Tienaatko kilometrikorvauksilla?

Yleinen autoiluun ja liikenteeseen liittyvä keskustelu.
Avatar
jariha
"Team Ylläpito"
"Team Ylläpito"
Viestit: 4026
Liittynyt: Ti Heinä 29, 2003 23:58
Paikkakunta: Kajaani
Viesti:

Tienaatko kilometrikorvauksilla?

Viesti Kirjoittaja jariha »

Tänä vuonna tulee minulle kilometrikorvausten alaista ajoa yli 10 tkm. Oletetaan, että kilometriä kohden vanhan Saabin polttoaineet kustantaa 0,10 euroa ja todetaan, että kilometrikorvaus on 0,38 euroa, saadaan ansioksi yli 3000 euroa. Autot, joilla nämä ajot olen suorittanut, ovat Saabeja iältään 15-31 vuotta. Autojen myyntiarvo on niin alhainen, ettei voi todeta niiden juuri ajojen seurauksena tai tämän vuoden aikana laskeneen. Autojen korjauskustannukset tänä vuonna ovat jääneet yhteisummaltaan noin 700 euroon, joka summa sisältää sekä työt että osat.

Todetaan myös, että verottajan määrittelemän kilometrikorvauksen arvo on laskettu auton todellisia kuluja kattamaan eli polttoainekuluja, huolto- ja korjauskuluja sekä arvonalennusta. Nämä huomioiden kilometrikorvauksilla ei pystytä tienaamaan, mutta niillä pystytään osallistumaan auton ylläpitokuluihin niiltä osin, kuin autoa käytetään työtehtäviin. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Tämä keskustelu lähti käyntiin siitä, kun minulta kysyttiin, kannattaako minun käydä niinkin kaukana töissä, onko saadut kilometrikorvaukset vaivan arvoisia. Päädyin lopputulokseen, että jos hankkisin tai joutuisin hankkimaan uuden auton noita ajoja varten, en tienaisi sillä rahaa, vaan ainoastaan rahoittaisin osittain uuden auton kuluja. Mutta ajamalla nämä ajot vanhalla 99:llä, pystyn noilla ajoilla rahoittamaan kummasti harrastustani ja jopa tienaamaan selvää rahaa, onhan se verotonta tuloa. Ja mielestäni teen sen vielä täysin laillisin keinoin.

Sitä paitsi omistamani Saabit ovat olleet vallan päteviä näihin ajoihin. Sen osoitti myös tämän illan sakea lumimyräkkä.


PS. Tämän keskustelun avauksen alkuperäisenä tarkoituksena ei ollut perustella ajoani vanhalla 99:llä, vaan osoittaa, miten kilometrikorvauksilla voi tienata. Tämän jos verottaja hoksaa, niin se määrä jonkun ikäsakon tai vastaavan...
#1851 Jari Haverinen :: Saab 9-3 SC TTiD '09 :: instagram.com/autoileva_veijari
Haza
"Hölösuu"
Viestit: 1288
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 09:59
Paikkakunta: Merimasku

Viesti Kirjoittaja Haza »

Olikohan joskus vuosituhannen alussa kun moottori-lehdessä (tai mahd. tuulilasi) oli jonkun pienen VAG:n sdi-koneisen kinnerin (taisi olla polo tai ibiza) koeajon yhteydessä laskeskeltu että sillä tarpeeksi suurilla ajomäärillä (dieselveron takia) voisi tienata kilometrikorvauksilla..
#1655 9000 Aero M96, 9-5 Aero M05, 2x 9000turbo M86, 9-3 Cabriolet 2,0t M00
Chevrolet Captiva -07 Skoda Enyaq 80x sportline -23
Turbocharged, turbocharged, turbocharged, turbocharged, turbocharged, turbocharged, charged.
se93tbo
"Hölösuu"
Viestit: 2343
Liittynyt: Su Helmi 15, 2004 16:46

Viesti Kirjoittaja se93tbo »

Meidän ukko tienas n.15000mummoo joka vuosi kun ajeli passat1.6td:llä työmatkoja 90-luvun alussa.
9-3.1972
potkuhousu
"Hölösuu"
Viestit: 3644
Liittynyt: Ke Maalis 12, 2003 21:05
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja potkuhousu »

no eihän sillä enään rikastu, mutta jos saa vielä laskutettua autossa istumisesta tuntipalkkaa niin silloin se kannattaa. Näin mä teen.

