Mää en kovin aktiivisesti ole tätä farssia seurannu, mutta semmonen asia on hämmästyttäny kun yleensä iltapäivälehdet (jotka ilmestyy aamukuudelta) vetää kaikki asiaan jollain tavalla liittyvät henkilöt ja heidän menneisyytensä julkisuuden valokeilaan ja tekee niistä kissankorkuisin kirjaimin lööppijutun, niin tässä tapauksessa ei ainakaan minun havaintoihini ole sattunut mitään "uutista" näiden uhrien eikä syytetyn perhetaustoista, keskinäisistä suhteista eikä mistään henkilökohtaisista asioista, joita yleensä suurin otsikoin levitellään tällaisissa tapahtumissa. Tässä tuskin lienee kyse siitä, että lehdistö haluaisi vapaaehtoisesti pitää asianosaisten perheet pois julkisuudesta heidän yksityisyyttään suojellakseen. Johan silloin syytetyn pidätyksen yhteydessä oli rykmentillinen haaskalintuja (toimittajia) parveilemassa syytetyn talon lähistöllä, mutta sen jälkeen tapahtui uutisoinnissa selvä muutos. Myöskään alkuperäisen tapahtuman poliisitutkintaa ja sen suorittaneita henkilöitä ei ole juurikaan kommentoitu Jorma Palon esiintuomaa ja tutkimatta jätettyä haraa lukuunottamatta.
Ei tämäkään oikeudenkäynti juuri ole lisännyt luottamusta oikeuslaitokseemme, kun ei se tähänkään mennessä ole häävi ollut.