Täytynee suunnitella homma niin, että yhdessä alustaremontin kanssa fiksaa vanteet, puslat ja alapuoliset pikityöt kartellisyytösten uhallakin

Pahoittelut topicin aloittaneelle väliin tunkemisesta

Tuttu homma. Välillä tuntuu melko kovaakin vibrausta rattiin, välillä (esim. eilen) ei yhtään mitään. Alkaa taas ajattelemaan sitä pahinta, että nyt on mennyt alapallo p*skaksi tms.HMK kirjoitti:Nyt taas tänään Saloon ajaessa mitään tärinää ei ollut ja uudella Salo motarilla ajo oli vieläkin juhlallisempaa. Pitänee kuitenkin käydä tarkistuttamassa ne tasapainot.
H
Ainakin NG900 Turbossa on vakiona moottoritilan poikittaistuki joka ei tosin ole ihan järeimmästä päästä. Tuki löytynee siis Viggenistä myös, todennäköisesti hieman järeämpänä mallina.jani kirjoitti:Siihen auttaa joissakin tapauksissa että laittaa moottoritilaan poikittaistuen mutta uudemmissa saabeissa on keulan rakenne tosin aika kovaa tekoa joten hyöty voi jäädä aika vähäiseksi.