Vanhalla autolla voisi päästä jokseenkin voitolle jos ajaa rauhallisesti ja korjaa ite autonsa.
Jyrki alias potkuhousu
SS-K #1636 STCF #2
Zaino Show Car Polish Trolli.nu
Viimeistely alkaa ensimmäisestä Zaino kerroksesta
qaw
"Saabisti"
Viestit: 1249
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 06:44
Paikkakunta: Kempele

Viesti Kirjoittaja qaw »

Onnellisesti tienasin melkein 400 euroa kuussa ajellessani vanhalla satkulla. Jep, työajoa tulee aika reippaasti. Sitten menin ja ostin 9-3:n, jossa km-korvaukset riitti bensan lisäksi vielä osamaksuun, korkoihin ja vakuutuksiin. Mahdolliset huollot sun muut sitten paikkasi firman maksama autoraha jonka saa kun ei ajele liisarilla.

Se on sitten makuasia haluaako tienata selvää käteistä, vai ajaa "ilmaiseksi" uudehkolla kunnon autolla.

Minä taas vaihteeksi tienaan, sillä 9-3 vaihtui -90 tonnariin, mikä on muuten varsin hyvä pirssi sekin ajaa.
9-3 -05, Grand Cherokee -05, Charger -74
Haza
"Hölösuu"
Viestit: 1288
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 09:59
Paikkakunta: Merimasku

Viesti Kirjoittaja Haza »

qaw kirjoitti:Minä taas vaihteeksi tienaan, sillä 9-3 vaihtui -90 tonnariin, mikä on muuten varsin hyvä pirssi sekin ajaa.
Mitämitä? fiiatin menny ostamaan, eikös ne olekaan kaikki mätiä ja muutenkin ihan surkeita ;)
#1655 9000 Aero M96, 9-5 Aero M05, 2x 9000turbo M86, 9-3 Cabriolet 2,0t M00
Chevrolet Captiva -07 Skoda Enyaq 80x sportline -23
Turbocharged, turbocharged, turbocharged, turbocharged, turbocharged, turbocharged, charged.
qaw
"Saabisti"
Viestit: 1249
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 06:44
Paikkakunta: Kempele

Viesti Kirjoittaja qaw »

Haza kirjoitti:
qaw kirjoitti:Minä taas vaihteeksi tienaan, sillä 9-3 vaihtui -90 tonnariin, mikä on muuten varsin hyvä pirssi sekin ajaa.
Mitämitä? fiiatin menny ostamaan, eikös ne olekaan kaikki mätiä ja muutenkin ihan surkeita ;)
Paino sanalla "vaihtui", en mää ny tommosta ostamaan menis ;) Noh, en ainakaan iivaria. Olen mä tässä nyt jotain 2.3T:tä kattellu mutta tuntuvat olevan Ruotsista raahattuja pommeja. Yhtäkin "~200tkm" ajettua kävin katsomassa ja voin vannoa että sen kilsat on lähempänä 400 kuin 200.

Tässä käy kohta niin että joutuu ostamaan Volvon ;)
9-3 -05, Grand Cherokee -05, Charger -74
vppelt68
"Turbo"
Viestit: 215
Liittynyt: To Syys 23, 2004 12:11
Paikkakunta: Lieto

Kyllä tienasin!

Viesti Kirjoittaja vppelt68 »

25000 laskutetulla kilometrillä vuodessa jopa ´92vm. 2,1i-16 oli ansaintaväline. Kilometrikorvausten lisäksi sain kolmena vuotena ns. kitkamittausrahana 1000-1200 markkaa talvirenkaiden epänormaalin kulumisen kattamiseksi :D . Se oli siis eräässä edellisessä työpaikassa vuosina ´99-´02. Aika entinen ei koskaan enää palaa... :cry: Nyt ajelen konttorituolilla alle metrin päivässä 8) .

Silloin kyllä tiesi miksi alla piti olla oikea Saab, kun ajeli pääkallokeleillä syrjäteitä tunteja ennen hiekoittajia tai auraajia. Joskus hyppeli elikotkin yllättäen eteen. Aina sai pysähtymään tai sai väistettyä ilman ABSejakin. Ja jos olisi osunut, uskon että elikko olisi kärsinyt vakavampia vaurioita kuin minä.

V-P
#2160
toistaiseksi ei Saabia :-(
2.polvi
"Hölösuu"
Viestit: 1793
Liittynyt: Ma Helmi 21, 2011 23:22

Re: Tienaatko kilometrikorvauksilla?

Viesti Kirjoittaja 2.polvi »

Parilla haulla ei löytänyt tuoreempaakaan, joten elvytetäänpä tämä.

