Kyllähän se vähän pokkaa vaatisi, jos näkee että kaveri tulee päälleAzanovix kirjoitti:Oikeastaan harmittaa että väistin, kuskin ovessa kun on vähän ruostetta, jonka olisi näin saanut tehokkaasti tuon puusilmän vakuutusyhtiön piikkiin korjattua.

Erikoinen tapaus kävi tuossa taannoin:
Herrasmies ajelee kylätiellä edessäni, ja ihan normaalisti vilkuttaa oikealle, hidastaa, ja aloittaa risteyksen kohdalla kääntymisen oikealle. Itse olin jatkamassa suoraan, siihen saakka, kun tyyppi päättääkin palata takaisin eteeni.
Kyse ei siis ollut mistään "vilkutan ja en käännykään" -tyylisestä ratkaisusta, vaan hän oli jo ihan kunnolla ehtinyt kääntyä risteyksestä pois, mutta kiilasi sitten takaisin. Taisi olla ensimmäinen kerta kun piti kokeilla, että minkälainen ääni sieltä saappaan äänitorvesta kuuluukaan.