpalla.
Kaveri meni kotiinsa apteekin kautta, latoi risiiniöljyn naamaansa, asetti tulpan paikkaansa ja istui sohvalle kuulostelemaan. Aluksi ei tuntununt kuin hieman höntiltä, risiiniöljy vain velloi mahassa. Parin minuutin kuluttua vatsa alkoi kurista,muttei vieläkään oireillut.Puolen tunnin kuluttua alkoi tapahtua. Hirvittävä kipu vetäisi miehen kaksinkerroin. Välillä hellitävä ja taas iskevä tuska koetteli uudestaan ja uudestaan. Mutta mies oli päättänyt olla hellittämättä. Tulpan hän piti paikallaan.
Miehen kärsimystä lisäsi se, että oli kuuma kesäpäivä ja lämpötila kerrostaloasunnossa oli kivunnut lähemmäs kolmeakymmentä astetta. Hikoileva, vatsaansa poteva, kiemurteleva aviomies alkoi riisua vaatteitaan toivoen olonsa viilennyksestä helpottavan. Vaatteiden vähennys ei kuitenkaan auttanut, vaikka lopulta hän oli kelteisillään.
Polttava, repivä kipu alavatsassa vain paheni ja sai alastoman miehen astumaan parvekkeelle,toivottavasti hieman viileänpään ilmaan. Tuskasta kumaraisena,hikisenä, kituvana, tulppa persiissä hän alkoi hypellä edestakaisin toivoen saavansa aikaan viilentävää ilmavirtausta. Ilman tulosta. Yhä paheni. Kerrosta alenpana samassa talossa sattui asumaan posetiivin soittaja. Posetiivarilla oli tietenkin apina, jota pidettiin soittokeikoilla mukana pitämässä kolikkomukia. Kyseinen apina oli myös parvekkella ja alkoi ihmetellä mesomista yläkerrassa. Ketterästi apina silppasi syöksytorvea ylös synnytystuskia kokeilevan miehen luo. Mies oli selin apinaan, eikä tätä huomannut.
Apina pisti merkille tulpan, joka pilkotti miehen takapuolessa. Apina oli koulutettu keräämään markkoja, joiden pyöreä muoto muistutti sen mielestä paljonkin tulpan päätä. Niinpä apina kurotti kättään kohti juuri tuskasta taipuvaa miestä ja nykäisi tulpan irti.
Tavaraa tuli tuutin täydeltä.
Apina lensi selälleen parvekkeelle aivan uitettuna. Hölmistynyt mies katsoi selkänsä taakse ja huomasi märän eläimen sekä totesi: "Ruma sä olet kuin piru ja yltäpäältä paskassa, mutta - tuu isin syliin!"

#2675
96 vm.75
96 vm.75
Mikko Kuustonen seurusteli kerran nuorukaisena kirkkoherran tyttären kanssa ja oli innoissaan, kun pääsi ensimmäisen kerran tapaamaan tytön vanhempia. Tiesihän Mikko, että jos vanhemmat hyväksyisivät hänet, tyttö voisi vaikka antaa... suudelman.
Siinä sitä istuttiin olohuoneessa ja keskusteltiin tosiolevaisesta, kun jännitys ja kahvi alkoivat vaikuttaa Mikon suolistossa. Pian poika ei enää pystynyt pidättelemään vaan päästi pienen pierun.
Kirkkoherra katsoi vihaisesti perheen koiraa, joka sattui makailemaan Mikon tuolin alla, ja torui: "Musti!"
Mikko huokaisi helpotuksesta ja jysäytti toisenkin kerran koiran piikkiin. "Musti!", nuhteli tällä kertaa kirkkoherran rouva. Kului muutama tovi, ja ilma vain kiersi Mikon suolistossa. Eihän siinä auttanut muuta kuin päästää ilmoille kunnon jyräys.
"Musti!" ärjyi kirkkoherra naama punaisena. "Tule nyt jo pois sieltä tuolin alta, ennen kuin se pitkätukkainen hipinretale paskantaa päällesi!"