Olisi lähipiirissä mahdollisesti työpaikan vaihto edessä. Reissuhommaa asiakkaalta toiselle Etelä-Suomessa. Arvio kilometrikertymästä on 20-30tkm/v. Siviiliajoa ei kerry kuin ehkä maks. 10tkm/v, todennäköisesti lähempänä 5tkm puhutaan.

Vaihtoehtona on joko autoetu tai kilometrikorvaukset. Se, millaisesta ja minkä tason autosta autoedussa puhutaan, ei ole tiedossa, mutta se ei oikeastaan ole relevanttia, koska ei rekryllä ole tarvetta saada ajaa 50-100ke arvoisella autolla...siis ainakaan hinnalla millä hyvänsä.

Ihan halvin pommi auto ei voi olla eikä myöskään mikään mopoauton kokoinen kuljetin. Alustavasti puhutaan siis 2010-luvun laitteesta 50-150tkm ajettuna hintaluokassa 15-25ke. Joko tuoreemmasta focus-luokan pelistä tai vanhemmasta BMX X1 tai vastaavasta nelivedosta, jossa hieman vetokykyäkin.

Eli mites on? Tienaako tossa? Mitä kannattaisi ottaa huomioon?
Saab 93 CV 2.0T aut. Aero -05, Toyota Yaris 1.5 Hybrid Active -23, Volvo V70 Classic 2.5 10V -00, ex 93 SS 1.8t Vector -05
Avatar
Kupari
"Hölösuu"
Viestit: 3877
Liittynyt: Ma Kesä 26, 2006 19:55
Paikkakunta: Imatra

Re: Tienaatko kilometrikorvauksilla?

Viesti Kirjoittaja Kupari »

Oma S40 (1000€) työväline josta saan lehdenjaossa 36km matkalta työnantajalta suoraan tiliin verottoman kilometrikorvauksen. Työmatka alkupisteeseen 2km tai loppupisteestä 700m kotia ei riitä verotukseen työmatkoilta omavastuuta ylittämään.

Polttoainetta menee vuodenajasta ja kelistä riippuen 3,5l-5l tuolla 36km jakomatkalla eli 1.60€/l 98E ( keskiarvohinta) menee 5,6€ - 8€ ja saan 36x 0.43€= 15,48€ päivä. Tuolla ylijäävällä (jakoajossa 310-320pv / vuosi) silti kustantaa bensakulunkin jälkeen jäävällä noin 3000€ km- korvauksella öljynvaihdon,, liikennevakuutuksen, ajoneuvoveron, vuosikatsastuksen jälkeenkin renkaita sekä korjauksia ja harraste saabinkin vuosittaiseen ylläpitoon jää rahaa.
Palkka jaosta tulee vielä tuon km korvauksen päälle ja sekin mulla sivutulo eläkkeen lisäksi.
.
Tehny tätä yli 10v ja ollu työajossa 1x 0g900i 8v, 2x og900S, 2x 9000 2.3t/T sekä b vectra ennen s40.
Viimeksi muokannut Kupari, Ke Loka 16, 2019 19:30. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jäsen 2986
Saab 9-5 Aero sedan manuaali -03 biopoweroitu
Käytössä muut työvehje Volvo S40 2.0T -00, emännällä S60 T5 -01
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13166
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Tienaatko kilometrikorvauksilla?

Viesti Kirjoittaja AZP »

^^kyllä tuolla työ/siviiliajomäärällä kannattaa ottaa oma auto ja kerryttää km-korvauksia. Noista työkilsoista kertyy n. 10 t€ km-korvauksia vuodessa. Jos tyytyy käytettyyn Focus-luokan autoon, niin kymppitonnilla pitäisi hyvin kattaa kaikki auton kulut, ja jotain voi jäädä föliinkin.

Ei sillä silti oikeasti tienaisi kuin murusia. Työsuhdeauto menisi kuitenkin miinukselle, koska vähintään verottaja haluaa omansa.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
JP_Vette
"Hölösuu"
Viestit: 5308
Liittynyt: Ma Tammi 23, 2006 21:55

Re: Tienaatko kilometrikorvauksilla?

Viesti Kirjoittaja JP_Vette »

25+10tkm...

25ke uus auto maksaa 1000 €/10tkm eli 3500 €/a
Bensaa menee Focuksella 6 l/100km eli 3400 €/a
Reilu yks huolto keskimäärin, jos ei ite rassaa niin 400 €
Renkaita reilu puoli kierrosta 500 €
Vakuutus 600 €
Vero 200 €
Pesut, pissapojat ym 200 €

Kulut vuodessa 8800 €

Kilsakorvauksia 10750 €

Tienasit 1950 €

Sit kaksoismassavauhtis alkaa kilkattaan litrases hirmus, niin siinä meni 2000 € jos ei ite rassaa. Mälläät hirveen, niin bonusvaikutus on 1000 € ellet maksa korvausta ite pois. Kivi lasiin niin taas meni 500 €. Siinä tienistiä ja unettomia öitä rahotusyhtiön rahakoneella.

