Syytä moottoreiden pikeytymiseen voidaan toki etsiä öljyjenvaihtovälistä. En tiedä onko muissakin longlife-huolto-ohjelmia käyttävissä autoissa samoja ongelmia kuin saabeissa?
Omassa nyt 253tkm ajetussa 9-5:ssä on huoltokirjan mukaan tehty öljynvaihdot pisimmillään 20tkm välein ja vähintään kerran vuodessa. Jo 165tkm lukemien jälkeen öljyjä on välillä vaihdettu tiheämminkin. 200tkm - 250tkm välillä olen itse vaihtanut öljyt noin 10tkm välein. Ostettaessa tuo söi öljyä 1l/4000km. Joulukuussa -08 öljyä alkoi menemään yhtäkkiä 1l/1000km. Vaihdoin ahtimen käytettyyn, jolla sain puolitettua kulutuksen.
Jotkut lukivatkin viimeisimmän projektini, eli purin moottorin lohon ollessa paikallaan ja vaihdoin männät T5-mallisiin. Syy ratkaisuun on alkuperäiset nuo ekologiset matakitkamännät, joista halusin päästä eroon. Oma näkemykseni näihin pikeytymisongelmiin on seuraavanlainen. Männät eivät itsessään osallisty sylinterien tiivistämiseen samalla tapaa kuin vanhemmanpolven saabeissa (og kalusto, 9000 ja viimeisimpänä ennen T7 oleva T5 mallit). Ohivuotoa siis tapahtuu enemmän ja palokaasuja päätyy öljytilaan. Seurauksena paineen nousu öljytilassa, josta seuraa useita ongelmia. Omassa 9-5:ssä öljypumpun imuputken sihti ei ollut karstassa. Öljytilat ja venttiilikoppa olivat selvästi mustuneet verrattuna esim. vanhemman polven saabien koneisiin. Mäntien öljyrenkaat olivat pikeytyneet uriinsa ja ne olivat aivan jumissa. Veikkaan että pikeytymistä on jouduttanut mäntien ohi tapahtuva pakokaasujen virtaus.
Mielestäni ongelmia vielä pahentaa pitkävälitteiset vaihteistot, joiden takia moottoria pyöritetään erittäin matalilla kierroksilla etenkin taajama-ajossa. Kaikki 9-5:n omistajat tietävät että esim. manuaalivaihteistolla moottorin kierrättäminen yli 5000rpm vaatii ihan tietoista päätöstä vaihdevalinnoissa. Se ei tapahdu mitenkään vahingossa. Moottorin karstautuminen jo pelkästään tästä syystä ei siis ole mitenkään kummallinen asia. Perinteisestihän väitetään että karstat lähtee moottorista, kun sillä ajetaan maantieajoa vähän raskaammalla jalalla. Meidän 9-5:llä on ajettu maantiellä ja on pidetty kaasua pohjassa ohituksissa jne. Silti männät olivat karua katsottavaa.
kuva Toisekseen kun ahtimet toimivat esim. matalapaine 2,3t:ssä täydellä paineella jo 1800rpm:stä lähtien, on aivan päivänselvää että palotiloissa on useinmiten täydet paineet. Ite olen ainakin havainnut, että toisinaan on jopa vaikeata ajaa kylmällä koneella, kun turbo pyrkii ahtamaan kevyissäkin kiihdytyksissä. Esim. vanhempien turbosaabien kanssa olen tottunut siihen ettei ahtopaineita lasketa nousemaan ennen koneen kunnollista lämpenemistä. Ei vaadi kummoista päättelykykyä, mitä tapahtuu sylintereissä, kun kone on vielä kylmä ja lyödään kunnon paineet pyttyihin.
Kovasti täällä ihmetellään, mistä johtuu että paljon ajavien moottorit toimivat paremmin. Oma arvaukseni on, että moottorit ovat ylipäätään tiiviimpiä käyttölämpötilassa, kuin kylmänä. Paljon liikenteessä olleet ajokit siis ovat isomman osan ajosuoritteesta oikeassa käyttölämpötilassa verrattuna niihin, joilla ajetaan lyhyitä pätkiä.
Olisi hyvin mielenkiintoista saada tietää miten tämä sudeksi väitetty moottori toimisi, jos siihen tosiaan vaihdettaisiin öljyt 10tkm välein ja ajosuorite olisi pääasiassa pätkäajoa ja satunnaisesti maantieajoa.
Jokatapauksessa minun mielipiteeni on, että huohotinpäivitykset jne ovat vain hätäistä korjausta perustavanlaatuiseen tiiveysongelmaan sylintereissä ja tarkemmin sanotusti männissä+renkaissa. Itse teen nyt ihan ominpäin kokeilua, jossa vaihdoin käytetyt t5-männät uusilla renkailla hoonaamatta lohkoa ja päivitin ensimmäisen version huohottimen ainoastaan poraamalla öljyloukun turbon imupuolelle menevän reiän 6,5mm kokoon. Jätin koneeseen sen välyksettömän käytetyn t17 ahtimen, jolla sain keväällä tuon 1L/1000km öljynkulutuksen puolittumaan, eli ennen remppaa kone vei 1L/2000km. Ennakkotietona sisäänajoöljyjen taso ei laskenut 1000km jaksolla. Nyt moottorissa on sisällä erään palstalaisen kehumat Teboil Gold 5W40-synteettiset öljyt. Hän kehui, ettei laittaisi naapurinsakaan autoon tuota öljyä. Kivana lisätietona voin kertoa, että tuon öljypönikän kyljestä löytyi GM:n LL -koodi, joka lukee siinäkin "oikeassa öljyssä"...