Juu, en myöskään tiennyt tapauksen taustoista. Ikäviä asioita9000CS... kirjoitti:Nyt muistankin tapauksen.Toby kirjoitti:Se siinä vikana onkin. Juttu ON totta, tai siis ainakin tuo perustausta. Sen idiootin takia, joka Munkkivuoressa joku vuosi sitten teloi A3:lla hengiltä yhden pikkutytön suojatiellä, Helsingin kaupunki antaa nyt kaikkien muidenkin autonomistajien kärsiä Huopalahdentien toista kilometriä pitkästä neljänkympin rajoituksesta ja aina ohiajaessa muistella tuota tapahtumaa...
Eli sori, en usko olevani huumorintajuton, mutta tää ei kolahtanut!
En arvannut tarinan olevan näin totta

Saab 9-3 SS 1.8t Linear Pro -07 (Käyttöpeli)
Mercedes-Benz 240D W123 -83 (Kesäauto)
Mercedes-Benz 240D W123 -83 (Kesäauto)
Joo, arvelinkin, ettei Teille ollut tullut mieleen... Ja omasta puolestani sorry tämä totaalinen offtopic - tässähän piti kirjoittaa hauskoja tarinoita...kristian kirjoitti:Juu, en myöskään tiennyt tapauksen taustoista. Ikäviä asioita9000CS... kirjoitti:Nyt muistankin tapauksen.Toby kirjoitti:Se siinä vikana onkin. Juttu ON totta, tai siis ainakin tuo perustausta. Sen idiootin takia, joka Munkkivuoressa joku vuosi sitten teloi A3:lla hengiltä yhden pikkutytön suojatiellä, Helsingin kaupunki antaa nyt kaikkien muidenkin autonomistajien kärsiä Huopalahdentien toista kilometriä pitkästä neljänkympin rajoituksesta ja aina ohiajaessa muistella tuota tapahtumaa...
Eli sori, en usko olevani huumorintajuton, mutta tää ei kolahtanut!
En arvannut tarinan olevan näin totta
Saabisti #2397
9-5 2,0t Linear Wagon vm.2002
Seat Alhambra 2,0TDI 4WD vm. 2013 (11/2012), mutta silti:
"Saab is The Truth, The Whole Truth and nothing but The Truth."

-
- "Hölösuu"
- Viestit: 1032
- Liittynyt: To Huhti 07, 2005 19:48
- Paikkakunta: Sipoo, Nikkilä
en halua tietää, mitä hakusanaa käyttämällä ylläolevan linkin video löytyimasas kirjoitti:http://video.google.com/videoplay?docid ... 1056290731
Nyt taitaa olla sairauden huipputaso saavutettu? Avo hankittu =)
KA 9-3 2.0tA Vector Cabbe vm.2004
KR 900 GL 3d vm. 1983 (ässän tekniikka) Ruohonen jäsen 2377

Mahtava, eipä ole tullut naurettua näin makeasti pitkään aikaanmasas kirjoitti:http://video.google.com/videoplay?docid ... 1056290731

"Ihmiset, jotka luulevat tietävänsä kaiken, ärsyttävät meitä, jotka tiedämme kaiken."
ATK-ohjelmoitsija oli ollut samassa yrityksessä töissä jo 25 vuotta ja päätti leputtaa hermojaan ottamalla lopputilin. Koko tuona aikana hän ei ollut ikinä ollut päivääkään poissa työpaikalta eikä ikinä myöhästynyt minuuttiakaan. Rahaa mies oli saanut säästettyä jonkin verran ja hän päätti muuttaa elämäntyylinsä totaalisesti.
ATK-ohjelmoitsija osti pohjoisesta mökin itselleen, joka oli totaalisesti eristetyksissä kaikesta muusta. Lähimpään naapuriin oli matkaa useita kymmeniä kilometrejä ja mökissään mies sai olla aivan omissa oloissaan.
Eräänä päivänä mies oli järvellä kalastamassa itselleen ruokaa ja saatuaan mukavan saaliin mies meni kotiin perkaamaan kaloja. Kesken perkaamisen oveen koputettiin ja mies meni hämmästyksissään avaamaan ovea. Oven takana seisoi iso parrakas mies, jolla oli eräretkeilyyn tarvittava varustus mukanaan.
-Terve. Anteeksi että häiritsen mutta minä olen sinun naapurisi. Asun tuon tunturin toisella puolella ja ajattelin tulla kertomaan, että minun luonani on huomenna juhlat, jos olisit vaikka itsekin kiinnostunut tulemaan mukaan?
-No mikä ettei. Olenkin tässä muutaman viikon ollut aivan eristyksissä muista ihmisistä ja olisi kiva vähän jutellakin jonkun kanssa, ATK-ohjelmoitsija sanoi.
-Sen verran voin kyllä varoittaa, että juhlissa varmaan otetaan viinaa sitten aika runsaasti.
-Se ei haittaa. En ole juonut pisaraakaan moneen vuoteen eli eiköhän se ole ihan kiva vähän viinaa ottaakin.
-Ja toinen varoitus on se, että yleensä näissä meidän juhlissa on pieniä tappeluitakin.
-Se ei varmaankaan haittaa kun olen joskus nuorempana vähän jotain karatea harrastanut, vaikka yleensä kyllä pyrin välttämään väkivaltaa loppuun saakka.
-Ja senkin voin sanoa, että näissä meidän juhlissa on muuten sitten aika estotonta seksiä tiedossa eli luvassa on aikamoista panemista.
-Se on vaan ihan tervetullutta. Erosin vaimostani jo yli kymmenen vuotta sitten ja ei sitä seksiä täällä mökissä niin kovin paljon ole ollut tarjolla, joten enköhän minä siitä selviä, ATK-ohjelmoitsija sanoi miehelle hieman naurahtaen ja kysyi sitten:
-Onko siellä juhlissa muuten jonkinlainen pukupakko tai mitä minun kannattaisi laittaa päälle.
-Aivan sama. Ei sinne meidän lisäksi ketään muita tule...