Aidan toisella puolella on 700 €/kk verotusarvollinen ruoska, joka maksetaan hyvällä lykyllä palkan päälle eli maksat siitä 350 €. Sit ajakki vain sen 10 tkm vuoteen sen 18 tkm sijaan, niin saat tostaki puolet veronpalautuksena. Eli jäi hinnaks 175 €/kk -> 2100 € vuodes.

Erotus on siis 4052 € vuoteen oman auton hyödyks. Hankintahintaa ja arvonalenemaa saa paremmaks, samaten kuluja huoltamalla ite. Toisaalta 4000 € on pieni raha autoilun suos, kun sitä remonttia alkaa toden teolla tekeen. Onhan niitä tälläki foorumilla luettavis: millon on menny tuurilla takuuseen V60 hybridin akku, millon rakennetaan 200 tkm ajettu T7 pitkän kaavan kautta, dsg voi porsia, samaten tsi, ei ne common railitkaa aina huolettomia ole...

Itse sanoisin, että kulut saa pois kilsakorvauksilla, mutta tienistiä niillä ei laajalla skaalalla saa aikaseks. Poikkeukset yksittäistapauksina toki, mutta jos niillä tienais niin kyllä verottaja sitä korvausta leikkais isolla kädellä. Siitä voi olla varma :D
Golf 2.0TDI '15
900 Cabriolet 2.0T '95

Exät: 9000 CS 2.3i '92, S40 2.0t '01, 900 i8 Special '86, 9000 CS 2.0t '96, 9-3 SS 2.2TiD '03, 9-5 Wagon 2.0tA '02, 80 1.9TDi '92, Astra 1.0T '17, 9-3 2.0t '01, 9-3 SC BioPower '08, 9-3 SC 2.0T XWD eLSD '09
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13166
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Tienaatko kilometrikorvauksilla?

Viesti Kirjoittaja AZP »

JP_Vette kirjoitti:
Ke Loka 16, 2019 21:08
Aidan toisella puolella on 700 €/kk verotusarvollinen ruoska, joka maksetaan hyvällä lykyllä palkan päälle eli maksat siitä 350 €. Sit ajakki vain sen 10 tkm vuoteen sen 18 tkm sijaan, niin saat tostaki puolet veronpalautuksena. Eli jäi hinnaks 175 €/kk -> 2100 € vuodes.
Autoedun verotusarvo ei itse asiassa putoa puoleen, vaikka ajaisit vain puolet verottajan olettamasta 1500 kilsasta kuussa. Kk-tason edusta lähtee pois ikäluokasta riippuen 135-150 oiroa, jos ajaakin vain 750 km/kk, koska suurin osa autoedun arvosta on kiinteää osaa, joka perustuu auton hankintahintaan.

Näin ollen 700 €/kk etuautolla ajelu ja ajopäiväkirjan pitäminen 9 tkm/v yksityisajoilla laskisi autoedun noin 560 euroon/kk, josta 50 % veromarginaalilla kertyisi maksettavaa 280 €/kk eli 3360 euroa vuodessa.
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
JP_Vette
"Hölösuu"
Viestit: 5308
Liittynyt: Ma Tammi 23, 2006 21:55

Re: Tienaatko kilometrikorvauksilla?

Viesti Kirjoittaja JP_Vette »

Jaa. Miks toi autoetu on tehty noin monimutkaseks? :D
Golf 2.0TDI '15
900 Cabriolet 2.0T '95

Exät: 9000 CS 2.3i '92, S40 2.0t '01, 900 i8 Special '86, 9000 CS 2.0t '96, 9-3 SS 2.2TiD '03, 9-5 Wagon 2.0tA '02, 80 1.9TDi '92, Astra 1.0T '17, 9-3 2.0t '01, 9-3 SC BioPower '08, 9-3 SC 2.0T XWD eLSD '09
Avatar
AZP
"TosiSaabisti"
Viestit: 13166
Liittynyt: Su Tammi 03, 2010 01:02
Paikkakunta: Åboland

Re: Tienaatko kilometrikorvauksilla?

Viesti Kirjoittaja AZP »

Koska se on verottajan laskelma :mrgreen:
Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Vastaa Viestiin