Kävipä niin, että ensimmäisen kerran 99cc jätti tielle. Nimittäin ihan tuohon 100m päähän kotoa nöksähti. Ei jaksanut kulkea, vaikka mitä teki. Käydä putskutti yhdellä pytyllä vaivaisesti. Senverta kiire oli lähteä asioille, jotta piti niellä ylpeys ja kävellä omaan pihaan hakemaan 9-5 ajokiksi.
Palasin sitten illemmalla kotia ja rynnistin tietenkin heti 99:iä tutkimaan. Vikakin löytyi ja aika nolo juttu, pakko myöntää. Kone elpyi vähitellen, kun irroitin ryyppysuuttimen johdon. Eli kone oli kastellut tulpat. Aikansa putskutteli ja vähitellen tuli pytty kerrallaan mukaan. Siitä selvittyään kone käydä hyrisi kuin ennenkin. No vika itsessään oli tosi nolo. Lisäsin tuohon taannoin 900i -88:sta otetun painekytkimen. Ryyppysuutin suihkuttaa bensaa imusarjaan koneen käydessäkin imusarjan painevaihteluiden perusteella silloin, kun moottori on vielä kylmä. Tuo painekatkaisija oli jäänyt kiinnittämättä ja sen nastat olivat yhtä klemmaria vasten niin, että ryyppysuutin suihkutti kokoajan bensaa. Eipä ihme, että tukehtui...
Eipä siinä mittää, ku vika selvisi. Kävin sitten äsken pihalla muksun kanssa ja juolahti mieleen eilinen. Kävin hakemassa akkulaturin ja ajatus oli lattaa akku lataukseen eilisten useiden starttailuiden korvaukseksi. Ovia avatessa huomasin, että keskuslukko rapsahti melkoisen laiskasti. Sisävalo tosi himmeä. HMM.. No, akkulaturia kiinni, akku vetää 5A virtaa. Mitä ihmettä? Samassa lähtee syylärin flekti päälle. Mitäs tämä nyt on?
Pikainen tutkiskelu paljasti että flektin anturi on jäänyt päälle. Eilisen ajon jäljiltä flekti ei jäänyt pyörimään, mutta silti kärjet vaan jumottaa kiinni. Nyppäisin flektin releen irti ja pitää käydä tänään hakemassa Motonetistä 8 eurolla uusi flektin anturi. Kuvittelin että tuo flektin anturi olisi ikuinen, kun se ohjaa vain relettä, vaan ei näköjään ole. 2007 on kuitin mukaan ostettu tuo anturi ja nyt jo antautui.