Valitettavasti juuri tällainen "joustavuus" on yksi vaarallisimpia ilmiöitä.
Turkulaissii tyäohjei
8.15 - 9.00
Älä pinkot, se kostauttu päivä mitta.
9.00 - 10.00
Kokko ajatukses, mikäli niit o.
10.00 - 10.30
Kunno kahvitauko antta lisäenerkia.
10.30 - 11.00
Käy jututtamas kavereit - erittäi tehokas keino lisät työpaikkaviihtyvyyt.
11.00 - 12.00
Siivoo tyäpöytäs. Järjestys ja siisteys lissävä tyähalui.
12.00 - 13.00
Ny sä oles ansainnu tukeva louna.
13.00 - 14.00
Pyhit tää tunti ruoansulatuksel ja mietiskelyl, se terästä keskittymiskykky.
14.00 - 15.00
Tee tyäsuunnitelma.
15.00 - 15.30
Hellit hetkeks ja suarit muutama voimisteluliike.
15.30 - 16.00
Verensoker o päässy pahaste laskema. Siihe antta appu kuppi kaffet ja munkki.
16.00 - 17.00
Kiitos hyvi suunnitellu tyäjärjestykse, sää voit paiski töit täyrel tehol viimise tunni aja, kentiäs jopa nii hyvi et sä pääses lähtemä jo klo 16.30.
Älä guitenka revi ittees hengilt!
____________________________
Ei sillä, turkulaiset on enemmän ok kuin hesalaiset, kieli vaan on kovin hauskan kuuloista

9000cs -96 vapari
Hiivatti enää synkkä muisto! Työjuhtana Hiace 4wd -08!
#1397

Nunna meni lääkäriin..... kun niin kutitti jalkojen välistä.
-Taitaa olla satiaisia, sanoi lääkäri.
-Eikä ole, minähän ole nunna!
Lääkäri otti näytteet ja kertoi viikon kuluttua tulokset nunnalle:
-Ei ollut satiaisia!
-Minähän sanoin, se ei ole mahdollista, mutta mitä sieltä alapäästä sitten löytyi?
-Banaanikärpäsiä...
-Taitaa olla satiaisia, sanoi lääkäri.
-Eikä ole, minähän ole nunna!
Lääkäri otti näytteet ja kertoi viikon kuluttua tulokset nunnalle:
-Ei ollut satiaisia!
-Minähän sanoin, se ei ole mahdollista, mutta mitä sieltä alapäästä sitten löytyi?
-Banaanikärpäsiä...
Valitettavasti juuri tällainen "joustavuus" on yksi vaarallisimpia ilmiöitä.
Kaksi mustaa poikaa oli saanut duunin rekkakuskina erään neekerinpusuja tekevän firman listoilla.
Kaverit lähti eräänä syysiltana ajamaan ja luikas keli yllätti ylävoltan poijjaat ja ajoivat pellolle...lensivät ulos ikkunasta ja pusut levis pitkin peltoa....no,pariskunta pysähtyi,kun näkivät rekan pellolla ja äijä lähti paikanpäälle katsomaan miten oli käynyt.
Hetken kuluttua äijä hyppi pusujen päällä ja huusi niin helvetisti muijaansa auttamaan ja eukko kysyi mikä oli hätänä,niin ukko totes,että tuu ny vitussa auttaa kaks on jo kuoriutunu!!

Kun kinastelet idiootin kanssa...pidä huoli ettei hän tee samoin!
Saab 9000 2.3t jubilee -97
Saab 9000 2.3t jubilee -97