Ikävä kyllä meidän nykyisessä oikeusjärjestelmässämme "elinkautisesta" päästetään yleensä sen noin kolmentoista vuoden jälkeen, viimeistään Presidentin armahduksella. Olisikin mielenkiintoista tietää se, että oliko meidän armaalla ja huomiotaherättävän kiivaasti eritoten hin**imarssiin suuntautuneen sinänsä harmittoman iskun tuominneella muumimukimammalla näppinsä tässäkin väärinymmärretyn vähemmistökansanosasen vapaaksipäästöpelissä joka nyt maksoi kolme ilmeisen vähäarvoisempaa tavallista kansalaista ja heidän ainutkertaista elämäänsä? Eipä ole tullut julkista ja kiivasta tuomintaa tähän asiaan Presidentiltämme?
No, kuitenkin tässä tapauksessa, ehkäpä parempi olisi mielenvikaiseksi toteaminen jolloin parhaassa tapauksessa se tarkoittaa todellakin määräämättömäksi ajaksi pakkohoitoa eli mömmöillä entisestään pimentämistä.
Toisaalta onhan se määräämättömäksi ajaksi "varattu" S. Sillanpääkin kait keskuudessamme taas.
Minuteman kirjoitti:Ikävä kyllä meidän nykyisessä oikeusjärjestelmässämme "elinkautisesta" päästetään yleensä sen noin kolmentoista vuoden jälkeen, viimeistään Presidentin armahduksella. Olisikin mielenkiintoista tietää se, että oliko meidän armaalla ja huomiotaherättävän kiivaasti eritoten hin**imarssiin suuntautuneen sinänsä harmittoman iskun tuominneella muumimukimammalla näppinsä tässäkin väärinymmärretyn vähemmistökansanosasen vapaaksipäästöpelissä joka nyt maksoi kolme ilmeisen vähäarvoisempaa tavallista kansalaista ja heidän ainutkertaista elämäänsä? Eipä ole tullut julkista ja kiivasta tuomintaa tähän asiaan Presidentiltämme?
No, kuitenkin tässä tapauksessa, ehkäpä parempi olisi mielenvikaiseksi toteaminen jolloin parhaassa tapauksessa se tarkoittaa todellakin määräämättömäksi ajaksi pakkohoitoa eli mömmöillä entisestään pimentämistä.
Toisaalta onhan se määräämättömäksi ajaksi "varattu" S. Sillanpääkin kait keskuudessamme taas.
näidenkin perusteella pitäsisi hankkia bunkkeri asunnoksi ja panssaroitu ajoneuon liikkumiseen
... tässä tapauksessa tuo edellä mainittu ragaistus olisi kohdallaan
Mistä hitosta noita kuskeja sikiää jotka ajeleevat alinopeutta kunnes tulee ohituskaista jonka ajaksi nostetaan nopeus varmuuden vuoksi vähän ylinopeuden puolelle ettei kukaan vaan mene ohi. Tän päiväinen viel tuon ohituskaistan jälkeen alinopeuden lisäksi pumppasi nopeuttaa koko ajan (oituskaistan ajan auto kulki niin nätisti tasaiset 110).
Aivan sama lähteekö juosten vaiko letkuissa kituen
muppelo kirjoitti:Mistä hitosta noita kuskeja sikiää jotka ajeleevat alinopeutta kunnes tulee ohituskaista jonka ajaksi nostetaan nopeus varmuuden vuoksi vähän ylinopeuden puolelle ettei kukaan vaan mene ohi. Tän päiväinen viel tuon ohituskaistan jälkeen alinopeuden lisäksi pumppasi nopeuttaa koko ajan (oituskaistan ajan auto kulki niin nätisti tasaiset 110).
Ne pitää yllättää ja vetästä ohi ennen (tai jälkeen) ohituskaistaa. Kannattaa kuitenkin varoa, sillä häkeltyvät siitä normaaliosuudella suoritetusta ohituksesta usein niin kovin, että koittavat ohituskaistan tullen taas päästä "omalle" paikalleen hinnalla millä hyvänsä...
-Ville
-Sähkövatkain model Y -24
-A6 Avant 2,7T Biturbo Q -01 TipTr, status: ajokiellossa.
-Luottopeli Audin porsiessa: Pösö 307 1.6 -03 ja pihakoristeena Saab 900 T8 5D -84
muppelo kirjoitti:Mistä hitosta noita kuskeja sikiää jotka ajeleevat alinopeutta kunnes tulee ohituskaista jonka ajaksi nostetaan nopeus varmuuden vuoksi vähän ylinopeuden puolelle ettei kukaan vaan mene ohi. Tän päiväinen viel tuon ohituskaistan jälkeen alinopeuden lisäksi pumppasi nopeuttaa koko ajan (oituskaistan ajan auto kulki niin nätisti tasaiset 110).
Ne pitää yllättää ja vetästä ohi ennen (tai jälkeen) ohituskaistaa. Kannattaa kuitenkin varoa, sillä häkeltyvät siitä normaaliosuudella suoritetusta ohituksesta usein niin kovin, että koittavat ohituskaistan tullen taas päästä "omalle" paikalleen hinnalla millä hyvänsä...
Toi on kyllä kans ilmiö mitä en ymmärrä. Nyt ei päässy tolleen tekemään kun tulin ton perään rampilta 4-kaistaisen kohdalla ja sen jälkeen kun se loppui vastaan tuli sen verran muuta liikennettä etten päässy kuittaamaan mokomaa.
Aivan sama lähteekö juosten vaiko letkuissa kituen